Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006
2008 Koko ajalta Adressin nimiLuotu
261 269 Postin palvelut Pirkkalan keskustassa säilytettävä
Itella on lopettamassa palvelukonttoriaan Pirkkalan keskustassa. Se on toiminut siellä vuosikymmeniä ja on lähes 16 000 asukkaan keksisin toimipaikka. Itella on yhdistämässä Tampereen Härmälän ja Pirkkalan postin palvelut Tampereen ja Pirkkalan rajalla olevaan kauppakeskukseen. Siirto vie palvelut suurimmalta osalta asukkaista ja yrittäjiltä kilometrien päähän. Uusi toimipaikka on ainoastaan auto...
20.10.2008
260 261 Nastolan kunnan maakauppa
Nastolan kunnanhallitus esittää, että kunta myisi sen omistuksessa olevan n.700 ha maa-alueen eteenpäin. Kunta on omistanut kyseisen alueen noin 1,5 vuotta. Kunta osti alueen 2,05 milj. eurolla ja on sen nyt myymässä 2,3 milj. eurolla. Tätä kauppaa ei tule hyväksyä valtuustossa. Valtuustoon se kauppa tulee 22. syyskuuta. Kauppa ei saa mennä läpi valtuustossa. Kaupan on junaillut virkamiehet etunen...
02.09.2008
260 653 Paramore omalle keikalle Suomeen.
Paramore OLI täällä Provinssirockissa 15.6. mutta nyt Paramorelle pitää järkätä oma keikka. Näin sanon minä, ja varmaan moni muukin. Jotkut tuskin pääsivät festareille, ja esiintymisaikakin varmaan oli todella pieni. Ja ne jotka olivat varta vasten Paramorea katsomassa Provinssissa, haluaisivat varmaan nähdä saman bändin uudestaan. Ja kaikki fanit haluaisivat kokea tämän miellyttävän tilaisuuden U...
13.07.2008
259 281 Auringon otto ja pukeutuminen tasa-arvoiseksi maauimaloissa miehille ja naisille !
Onko naisista tullut b-luokan kansalaisia ottaessaan aurinkoa, kun fysiologisesti ja anatomisesti sukupuolet eroavat toisistaan vain navan alapuolelta. Miksi sitten miehillä on tällä hetkellä viransa puolesta tahto kieltää samanarvoisuus aurinkoa ottaessa ? Vastaavastihan voisi vaatia myös miehiltä joilla on rinnat käyttää toppia aurinkoa ottaessa. Tästä asiasta jo 80-luvulla käytiin jo kiistaa, j...
06.07.2008
258 297 My Passion suomeen
Brittiläinen My Passion soitti itsensä minun ja monen muun sydämeen 9.10.08 ja 10.10.08 Kill Hannah yhtyeen "lämppärinä". My Passionilla ei ole keikkamyyjää joten yritämme tällä adressilla vaikuttaa suoraan mahdolliseen keikkapaikkaan ja saada pojat takaisin suomeen! My Passionin musiikkia kuultavissa osoitteesta http://www.myspace.com/mypassionmusic My Passionin musiikkia voi ostaa mm. osotte...
12.10.2008
257 6 651 SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA
ME EMME TAHDO SUOMESTA PETORESERVAATTIA Jokainen eläin on kaunis ja ansaitsee kunnioituksemme, mutta onko oikein, että maastamme yritetään tehdä petoreservaattia jossa suurpetojen kannat kasvatetaan tarkoitushakuisesti niin suuriksi, että elämä maaseudulla sekä haja-asutusalueilla käy lähes sietämättömäksi? Onko oikein, että ns. susialueiden asukkaiden pitää pelätä lemmikkiensä, porojensa, karjan...
25.06.2006
256 256 Adressi Uomarinteen alakoululaisten puolesta (Suljettu)
VETOOMUS Me Uomarinteen alakoulun oppilaiden vanhemmat ja läheiset olemme huolissamme siitä, että Vantaan kaupunki tekee tulevan kouluremontin päätöksiä lyhytnäköisesti, päätösten perusteluista tiedottamatta ja lasten ja vanhempien mielipiteitä kuulematta. 1. Sivistysvirasto yllättäen ja vastoin aiempaa tietoa on lähettämässä 200-250 oppilasta (9-12-vuotiasta) Myllymäen kouluun, lähikoulusta vi...
