Vetoomus Vihdin kylien elinvoiman puolesta!/ Lapsilla ja perheillä on oikeus lähipalveluihin!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#202

Huomionarvoinen asia on, että asuntoja on myyty Vihdissä vuoden 2020 ensimmäisen 6kk aikana yhtä paljon haja-asutusalueilla kuin taajamissa. Näiltä alueilta ei tule karsia palveluita.

Paula Steele (Vihti, 28.09.2020)

#210

Älkää sulkeko koulua!! Lasten pitää käydä omassa lähikoulussa.

Marjut Kaunonen (Karkkila, 28.09.2020)

#213

Kunnalla ei ole varaa Vihtijärven koulun sulkemiseen. Lyhyellä aikavälillä kustannukset ja tuotot saattavat mennä vielä tasan, mutta keskipitkällä ja varsinkin pitkällä aikavälillä tulojen menetykset koulun sulkemisen takia nousevat suuremmiksi kuin kukaan voisi edes kuvitella. Kylän kasvun sisältämien mahdollisuuksien näivettämisen lisäksi lasten kasvuympäristön muuttuminen kylän koulun lasta tukevasta oppimisympäristöstä todistetusti stressaaviin koulumatkoihin ja välinpitämättömämpiin koulutuskeskuksiin aiheuttaa usealle lapselle tulevaisuuden muuttumisen yhteiskunnalle miljoonia tuottavasta urasta mahdollisesti mittaviin yhteiskunnan tarjoamien palvelujen käyttämiseen. Asian inhimillisistä puolista on turha edes mainita. Koulun sulkeminen aiheuttaisi peruuttomattoman särön vanhojenkin kyläläisten sitoutumiseen kunnan tulevaisuuden puolesta.

Viktor Vinberg (Nummela, 28.09.2020)

#214

Suomessa tarvitaan edelleen elävää maaseutua.

Mikaela Fougstedt (Helsinki, 28.09.2020)

#220

Itse pienessä vihtiläisessä kylässä kasvaneena, koulun lopetuksen kokeneena, vastustan ehdottomasti sitä, että pienet kyläkoulut ja päiväkodit lakkautetaan.

Hanna Pääskyluoto (Iisalmi, 28.09.2020)

#222

Entisenä vanjärveläisenä voin todellakin sanoa, että kylän oma päiväkoti on kuin lottovoitto! Kuinka ihanaa viedä lapset oman kylän pieneen, kodikkaaseen päiväkotiin aamulla ennen töihin lähtöä.
Älkää kuollettako ihanaa kylää ja kyläyhteisöä!

Ulla Jokinen (Sastamala, 28.09.2020)

#231

Kunnan elinvoimaisuuden takuuna on kylien pienet koulut ja niiden yhteydessä toimiva varhaiskasvatus.

Ilkka Ora (Vihti, 28.09.2020)

#254

Olen itse nähnyt mitä koulujen ja palveluiden lopettainen sai aikaan omassa entisessä asuinkunnassani. Tuloksena ainoastaan kylien autioitumista poismuuttojen seurauksena. Ja pian edessä kuntien yhteen liittämisiä ja isompia vaikeuksia.

Leena Taavitsainen (Mikkeli, 29.09.2020)

#258

Vihdin kylät ovat upeita kasvupaikkoja lapsille

Helena Niittumäki (Vihti, 29.09.2020)

#261

Unohtakaa Vihdin kehittäminen vain isojen taajamien näkökulmasta. Kylät tarvitsevat koulunsa, lapset voivat paremmin pienissä kouluissa. Lisäksi Vihdin vahvuus olisi kauniissa maaseudussa ja väljässä asumisessa. Tällä hetkellä kunnan kaavoittajat tuntuvat torppaavan kaikki maaseudulle asumaan haluavat olemalla myöntämättä rakennuslupia (maaseudulle).

