Uudenmaan vammaisten ja vanhusten kuljetuspalvelut on suunniteltava asiakaslähtöisesti

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2

Kuljetuspalvelut on yksi tärkeimmistä palveluista, jolla turvataan myös vammaisille mahdollisuus osallistua, harrastaa ja hoitaa asioitaan kuten muutkin ihmiset.

Pirkko Kuusela (Espoo, 12.03.2018)

#16

Kuljetuspalvelut eivät ole meille vammaisille ja vanhuksille luksusta. Laadukas ja hyvin toimiva palvelu helpottaa arkeamme ja mahdollistaa yhteiskuntaan osallistumisen.

Heidi KoivunenKoivunen (Vantaa, 12.03.2018)

#17

Me vammaiset emme ole rahtia. #vahingoittumattomanaperille

Hannele Rauhanen (Kirkkonummi, 12.03.2018)

#20

Kuljetuspalvelu on linkki elämään.

Kaisa Penttilä (Espoo, 12.03.2018)

#22

Palvelut hoidettava aina ihminen edellä

Matti Larinaho (Hämeenlinna, 12.03.2018)

#32

Tämän lisäksi Kela matkojen omavastuuosuus 25€ per suunta on täysin kohtuuton verraten ns terveiden mahdollisuuteen käyttää julkista liikennettä, jollon samalla summalla pääsee satojen kilometrien päähän. Vammaisen pitää voida käyttää sitä kuljetusmuotoa kuin pystyy samoin kustannuksin kuin olisivat vammattomia, tämä on vammaispalvelulain henki.

Jari Kuparinen (Lohja, 12.03.2018)

#36

Ei Helsingin matkapalvelukeskukselle!

Airi Katisko (Vantaa, 12.03.2018)

#37

Toivoisin paluuta SIVISTYSVALTIO-malliin.
Lasten, sairaiden, vanhusten ja vähävaraisten kustannuksella säästävät, empatiakyvyttömät henkilöt eivät kuulu milloinkaan, eivätkäkä missään päättäjän paikalle ja luottamustoimiin!

Leila Wuorila-Stenberg (Turku, 12.03.2018)

#42

Nyt ollaan tekemässä päätöstä joka on kuljetuspalvelujen tarvitsijoille keskeinen elämänlaadun turvaamisessa. Toivon että kuulette asianosaisia ja mietitte suurella sydämellä asiakkaiden tarpeita tässä asiassa.

Tuula Vehanen (Vantaa, 12.03.2018)

#43

Vammaiset ovat yksilöitä. He eivät edusta yhtä ryhmäkokonaisuutta. Kuljetuspalvelu on aina sovittava kaksinkeskeisin keskusteluin vammaisasiakkaan kanssa ja yksilölliset tarpeet on otettava kuljetuspalvelutarvesopimuksessa huomioon.

Jukka Penttilä (Hyvinkää, 12.03.2018)

#48

Toimiva, yksilöllinen kuljetuspalvelu on tärkeä osa vammaisen elämää.

Timo Hämäläinen (Espoo, 13.03.2018)

#49

Opetus henkilöstön edustajana osaan sanoa että on väärin että opiskelijoiden oppiminen ja yksityisyys kärsii yhdistetyistä kuljetuksista kun opiskelija tulee jopa tunnin myöhässä opin ahjoonsa. Lisäksi tiedän että saman koulun opiskelija ja työntekijä on kuljetettu samalla kyydillä jolloin työntekijän yksityisyys on kärsinyt kun hänen osoitteensa on tullut opiskelijan tietoon.

Teija Alastalo (Espoo, 13.03.2018)

#56

Helsingin matkapalvelu on lakkautettava ja kaikki halukkaat irroitettava siitä. Myös muihin Uudenmaan kuntiin ihmisarvoinen. yksilöllinen ja turvallinen kuljetuspalvelu vammaisille. Suomi ei ole enää sivistysvaltio.