31.03.2008
256 560 Assembly-tapahtuma kiellettävä
Me allekirjoittaneet vaadimme, että nuorten keskuudessa suositun Assembly-tietokonetapahtuman järjestäminen lopetetaan vahingollisena. Assembly kutsuu itseään "IT-elämäntapatapahtumaksi", eli toisin sanoen se markkinoi nuorisolle elämäntapaa, jonka keskiön muodostaa tietotekniikka itsensä vuoksi. Kaikki muut elämään kuuluvat asiat ovat "it-elämäntavassa" alisteisia tekniikalle: sosiaalinen kanss...
09.03.2008
256 330 Suomen on tunnustettava Lakotahin itsenäisyys
Lakota-intiaanit ovat perustaneet Yhdysvaltoihin kuuluvien Nebraskan, Pohjois-Dakotan, Etelä-Dakotan, Wyomingin ja Montanan osavaltioiden alueelle oman valtion, Lakotahin. Kaikki noiden osavaltioiden alueella asuvat ihmiset voivat liittyä valtioon. Lakotojen valtio on irtautunut Yhdysvaltain kanssa solmituista sopimuksista, koska Yhdysvallat on rikkonut niitä. Lakota-johtajien lähetystö toimitt...
14.02.2008
254 285 Vastusta Lempäälän Lepokallion louhosaluetta
Lemminkäinen Oyj hakee lupia aloittaakseen Lempäälän kunnassa Lepokallion alueella ulkoilu- ja virkistysalueella suurimittaisen kallionlouhinnan ja murskauksen. Paikalle tulisi myös yhtiön asfalttiasema. Maa-aines- ja ympäristölupaa on haettu puutteellisin tiedoin, eikä ennalta ole selvitetty ja huomioitu louhoksesta seuraavia vakavia terveyshaittoja ja virkistysalueen tuhoutumista: • Lepokall...
20.08.2008
252 260 Osanotto Kauhajoen ampumavälikohtauksen uhreille
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin. Kaikk' on niin hellää ja hyvää. Kukat, suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Eino Leino Osan Ottoni heille, jotka menettivät läheisensä. Voimia kaikille Omaisille ja Ystäville .. Voimia ja pikaista paranemista heille, jotka selvisivät hengissä .. Voimia kaikille, jotka olivat paikalla ja joutuvat nyt käymään läpi kamalan tuskan ja suru...
23.09.2008
248 505 Ilotulitteiden myynti kiellettävä tai rajoitettava ainoastaan uuden vuoden aatoksi
Emme varmaankaan ole ainoa koiraperhe, jonka elämä on yhtä helvettiä pari viikkoa uuden vuoden ympärillä, kun ajattelemattomat lapset paukuttelevat aikuisten ostamia Uuden Vuoden pommeja. Lisäksi nämä pommit ovat täysin turhia ja saastuttavat sekä ilmaa että aiheuttavat melua. Toisinaan pommeilla aiheutetaan myös vahinkoa toisen omaisuudelle. Räjähtänyt postilaatikko ei liene harvinaisuus uuden...
29.12.2008
248 272 Hercu "Turpa kiinni saatanan simapippelit" Lamberg takaisin kiekkoon!
Kiekko on ollut viime aikoina tylsä paikka. Väritön, hajuton, mauton. Yksi suurista on poissa, toivottavasti ei silti lopullisesti. Moni pitää häntä peelona, lapsellisena. Moni vihaa häntä. So not? [b]"En oo peelo, oon vilkas"[/b] Hänen tekemisiään ja sanomisiaan oli hauska seurata. Koskaan ei tiennyt milloin seuraava isin pikku vaippahousu saa niskaansa kasan "hercusmeja". Hän oli lahjak...
10.02.2008
246 249 Xbox-live ongelmien korvaaminen
Nyt kun Microsoftin Xbox-live palvelussa ovat ongelmat jatkuneet jo toista viikkoa, niin tapahtuneen korvaminen on palvelun käyttäjien suurena huolenaiheena. Microsoft on ilmoittanut korvaavansa palvelun ongelmat käyttäjille arcade-pelinä. Muuta tarkempaa tietoa korvauksesta ei ole kerrottu julkisuuteen. Peli voi olla vain joku tietty peli, yksi peli valikoimasta tai vapaavalintainen peli. Miele...
