Suosituimmat adressit vuonna 2013 - Suomi

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Pelastetaan kahvila Tuomenkukka

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Oulun kaupunki mahdollistaa myös jatkossa kahvila Tuomenkukan toiminnan. Oulun kaupungin on kiinteistöön tehtävä korjaustyöt ennen kesäkauden alkua ja siten turvattava kahvilan toiminta. Kahvilan munkit ovat maankuuluja ja tätä matkailukohdetta sisäkukkapuutarhoineen ei saa lopettaa.

Luotu: 2013-01-31

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2133 2097
2013 2133 2097

Café Tin Tin Tangon terassin puolesta

Kaupunkilaisten suosittu kohtauspaikka ja elämäntapa ovat vaarassa, kun pala perinteistä Töölöä on kuolemassa Tintin ympärivuotisen terassin lupaongelmien vuoksi. Kohta 40 vuotta täyttävä pieni ja elävä terassi palvelee kaikkia sukupolvia ja sen lopettaessa Töölöntorille jäisi tyhjiö, jota on mahdoton täyttää. Kahvila on elävöittänyt kaupunkia vuosikymmenet ja terassilla on käynyt puheensorina aamupalasta iltamyöhään. Siellä kohtaavat päivittäin erilaiset ihmiset, lapsiperheet ja taitelij

Luotu: 2013-09-26

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2084 2005
2013 2082 2003

Turun päivystävä eläinlääkäriasema vaihtoon!

Sen jälkeen kun oma koirani lähetettiin huhtikuussa Turun Tuhatjalan päivystyksestä tutkimatta kotiin hoitoon, ja reilu vuorokausi myöhemmin jouduttiin nukuttamaan koirien taivaaseen toisella eläinlääkäriasemalla, koska oli jo liian myöhäistä tehdä mitään. Sen jälkeen ihmisten kanssa juteltuani ko asemasta,olen kuullut lähes pelkästään huonoja kokemuksia. Milloin on kuollut kissa väärän nukutusaineen annostelun takia, vääriä diagnooseja joiden seurauksena lemmikki on kuollut, paremmissa tapauksi

Luotu: 2013-07-26

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2327 2320
2013 2053 2046

Adressi Päivi Räsäsen ministerinä jatkamisen puolesta

On yhteiskuntia joissa rangaistuksen uhalla pakotetaan toimimaan omaatuntoa vastaan. Päivi Räsänen sanoo että Suomessa ei ole tällaisia tilanteita! Mutta selvää on että Suomessakin voi tulla tilanteita joissa täytyy arvioida toimintaansa omantuntonsa ja arvomaailmansa mukaan! Lisätty 21.7.2013: Lue KD Naisten puh.joht. Marika Visakorven mielipidekirjoitus: "Lainsäädännön ja etiikan vuoropuhelua tarvitaan" Keskisuomalainen 21.7.2013 http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/lain

Luotu: 2013-07-11

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2024 1985
2013 2024 1985

Synnytystoiminta pitää säilyttää Vammalan aluesairaalassa

Säästötoimiin vedoten lähiaikoina ollaan esittämässä Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan lopettamista ja synnytysten keskittämistä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan vuoden 2013 aikana. Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto pitäytyy aiemmassa päätöksessään, jonka mukaan matalan riskin synnytykset jatkuvat Vammalan aluesairaalassa. Vammalan aluesairaalan synnytysosasto on WHO:n ja Unisefin laatusertifikaatilla palkittu synnytysyksikkö, jossa toteuteta

Luotu: 2013-05-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2003 1989
2013 2003 1989

Nuuskan myynti lailliseksi Suomessa!

