Ei pakkorokotuslaille

Kommentoitu viesti

Tuksu
Vieras

#451 Ajatuksia

16.12.2010 14:31

Muutaman sivun kun olen näitä kommentteja nyt selannut niin aika helposti on tunnistettavissa muutamat vaahtosuut, jotka puskevat omaa agendaansa eri nimimerkkien takaa. Keskustelua on lähes yhtä huvittavaa lukea kuin ufo-fanaatikkojen foorumeita, joissa muutamat kylähullut ruokkivat toistensa mielikuvitusta kehitellen kaikenlaisia "salaliittoteorioita". Ihan turha edes yrittää saada aikaiseksi mitään järkevää keskustelua, saatikka sitten kysenalaistaa peruskysymystä, joka ufo-uskojien keskuudessa voisi olla vaikka "Eihän ufoja ole edes olemassa..".

No kuites, alla muutamia yhtäläysyyksiä jotka tulee aina ilmi näiden fanaatikkojen kanssa:

+ jokainen neutraali kommentti, joka kaikessa hyvyydessään yrittää saada edes jonkinlaista keskustelua aikaiseksi, ammutaan heti alas ja sen päälle suolletaan vielä sivukaupalla omaa copy-paste palopuhetta ja leimataan kommentoija valtion tahi jonkin muun pahansuovan laitoksen edustajaksi.

+ natsit. Jontekin ihmeen kautta nämä faanaatikot saavata aina vedettyä historian kelloja taaksepäin ja joko pelottelevat sillä että tulevaisuudessa eletään natsivaltiossa, tahi sitten nostavat esiin sen, että jo pahat natsisedät tekivät tätä // ovat kaiken tämän takana.

+ pölkkykirjaimet, ajatuspisteet ja tekstin lihavointi. Onhan se ihan hienoa että osaa tukea omaa ilmaisuaan erilaisin tehostein, mutta viimeistään tässä vaiheessa fanaattinen kiihkoilu puskee niin tunteella tekstitstä läpi, että 99% ihmisistä tajuaa, että on ihan turha edes yrittää jatkaa kommunikointia henkilön kanssa.

Vastaukset

Kannatan vapaata keskustelua toistaiseksi vapaassa maassa
Vieras

#454 Re: Ajatuksia

2010-12-16 14:56:02

#451: Tuksu - Ajatuksia 

 Tuksulle.

On hyvä ja oikein, että jollakin on toisenlaisiakin näkemyksiä. Rokottamista puolustavilla kun on ollut jo vuosikymmeniä vain yhdenlaista näkemystä.

Rehellisesti olen sitä mieltä, että  "ufojen " taakse olisi hyvä kurkistaa avoimella mielellä aivan jokaisen. Ketään ei tarvitse uskoa, ei sinuakaan Tuksu, ottamatta ensin selvää. 

Veikkaan, että usko Suomen päättäjiin on romuttunut jo ennen tätä keskustelua. Enkä usko, että  menettely rokotuslain suhteen korjasi suomalaisten mielissä sitä uskottavuutta jota ei ole enää muutenkaan. Kerran  petetty on aina petetty. Pettymyksiä valtioon on tullut vain lisää näidekin vajaan kolmen viikon kuluessa, kun on selvinnyt kaikenlaista pakkolaista lähtien.

Tutustua voi teollisuustoxikologiaan vaikkapa kirjastosta lainatusta kirjasta ja vertailla neuvolakortissa oleviin rokotteiden lisäaineisiin, niin jokaiselle selviää kenellä on ollut itse asiassa kaikenlaista mielessään, mutta ei puhu aioista niiden oikeilla nimillä. Eikö näin saa tehdä Tuksu? Eniten suuttumusta lienee herättänyt valtiovallan mielivaltainen käsitys siitä, että kansaa voi määrättä vetää nenästä.

Näillä sivuilla ei ole minun mielestäni näkynyt terrorisointia, ennen Tuksua. Miksi haluat sulkea toisin ajattelevien suun ottamalla ohjat ja ilmoittamalla, että 99% adressin allekirjoittaneista ihmisistä haluaisivat olla Tksun kanssa yhtä mieltä, mutta kun "Ufot" estävät? Jos niin olisi, miksi 8000 on osoittanut olevansa lakipykälämuutoksesta omaa miltään? Minä en ole ainakaan kuulu noihin Tuksun prosentteihin.

"Ufonjen" ajatuksissa on mielestäni ajattelemisen aihetta ja onhan hyvä, että joku osaa käyttää kirjoitustaitoa niin, etä toisetkin ymmärtävät mitä sanotaan. Tekstin ja kirjoitustaidon arvosteleminen kylläkin osoittaa, että puolustus pettää, kun ei enää löydy muutakaan sanottavaa. Tällainen arvosteleminen on ala-arvoista.

Eikö Suomi ole tällaisten Tuksujen mielestä enään vaapaa maa, jossa saa jokainen sanoa milipiteensä? Pitäiskö  muuttaa Venäjälle?

