Nostavan koulun 5.-6. luokkalaisten on saatava käydä ala-aste loppuun omassa kyläkoulussa

Hollolan Sivistystoimi on tehnyt uusia linjauksia. Hollola aikoo käynnistää mittavan peruskorjauksen Salpakankaan koululla. Noin 500 oppilaan koulua on tarkoitus remontoida seuraavien kolmen vuoden aikana noin 3,4 miljoonalla eurolla.

Remontin taustalla on sivistystoimen linjaus, jonka mukaan kunta keskittää 5.-9.luokkien oppilaat kuntakeskukseen vesikansalaisia lukuun ottamatta.

LOPULLISIA PÄÄTÖKSIÄ EI KUITENKAAN VIELÄ OLE TEHTY JA SIKSI TÄMÄ ADRESSI.

ESS kirjoittaa 19.8.2009;
Nostavan koulun laajennustarve on poistunut.

Nostava on mukava pieni kylä, tänne on viimeisen kolmen vuoden aikana Hollolan kunnan tarjoamille 46 tontille rakennettu 44 omakotitaloa, joissa lähes jokaisessa asuu ala-asteikäisiä lapsia. Näistä taloista 24 sijaitsee koulun välittömässä läheisyydessä, koulumatka pisimmillään 400 m. Toinen uusi oma-kotitaloalue on myös lähellä, 1,5 kilometrin päässä, mistä kouluun johtaa turvallinen kävely- ja pyörätie. Näiden lisäksi alueelle on muuttanut lapsiperheitä myös muilta paikkakunnilta, myös pääkaupunkiseudulta.

Ainut houkutin Nostavalle muuttamiselle on Kyläkoulu, mitään muuta Nostavalla ei ole. Lähin kauppa on 6 km päässä Lahdessa. Uskomme, että useimmille perheille syy Nostavalle muuttamiseen on juuri ollut, se että voi antaa lapsilleen mahdollisuuden käydä pientä ja turvallista kyläkoulua, jossa kaikki tuntevat toisensa ja luokkakoot ovat kohtuulliset. Nostavan koulua käy tällä hetkellä 111 lasta, joista 91 ala-asteella ja 20 esikoulussa. Esikoululaisten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Lapsemme ehtivät kyllä olla isossakin koulussa sitten yläasteella, onhan Hollolan yläaste Suomen toiseksi suurin yläaste.

Koulun laajennustarve ei todellakaan ole poistunut;
Tällä hetkellä osa koululaisista, ne joiden luokkahuoneet sijaitsevat ns. puukoulussa, joutuvat syömään ruokansa pääkoulurakennuksen käytävällä. Ruokala on otettu alkuluokkien opetuskäyttöön. Muut koululaiset syövät ruokansa omissa luokissaan, kuten tähänkin asti.
Mistä otetaan tila tulevalla alueelliselle pienluokalle, missä alueen erityisopetusta tarvitsevat lapset saavat käydä koulua lähellä kotia? Pienluokasta on päätetty uusia aluejakoja suunnitellessa ja tehdessä. Vaiko onko taas luvattu jotain, mitä ei ole aikomustakaan toteuttaa. Jos tämä uusi linjaus toteutuu, niin sitten voi vedota tilanpuutteeseen jos pienluokka ei toteudukaan. Vai meinaavatko päättäjät laittaa erityisopetusta tarvitsevat vaikka pukuhuoneisiin, ne kun ei vielä ole opetuskäytössä. Kai niille jostain joku nurkka löytyy, ei kai sillä nyt niin ole väliä. Erityislapsille tarvitsee olla riittävän kokoinen (tilaa liikkua myös oppitunnin aikana), pysyvä opetustila, mikä tahansa tila ei sovi tähän tarkoitukseen.

Tilanpuutteesta johtuen koulussa on alkuluokat ja yhdysluokat, oppitunnit on jaksotettu jotta tilankäyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Tämä ei ole yksiselitteisesti ainut oikea tai aina hyvä ratkaisu. Tästä ei nyt kuitenkaan enempää ajan, tiedon ja tilan puutteen takia.