Meidän (nuuska.org) mielestämme nuuskankäyttäjiä on kohdeltu väärin eu:n kieltäessä nuuskanmyynnin. Tupakka ja alkoholi ovat pysyneet kauppojen hyllyillä, mutta nuuska katosi sieltä, vaikka nuuskasta ei ole haittaa ympäristölle ja suhteellisen pientä haittaa käyttäjälle. Tupakasta ja alkoholista on puolestaan suurta haittaa sekä käyttäjälle että ympäristölle. Jos sinä olet meidän kanssamme samaa mieltä siitä, että tässä kohtaa on tehty virhe säädettäessä yhteisiä lakeja, niin kirjoita nimesi vet

Luotu: 2006-02-02

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 28538 28477
2013 1977 1965

Adressi Tampereen vanhan tavara-aseman säilyttämisen puolesta

Tampereen yli satavuotias, valtion edelleen omistama vanha tavara-asema aiotaan purkaa. Tammelassa, ratapihan itäpuolella sijaitseva jugend-tyylinen asema on olennainen osa sekä kaupunkikuvaa että Tampereen ja rautateiden historiaa. Yhdyskuntalautakunnassa hyväksytyssä asemakaavaehdotuksessa tavara-asema halutaan purkaa uuden Ratapihankadun autotien takia. Kaavaehdotus merkitsee kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisen ja persoonallisen rakennuksen hävittämistä kaupunkihistorialliselta kartalta

Luotu: 2013-07-15

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1989 1963
2013 1965 1939

Mopot liian hitaita

Oletko sitä mieltä että 45 km/h on liian alhainen vauhti? Monen mielestä on, varsinkin mopoilijoiden. Mopoilijat eivät ole syyttä kyllästyneitä ajamaan 45 km/h, sillä siinä vauhdissa ollaan tavallisessa liikenteessä tientukkeina, joka voi olla jopa vaarallista. Jos mopo saisi kulkea vaikkapa 60-70km/h, olisi ongelmia vähemmän. Lisäksi mopot kuristetaan suomeen tuotaessa jotta ne kulkisivat vain n. 45km/h, joka rasittaa moottoria. Yleensä kuristus löytyy pakoputkesta. Kuristus on putkessa oleva,

Luotu: 2006-07-03

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 4548 4540
2013 1883 1877

Oulun terveyspalvelujen puolesta

Oulun palvelumalli 2020 -asiakirjassa esitetään terveyspalvelujen keskittämistä ja karsimista.Virkamiesten tekemien esitysten tarkoituksena on pahimmillaan lakkauttaa useita hammashoitoloita, neuvoloita ja terveysasemia, mm. Rajakylän, Kaijonharjun, Myllyojan, Keskustan ja Höyhtyän terveysasemat. Ehdotetut uudet "hyvinvointipisteet" ja "hyvinvointikioskit" eivät korvaisi lakkautettuja terveysasemia, koska ne tarjoaisivat lähinnä vain ohjausta ja neuvontaa. Ainoastaan jäljelle jäävillä terveysase

Luotu: 2013-03-18

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1875 1865
2013 1875 1865

Savonlinnassa synnytyksien säilyttämisen puolesta

Itä- Savossa tänään 15.10.2013 olleeseen lehtikirjoitukseen liittyen vedotaan nyt Savonlinnan kaupunginhallitukseen, mikä pohtii Sosterin hallitukselle oikaisuvaatimuksen tekoa synnytysten lopettamista vastaan ja kerätään yhteistuumin paljon allekirjoituksia hyvän asian puolesta. Näin tuodaan esiin myös kaupunkilaisten näkemys asiaan tiedoksi päättäjille. Jokaisen Savonlinnalaisen perheen, nykyisen ja tulevan, puolesta kannetaan jokainen ns. kortemmme kekoon ja ollaan aktiivisia. Vielä on mahdol

Luotu: 2013-10-15

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1998 1986
2013 1850 1842

Ambulanssit välittömään lähtövalmiuteen myös Varsinais-Suomessa

Ambulanssien välitön lähtövalmius koko Varsinais-Suomenalueelle säästäisi ihmishenkiä! Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston vahvistaman ensihoidon palvelutasopäätöksen mukaan ensihoitopalvelujärjestetään VSSHP:n alueella monituottajamallilla, eli osin omana toimintana, osin yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen kanssa ja osin ostamalla palvelu muilta, kuten yksityisiltä palveluntuottajilta. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunta on päättänyt ensihoidon järjestämistav

Luotu: 2013-09-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1836 1827
2013 1836 1827



Facebook
Tulisiko lääkäreitä kouluttaa enemmän?