Ylioppilaskirjoitusten siirtäminen myöhemmäksi COVID-19-pandemian vuoksi

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#5010

(:

Siiri Haapala (Rauma, 14.03.2020)

#5018

Epäreilua

Saku Saarikivi (Espoo, 14.03.2020)

#5023

Kiitollinen jos päätätte siirtää!

Saara Hyväri (Sipoo, 14.03.2020)

#5047

Hei, heräsin eilen valitettavasti ikäviin uutiisiin, jossa kerrotaan YTL:n päätyneen siihen tulokseen, että reaaliaineiden koe päivät siirretään jo ensiviikolle. Tämä päätös tulee vaikuttamaan minun ja varmasti monen muunkin kokelaan YO-kokeisiin negatiivisella tavalla, eli kokeiden tulosten laskuna. Otin yhteyttä tänään YTL:n ja minulle kerrottiin että pisterajoja laskettaisiin mikäli monella kokeelalla havaittaisiin huonoja tuloksia johtuen kokeiden siirtopäivästä. Mielestäni pisterajojen lasku ei ole missään nimessä riittävä tapa korvata niitä päiviä, jolloin me olisimme voineet opiskella kovalla motivaatiolla tuleviin reaaliaineiden kokeita varten.Ymmärrän että viruksesta johtuen tämä saattaa olla teidän mielestä paras tapa toimia, mutta ratkaisunne ei taa meille hyviä YO-kokeiden tuloksia joita me olisimme voineet saada, jos meillä olisi ollut aikaa reaaliaineiden kokeisiin yhtä paljon kun YTL oli alunperin meille myöntänyt. Tilannetta on käsiteltävä monen nuoren kokelaan näkökulmasta esimerkiksi oman lukihäiriön vuoksi opiskeluaikani kestää keskivertoa pidempään täten myös tarvitsen enemmän aikaa aineiden sisäistämiseen, lisäksi kaksikielisyyteni takia aihealueiden ymmärtäminen vaatii minulta ylimääräistä aikaa. Reaaliaineiden kokeiden siirtyminen yli viikolla on minun kaltaisilleni hirvittävän suuri aika ja pisterajojen laskeminen ei auta meitä lainkaan.

Saara Aftab (Turku, 14.03.2020)

#5061

tyytymätön huoltaja, epäoikeudenmukaista aikaistaa ylioppilaskirjoituksia verrattuna aiempien vuosien kirjoituksiin nähden

Pekka Nieminen (Turku, 14.03.2020)

#5067

Herran jumala ei näin voi tehdä...

robin engblom (Turku, 14.03.2020)

#5074

Aikaistaminen olisi kannattavaa, jos tilanne olisi pahempi. Mielestäni kokeet voitaisin pitää vielä
alkuperäisinä päivinä.

Tiia Syrjänen (Porvoo, 14.03.2020)

#5075

Senja

Elias Lehtinen (Helsinki, 14.03.2020)

#5076

Pyydän teitä siirtämään yo koe päivä myöhemmäksi kiitos teille

Kuestan Azaran (Turku, 14.03.2020)

#5079

Kokeiden siirtäminen aikaisemmaksi on kuin isku vasten kasvoja.

Antti Laitinen (Oulu, 14.03.2020)

#5080

Tsemppiä ylppäreihin ja toivottavasti saatte siirrettyä aikaa❤️

Mimosa Lindgren (Vantaa, 14.03.2020)

#5103

Rukoilen kirjoittajien puolesta. Aivan naurettavaa toimintaa YTL:n idiooteilta!

Karri Komulainen (Espoo, 14.03.2020)

#5111

Terve

Saana Suntola (Espoo, 14.03.2020)

#5144

In view of the decision by the Matriculation Examination Board and the Ministry of Education and Culture, the health and safety of the students are not considered as the top priority. The coronavirus outbreak in Finland is escalating and the number of confirmed cases is increasing day-by-day. How can the Minister of Education Li Andersson guarantee that none of the students will be infected by the coronavirus during the exams? Especially for those 1% of the students who need to take 6 hours test every day within a week. This decision indicates that the Matriculation Examination Board and the Ministry of Education and Culture do not want to do anything to protect the students. They just want to complete their tasks of the matriculation examination from their end.

Qi Lu (Espoo, 14.03.2020)

#5148

Vaikka aloite ei saisi paljoakaan ääniä, miettikää tarkasti. Enemmän hyvää tästä seuraisi kuin pahaa :)

Aatu Malinen (Savonlinna, 14.03.2020)

#5158

ei tämmöstä

Taneli Rautio (Siikajoki, 14.03.2020)

#5183

Ei riskeerata kirjoittavien terveyttä

Tero Lindholm (Espoo, 15.03.2020)

#5185

AIVAN JÄRJRTÖNTÄ SUORASTAAN HULLUJEN HOMMAA, että kiristetään kirjoittavien nuorten muutenkin tiukkaa aikataulua! Eikös tällaisessa tapauksessa pitäisi siirtää eteenpäin, että tilanne coronan suhteen muutenkin rauhoittuu!! Sinne laitetaan iso joukko nuoria saliin tietämättä kantaako joku jo "coronaa". Nyt järki käteen, Kuka tämän päätöksen muuten tekikään? nimet esiin!
Nuorilla on jo muutenkin stressi päällä lukemisesta ja kokeista ja vielä kiristetään! HUH HUH mitä hommaaSuomen nuorille. Tässäkö arvostus nuoria kohtaan??

Jaana Viita (LOHJA, 15.03.2020)

#5190

Ylioppilaskirjoitukset tulee ehdottomasti siirtää tässä pandemia tilanteessa, missä
Monet muut maat ovat sulkeneet koulut, kaupat, päiväkodit jne. Riski, että koronaviirus leviää kuin kulovalkea on suuri. Kuka kantaa vastuun??

Carita Peltonen (Siuntko, 15.03.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…