Suosituimmat adressit vuonna 2006 - Suomi

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Kielivalinnan puolesta

Vuoksenniskan koulun vanhempaintoimikunta haluaa että nykyisestä kaikille pakollisesta ruotsista tehdään valinnainen muiden vieraiden kielten tapaan. Vetoomus ja sen 1943 ensimmäistä nimeä on luovutettu opetusministeriölle perjantaina 1.6.2007, ja se on toimitettu myös opetushallitukselle. Vetoomus pysyy avoimena ja aktiivisena myös luovutuksen jälkeen: Tule mukaan luomaan aitoon tarpeeseen perustuvaa kielikoulutusta. Me allekirjoittaneet pidämme epäonnistuneena nykyistä kielilainsäädäntöä. Se k

Luotu: 2006-10-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 5078 5063
2006 1070 1070

Wompucolle comeback

Laittakaa kaikki nimenne, jotka haluavat edes vähän bändille nimeltä Wompuco kampäkin. Meidän täytyy saada 1000 nimeä, joten siinä on kova homma. Tämä on meille tärkeää, joten laitathan, edes meidän mieliksi nimen tähän. Bändi on tosin kuopattu jo, mutta haluamme saada heitä tekemään edes yhden keikan. Kun kasassa on 1000 nimeä, menemme näyttämään adressia Wompucon jäsenille. KIITOS. kuunnella voi osoitteessa http://www.saunalahti.fi/wdrummer/index2.html OLISIN KIITOLLINEN JOS MAINOSTAISITTE T

Luotu: 2006-07-26

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1097 1097
2006 1065 1065

Julkinen selvityspyyntö Sosiaali -ja terveysministeriölle

TV 1 esitti viikolla 20, kolme erillistä ohjelmaa, BASAARI; YÖN SYLI, SPECIAL MUNDO JA A-TALK. Kyseisissä TV-ohjelmissa Romano Missio ry:n lastenkodeissa kasvaneet henkilöt kertoivat julkisesti mielivaltaisista rangaistuksista, lasten psyykettä vaurioittavista nöyryytyksistä, simputuksesta, pedofiliakokemuksista, assimilaatiopyrkimyksistä ja rasismista. Näissä ohjelmissa esitettyjen, hälyttävien tietojen johdosta, me allekirjoittaneet esitämme syvän huolestumisemme ja epäluottamuksemme Romano

Luotu: 2006-05-29

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1062 1062
2006 1061 1061

Pokémonin 1. tuotantokausi uusintana

Tämä adressi on osoitettu MTV3 ja SubTv -kanaville. Ja laitetaan aikanaan kanavien palautuslaarista sisään. Aikoinaan(ja vieläkin) nuorison villitsemää japanilaista Pokémon tv-sarjaa on lähetetty MTV3-kanavalla monta vuotta ja monta tuotantokautta. Legendaarinen, ensimmäinen tuotantokausi on näytetty kanavalla vain kaksi kertaa, sarjan iskettyä ruutuihin ja seuraavana kesänä kesäuusintana. Adressin tarkoituksena on saada Pokémonin ikimuistoiset jaksot uudelleen näkyviin, mahdollisimman pian. Ad

Luotu: 2006-05-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2030 2028
2006 1056 1056

Adressi Paskakaupunni ry:n nimen säilyttämiseksi

Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry on perustettu tammikuussa 2006 nuorten oululaisaktiivien toimesta. Yhdistyksen synnyn taustalla oli tarve luoda yhteisö, joka tuottaa Ouluun lisää jäsentensä näköistä kulttuuritoimintaa. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on tarjota kenelle tahansa yksityiselle henkilölle tai ryhmälle foorumi järjestää uudenlainen kulttuuritapahtuma Ouluun yhdessä yhdistyksen muiden jäsenten kanssa. Patentti- ja rekisterihallitus on evännyt yhdistykseltä nimen käytön vedoten hyvii