Kaikki tämän adressin allekirjoittaneet kaipaavat just semmoista sananvapautta ja läpinäkyvää tietoa, jota sinä Tuksu nyt haluat rajoittaa. He olisivat haluneet sitä jo 1987, niinkuin olette jo varmasti huomanneet.

Frida
Vieras

#460 Re: Ajatuksia

2010-12-16 16:27:12

#451: Tuksu - Ajatuksia 

 

Näinhän se keskustelu näyttää edenneen, rokotteista natsien ja USAn armeijan kautta ufoihin. Jos pykälää 12 ei olisi, sitä varmaan vaadittaisiin suurin piirtein samoin perustein kuin sen poistamista täällä, vetoamalla kuolemantapauksiin, sairastumisiin ja viranomaisten kytköksiin, pimityksiin ja mediasuhteisiin.
Vieras
Vieras

#496 Re: Ajatuksia

2010-12-17 02:40:06

#451: Tuksu - Ajatuksia 

"...keskustelua on lähes yhtä huvittavaa lukea kuin ufo-fanaatikkojen foorumeita, joissa muutamat kylähullut ruokkivat toistensa mielikuvitusta kehitellen kaikenlaisia "salaliittoteorioita". Ihan turha edes yrittää saada aikaiseksi mitään järkevää keskustelua, saatikka sitten kysenalaistaa peruskysymystä, joka ufo-uskojien keskuudessa voisi olla vaikka "Eihän ufoja ole edes olemassa.."."

Läppää tuksulle ;)

YK nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilön  syyskuu 26th, 2010 

"Avaruusasioita ja enimmäkseen mahdollisen elämän löytymiseen sekä kontakteihin liittyviä asioita on alettu ottamaan entistä vakavemmin myös päättävissä tahoissa. YK:ssa nimittäin on ehdoitettu suunnitelmaa jonka mukaan aiotaan nimittää erikseen henkilö vastaamaan avaruusolentoihin liittyvistä asioista, sekä johtaa YK:n alaista avaruusasioista vastaavaa Unoosa-virastoa.

Ulkomaiset lehdet kertoivat sunnuntaina, että järjestö aikoo nimittää avaruusolioiden yhteyshenkilöksi malesialaisen astrofyysikon Mazlan Othmanin.

Mahdollisen nimityksen jälkeen Othman olisi virallisesti henkilö, joka koordinoi toimintaa tilanteessa, jossa maapallon ulkopuolelta löydetään älyllistä elämää."

Lähde: Helsingin Sanomat

"Denver varautuu ulkoavaruuden olioihin ufo-komissiolla 30.10.2010  STT–DPA

"Los Angeles. Jos ulkoavaruuden asukkaat päättävät tulevaisuudessa poiketa Maassa, heidän kannattaa suunnistaa Denveriin. Asukkaat päättävät nimittäin tiistaina, perustetaanko kaupunkiin oma ufo-komissio.

"Komission tarkoituksena on varmistaa Denverin asukkaiden terveys, turvallisuus ja kulttuurinen tietoisuus, mitä tulee tuleviin kontakteihin Maan ulkopuolisten älykkäiden olentojen ja heidän ajoneuvojensa kanssa", muotoillaan aloitetekstissä.

Aloitteesta on äänestettävä ensi viikon kongressivaalien yhteydessä, koska hankkeen puuhamies Jeff Peckman onnistui keräämään sen taakse 4 000 allekirjoitusta.

"Tämä homma on saatava pois Hammaskeijujen maailmasta oikean diplomatian pelikentille", kiteytti kampanjassa mukana oleva Ricky Butterfass Wall Street Journal -lehdelle."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135261283171?ref=lk_hs_ul_1

RAMBO

#584 Re: Ajatuksia

2012-07-10 00:05:50

#451: Tuksu - Ajatuksia

Tuollaisia ajatuksia voin hyvinkin kuvitella jonkun TUKSU nimimerkillä kirjoittelijan päähän... :D

"Keskustelua on lähes yhtä huvittavaa lukea kuin ufo-fanaatikkojen foorumeita, joissa muutamat kylähullut ruokkivat toistensa mielikuvitusta kehitellen kaikenlaisia "salaliittoteorioita"."

Musta on vähintäänkin yhtä huvittavaa nähdä miten pitkälle koulujen opetusohjelmiin ja mediayhtiöiden linjoihin maailmankuvansa nojaavat tiedeuskovaiset voivat umpimielisyydessään mennä. Kannattaisi kiivetä pois laatikosta, tai uskaltaa ainakin kurkata reunan yli.

UFO:ja todellakin on olemassa, ovat käyneet täälläkin vähintään niin kauan kuin ihmiskuntakin on ollut olemassa. Skeptikot nyt ei usko ennen kuin itse näkevät. Paksukalloisimmat tuskin sittenkään. Pitää päästä ihan renkaita potkimaan ja koeajelulle ennen kuin alkaa mennä jakeluun...