10.01.2008
245 253 Lappeenrannan Tuosan leirikeskusta ei saa myydä!
Tuosan leirikeskus Lappeenrannassa on uhattu myydä. Missä sen jälkeen pitäisimme leirejä ja tai muita retkiä? Tuosan leirikeskus on tilavin ja hyväkuntoisin retkien ja leirien pitopaikka. Eikä se ole liian syrjässä. Emme näe mitään hyvää syytä siihen miksi leirikeskus pitäisi myydä! Missä sen jälkeen pitäisimme leirejä? Monet meistä nuoremmista ja aikuisista menettäisivät työpaikkoja leiren aik...
27.01.2008
243 3 060 Ravintolatupakoinnin Salliminen
Tupakkakoppeihin tuli juomiskielto Ravintoloiden, kahviloiden ja baarien erillisissä tupakointitiloissa ei saa juoda eikä syödä eikä niihin saa viedä tuoppeja, konjakkilaseja, kahvikuppeja tai ruoka-annoksia mukanaan. Mitä mieltä sinä olet? Haluatko jättää tuoppisi muiden litkittäväksi kun menet savuiseen koppiin tupakalle? Mielestäni nyt on vedetty homma liian pitkälle. Jos et polta, käyt...
14.06.2006
242 252 Ilolan, Jakarin ja Epoon koululaiset Linnajoen yläasteelle
Kun nyt taas ollaan suunnittelemassa samaa eli ehdoin tahdoin ollaan tekemässä Ilolan, Jakarin ja Epoon koululaisten jo muutenkin rasittava koulumatka suorastaan epäinhimilliseksi, vetoan: antakaa näiden lasten mennä Linnajoen yläasteelle, jolloin heidän koulupäivänsä pysyy kohtuuden rajoissa. Ei Linnajoen koulun peruskorjausmäärärahojen pienentäminen ole mikään syy laittaa kaikkein pisimmältä tul...
20.11.2008
242 1 441 Ei kalliopuhdistamoa Eestinkallion asuinalueelle
Pro Eestinkallio – ei kalliopuhdistamoa Eestinkallion asuinalueelle o Asumis- ja virkistyskäyttöön kaavoitetulla Eestinkallion alueella asuu 500 m vyöhykkeellä 3800 asukasta – se on sijoitusvaihtoehdoista tiheimmin asuttu. o Louhossuuaukon vieressä sijaitsisi yli 300 lapsen Eestinkallion alakoulu ja urheilukenttä, joiden toimintaa 5 v rakentaminen häiritsisi ja tekisi kulkemisen alueelle eritt...
06.09.2007
241 4 829 Ammatillisten perustutkintojen arviointiasteikon muutos kumottava!
Valtioneuvoston asetuksella ammatillisten perustutkintojen arviointiasteikko tulee muuttumaan 1.8.2009 kolmiportaiseksi (1 – 3), nykyisen viisiportaisen (1 – 5) sijaan. Tämä muutos on herättänyt suurta kummeksuntaa opiskelijoiden keskuudessa. Kolmiportainen arvostelu koetaan liian suppeaksi; se ei kerro opiskelijan osaamisen tasoa riittävän tarkasti. Opiskelijoille, joille koulu on hankalaa,...
27.11.2008
237 1 604 Sm-liigaan ammattituomarit
Tämä adressi käsittelee Sm-liigan tuomarien tasoa. Jos haluat, että Sm-liigan tuomaritoimintaan aletaan panostamaan enemmän kuin nyt, laita nimesi adressiin. Sm-liiga on hieno suomalainen jääkiekkosarja, joka herättää paljon mielenkiintoa meidän suomalaisten keskuudessamme. Ei ihme, sillä jääkiekkohan on Suomen seuratuin laji. Mikään ei kuitenkaan ole täydellistä, ei myöskään Sm-liiga. Nimittäin...
30.12.2006
236 236 An Cafelle toinen keikka
Toivomme että voisimme saada An cafelle toisen keikan esimerkiksi tampereelle tai jonnekkin muualle, koska monet fanit eivät ehtineen saada lippuja tavastialle ja haluaisivat saada toisen tilaisuuden nähdä lempi bändinsä livenä. Monet ovat odottaneet montakin vuotta saadakseen tavata lempi bändinsä ja nyt ovat kuitenkin missanneet lippujen myynnin ja toivovat toista tilaisuutta saada liput an cafe...
