Aiheettomien lastensuojeluilmoitusten tehtailu lopetettava!
Kommentoitu viesti
Tampereen Vehmaisissa asunut |
#8 Re:18.12.2013 08:32Vanhemmille kerrotaan ja heidän tuskaansa pyritään lisäämään selittämällä, että Lastensuojelun mielipiteen mukaan vanhemmat pitävät lasta sairaanpana kuin tämä on. Sitten lastensuojelun (kaupungin) asianajaja tulee kertomaan, että nyt onkin kaksi vastakkaista mielipidettä lapsen sairaudesta. Toinen on niin sanotun viranomaislääkärin, joka papereita arvoiden tekee vakuutuslääkärimäisiä johtopäätöksiä perheestä ja lapsesta jota ei ole mahdollisesti koskaan edes tavannut. Näin toimien tarkoitushakuisesti ja järjestelmällisesti kiistetään sisäilmaongelmat ja todelliset, ulkoiset syyt mitkä vaikuttavat lapsen hyvinvointiin jätetään ottamatta huomioon. Muuan lapsien asiaan erikoistuneelta asiamieheltä kysyttiin, valehtelevatko virkamiehet? Vastaus kysymykseen oli yksiselitteinen KYLLÄ. Miksi viranomaiset toimivat tällä tavoin? Säilyttääkseen asemansa organisaatiossa, työpaikkansa ja turvatakseen etenemismahdollisuutensa. Koulun tutkimista vaativa rehtori saa yhteisössään valittajan maineen. Kunnat ja kaupungit ovat ajautuneet niin sanottuun luulevaisuuden tautiin, ettei rakennuksilla olisi terveysvaikutuksia. Kuvitellaan ja odotetaan, että kohta tulee joku, joka sanoo ettei tarvitse tehdä mitään. Kuvitellaan, että rakennusten ei tarvitse olla terveellisiä käyttäjilleen. Kuvitellaan että aivan tavallinen koulu Suomessa on tavanomainen homekoulu. Entä, todetaanko viranomaissairaaloissa sisäilmasairauksia? Otetaan esimerkiksi yksi Suomen suurimmista. Kiinteistön tutkimustuloksista voidaan päätellä, että kosteusvaurioita on. Rakennuksessa kasvavista lajeista voidaan päätellä, että ne aiheuttavat käyttäjilleen mahdollista terveyshaittaa. Osa yhdisteistä on esimerkiksi maksatoksisia, joita sisäilmaan vapautuu. Henkilökunnalla on oireita sekä poissaoloja. Todetaanko työperäistä sairautta kosteusvaurioista? Tai työperäistä altistumista kosteusvaurioille? Ei todeta, koska sairaanhoitopiiri joutuisi korvaamaan työntekijöilleen heidän sairastumisensa, uudelleen kouluttamisen, mahdollisesti ohjaamaan toiseen työpaikkaan. Voidaanko tuolloin asiakkaalla, esimerkiksi lapsella todeta ko. olosuhteissa sisäilmasta johtuvaa oireilua? Ei voida, koska edellä kuvattu jouduttaisiin korvaamaan myös työntekijöille. Viimeistään siinä vaiheessa viranomaisten oma mitta täyttyy, kun heidän pitää omalla kustanuksellaan kouluttaa lapsensa. Kaikkien lapsia ei saada mahtumaan siihen samaan kouluun, jossa viranomaisten omat lapset ovat. Kyse on arvovalinnoista. Yhteiskunta auttaa taloudellisesti diabeteksen tyypin 1 hoitoa Suomessa. Sen sijaan on päätetty korvata myös diabeteksen tyypin 2 korvattavuudestakin -vaikka patofysiologisia perusteita korvattavuuteen ei ole olemassa. Vain tietoisuus viranomaisten toiminnasta voi johtaa muutokseen. Entä maksaako Valtio homekoulujen korjauksesta? Ei maksa, jos kunta/kaupunki ei ole tehnyt mitään asian ennaltaehkäisyyn. Rakennuksista puuttuu esimerkiksi huolto- ja ylläpitosuunnitelma. Valtio maksaa sairauspoissaoloina niiden kuntien/kaupunkien välinpitämättömyydestä jotka eivät asioitaan hoida. Mikään kunta tai maakunta ei saa toista maakuntaa enempää rahaa. On kuntalaisten yritteliäisyyden ja työn aikaansaannosta -jos syntyy ideoita, keksintöjä saada rahoitusta hyväksi havaitulle ideoille. Kuntien toimintatavat eivät tätä rahoitusta ansaitse. Julkinen keskustelu on tarpeen. Se on tarpeen siksi, että vanhemmat eivät veisi lapsiaan sisäilmaongelmaisiin kouluihin / tiloihin. Oman lapsen sairastumista ei voida korvata mitenkään. Kuntien työntekijöillä on työterveydenhuolto ja mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin. Lapsille tällaista vakuutusta ei ole. Kunnat tietävät tämän. Korvausvelvollisuutta ei synny -koska syy-yhteyttä ei voida osoittaa. Pahiten saastuneet rakennukset puretaan ja syy-yhteyden osoittaminen käy mahdottomaksi. Kunnat kiistävät ihmisten sairastumisen tiloissa. Aluehallintovirasto toteaa, ettei ole sairautta. Hallinto-oikeudet eivät tutki päätöksiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin mukaisesti. Poliitikoille välitetään väärää tietoa rakennusten todellisesta kunnosta. Lääkäreille opetetaan väärää tietoa rakennusten terveysvaikutuksista. Kuitenkaan asiassa ei ole kysymys biologiaa kummallisemmasta asiasta. |
Vastaukset
www.homeleaks.fi |
#17 Re: Re:2014-01-07 19:37:04#8: Tampereen Vehmaisissa asunut - Re: Olipa hyvä kirjoitus. Käykää lisäämässä homekoulut ym. tänne: www.homeleaks.fi |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
387 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1612 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
83 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1445 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
883 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1272 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12767 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3579 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1437 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1015 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1767 Luotu: 04.05.2024