Elävänä syntynyt abortoitu sikiö on pelastettava!
Onnellinen äiti |
/ #51 Tutustu vammaiseen ihmiseen20.11.2012 20:20Moni on täällä maalaillut kauhukuvia vammaisuudesta. Vammaisuutta on todella monenlaista. Suosittelen tutustumaan yhteen vammaiseen ihmiseen, niin tämä fobia voi muuttua. Vaikkapa toimia vammaisen avustajana jonkin aikaa. Kuten jo aiemmin totesin, ihminen on aina enemmän kuin hänen sairautensa ja vammansa. Poikani on ennen kaikkea oma persoonansa ja perheemme jäsen. Vammaisuus ei ole hänen tärkein ja keskeisin ominaisuutensa. Täällä jotkut näkevät vammaisuuden surmaamisperusteeksi. Näistä fobioista voi päästä myös eroon. Tunnen kolme lasta, joiden kohdalla lääkärit suosittelivat aborttia, mutta kristityt vanhemmat eivät siihen suostuneet, ja syntynyt lapsi on ollut joko terve tai lähes kokonaan terve. Tunnen myös henkilön, joka olisi saanut terveen lapsen, mutta halusi varmistaa asian lapsivesipunktiolla. Lapsi, joka jäi ainoaksi, kuoli punktion aiheuttamaan komplikaatioon. Tiedän myös kaksi tapausta, joissa downin syndrooma on selvinnyt vasta syntymän jälkeen, vaikka seulontatutkimukset on tehty. Mikään ei ole varmaa paitsi epävarmuus. Lääkärit voivat helposti suositella aborttia. Heille vastaanotolla oleva pariskunta on yksi tuhansista. Jos abortoidaan vahingossa terve vauva, ei sillä kai ole merkitystä, kun sitä tapahtuu muutenkin joka päivä. Parempi vaan etteivät vanhemmat tule syyttämään lääkäriä siitä, että saivat vammaisen lapsen. Lapsen vanhemmille tilanne on toinen. Se voi olla ainoa lapsi, jonka he koskaan kykenevät saamaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Elävänä syntynyt abortoitu sikiö on pelastettava!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
524 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2005 Luotu: 04.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
29 Luotu: 19.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18255 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1060 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2064 Luotu: 05.05.2024
Taisteluhelikopteri viralliseksi sukupuoleksi
14 Luotu: 20.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
697 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12824 Luotu: 15.07.2023
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
7 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
131 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.