Marianne Tenhami (Helsinki, 13.03.2018)

#62

kuljetuspalvelut on suunniteltava asiakaslähtöisesti koska jokaisella on erillaiset avunttarpeet .Syrjäytyinen muusta yhteiskunnasta on suuri riski jos vammaiset eivät pääse kulkemaan ja osallistumaan

mirja juusti (askola, 13.03.2018)

#75

Vammaisten pitää ehtiä perille samoin kuin muiden ihmisten. Perillä odottelu voi olla esim. autistisille lapsille haastavaa.

Annika Lemola (Vantaa, 14.03.2018)

#80

Miksi muuttaa toimivaa järjestelmää? Helsingin kuljetuspalvelu ei ole pystynyt tuottamaan toimivaa palvelua päivääkään. Asiakkaat odottelevat kysytään tuntitolkulla ulkona pimeässä ja pakkasessa. Turvallisuus kärsii.

Ola Elf (Espoo, 14.03.2018)

#88

Tasa-arvoista laadukasta kuljetuspalvelua kaikille!

serena karlsson (Helsinki , 14.03.2018)

#94

UUDENMAAN VAMMAISTEN JA VANHUSTEN KULJETUSPALVELUT ON SUUNNITELTAVA ASIAKASLÄHTÖISESTI

Eeva Pitkänen (VANTAA, 14.03.2018)

#101

Älkää pilatko hyvää systeemiä, kun ette tiedä käytännön elämästä mitään ettekä palvelun käyttäjien tarpeista tai toiveista.

Kati Sinivirta-Koskelo (Vantaa, 14.03.2018)

#104

Päättäkää ihminen edellä, ei raha.

Virpi Paananen (Tuusula, 14.03.2018)

#119

Nykymalli Lähitaksin kautta on toiminut erinomaisesti.

Mauri Salo (Espoo, 15.03.2018)

#121

Espoon nykyinen kuljetuspalvelu on ollut toimiva ja toivon sen jatkuvan. Odotusajat ovat olleet kohtuulliset. Huonokuntoinen ei voi odottaa kuljetusta vaikka 40 minuuttia ulkona. Tapahtumien järjestäjät sulkevat ovet hyvin pian tapahtumien jälkeen. Tämä on väärä paikka säästää. Suomen pitää olla sivistysvaltio.

Maritta Okkola (Espoo, 15.03.2018)

#122

Aika ottaa vammaisten oikeudet vakavasti!

Sari Nokelainen (Orivesi, 15.03.2018)

#123

Asiakkaan tarpeet ja näkökulma pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon päätöksiä tehdessä. Itse olen oikeutetti vammaispalvelun matkoihin, mutta oman vointini ja turvallisuuteni vuoksi en ole voinut käyttää matkoja lähes 1,5v koska minua ei suostittu irroittamaan Helsimgin MPK:stä. Kyydit vaarantavat terveyteni ja olisin tarvinut vaki kuljettajan, mutta tämä evättiin.
Enkä varmasti ole ainut jolta irrottautuminen evätään, eikä otetaa huomioon vammaisen henkilön tarpeita ja oikeuksia.

Sari Viljanen (Helsinki, 15.03.2018)

#126

Minäkin sain kerran erittäin huonoa kohtelua eräältä taksikuskilta. Kiroili ja sanoi, että pitää maksaa 15€ hänelle käteen, jos pitää ottaa hissi käyttöön.

Hanna Laaksonen (Helsinki, 16.03.2018)

#139

Haluan Lähitaksin vertaisen,turvallisen ja ajallaan toimivan kuljetuspalvelun jatkossakin.Tarvitsen sitä ehdottomasti.

