Skeittiparkki Akaaseen
Nuva Akaa Adressin tekijä |
/ #19 Re: Tekonurmi25.11.2015 16:04Edellinen oli tosiaan vanerista rakennettu ja hajosi käsiin. Tilallahan on tällä hetkellä koripallokenttä. Nyt kaavailtava tehtäisiin kivestä/betonista. Kustannukset ovat kymmenissä tuhansissa euroissa, mutta kaupungin osuus on tosiaan pieni verrattuna kokonaiskustannuksiin. Nyt on myös hyvä ymmärtää että kaupungilla on määrärahat eri osa-alueille erikseen. Tämä ei siis ole pois esimerkiksi kouluilta. Tahdon myös muistuttaa siitä efektistä, että on tapana valittaa, kun nuoret vain notkuvat siellä täällä aiheuttaen pahennusta ja nyt kun jotain yritettäisiin tehdä, niin sekin sitten huudellaan alas. Kyseessähän ei myöskään ole mikään läpijuostu projekti, vaan se saattaa kestää useammankin vuoden. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1969 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
946 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1170 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
291 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1827 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6382 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1035 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024