Kielletään ruotsin kieli!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kielletään ruotsin kieli!.
Christer Kalenius Karis, Raseborg |
#2613.03.2008 02:42Missään nimessä en myönnä että omalla kohdallani ruotsin kielen asema olisi laskenut. Sellainen typeryys olisi melko lailla vaikeaa edes itselleen tehdä uskottavaksi. Totuus ei missän tapauksessa ole se että "ruotsin kieli vie resursseja esim. paljon enemmän puhutun kielen englannin opiskelulta". Ehkä M Jaction'ilta viekin, muttei vienyt minulta. Aikanani kouluja kun kävin niin opetus oli ilmainen. Taisi olla Jaction'illakin. Iltalukion opetukset maksoin ihan itse enkä ole asiaa itkenyt mihinkään suuntaan. Vaikka myönnettävä on että olen joskus ilosta kyllä itkenyt, harvemmanpuoleisesti. Kouluja käydessäni opin rinta rinnan niin ruotsin, suomen kuin englannin kielen. Eri oppitunteja kullekin kielelle oli varattu. Eivät riistäneet mitään toisiltaan. Koen että yhtä oppimista äidinkieleni ruotsi ja suomi ovat yhä edelleen. Lähes joka päivä opin jotain uutta itse kunkin kielen sisältä. Tästä tulisikin pitkä romaani jos lähtisin tarkasti selittämään mitä sillä tarkoitan. Arvaan kuitenkin että tällainen kokemus on yks jos toisellakin joka avoimin mielin tutkii eri kieliä ilman typerää pakkomieltä että "tämä kieli on perseestä". Kouluaikoinani huomasin että varsinkin ruotsin ja englannin kielessä aika moni sana tarkoittaa ihan samaa ja myös kirjoitetaan ihan samalla tavalla. Tulee helposti mieleen että tuo ruotsi onkin aika jalo kieli kun niin lähelle englantia menee. Englantihan pidetään kielistä kaikista jaloimpana. Jostain syystä. Eihän englantia edes puhuta eniten maailmassa. Mandariini-kiinaa puhuu aina 2 henkilöä siinä missä 1 henkilö englantia. Lisäksi 17 eniten puhutun kielen maailmassa listalle yltää 3 muuta kiinan kieltä; kanton, min ja wu. Jokaista näitä puhuu reilusti yli 50 miljoonaa ihmispolosta. Ajatelkaa siihen rakoon että Pohjoismaissa asuu yhteensä noin 25 miljoonaa asukasta. Ja eri kieliä heilläkin on, ainakin 7. Suomen ja ruotsin lisäksi Pohjoismaissa puhutaan saamea, tanskaa, norjaa, islantia ja fäärtä. Ja jokainen heistä on niin kauhean ylpeä omasta kielestään. Se on kunkin kohdalla "maailman kaunein". Kuten jo sanoin, opin lähes joka päivä jotain uutta molemmissa äidinkielissäni. Vaikka aikoinaan irtosi L:ät molemmissa hyvinkin helpolla. Jos löydänkin useita sanoja jotka täsmäävät englannin ja ruotsin kielellä, kirjoitetaan samalla tavalla ja tarkoittavat samaa, niin englannin ja suomen kielissä löydänkin vain yhden ainokaisen sanan - sauna. Se taas ei jaksa enää mennä yhteen ruotsin kanssa sillä sauna är på svenska, bastu. On se vaan tällaista. Maailmassa kun löytyy tähän hätään rupattelijoita yli 6 ja puoli miljardia ihmispoloista ja suomalaisia niistä on vain n5 miljoonaa ja heistäkään eivät kaikki puhu suomea niin on todettava että suomen kieltä puhuu maailmassa selvästi vähemmän kuin 1 promille maapallomme asukkaista. Mutta kun tämän adressin kaikki viestit on lukenut niin tuntuu että on se suomen kieli kuitenkin niin voimissaan että kun oikeasorttinen suomalainen kuulee edes joku sana ruotsia niin saman tien löytääkin housuistaan aimo annoksen haisevaa paskaa. Ilkeäsorttinen se tuollainen tauti. |
Michail Jaction Jurmaa |
#2713.03.2008 08:58Keskiverto Suomessa asuva ihminen pärjää suomen kielellä 99% elämästään. Jos tänne sattuu eksymään joku mandariinikiinaa puhuva kierosilmä, hän melko varmasti osaa myös englantia. Suurin osa ruotsalaisistakin osaa varmaan englantia, vai onko heidän kielitaitonsa heikentynyt? Miksi opetella ruotsia jos englannillakin pärjää? Ja se, että ruotsin kieleen on kopioitu sanoja englannista osoittaa vain mielikuvituksen puutetta ja mielistelynhalua tärkeää kauppakumppania kohtaan. "Missään nimessä en myönnä että omalla kohdallani ruotsin kielen asema olisi laskenut. Sellainen typeryys olisi melko lailla vaikeaa edes itselleen tehdä uskottavaksi." Ei puhutakkaan teikäläisen henkilökohtaisista näkemyksistä vaan yleisesti koko Suomenmaasta. Yhtään sanaa ruotsia en ole tarvinnu sitten lukion. |
perti manninen Adressin tekijä |
#28 Eikö olis aika kansan päättää asiasta.27.04.2008 12:49 Sitova kansan äänestys. Suomi tarvitsee vähäiset koulutus varansa monipuolisempaan, vapaaehtoiseen kielikoulutukseen. Venäjä olisi tänä pv erittäin tarpelllinen, varsinkin itä-suomessa ja liikeelämän palveluksessa kautta maan, sillä Venäjä on Ylivoimaisesti tärkein Kauppakumppani ja kaupakielenä Englannin jälkeen toisena. Pakkoruotsi vain vähentää kielen kiinnnostavuutta, sitä vihataan pahemmin kuin matematiikkaa konsanaan. Lisää nimiä keräämään ja eduskunnan herrat pantava tottelemaan kansan tahtoa. |