11.01.2008
236 3 875 Pyörätie Tupos-Liminka välille
Pyörätietä Limingan keskustan ja Tupoksen välille on yritetty saada jo vuosien ajan , tuloksetta . Asukkaiden lisääntyessä Tupoksessa myös kulkijoiden määrä kuntakeskukseen lisääntynyt ja kevyt liikennekin on kasvanut reilusti. Tie kyseisellä välillä on kapea,valoton ja vaarallinen . Paikallislehdessä mm. paikallinen komisario kertoo tien olevan alueen vaarallisin. Pyörätien rakentamisella t...
20.09.2007
235 312 Sallitaan hevoset omille kotipihoille
Nykyään hevosia ei sallita pitää omilla kotipihoilla. Niiden täytyy olla taajamasta eli kylältä / kaupungilta 5km poispäin. Ennen vanhaan hevosia, lehmiä, lampaita sekä poroja saatiin pitää omalla kotipihalla, mutta nykysin ne kielletään , koska kunta pitää sitä epäpuhtaana ja turhana. Eikö olisi kiva saada hevonen kotipihalle, eikä tarvitsisi muuttaa monien kilometrien päähän vain sen takia , e...
31.12.2007
232 232 Hanoi Rocksin Tavastian keikka ikärajattomaksi (Suljettu)
Hanoi Rocksilla on torstaina 20.3.2008 Tavastialla akustinen keikka, joka alaikäisten fanien harmiksi on ikärajallinen. Bändi ei kovin usein vedä akustisia keikkoja, joten nuoremmatkaan fanit eivät haluaisi missata tätä tilaisuutta. Siksi toivommekin, että olisi mahdollista järjestää tämä kyseinen keikka ikärajattomaksi tai toinen keikka samana/seuraavana/jonain muuna päivänä, joka sitten olisi i...
15.02.2008
231 232 Ilkka Kanerva - Eroa jo
Ilkka Armas Mikael "Ike" Kanerva (s. 28. tammikuuta 1948, Lokalahti, nyk. Uusikaupunki) on Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (1975–) ja Vanhasen toisen hallituksen ulkoasiainministeri. Kanervalla on maine naistenmiehenä ja hän pyrkinyt usein kontakteihin myös nuorempien naisjulkkisten kanssa. 1990-luvulla tästä syntyneen kohun aikana hänet valittiin 1994 kautta aikain ensimmäiseksi Suomen Tur...
10.03.2008
230 287 Eduskunnan palkat alas
Lähes tulkoon joka vuosi eduskunnan jäsenet, eli kansanedustajat nostavat omaa palkkaansa. Tänä vuonna palkka nousee n. 300€ kuukaudessa. Syytä nousuun on perusteltu sillä, että ruoan hinta sun muu eläminen on viime aikoina kallistunut. Keskiverto kansanedustaja (rivikansanedustaja) saa siis jatkossa palkkaa reilut 6000€ kuukaudessa. On täysin suhteetonta nostaa kansanedustajien palkkaa 300€ k...
18.03.2008
229 390 Kotimainen luomuruoka verottomaksi ja kaikkien ulottuville myös hintansa puolesta (Suljettu)
Ekologisuus on merkittävin syy useimmille ostaa luomua, puhumattakaan että se on terveellistä, maukasta, turvallista ja eettistä ravintoa. Haluamme vaikuttaa siihen että kotimaista luomuruokaa saisi jokaisesta lähikaupasta edullisesti. Hinta on saatava samalle tasolle kuin ulkomainen tehotuotettu vastaava. Hinta ei saa olla esteenä valitessa ekologisempaa vaihtoehtoa. Luomutuotteita pitä...
01.10.2008
228 234 Työtön, muttei arvoton!
Uusi Jyväskylä on valtavan haasteen edessä, sillä tällä hetkellä kaupunkimme työttömyys on pahin kaikista Suomen suurista kaupungeistä. Työttömänä on yli 9000 kaupunkilaista ja työttömyyden ennustetaan edelleen lisääntyvän. Kaupunkimme valtuusto on kuitenkin leikkaamassa kaupungin asukkaiden työllistämiseen tarkoitettuja varoja lähes kaksi miljoonaa euroa. Käytännössä tämä tarkoittaisi mm. työllis...
18.11.2008
228 245 Suomeen oma Kid Nation!