Nostavalla ongelma on siis erilainen kun yleensä silloin kun puhutaan pienistä kyläkouluista, meidän ei tarvitse pelätä, että koulu lopetetaan kun ei ole tarpeeksi oppilaita. Sen sijaan kuntakeskuksessa sijaitsevalla Salpakankaan koululla on pulaa oppilaista, jos ei ihan vielä, niin lähivuosina kuitenkin olisi näin. Salpakankaan koulun tontille aiotaan myös rakentaa 120-paikkainen päiväkoti, joka maksaa 1,9 miljoonaa euroa. Eikö olisi järkevämpää muuttaa osa Salpakankaan koulun tiloista päiväkodiksi, niin ei tarvitsisi haalia oppilaita kyläkouluilta, mikäli koulun oppilasmäärä kerran on laskussa. Siihen ei varmaan tarvitsisi sijoittaa 1,9 miljoonaa euroa, joten rahaa Nostavan koulun laajentamiseen jäisi varmasti. Mietityttää myös, että onko kukaan sivistystoimen puolella laskenut kuinka paljon vuositasolla tulee kustannuksia kunnalle 5.-6.luokkalaisten kuljettamisesta kyliltä kuntakeskukseen.

Tässä nykyisessä maailman menossa, joka panostaa aina enemmän tehokkuuteen, ei pitäisi unohtaa inhimillisyyttä. Tässä tapauksessa päättäjät aikovat unohtaa kokonaan nämä pienet koululaiset, heistä yritetään tehdä isoja ja itsenäisiä ennen aikojaan. Heidän perusturvallisuuttaan heikennetään viemällä heiltä osa heidän lapsuuttaan. Pitäisikö kysyä näiltä tulevilta 5.-6.luokkalaisilta mitä mieltä he ovat asiasta?
Toki kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta käydä kyläkoulua. Monet Nostavan kylällä asuvat ovat kuitenkin tehneet tietoisen valinnan muuttaessaan lastensa kanssa Nostavalle juuri siitä syystä, että ovat halunneet antaa lapsilleen mahdollisuuden kasvaa maalla, kaukana kaikista keskustan houkutuksista ja käydä ala-asteensa omassa ja turvallisessa kyläkoulussa.
Haluamme lastemme kasvavan turvallisessa ympäristössä, missä on pieni kyläkoulu, aitoa välittämistä ja huolehtimista kyläläisten ja naapureiden kesken, ihan niin kun ennen vanhaan. Haluamme tietää missä lapsemme liikkvat ja kenen kanssa, haluamme myös tuntea lastemme kavereiden vanhemmat. Haluamme jopa jutella naapureidemme kanssa. Ei kuten nykyään, että naapureita tuskin tervehditään jos sitäkään.
Ja uskon useimpien Nostavalaisten vanhempien olevan kanssani samaa mieltä ja uskon heidänkin tehneen tietoisen valinnan lastensa hyväksi.

Tämän adressin allekirjoittaneet, Suomen kansalaiset, Nostavan kylätoimikunta sekä Nostavan koulun Vanhempainyhdistys, eivät hyväksy Hollolan kunnan sivistystoimen painopistemuutoksia (lähipalvelualue ja säästötavoitteet) ja uusia linjauksia koskien sitä, että Nostavan koulun 5.-6. luokkalaiset saisivat sivistystoimen palvelut lähialueen sijaan keskitetysti kuntakeskuksesta.

Vaadimme teknisen lautakunnan ottavan takaisin käyttöön kiinteistöjen rakentamisohjelman 2008 - 2012 siltä osin kun se koskee Nostavan koulun muutostöitä ja korjausta sekä Nostavan päiväkodin rakentamista. Vaadimme sivistyslautakunnan ja sivistystoimenjohtajan Riitta Niittyviidan säilyttämään
5. - 6. luokan Nostavan koulussa nyt ja tulevaisuudessa.


Johanna Kuisma-Nordman, Nostavan koulun vanhempainyhdistys, Nostavan kylätoimikunta    Ota yhteyttä adressin tekijään