Adressi Havisevan koulun puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1012

Isoissa koululuissa pienen ihmisen perusturvallisuus vaarantuu, häiriökäyttäytyminen ja psyykkinen kuormittuvuus lisääntyy. Sillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Ettehän päättäjät sitä halua?

Anne-Mari Henriksson (Kangasala, 16.02.2020)

#1035

Haluaisin, että pienet sukulaislapseni saisivat käydä Havisevassa koulua eikä heitä siirrettäisiin kauemmaksi!

Seija Vainio (Tampere, 16.02.2020)

#1056

Järki mukaan näihin uhkailuihin puolustuskyvyttömimpiä eli pieniä lapsia kohtaan. Ala-asteilla lapset tuntevat turvallisemmiksi nimeenomaaan pienemmät koulut.

Paula Vääräniemi ( Tampere/Kangasala, 16.02.2020)

#1063

Ei suuria kouluja ja luokkakokoja. Kangasalla lopetettava kyläkoulujen ahdistelu!

Sanna Laakkonen (Kangasala, 16.02.2020)

#1076

Kaksi omaa lasta on Havisevan koulua käyneet ykkösestä kutoseen ja saaneet parhaat mahdolliset eväät yläasteelle. Havisevan koulu on lasten kannalta mahtava paikka jossa kaikki tuntevat toisensa ja vanhemmat oppilaat auttavat nuorempia. Ehdottomasti säilytettävä tämä mainio opinahjo.

Harri Salminen (Tampere, 16.02.2020)

#1084

Tuttu ja turvallinen kyläkoulu on lapsen kehityksen kannalta keskeinen tekijä. Sen ei pitäisi olla vaikeaa päättäjien ymmärtää.

Pentti Kutila (Ruutana , 16.02.2020)

#1086

Toivon että päättäjät ymmärtävät tehdä ratkaisut niin että koulu säilytetään koska lasten etu tässä olisi se kaikkein tärkein. Kodin lähellä ja hienossa kylässä ♥️

Ansa Kutila (Suinula, 16.02.2020)

#1088

Työskentelen nuorten parissa ja olen itse nähnyt sekä opiskelujen kautta kuullut, kuinka kyläkoulujen lakkauttaminen ja oppilaiden siirtäminen isompiin kouluihin saattaa olla todella huono juttu ja voi pahimmillaan lisätä pahoinvointia lasten ja nuorten keskuudessa.

Tino Åkerlund (Kangasala, 16.02.2020)

#1089

Isot koulut ovat järjettömiä! Pieniä koulujen olla pitää.

Teemu Salakka (Tampere, 17.02.2020)

#1108

Kyllä rahaa kulttuuritalon rakentamiseen löytyy, mutta ei kouluhin. Ihmetyttää kovasti.

Mika Vesa (Ruutana, 17.02.2020)

#1118

Erityislasten vanhempana huoli on kova.
Erityisten etu ei isossa laitoskoulussa toteudu, päinvastoin, heistä tulee väliinputoajia.
Pieni koulu oikeasti pitää huolta pienistä erityisistä.

Katja Hostikka (Kangasala, 17.02.2020)

#1120

Tuhoatte tulevaisuuden jos Havisevan koulu lakkautetaan. Suinulan aluetta pitäisi päin vastoin kehittää mm. myöntämällä lisää rakennuslupia. Tampereen seutu on tulevaisuuden kasvukeskuksia ja Suinulasta on vain 20 min matka Tampereelle. 9-tien liikenneominaisuudet paranevat tulevaisuudessa. Uusissa moderneissa suurissa kouluissa voidaan pahoin, esimerkkinä Raumalla vuoden toiminut Pohjoiskehän koulu.

Lauri Sydänheimo (Tampere, 17.02.2020)

#1127

Elinvoimaista kylää ei pidä lakkauttaa, päinvastoin sitä tulee tukea. Lasten etua tulee ajatella. YLE uutisten perustelut hankkeelle ovat surkeat. Erityisopetus ei parane isossa koulussa, sen sijaan tukea tarvitseva, mahdollisesti aistiherkkiä, kärsii isossa koulussa. Näkisikin, että ennemmin voisi alkaa kehittää pienempiä kouluja, lisätä niihin strukturoidun opetuksen pienluokkia (joita ei Kangasalla ole ainuttakaan, vaikka tarvetta on - tamperella näitä on joka vuosiluokalle ja niihin on jonoa) ja antaa koulukuljetus oppilaille ympäri Kangasalan tarjoten mahdollisuuden aistiesteettömään opetukseen, jota ei isossa koulussa avotiloineen ole mahdollista toteuttaa. Jo ruokailutilanne ja välitunnit ovat isossa koulussa suuri haaste aistiherkälle. Jo nyt sekä ala- että yläkoulussa lapset oireilevat entistä enemmän. Tulisi halvemmaksi pitää pienemmät koulut ja samalla rahalla kehittää opetusta ja tiloja niin, että ne palvelevat isoa joukkoa. Tuoreen suomalaisen väitöstutkimuksen mukaan aistiherkkiä on 10%. Autismikirjolla on 1.5% oppilaista ja ns. Hyvätasoiset autistit ovat yleisopetuksen piirissä, mutta kärsivät hiljaa. Aiempina vuosina he pärjäsivät vanhanajan opetuksessa ja olivat ne luokan hikarit. Nyt samat lapset eivät välttämättä kykene jatkamaan opintoja toisella asteella, jatkosta puhumattakaan. Ennen heistä tuli tutkijoita ja insinöörejä, nyt heidän mielenterveys rikotaan jo peruskoulun aikana. Samat keinot, ennakoitu ja selkeä opetus, auttavat kaikkia lapsia. On helpompaa, kun päivä on ennakoitavissa. Koulupudokkaisen määrä on ampaissu viime vuosina, tulisi katsoa pintaa syvemmälle. Yksi syrjäytynyt maksaa yhteiskunnalle eri laskujen mukaan 600 000 eurosta miljoonaan euroon. On syytä huomioida, että tässä luvussa ei ole mukana vanhempien työpoissaolot, joita tulee jos lapsi tippuu yhteiskunnan kelkasta. Pahimmassa tapauksessa myös vanhemmat uupuvat niin, että tippuvat työelämästä. Kulut yhdenkin lapsen syrjäytymisestä Kangasalan kaupungille ovat valtavat. Myös verotuloja menetetään.
Myöskään sosiaaliset suhteet isossa koulussa avotiloineen ei ole mitenkään järkeen käyvä perustelu. Isoissa kouluissa tehostetullakin tuella oleva lapsi voi tulla kiusatuksi kenenkään sitä huomaamatta.