Uudessa realitysarjassa 8-15-vuotiailla lapsilla on tilaisuus rakentaa uusi, parempi maailma. 40 lasta matkustaa 40 päiväksi 1800-luvulla autioituneeseen rauniokaupunkiin Bonanza Cityyn, New Mexicon osavaltioon. He yrittävät pärjätä ilman nykypäivän mukavuuksia ja ylittää esi-isänsä rakentamalla kaupungin, jossa kaikki toimii. Jokaisen jakson päätteeksi lasten raati äänestää, kuka heistä palkitaan...
31.07.2008
227 664 Miina Äkkijyrkän työlle ja taiteelle
Pyydämme Helsingin kaupunkia lopettamaan oikeustoimet (häätö) taiteilija Miina Akkijyrkkää vastaan ja kunnioittamaan siten tämän ainutlaatuisen helsinkiläisen taiteilijan elämäntyötä: Miina Akkijyrkkä on suurenmoinen kuvanveistäjä ja piirtäjä, Marimekon design-suunnittelija, kolmen lapsen äiti, perinnekarjan pelastaja ja valtion taidepalkinnon saaja. Hän on raivannut yli kymmenen vuoden aikana vir...
05.06.2008
227 258 Oikeuksia eläimille!
tällä adressilla siis vaadin vähän oikeuksia eläimille. Järkytyin suunnattomasti katsottuani netissä videon Kiinalaisista turkisfarmeista. Videossa eläimiltä revittiin turkki, kun eläin vielä eli. Kysymys siis kuuluu: Onko oikein että esim. eläinkokeissa eläimeen viilletään syvä haava ja siihen pursutetaan shampoota? Vastaus on ei. Mielestäni ihmisten on eläinten käsittelyssä ajateltava, että eläi...
01.02.2008
226 1 104 Jesse McCartney Suomeen
Kaikki, jotka haluavat Jessen Suomeen mahdollisimman pian: nimi alle! (Nimet eivät tule julkisesti näkyville.) Lista laitetaan Welldonelle jo syys-/lokakuussa, kun uusi kiertue alkaa....
13.08.2006
226 4 540 Mopot liian hitaita
Oletko sitä mieltä että 45 km/h on liian alhainen vauhti? Monen mielestä on, varsinkin mopoilijoiden. Mopoilijat eivät ole syyttä kyllästyneitä ajamaan 45 km/h, sillä siinä vauhdissa ollaan tavallisessa liikenteessä tientukkeina, joka voi olla jopa vaarallista. Jos mopo saisi kulkea vaikkapa 60-70km/h, olisi ongelmia vähemmän. Lisäksi mopot kuristetaan suomeen tuotaessa jotta ne kulkisivat vain n....
03.07.2006
226 2 030 Pokémonin 1. tuotantokausi uusintana
Tämä adressi on osoitettu MTV3 ja SubTv -kanaville. Ja laitetaan aikanaan kanavien palautuslaarista sisään. Aikoinaan(ja vieläkin) nuorison villitsemää japanilaista Pokémon tv-sarjaa on lähetetty MTV3-kanavalla monta vuotta ja monta tuotantokautta. Legendaarinen, ensimmäinen tuotantokausi on näytetty kanavalla vain kaksi kertaa, sarjan iskettyä ruutuihin ja seuraavana kesänä kesäuusintana....
27.05.2006
225 233 Seksuaalirikokset aidosti rangaistaviksi teoiksi
Vedotaan eduskuntaa ja hallitusta korjaamaan lainsäädäntöä seksuaalirikosten tuomitsemiskriteereistä ja tuomioiden koventamisesta Olette mahdollisesti lukeneet Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 tekemästä ratkaisusta tapauksessa, jossa kaksi eri isäpuolta käyttivät perheen kolmea tytärtä seksuaalisesti hyväksi yli 10:nen vuoden ajan. Perheen ensimmäinen isäpuoli hyväksikäytti tytöistä...
21.01.2008
224 233 Uuden Kauhavan siltarahat käytettävä kyläkoulujen säilyttämiseen
Me allekirjoittaneet pyydämme kohteliaimmin Uuden Kauhavan suunnittelusta vastaavia henkilöitä ja tahoja käyttämään määrärahat, jotka on suunniteltu laitettavaksi Ylihärmän Kankaan kylän ja Kauhavan keskustan välisen sillan rakentamiseen ja suunnitteluun mielummin Uuden Kauhavan alueen kyläkoulujen säilyttämiseen. Silta "hyödyttäisi" vain Kankaan kyläläisiä, jotka perinteisesti ovat asioineet jo...
