OIKEUKSIA ODOTTAVILLE - Koronarajoitukset

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2435

Lapsen isän kuuluu saada kuulua lapsen elämään äitin henkisenä tukena raskaus ajan tutkimuksissa sekä synnytyksen eri vaiheissa. Se on ainutlaatuinen kokemis parisuhteelle ja se täytyy saada kokea yhdessä!

Satu Kortehisto (Ylistaro, 09.05.2020)

#2454

Olen itse 9 kuulla raskaana ja odotan ensimmäistä lastamme. Synnyttäminen pelottaa jo muutenkin ja vielä se että joudun olemaan osan ajasta yksin ahdistaa. Mieheni on erittäin surullinen tästä tilanteesta, ettei voi olla mukana kuin lapsen syntymässä, ei enää osastolla.

Tuuli Forke (Pori, 09.05.2020)

#2472

Itse olen raskaana rv36 ja ensi synnyttäjä, kaikki valmennukset joita pidän äärimmäisen tärkeänä ja turvan tunnetta tuovina on jäänyt pois rajoitusten takia.
Minulla on yleistynyt ahdistuneisuus häiriö ja tämänkin vuoksi todella tarvisin kumppanini eli lapsen isän olevan läsnä koko synnytyksen ja sen jälkeen vuodeosastolla, koska tilanne on täysin uusi ja olin valmistautunut siihen että kumppanini olisi läsnä ja tukena ja vauvan syntymä olisi meidän molempien kokemus. Ajatuskin siitä ettei puoliso saa olla mukana aiheuttaa suurta surun tunnetta ja pelkoa tulevaan synnytykseen. Mielestäni isät voisi laittaa korona testeihin ja saada olla läsnä mikäli testi on negatiivinen.

Johanna Timonen (Oulu, 09.05.2020)

#2488

Järki käteen.

Marko Puusaari (Veteli, 09.05.2020)

#2506

Tämä on äärimmäisen liian tärkeä asia jätettäväksi huomioimatta!
Omasta puolesta vielä kun taustalla on kohtukuolema ja paljon ongelmia raskaaksi tulemisessa, on nyt etenkin puolison tuki kaikki maailmassa. Kyllä lapsen isän pitää olla paikalla alusta loppuun.

Johanna Lemmetty (Lahti, 10.05.2020)

#2511

Kaiken muun erittäin tärkeän tuen lisäksi tukihenkilö helpottaa myös henkilökunnan työtä!

Liisi Uski (Helsinki , 10.05.2020)

#2519

Oikeasti on miehen/tukihenkilön päästävä koko synnytys prosessiin mukaan! Elämän tärkein asia jossa toisen puolison tuki ja turva on valtava osassa roolissa.

Maija timoskainen (Suolahti, 10.05.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…