Helsingin kaupungin on peruttava musiikkiopistojen avustuksiin tehty 156 690 euron leikkaus.

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1412

Aivan älytöntä leikata musiikinharrastuksesta. Tiedoksi, että myös vähävaraisista perheistä käydään musiikkiopistossa.

(Helsinki, 19.12.2017)

#1414

Todella lyhytnäköistä politiikkaa leikata rahaa musiikkikasvatuksesta. Musiikkiopisto on tärkeä väylä esimerkiksi konserttimuusikoksi. Ilman musiikkiopistoa moni lapsi/nuori ei pääse toteuttamaan musikaalista lahjakkuuttaan ja tulevaisuuden haaveet saattavat jäädä vain haaveiksi. Musiikki harrastuksena ehkäisee myös syrjäytymistä. Kaikenlaiseen turhaan laitetaan rahaa ja sitten näin tärkeästä asiasta leikataan:(

(Helsinki, 19.12.2017)

#1420

Lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriosaamiseen panostaminen tuo siihen käytetyt rahat takaisin MONINKERTAISESTI. Siitä ei tule leikata.

(Helsinki, 19.12.2017)

#1429

Taiteentekijöillä tulee olemaan aina vaikeaa taloudellisesti työnsä vaihtelevuuden vuoksi. Olisi mukavaa jos heidän opiskeluun sentään antaisi valtiolta tukea, jotta uran alussa ei tarvitsi alituisesti ahdistua toimeentulostaan.

(Helsinki, 19.12.2017)

#1451

Miettikää vielä kerran asiaa. Kyse ei ole elitismistä, vaan lasten edusta. Tällä päätöksellä leikkaatte mahdollisuuksia laadukkaaseen musiikkiharrastukseen myös keskiluokan perheiltä nousevien kustannusten kautta.

(Helsinki, 19.12.2017)

#1492

Toivoisin tavallisten perheiden lapsilla olevan mahdollisuus opiskella Helsingin musiikkiopistoissa, joissa kokemukseni mukaan opetus on korkeatasoista.

(Helsinki, 20.12.2017)

#1505

Itäisellä alueella on vähemmän mahdollisuuksia musiikkiopintoihin kuin muualla Helsingissä. Leikkaukset tulevat heikentämään mahdollisuuksia entisestään ja lisäämään itähelsinkiläisen lasten epätasa-arvoa.

(Helsinki, 20.12.2017)

#1524

Pienituloisellakin ihmisellä tulisi olla mahdollisuus antaa lapsilleen mahdollisuus tasokkaaseen musiikin opiskeluun. Olemme jo nyt ihan kipurajoilla maksujen kanssa. Lapseni saavat loistavaa opetusta Itä-Helsingin musiikkiopistossa enkä soisi tämän mahdollisuuden lakkaavan. Päätös leikata musiikkiopistojen tukia lisää eriarvoisuutta lapsilla.

(Helsinki, 20.12.2017)

#1548

Suomen musiikkioppilaitos on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Kulttuuri - ja erityisesti musiikkiosaaminen on ollut Suomessa perinteisesti huikealla tasolla. Ei ole tällä menolla pitkään. Uskomatonta, näkemyksetöntä tunarointia!

(Tukholma, 20.12.2017)

#1551

Tasokas lasten ja nuorten harrastus- ja kulttuuritoiminta ennaltaehkäisee syrjäytymistä ja muita isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Eriarvoistuminen on estettävä!

(Helsinki, 20.12.2017)

#1555

Lasten musiikkikasvatuksen on sijoitus tulevaisuuteen.

(Helsinki, 21.12.2017)

#1591

Ei!

(Helsinki, 21.12.2017)

#1598

Tarkistakaapa vaikka ItäHelsingin musiikkiopiston oppilaaksiottoalue!

(Helsinki, 22.12.2017)