HERTTONIEMEN virkistysalueen säilyttämisen puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Karhunkaatajan alueen kaavamielipide

2013-05-17 15:15:22

 

Herttoniemi-seuran mielipidettä Karhunkaatajan alueen suunnitelmiin työstetään lauantaina 18.5. klo 10.00 alkaen Herttoniemen kirjastossa, Kettutie 8.
Kaikki, joita asia kiinnostaa, ovat tervetulleita paikalle. Mielipiteen hyväksyy Herttoniemi-seuran johtokunta ja se toimitetaan viimeistään 20.5. kaupunkisuunnitteluvirastoon.
Lähde:

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tiedote 29.4.2013

2013-04-30 12:46:12

 

 

Myllypuron eteläosaan suunnitellaan lisää asumista
-
Myllypuroon suunnitellaan uutta asuinaluetta Viilarintien ja Viikintien risteyksen kaakkoispuolelle.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on aloittamassa alueen asemakaavan laatimista. Asuinrakentamisen lisäksi
alueelle on suunnitteilla lähipalveluja ja puistoalueita. Asuinalue tulee pikaraitiotie Raide-Jokerin reitin varteen.

Tällä hetkellä Myllypuron eteläosassa sijaitseva, niin sanottu Karhunkaatajan alue on pääosin
metsää. Alueella on lisäksi koirien koulutuskenttä ja viljelypalsta-alue.

Suunnittelu aloitetaan laatimalla alueelle kolme vaihtoehtoista kehittämismallia. Työn tueksi järjestetään
asukastyöpaja kesän alussa. Kun vaihtoehdot ovat valmistuneet, niistä kerätään kommentteja ennen kuin
kaupunkisuunnittelulautakunta päättää, minkä vaihtoehdon pohjalta alueen suunnittelua jatketaan.
-
Keskustelutilaisuus 8.5. asukastalo Myllärissä
-
Suunnittelusta järjestetään keskustelutilaisuus 8. toukokuuta kello 18-20 Myllypuron asukastalo Myllärissä
osoitteessa Kiviparintie 2 J. Suunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esillä 20. toukokuuta asti
mm. asukastalo Myllärissä, Herttoniemen kirjastossa ja kaupungintalon ilmoitustaululla. Aineistoon voi
tutustua myös kaupunkisuunnitteluviraston verkkosivuilla www.hel.fi/ksv kohdassa Nähtävänä nyt.


Alkukesästä pidettävään Karhunkaatajan alueen suunnittelutyöpajaan voi ilmoittautua 20.5. asti
arkkitehti Anri Lindenille sähköpostitse osoitteeseen anri.linden(a)hel.fi tai puhelimitse numeroon 09 310 37352.


Lisätiedot:
arkkitehti Anri Linden, kaupunkisuunnitteluvirasto, p. 09 310 37352

 

Lähde:

http://www.hel.fi/wps/portal/Kaupunkisuunnitteluvirasto/Artikkeli?urile=hki:path:/ksv/fi/uutiset/myllypuron+etelaosaan+suunnitellaan+lisaa+asumista&current=true

 


 

 


Terhi Knopman ja Hillevi Vähälä-Aranko

Keskustelutilaisuus 8.5.2013

2013-04-28 16:49:51

 

Kaavan valmisteluun osallistuminen

 

Mielipiteiden esittämistä varten pidetään keskustelutilaisuus asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta

ke 8.5. klo 18:00 Myllypuron asukastalo Myllärissä.

Asukastalo Mylläri - pyöreä rakennus ostarin keskellä lähellä Myllypuron metroasemaa.

Kiviparintie 2 J, 00920 Helsinki

 

Tervetuloa tapaamaan kaavan valmistelijaa ja keskustelemaan alueen tulevaisuudesta.

Jokainen mielipide on tärkeä.

 

http://www.herttoniemi.fi/index.php/uutiset-mainmenu-277/2920-karhunkaatajan-alueen-asemakaavaa-ja-asemakaavan-muutosta-valmistellaan

 

 


Terhi Knopman ja Hillevi Vähälä-Aranko



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…