Luotu: 2006-11-06

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1341 1341
2006 1018 1018

Sorella ulos

Sorella ulos bb talosta, oletko sitä mieltä että Mikan sijasta/ mukana bb-talosta olisi kuulunut häätää myös Sorella. Jos olet niin nimeä adressiin Sorella ulos!! HUOM: koska adresseja on kaksi saman sisältöistä niin olemme päättäneet lähettää ne yhtä aikaa sutvlle Toisen adressin osoite = http://www.adressit.com/sorellaulos

Luotu: 2006-09-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 984 984
2006 984 984

Tekonurmihankkeen puolesta Pyhäjärviseudulla

Tämä adressi on kannanotto Pyhäjärviseudun nykyisiä talviharjoitteluolosuhteita vastaan ja vireillä olevan lämmitettävän tekonurmihankkeen puolesta. Ottamalla osaa tähän adressiin saamme ilmaistua mielipiteemme kuntien päättäjille. Pyhäjärviseudun kesälajien talviharjoitteluolosuhteet ovat huonot. Joukkueurheiluun ei löydy riittävän suuria tiloja riittävissä määrin. Jalkapalloa ja pesäpalloa pelaavat joukkueet joutuvat hakemaan kunnollisia olosuhteita muilta paikkakunnilta. Eniten huonot olosuht

Luotu: 2006-05-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 975 975
2006 960 960

Korotusta opintotukeen!

On pitkään ollut meidän ihmisten keskuudessa puhe siitä, että tämän hetkistä opintotukea pitäisi korottaa. Sillä nimittäin ei tule toimeen lainkaan. Tämän hetkinen opintotuki on toisen asteen koulutuksessa 0-213,60€ ja kolmannen asteen koulutuksessa 38,68 -251,01€. Hieman tarkemmin: Toisen asteen koulutus (ammattikoulu) Avioliitossa tai elatusvelvollinen 213,60 Itsenäisesti asuva 20 vuotta täyttänyt 213,60 Itsenäisesti asuva 18–19 -vuotias 213,60 (A) Itsenäisesti asuva 17-vuotias 84,09 (C) Itsen

Luotu: 2006-10-12

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1437 1437
2006 955 955

Pelastetaan Pyhäjärvi!

Tampereen ja sen eteläpuolisten kuntien alueelle levittäytyvästä Pyhäjärvestä on huolestuttavaa vauhtia tulossa heikon vedenlaadun suhteen Pirkanmaan oma Itämeri. Pyhäjärven veden laadun heikentymisellä on erittäin kielteinen vaikutus järven virkistyskäyttöön, kalastukseen, vesiliikenteeseen, matkailuelinkeinoon sekä koko alueen viihtyisyyteen ja imagoon. Virallisessa puheessa toistetaan usein, että järven tila on parantunut 1970-luvulta.Vertailukohta on harhaanjohtava, sillä EU:n direktiivi m

Luotu: 2006-11-18

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1296 1296
2006 929 929

Valmistuvien ammattikoululaisten nimet lehtiin

Mielestäni valmistuvien ammattikoululaisten nimet pitäisi yhtä hyvin laittaa lehtiin kuin lukiolaisten. Ammattikoulusta sentään saadaan ammatti jonka pohjalta pääsee töihin. Lukiolaiset saavat lakin,mutta joutuvat kouluttautumaan lisää jotta saavat ammatin. Miksi ylioppilaita pidetään paremmassa asemassa, heidän nimensä tulee moneen lehteen ja etusivuille, mutta ammatin saajat jäävät täysin huomiotta.

Luotu: 2006-05-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1088 1088
2006 926 926

Logopedian opiskelijoiden harjoittelu

Adressi logopedian opiskelijoiden harjoittelujen puolesta Arvoisa dekaani Hautamäki/opetusministeri Kalliomäki Puhetieteiden laitoksen huonon rahatilanteen takia laitoksen johtoryhmän kokouksessa 26.4.06 päätettiin, että pitkän harjoittelun ohjaajille ei vastaisuudessa makseta palkkaa ohjauksesta. Myös lyhyiden harjoittelujen ohjaajien palkkiot päätettiin puolittaa vuodesta 2007 alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoiden on jatkossa vaikeampi suorittaa tutkintoon kuuluvia harjoitteluj

Luotu: 2006-05-12

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 946 946
2006 922 922
Facebook
Pitäisikö maataloustukea pienentää?