Suvivirren säilyttäminen

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suvivirren säilyttäminen.

Minä

#1 Miksi pitäisi?

26.03.2014 07:32

Säästyisi koulultakin vaivaa, kun toistaiseksi ovat joutuneet keksimään tekemistä muita uskontokuntia edustaville oppilailla siksi aikaa, kun muut istuvat kirkossa, jossa eivät oikeasti haluaisi istua.
Minä muistan yläasteaikoina aina nukahtaneena kirkkoon ja tiesin jo yläasteella olevani ateisti, joten kirkossa ravaaminen ja virsien laulaminen olivat aikamoista pakkopullaa. Miksi kristityt saavat tuputtaa uskontoaan muille tuolla tavoin? Ei koulussa muiden uskontokuntien menojakaan pidetä, joten miksi kristityt ovat taas etuoikeutettuja?

Ja kyllähän suvivirttä ennen on laulettu, muttei asia enää adressin aloittanuttakaan koske, kun on kuitenkin kaikesta päätellen peruskoulunsa jo käynyt. Kysykääpä yläkoululaisilta kuinka moni tahtoo käydä kirkossa? Mielipiteet saattavat kyllä muuttua ja voivat sitten niin tahtoessaan alkaa käydä kirkossa, mutta eivät nämä mitään menetä, jos peruskoulun uskonnolliset kirkkomenot, yms. poistettaisiin.

Ennemmin kehottaisin pitämään ruotsin opetuksen peruskoulussa, siitä voisi sentään olla tulevaisuudessa jotain hyötyä.
pyö-weli

#2 Re: Miksi pitäisi?

30.03.2014 09:56

#1: Minä - Miksi pitäisi?

Kyllä perinteet pitää säilyttää! Taidat olla tätä "uutta" maanpetturi sukupolvea? Rakennetaan moskeijoita Suomeen? Pakko Ruotsia ym... jonninjoutavaa roskaa! Mene ihan itse puhuun sitä ruotsia sinne missä sitä puhutaan... siis Ruotsiin!!! Ja jätä suvivirsi rauhaan... maanpetturi.


Vieras

#3 Re: Re: Miksi pitäisi?

30.03.2014 13:10

#2: pyö-weli - Re: Miksi pitäisi?

Kiitos kun selvensit suvivirren "puolustajien" argumentit ja järjen juoksun.


Vieras

#4

31.03.2014 09:11

Suvivirsi on ehdottomasti säilytettävä. Kaikki uskonnonopetus kouluissa on säilytettävä ja mieluummin lisättävä kuin vähennettävä.

Vieras

#5

31.03.2014 09:45

Kouluun takaisin raamatun ja virsikirjan ulkolukua kaikille oppiasteille kymmenen viikkotuntia vähintään kun muuten islamistit ja nekrut tuhoaa isän maamme. Koti uskonto isänmaan ja Timo Soini!!!!!

Vieras

#6 Puumalainen erotettava virastaan

02.04.2014 03:51

Kallispalkkainen virkamies on sopimaton hoitamaan tehtäväänsä. Hänet on korvattava ihmiselämä tuntevalla henkilöllä. Emme tarvitse harkintakyvytöntä tai johdateltavaa henkilöä Valtion virassa. Puumalainen ulos HETI!
kevät

#7 Yhdistetään adressit

02.04.2014 12:00

Nyt näitä adresseja suvivirren säilyttämiseksi on jo kolme. Nämä olisi hyvä yhdistää, jotta nimiä kertyisi.

Vieras

#8 Re: Yhdistetään adressit

02.04.2014 13:21

#7: kevät - Yhdistetään adressit

Samoja nimiä näkyy olevan kaikissa eli ei se kokonaismäärä siitä kauhean paljon kasvaisi.


Vieras

#9

02.04.2014 13:53

Maassa maan tavalla

Vieras

#10

02.04.2014 14:29

Eihän voi kaikesta luopua mitä toiset vaativat.

Vieras

#11

03.04.2014 04:08

Emme saa pokkuroida maahanmuutajien tai muiden toisin uskovien takia, maassa maan tavalla tai maasta pois. Suvivirsi on ihana ja rakas monelle ja toivon että Suvivirttä edelleen lauletaan kouluissamme

Vieras

#12 Re:

03.04.2014 09:15

#11: -

isän maan alkuperäinen tapa eli uskonto on ihan muu kuin tämä mitä tämä hurri mamu tuputtaa. te toitte sen tänne väkisin eli painukaa takasin hurri maahan tai ryssämaahan!!!!!!!!!!!!!!!1111