08.05.2008
224 240 Komulainen salatut elämät vakiohahmoksi
Vaadimme amis tuunaaja Komulaista vakiohahmoksi salatut elämät sarjaan. Pitkästä aikaa ei salatuissa elämissä ole nähty näin loistavaa roolisuoritusta. Haluamme kuulla jatkossakin Komulaisen loistavia iskurepliikkejä ja nähdä kenet Pihlajakadun naisista hän onnistuu seuraavaksi viettelemään. Miten Komulainen mahtaakaan tuunata mazdaansa. Kromivanteet takaspoileri ja karvanopat löytyvät jo. Onk...
24.02.2008
224 224 Oulun Avoimen päiväkoti toiminnan säilyttäminen (Suljettu)
Monet ovat ottaneet surullisina vastaan tiedon, jonka mukaan Oulun kaupunki on päättänyt lopettaa Avoimen päiväkodin kerhot, joissa käyvät kotihoidossa olevat lapset vanhempineen. Me allekirjoittaneet vetoammekin Avoimen päiväkodin perhekerhojen säilyttämisen puolesta. Avoimen päiväkodin kerhot ovat monestakin syystä ensiarvoisen tärkeitä kotihoidossa oleville lapsille je heidän vanhemmilleen. V...
11.02.2008
223 225 D Teamin nimi muutettava
Jääkiekkokauden 2007-2008 päätyttyä Suomi-sarjan voittaja D-Kiekko nousi kaudeksi 2008-2009 Mestikseen. Huhtikuun alussa 2008 Jyp Jyväskylä OY ja D-Kiekko ry. ilmoittivat laajamittaisesta yhteistyöstä, jolloin D-Kiekko ry. siirtyy pääosin Jyp Jyväskylä OY:n omistukseen SM-liigajoukkue Jypin ns. farmijoukkueeksi, ja D-Kiekon nimi muuttuu samalla D Teamiksi. D Team perii täten D-Kiekon Mestis-sarjap...
08.04.2008
221 1 978 Mopon viritys lailliseksi suomessa
Eli kaikki mopojen virittelijät kirjottamaan nimensä tähän adressiin!!!...
31.05.2007
220 2 615 Israelin täytyy elää
Koska median yksipuolinen tiedottaminen Israelin tilanteesta on jatkuvaa, on syytä kertoa asiasta totuus. Israel ja juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa ja niitä vihataan syvästi sen lähimaissa ja koko muslimimaailmassa. Esimerkiksi Hizbollah-järjestön tavoitteena on yksiselitteisesti Israelin valtion hävittäminen maapallolta. Libanonista ammutaan Israeliin jatkuvasti ohjuksia, pahimpina päivi...
29.08.2006
219 236 Kokkolan Koivuhakaan uusi ala-aste
Tarkoituksena on saada koivuhaaan koulu täysremonttiin pikaisesti. Tämä tarkoittaa kaupungilta suuria satsauksia ja puhutaan jopa kymmenistä miljoonista euroista. Jotta päästäisiin asiassa eteenpäin ja saataisiin poliitikot sekä virkamiehet asian taakse, tarvitaan ehdottomasti vanhempien tuki asialle. Yksin on rehtorin ja opettajien vaikea ja miltei mahdoton tehtävä taistella lasten puolesta. Tämä...
07.12.2008
218 227 Munkkiniemenranta vapaassa virkistyskäytössä
Suomen purjelautaliitto (SPLL, www.purjelautaliitto.fi) vastustaa voimakkaasti ehdotettua golfin lyöntiharjoituspaikkaa Helsingin Munkkiniemessä. Ehdotettu vedenpäällinen, suhteellisen laaja ponttonirakennelma ja siihen liitetty rajattu vesialue tekee mahdottomaksi purjelautailun Munkkiniemenrannan luoteispäässä ja Laajalahdella länsi-luoteistuulilla. SPLL toivoo että tänne sijoittuva parkkipaikka...
