Kierikkikeskuksen puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1802

Moni taho on tehnyt todella paljon työtä että tämmöinen kylä ja museo on saatu tehtyä, paikka on osa historiaa ja sen pitää säilyä semmoisena. Se on todella tärkeää. Älkää päättäjät tehkö virhe tekoa myymällä todella merkittävää paikkaa, vaan koettakaa jotenki uudistaa sitä ja keksiä hyviä käyttö kohteita sinne. Siellähän onkin järjestetty kaivuu hommia ja vanhoja esityksiä.

(Ii, 07.01.2018)

#1805

Kovalla työllä kansainvälisestikin tunnetuksi tullut kierikkikeskus on säilytettävä kaikkinensa. Päärakennuksen myynti olisi kuolinisku koko historialliselle keskukselle.

(Jakkukylä, 07.01.2018)

#1816

Oulun kaupungin päättäjien tulisi ymmärtää kulttuuriarvojen merkitys myös tulevaisuuden Oululle. Tällä hetkellä se sahaa ommaa jalkaansa.

(Oulu, 08.01.2018)

#1817

Pyydän nöyrimmin, että Kierikki pidetään jatkossakin toiminnassa. Pikemminkin tarjontaa voisi laajentaa. Esim. viime syksynä Muinaistulien yö oli huikea tapahtuma. Elävää arkeologiaa, tarinoita, itse tehtyjä koruja kivikauden tapaan.

(Oulu, 08.01.2018)

#1821

Voi tuntua epäolennaiselta, että paimiolainen kannattaa Kierikkikeskuksen säilyttämistä ja kehittämistä. Se on kuitenkin kohteena ainutlaatuinen valtakunnallisestikin, ja sen säilyttäminen olisi mielestäni erittäin tärkeä kulttuuriteko. Henkilökohtaisestikin Kierikin kohtalo kiinnostaa, juuri eilen Turun linnan ritaripäiviltä palaillessamme ekaluokkalaisemme kyseli, voiko jossain päästä kokemaan jotain vastaavaa "luola-ajalla". Ainoa mieleentullut paikka oli Kierikki, ja kun meillä on mummola Pohjois-Pohjanmaalla niin mummolareissulla voisimme siellä hyvinkin vierailla - kunhan vain olisi vielä olemassa..

(Paimio, 08.01.2018)

#1827

Oulusta ei ole EU:n kulttuuripääkaupungiksi, kun mukaan luetaan myös museotoimintojen supistamiset ja alasajot.

(Oulu, 09.01.2018)

#1847

Oulun kaupungin rahoittamien museoiden määrärahoja ei tule leikata. EU:n tulevalla ohjelmakaudella painotetaan kulttuuria ja koulutusta eurooppalaisen identiteetin keskeisinä elementteinä ja museoiden tehtävä toteuttaa näitä molempia osa-alueita keskeisesti. Museoiden yleisötyö on kehittynyt valtavasti Suomessa viime vuosina, ja niin pitäisi tapahtua Oulussakin.

(Helsinki, 10.01.2018)

#1848

Kierikki on ainutlaatuinen kulttuuri- ja turistikohde.

(Oulu, 10.01.2018)

#1854

Kierikikeskus, oloissamme poikkeuksellinen, autentisessa miljössä toimiva monipuolinen muinaiskeskus, sijaitsee lisäksi maan pohjoisosassa,jossa matkailun merkitys kasvamassa.

(Helsinki, 10.01.2018)

#1860

Miten voi vierailla keskuksessa, jos ei tiedä siitä? Keskittykää ennemmin viestintään ja markkinointiin, jos teillä on jotain ainutlaatuista tarjolla.

(Nokia, 10.01.2018)

#1867

Kierikistä kansainvälinen tieteellinen ja taiteellinen kohtauspaikka.

(Raahe, 11.01.2018)

#1873

Kierikkikeskus jakaa koko ihmiskunnan henkistä perintöämme pohjoisen pallonpuoliskon näkökulmasta. Annattehan arvokkaan tutkimustyön jatkua!

(Kolari, 11.01.2018)

#1886

Toiminta on jo saanut "SIKU"-johtajan ja kaupunginhallituksen jäseniä lupaamaan, että Kierikki saa jatkaa.

(Oulu, 15.01.2018)

#1887

Päättäjiltä hyvin törkeää ja edesvastuutonta toimintaa! Pthyi...

(Rovaniemi, 15.01.2018)

#1891

Kierikkikeskus osaltaan sai minut alunperinkin innostumaan historiasta. Museot ovat tärkeitä kulttuurimme säilyttämiseksi!

(Lahti, 16.01.2018)

#1901

Alueellinen tasokas kulttuuritarjonta koko Suomen alueella on meitä kaikkia yhdistävä tekijä - myös Oulussal

(Hyvinkää, 18.01.2018)

#1906

Ilman sivistystä ja historiaa ei talouskaan kasva! Pöyristyttävän lyhytnäköistä.

(Juva, 21.01.2018)

#1910

I have been in this wonderful Museum as a host during a Stone Age project, and I find it is a shame to close such a valuable place.

(Marsa, 25.01.2018)

#1921

Ajallisen syvyyden hahmottaminen on kiihtyvään tahtiin muuttuvassa maailmassa entistä tärkeämpää. Kierikkiekskus on niitä harvoja kohteita Suomessa, joissa esihistoriaa on mahdollista tehdä helpommin lähestyttäväksi ja inhimillisemmäksi. Näin tavoitetaan erityiseti nuoria ikäpolvia, joiden on vaikea ymmärtää menneisyyden vaikutusta nykyhetkessä ilman konkreettisia kokemuksia ja esimerkkejä. Toivoisin, ettei Oulun kaupunki heikentäisi Kierikkikeskuksen toimintaedellytyksiä, ja siten sitä jo valmiiksi niukkaa kapastiteettia, joka esihistorian elävöittämiseen on käytettävissä Suomessa.

(Trondheim, 27.01.2018)

#1941

Olisi häpeä ajaa Kierikkikeskus alas.

(Valkeakoski, 28.01.2018)

#1945

Please keep the promise. Kierikki Stone Age Centre is a great place to visit with a perfect main building. It is worth visiting Oulu for Kierikki Stone Age Center alone.

(Stockport, 28.01.2018)

#1957

Säilyttäkää alueen merkittävä kulttuurihistoriallinen paikka. Siellä ne meidän juuret ovat!

(Oulu, 29.01.2018)

#1961

Kierikkikeskuksen, jossa on Suomen ainoa kivikautta esittelevä näytttely, tulee saada yhteiskunnan tukea kehittämiseensä ja toimintaansa. Keskus voi siten saada yleisöä ja tuloja pääsylippujen ja myyntitulojen muodossa.

(Mikkeli, 30.01.2018)

#1966

Upea paikka! Markkinoikaa enemmän turisteille.

(Lohja, 01.04.2018)