A. S. Pk-seutu |
#29 Ei tarvitse15.05.2008 04:38kieltää mitään kieltä, mutta totta on, että jos voidaan pakottaa opettelemaan ruotsia, voitaisiin myös ruotsinkieliset pakottaa käyttämään suomea eli kieltää ruotsin käyttäminen ainakin viranomaisissa. Tähän ei olisi mitään sanomista niillä ruotsinkielisillä, jotka itse kannattavat pakkoa pakkoruotsin muodossa. Viranomaisiin tulisi siis pakkosuomi pakkoruotsin tilalle eli kaikkien olisi käytettävä asioidessaan suomea. Olisi vain yksi pakko, pakkosuomi, kahden pakon sijaan, mikä olisi järkevämpää. Suomi ei muuten ole kaksikielinen maa: http://pakkoruotsi.net/kaksikielinen.php |
Tommi Virtanen Espoo |
#3213.03.2009 23:26Onko mahdollista, että joskus tulevaisuudessa pakkoruotsi poistuu? |
Petri Mustikkamaa Salo |
#33 Mitä ihmettä ruotsinkielellä enää tekee?24.10.2009 23:54Kysymys on hyvin yksinkertainen, mitä ihmeen hyötyä ruotsinkielestä oikein on? Suomalaisuus on minulle ja varmaan monelle muullekin sitä, että puhutaan suomea ja sillä sipuli. Tottakai siihen liittyy myös monia asioita. Ruotsinkieltä ei tarvitse maailmallakaan, ennemminkin englantia. Ruotsi (ja sen naapurivaltiot) ovat ainoita, joissa ruotsia puhutaan. Sen sijaan englantia osataan jollakin tasolla lähes jokaisessa maassa, väitän, että mihin vain menet, niin englannin kielellä pärjää (kunhan vain aksentin ja kehnon lausunnan ymmärtää). Englanti on aika helppo kielikin, monesti väitetään, että ruotsin kielen osaaminen auttaa englannin kielen oppimista, ehkä niin, mutta ei sitä siihenkään tarvita. Englannin kielen oppii mielestäni parhaiten, kun vaikka katsoo televisiosta mielenkiintoisia englannin kielisiä sarjoja. Eli ruotsi pois vaan, ei sillä mitään tee. Sen sijaan Suomenkielen opettamista ja tekstityksiä tulisi lisätä. Itsekin olen tehnyt tätä härpäkettä kirjoittaessa varmaan miljoona virhettä, ja se johtuu ihan vain siitä, että ala- ja ylä-aste aikainen suomenkieliopin opetus oli todella kehnoa, eikä asia parantunut myöhemminkään. Ruotsinkieli vain lisää opiskelijoiden jo ennestään rasittunutta taakkaa täysin turhalla hölöpölöllä, jota ei kuitenkaan tarvitse, ellei sitten satu menemään ruotsiin töihin (ja sielläkin pärjää aivan hyvin englannilla). Että näin, lyhyesti ja ytimekkäästi: Eläköön Suomi ja suomenkieli, ruotsinkieliset puhukoon kieltänsä, me puhumme omaamme! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
08.12.2013 01:32- Poiston ajankohta: 08.12.2013
- Poiston syy: Siinä on sana vitut
Vieras |
#35 HISTORIA EI VALEHTELE10.12.2013 20:28Ruotsinkieliset yrittivät itse lopettaa Suomesta Suomenkielen aikoinaan. Ruotsinkielisten syytä oli myös Suomen sisällis-sota, koska he orjuuttivat Suomenkielisiä maatiloillaan ja yrityksissään, mutta Suomenkieliset halusivat siitä eroon, josta päästiinkin vain näennäisesti. Verratkaa vaikka palkkoja, Ruotsinkieliset johtaa joukolla tulotilastoja. Ruotsinkielisten idea oli myös aikoinaan ns. suursuomen tekeminen sotatoimin Neuvostoliittoa vastaan, jossa he Mannerheimin johdolla tapattivat Suomenkielisiä silmittömästi säästelemättä ja tuhlaten tuhansittain välittämättä muusta kuin omasta omaisuudestaan, kunnes miestappio alkoi olla niin suuri, että se vaikutti jo Ruotsinkielisten omistamien suuryritysten tulevaan toimintaan ja luovuttivat raukkamaisesti sodan, jonka Suomenkieliset olisivat itse ominvoimin ja oman ammattitaitoisen johdon avulla kyllä helposti voittaneet. Myös nykyisin Ruotsinkieliset kyykyttävät Suomenkielisiä, katsokaa vaikka Suomen suuryritysten johdon ja niiden hallitusten henkilöiden nimiä, kaikki Ruotsinkielisiä. Suomi Suomalaisille. |
Vieras |
#36 Re: HISTORIA EI VALEHTELE10.12.2013 22:56ja juur tommosten kuspäitten takia tää homma ei tuu ikinä etenemään kiitti vidusti |
Vieras |
#3711.12.2013 05:30Niin, taitavat todellakin olla kusipäitä. |
yhdyssanat |
#38 Re: jeah13.06.2014 06:57Jos vaikka opettelisit ensin sen suomenkielen, ennen kuin kovalla äänellä alet huudella muuta. |
Vieras |
#39 Re: tapa ittes pelle.28.03.2019 17:20 |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1034 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2043 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18216 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
467 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1973 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
683 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024