YLE uutisissa luki näin:
"Isompien yksiköiden eduiksi katsotaan myös lasten paremmat mahdollisuudet erityisopetukseen ja sosiaalisiin suhteisiin. "

Anu Laurila (Kangasala , 17.02.2020)

#1135

Hyvin lyhytnäköistä katsontaa lopettaa Havisevan koulu. Haviseva on erittäin elinvoimainen kylä jolla on potentiaalia kehittyä. Lapsiystävällinen kylä jossa ihmisen on hyvä elää.

Jukka Harakkamäki (Daugavpils, 17.02.2020)

#1142

Havisevalta Lontooseen päätyneenä en voi riittävästi painottaa hyvän ensioppimisympäristön positiivista vaikututusta, antakaa tulevaisuuden sukupolvillekin tämä mahdollisuus.

Kalle Uusitalo (Lontoo, 17.02.2020)

#1151

Koulu on elinvoimainenen ja koulun lisäksi se on Havisevan kylän kulttuuri ja liikuntakeskus.

Jouni Kettunen (Kangasala, 17.02.2020)

#1168

Todellakaan ei saa koulua lakkauttaa.

Anta Launama (Kangasala, 17.02.2020)

#1176

Samat trenditietoiset päättäjät Kangasalan seurakunnassa ja kaupungilla? Kaikki halutaan keskittää isompiin yksiköihin. Jos täältä viedään sekä kirkon että kaupungin viimeiset tukikohdat Havisevan rukoushuone ja Havisevan koulu, tänne ei jää tulevaisuudessa muuta kuin suunnitteilla oleva tyhjänä ammottava 9-tien eritasoliittymä leveine ramppeineen. Tällaisilla päätöksillä ei tueta perheiden hyvinvointia ja saada syntyvyyttä nousuun!

Anne Tervahauta (Suinula, 17.02.2020)

#1178

Syksyllä 2018 nykyinen, 1990-luvun puolen välin aikoihin peruskorjattu, koulurakennus vietti juhlia. Kaupunginjohtaja Auvinen puhui erittäin kauniita sanoja pienten koulujen puolesta. Olivatko vain juhlapuheen sanahelinää? Korjauksen yhteydessä rakennettiin kaikki rakennuksen tilat opetuskäyttöön. Silloin -90-luvulla virkamiehet tuomitsivat Suinulan ja Havisevan kuoleviksi kyliksi, näin ei ole käynyt. Kunnan varoja on satsattu vesi- ja viemärilinjojen rakentamiseen sekä nyt viimeksi Elenia on vetänyt sähkökaapeleita maahan. Nyt pitäisi satsata rakennuslupien myöntämiseen, että halukkaat voisivat tänne rakentaa ja muuttaa.
Ihmetellään koululaisten väsymystä ja levottomuutta. Pitkät koulumatkat ja sen myötä pitenevät koulupäivät pienille koululaisille, eivät ainakaan tilannetta helpota.
Suuret opetusyksiköt on monasti todettu vaikeiksi hallita. Levottomuus lisääntyy ja sen myötä tarve erikoisopetukselle ka pienryhmille. Sitäkään kautta ei säästöjä saada.
Koulun ja opetuksen voimavara ovat hyvät, työssään viihtyvät opettajat sekä hyvä oppimisympäristö. Opettajat ovat Havisevan koulussa taitavia ja metsänlaidassa sijaitseva sopivan kokoinen koulu yksi sen voimavaroista.
Laadukasta koulua ei kannata lopettaa.

Helena Siekkinen (Suinula Kangasala, 17.02.2020)

#1189

.

Pirjo Salminen (Kangasala, 17.02.2020)

#1194

Toivon, että te päättäjät ajattelette Havisevan ala-asteen alas ajoa laajemmin kuin vain pienentyneinä kustannuksina. Koulu on tärkeä osa kyläämme ja suo lapsille turvallisen oppimisympäristön. Pienessä koulussa opettajilla on matala kynnys puuttua epäkohtiin ja tämä näkyy varmasti myöhemmin lasten elämässä. Uskon, että koulutyön jatkuminen Havisen koulussa, näkyy tulevaisuudessa pienempinä mielenterveysongelmien hoitokustannuksina. Suuri koulu ei ole hyvä ympäristö lasten kasvulla ja kehitykselle, niissä kiusaamiseen ja lasten erityistarpeisiin reagoiminen on hankalampaa. Antakaa lasten viettää ensimmäiset kouluvuotensa turvallisessa, rauhallisessa koulussa, jossa kaikki tuntevat toisensa.

Karmila Laine (Kangasala, 17.02.2020)

#1195

Hyvin lyhytnäköistä toimintaa.

Markku Hinkkanen (Kotka, 17.02.2020)