Ei pakkorokotuslaille

Vieras
Vieras

/ #553 Re: Protestoin pakkoa vastaan

01.01.2011 16:00

#550: Havukka ahon ajattelija - Protestoin pakkoa vastaan 

 Suomeksi kerrottuna, kaikkiaan sairaalahoitoon joutuneista lapsista 23:lle eli noin joka kolmannelletoista kehittyi hermosto-oireita. Näistä 23 potilaasta 17 poti jotain hermostollista sairautta kuten epilepsiaa, jota sairasti heistä puolet. Kolme lasta menehtyi ja viisi vammautui ainakin väliaikaisesti.
Yleisin lasten oire oli kouristuskohtaukset, joita sairaalahoidon aikana sai 17 lasta. Erityisen yleisiä ne olivat epilepsiaa sairastavilla. Heistä jokainen sai sellaisen.
Toiseksi yleisin oli enkefalopatia-aivosairaus, joka kehittyi seitsemälle lapselle. Sen oireisiin kuuluu mm. uneliaisuutta sekä tajunnan häilymistä ja tajuttomuutta. Kyseiset oireet kehittyvät myös osalle tavallista influenssaa sairastavista, mutta tätä ennen niiden yleisyyttä ja vakavuutta H1N1-tartunnan saaneilla lapsilla ei ole selvitetty.

Kannattaa siis jättää rokottamatta, niin mitään ei tapahdu!