14.05.2008
217 289 Vaajakosken ohitustie tehtävä tunneliin
Viitaten jo pitkään velloneeseen keskusteluun ja lääkäri Matti Suutarin Keskisuomalaisessa 28.11.2008 julkaisemaan kirjoitukseen, me allekirjoittaneet vaadimme Vaajakosken ohitustien rakentamista tunneliin. Nykyiset suunnitelmat ainutlaatuisen järvimaiseman ja ympäristön raiskaavan siltahankkeen osalta on heitettävä romukoppaan. On osattava tehdä taloudellisesti järkevä, nykytekniikkaa hyödyntä...
28.11.2008
217 385 Tupakka laittomaksi
Kaikki tietävät, kuinka vahingollinen ja riippuvuutta aiheuttava huumausaine tupakka on. Se on kuitenkin tästä huolimatta Suomessa laillinen aine, kun taas monet vaikutuksiltaan vähemmän vahingolliset aineet (esimerkiksi kannabis) ovat laittomia. Tämä aikaansaa kestämättömän lainsäädännöllisen ristiriidan, joka on korjattava. Lainsäädännön järkeistämiseksi ja kansanterveyden parantamiseksi me al...
19.03.2008
217 1 754 Virttaankangas säilytettävä tulevillekin sukupolville
Haluatko, että yksi maamme hienoimmista kangasmaastoista arvokkaine runsaine pohjavesivaroineen säilyy tulevillekin sukupolville? Jos näin on, niin allekirjoitathan tämän adressin. Ja kerrot tästä ystävillesikin. Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesihanke Virttaankankaalla uhkaa muun muassa harjua, sen pohjavettä, ympäristön lähteitä, lirikaivoja ja Natura 2000 ohjelmaan kuuluvaa Kankaanjärveä. Os...
16.03.2007
217 4 186 Maija-Liisa Peuhu (Ulla Taalasmaa) Takaisin Salattuihin Elämiin!
Silmiini kantauitui tieto tästä surusanomasta, Maija-Liisa on jättämässä Salatut Elämät lopullisesti! http://www.iltasanomat.fi/viihde/viihdeuutiset.htm#id1150330 Nouskaamme taistoon ja tehkäämme addressin Maija-Liisalle; Tule takaisin! :'( Salattujen Elämien johtoportaalle; Maija-Liisalle enemmän valtuuksia; Mahdollisuuksia osallistua käsikirjoituspuoleen, leikkausprosessiin, ohjaustyöhön,...
30.03.2006
216 549 Lukko takaisin Lukon pelipaitaan
Vaadimme Rauman Lukon pelipaidan logoksi nykyisen ketun sijasta perinteisen LUKON. Kyseessähän on Rauman LUKKO, eikä Rauman ketut. Eetu-kettu säilyköön rinnalla fanituotteissa. Perinteitä kunnioittaen, laadusta tinkimättä. Logoasiassa HIFK teki jo miehen työn ku otti wanhan kunnon kilven. Lukko saisi ottaa mallia tästä ja jo retrohengessä tämän aikakauden mukaan Lukko rinnassa toisi tuon raumal...
23.04.2008
215 240 Joukkoliikennettä — ei moottoritietä
Kunnallisaloite Rovaniemen kaupungille Rovaniemen kaupunki suunnittelee noin 50 miljoonaa euroa maksavaa remonttia nelostielle. Suunnitelmiin sisältyy viisi uutta eritasoliittymää, silta Ruokasenkadulta Lapinkävijäntielle ja lisäkaistoja Eteläkeskukseen. Tieinvestointeja esitetään ratkaisuksi ruuhkiin, jotka ovat syntyneet yksityisautoilun kasvusta, kun joukkoliikennetarjonta on lähes olematonta...
08.05.2008
215 219 Kuvattomat käyttäjät pois Kuvake.netistä
Vaadimme että Kuvake.net -kuvasivusto palaa takaisin aikaisempaan käytäntöönsä, jonka mukaan käyttäjillä on oltava itsestään selkeä ja tuore kasvokuva. Nykyisin kuvattomat käyttäjät häiriköivät jatkuvasti gallup -alueella laatien asiattomia, henkilökohtaisuuksiin meneviä ja kuvake.netin sääntöjen vastaisia gallupeja, sekä kommentoiden asiattomasti, floodaten gallupien kommenttiosiota. Jos tätä...
25.01.2008
Facebook
Pitäisikö Suomen myöntää Edward Snowdenille turvapaikka?