Siina Eerola (Vihti, 29.09.2020)

#264

Päiväkoti ja koulu on lillukanvarsia. Keskittykää kokonaisuuteen. Tehkää Vihdistä vahva kunta mikä ulottuu keskuksien ulkopuolelle. Ja taatkaa kaikille parhaat mahdollisuudet asua ja kasvattaa tulevia vihtiläisiä.

Jukka Linnatsalo (Vihti, 29.09.2020)

#273

Pääkaupunkiseudulta muutetaan pois juurikin näiden kyläkoulujen takia. Halutaan lapset pienempiin kouluihin isojen jättikoulujen sijaan.

Sari Yletyinen (Vihti, 29.09.2020)

#274

Ehdottomasti sekä Vihtijärven koulu, että päiväkoti tulee säilyttää.

Anneli Koivupalo (Nurmijärvi, 29.09.2020)

#288

Näinä aikoina lakkauttaminen olisi järjen köyhyyttä! Vanjärven pk:ssa lapsella on ihanteellinen ja tuttu ympäristö kasvun portaissa. Yhteisö jossa koko kylä yhdessä kasvattaa sosiaalisuuteen ja toisista välittämiseen.

Marja-Leena Peuhkuri (Vihti, 29.09.2020)

#310

Päiväkodit ja koulut lähellä ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnille. Pitkät kuljetusmatkat väsyttävät ja aiheuttavat pitkiä päiviä jo esikoululaisille, ei hyvä lasta ajatellen.

Marja Peuhkuri (Vihti , 30.09.2020)

#314

Kylän elinvoimaisuus pitää säilyttää,
koulu ja päiväkoti on avain asemassa kylän elinvoimaisuudelle.

Raija Kuusisto (Vihti, 30.09.2020)

#325

Tätä jo keväällä rakennustoimeen ehdotin että nyt jos koska kannattaa antaa "maallemuuttajille" houkuttimia eikä vähentää niitä. Kodikkaat kylät, kuten esimerkiksi Olkkala kiekuvine kukkoineen ja häntiä haassa huiskuttavine heppoineen voisivat hyvin täyttyä uusista veronmaksajista, heistä jotka haluavat elää väljemmin, viettää tulevia karanteeneja muualla kuin kaupunkilähiössä joissa jo rappukäytävässä liikkuminen voi olla riski sairastua. Tätä ei varmasti tarvitse avata enempää, jokainen ymmärtää että inhimillisten työmatkojen päässä olevat kylät ja tienoot tulevat nykymaailmassa kokoajan houkuttelevimmiksi jos vain niiden päättäjät ymmärtävät tehdä nyt oikeita päätöksiä - pitää koulut elossa, huolehtia kunnallistekniikasta ja kaavoittaa sopivasti jo olemassa olevia alueita, kohtuuhintaisia tontteja...

Anette Nässling (Helsinki, 30.09.2020)

#329

Jokaisella omakotitalon omistajaperheellä on oikeus asua omassa rauhassa, omalla tontillaan sekä pysyä joka päiväisten kunnallisten palvelujen piirissä. Liian pitkät koulumatkat rasittavat lapsia liikaa ja tämä ylimääräinen rasitus vähentää lasten oppimiseen käytettävää energiaa.

Pasi Turpeinen (Vihti, 30.09.2020)

#355

Kovin vastenmielistä puuhastelua Vihdin kunnalta jälleen.. Tämä n 5 vuoden välein toistuva kylien alasajelu on tärkein syy miksi iso perheemme muutti pois Vihdin kunnan alueelta.

Esa Tammio (Espoo, 01.10.2020)

#378

Lyhyt näköistä säästämistä. Kuljetuksetkin maksavat ja aiheuttavat vaaratilanteita.

Mika Taskinen (Vihti, 02.10.2020)

#394

Tehkääpä järkeviä päätöksiä!

Sirpa Kare'n-Sirro (Lohja, 02.10.2020)