Oulun Yliopiston sekä Arkkitehtiosaston säilyttävä keskustassa

Janne Pihlajaniemi

/ #49 Keskustelusta

11.11.2012 21:58

Anteeksi aluksi, että kirjoitan omalla nimelläni. Tulee vain mieleen tässä keskustelun tuoksinassa, että ehkäpä ongelma ei olekaan se, että arkkitehtiosastolla on käytössään hyvät tilat ja inspiroiva ympäristö. Olisiko syytä - puolin ja toisin - uhrata hieman energiaa myös siihen, että mietittäisiin sitäkin miten Linnanmaasta saataisiin nykyistä parempi ja innovatiivisempi opiskeluympäristö. Säästötavoitteiden edellyttämä toimintojen tiivistäminen siellä ei ainakaan helposti ja pienellä rahalla kykene aikaansaamaan kokonaiselle uudelle osastolle soveltuvia yhtenäisiä tiloja, mutta noihin eri puolille vapautuviin tilanmurusiin voitaisiin hyvinkin avata ovet yritysmaailmalle. Päivittäistavarakauppa, parturi-kampaamo, pieniä tiloja aloittaville yrityksille jne... Tämä toisi palveluja ja jopa lähityöpaikkoja opiskelijoille ja muille kampuksella toimiville sekä virkistäisi koko yliopiston tilannetta paljon paremmin kuin supistuvan toiminnan ideologia, jota nyt on viljelty. Opiskeluympäristöstä tulisi sanalla sanoen kaupunkimaisempi ja tilanne lähestyisi sitä ideaalitilannetta, mikä arkkitehtiosaston kohdalle on vuosikymmenten aikana toimivaksi toimintaympäristöksi rakennettu.