Anneli Helala (Espoo, 17.03.2018)

#153

Yktityisyys kunniaan ennenkaikkea, oiskohan hyvä kilpailuttaa myös Lähitaksi,eikä tyrmätä sitä
Oletteko yhtään inhimillisiä ,Vantaan taksi toimii tälläkin hetkellä vammaispyolella todella hyvin
Järki käteen päättäjät,,,teistäkin tulee vielä vammaistaksin käyttäjiä,,, miettikääpä sitä,,,,

Sisko Dunderfelt (Vantaa, 18.03.2018)

#154

Ei Helsingin MPK:ta meille.

Kristina Bjugg (Espoo, 18.03.2018)

#155

Tämä järjestely ei ole toiminut minun kohdalla. Oliko tarkoitus vammaiset pitää neljän seinän sisällä tai pistää käyttämään yksin julkisia? Milloin julkisiin tulee maksullinen soitto ja 45 min. odotusaika tilauksesta? Voisihan myös kieltää ihmisiltä vaihtaa lennosta kohdetta julkisissakin. Olisi pakko mennä määräpäähän ja vasta sieltä soittaa uusi bussi odottaen taas 45 minuuttia. Se vasta olisi tasa-arvoisuutta.

Katja Sallinen (Helsinki, 18.03.2018)

#157

Kuljetuspalvelu on väline päästä tilanteisiin, joihin haluaa. Välineiden pitää toimia tarkoituksenmukaisesti.

Sanna Kuusisto (Sipoo, 19.03.2018)

#168

Tässä yksi kuljetuspalveluiden käyttäjä. Sen lisäksi että olen cp-vammainen, olen myös työntekijä, opiskelija, tuleva äidinkielen opettaja, äiti, sisko, lapsenlapsi, tytär, serkku, ystävä ja aktiivisesti yhteiskuntaan osallistuva Suomen kansalainen. Älkää ihmeessä huonontako vammaisten ihmisten ihmisoikeuksiin perustuvaa liikkumisen vapautta säästöjen nimissä. Älkää vähentäkö huonosti toimivalla systeemillä meidän ja minun osallistumista tähän yhteiskuntaan, kun vaihtoehtoja kuljetuspalveluiden käytölle ei minun kohdallani ole olemassa. Ihmisen pitää itse voida päättää, milloin hän mihinkin lähtee, ilman nöyryyttäviä varoaikoja.

Inna Reinistö (Vantaa, 20.03.2018)

#189

Common decency.

Heidi Akselin (Helsinki, 21.03.2018)

#190

Tällä hetkellä en itse onneksi kuulu MPK:n palvelujen piiriin, Mutta olen kuullut siitä pelkästään huonoja kokemuksia. Teen kolmivuorotyötä, minkä takia kuljetukset on järjestyttävä nopeasti: Arjen pyörittäminen, esimerkiksi kaupassa käynnit on saatava sopimaan tiukkaan aikatuluun. Jos joka kerta taksia tilatessaan joutuu arvuuttelemaan, milloin kyyti tulee tai tuleeko ollenkaan, arkielämä muuttuu mahdottomaksi. Vammaispalvelulain mukaisesti vammaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet arkielämään vammattomien kanssa. Jos vammainen joutuu odottelemaan tuntikausia yksinkertaisen kauppareissun toteutumista, onko hän silloin tasavertainen vammattoman ihmisen kanssa? Tasavertaisuus ei toteudu, jos valitaan halvin vaihtoehto palvelun laadusta välittämättä. Kuka tahansa voi vammautua ja joutua tämän palvelun käyttäjäksi, joten päätökset kannattaa tehdä harkiten!

Kaija-Mari Johtela (Kerava, 21.03.2018)

#197

Vammaisuus ei ole valinta!
Se voi kohdata ketä tahansa.

Kaija Leena Johtela (Kerava , 22.03.2018)

#200

Kehitysvammaisen on mahdotonta tietää, miten käyttäytyä, jos bussi ei tulekaan pysäkille aikataulun mukaan! Usein on puheen ymmärtäminen ja tuottaminen mahdotonta. Kuljetusten tulee sujua turvallisesti.

Birgitta Vuorela (Järvenpää, 22.03.2018)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…