Haluamme Rantapuistovaihtoehdon Puotilarannan asemakaavoituksen lähtökohdaksi

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1004

Toivon hartaasti että päätöksentekijät palauttavat suunnitelman takaisin piirustuspöydälle.
Tämä esitelty suunnitelma on aivan liian massiivinen rakennettavaksi tälle alueelle.

Nils Wickström (Helsinki, 03.05.2023)

#1015

Rakennusarkkitehtina ja veneilijänä, mielestäni kaikkea ranta-aluetta ei pidä ottaa yksitotisesti arvoasintoalueeksi. Tämä lisää eriarvoisuutta. Tiedän että juuri nyt ajattelette että jopa on jahdin omistajalla häpyä puhua eriarvoisuudesta, mutta suosittelen kaikille päättäjille tutustumista alueen elävään käyttöön tällä hetkellä, sekä tarkastelemaan miten monenkirjavat ihmiset veneilyä harrastavat ja tällaista aluetta tarvitsevat. Tämä on luontoharrastus sekä isolla ällällä, että - hoolla, ja alkaa olla viimeisiä mahdollisia paikkoja jossa pienituloisempikin henkilö pystyy nauttimaan tästä merellisestä harrastuksesta. Vaihtoehtopaikoista en ole kuullut, niiksi jäänee yksityisillä markkinoilla olevat liian kalliit ja kaukana jopa autottommien veneenpitäjien tavoittamattomissa olevat paikat. Esitetty ehdotus on mielestäni erittäin hyvä malli, josda yhditetään asumisen tiivistäminen hallitusti, sekä merellinen Helsinki, jossa meri kuuluu kaikille.

Tomi Seppänen (Tampere, 03.05.2023)

#1019

Ei turmella Puotilan kauniita rantoja ja miljöötä massiivisella rakentamisella! Kannatan rantapuistoa!

Anneli Swanljung (Helsinki, 03.05.2023)

#1021

Veneilyn talvisäilytys ratkaistava rannoilla, ei rekkarallilla

Anna Puolakka (Tampere, 03.05.2023)

#1023

Jättäkää rannat rauhaan ja kaupunkilaisten virkistyskäyttöön KOKO Helsingissä!

Helga Hagman (Helsinki, 03.05.2023)

#1024

Rantapuistoja ei saa viedä kaupunkilaisilta ei Puotilanrannassa eikä Katajanokan Matruusinpuistoa eikä muitakaan pieniä puistoalueita.

Marianne Elfving (Helsingfors, 03.05.2023)

#1030

Pidetäänkö Helsinki ainutlaatuisena ja luontorikkaana pääkaupunkina jatkossakin?

Katariina Soihtu (Helsinki, 03.05.2023)

#1039

Ihmiset voivat ja viihtyvät paremmin puistossa ja luonnon lähellä kuin kerrostalojen keskellä. Säästäkää lähiluonto!

Taru Remes (Järvenpää, 03.05.2023)

#1054

Veneet kuuluu rannan tuntumaan kesällä ja talvella

Jarmo Tuomisto (Lappeenranta, 04.05.2023)

#1057

Hetkeäkään en usko, että Sinnemäki kumppaneineen kuuntelisi tai ainakaan kuulisi pyyntöämme. Ei niitä ole kuultu tähänkään asti. Tämä joukko kuulee vain ne asukkaiden mielipiteet, jotka myötäilevät heidän omia kantojaan. Voihan sitä kuitenkin aina yrittää...

Irina Lehto (Helsinki, 04.05.2023)

#1060

Vetoomuksen syyt ovat todella hyvät, toivon että päätöksentekijät miettivät tarkasti, mitä on aiheutumassa.

Eeva-Kaarina Päiväläinen (Kuopio, 04.05.2023)

#1063

Veneily ei voi pääkaupungissa olla vain eliitin harrastus. Minä ja muut keskiluokkaiset luonnonystävät tarvitsemme toimivia ja kohtuuhintaisia satamapalveluja asuinalueellamme. Merellinen Helsinki ei saa olla tyhjä slogan.
Vireä satama, jonka palveluja kesällä voii kehittää itäisen rantareitinkin liikkujia palvelemaan voi luoda hyvinvointia niin alueellisesti kuin kaikille kaupunkilaisille. Yksityisten veneilypalveluiden näivettäminen Helsingussä nyt tuhoaa pysyvästi veden äärellä liikkumisen ja harrastamisen edellytyksiä, mikä on kulttuuri- ja matkailukaupungille "kuin omaan jalkaan ampumista". Pitkällä tähtäimellä koko ranta-alue pitäisi nähdä yhteisenä, erimuotoisia mahdollisuuksia tarjoavana hyvinvoinnin lähteenä.
Eikö olisi parempi tässäkin lähteä pysyvän tuhoamisen sijaan ideoimaan ja kehittämään? Me kaupunkilaiset tarvitsemme monipuolisia, virikkeitä antavia, kauniita yhteisiä tiloja vapaa-ajan toimelijaisuuteen, palautumiseen ja uudistumiseen. Matkailjoitakin ajatellen Rastilan/Puotilan alueen vesi- ja metsäaktiviteettien kehittäminen voisi tukea alueen imagon uudelleen luomista. Asuntorakentaminen vain poistaa elinvoimaa antavaa ympäristöä yhteisestä käytöstä.
Helsingin rantoja ei saa luovuttaa rakennusyhtiöille!

Milla Komu (Helsinki, 04.05.2023)

#1068

Kaavaa on syytä muuttaa.

Katrina Rauhaniemi (Helsinki, 04.05.2023)

#1071

Korkea rakentaminen ei missään nimessä sovi kyseiselle alueelle

Marjut Klinga (Helsinki, 04.05.2023)

#1074

Kaupunki ja sen luonto kuuluu kaupunkilaisille. Ei gryndereille ja politikoille!

Mari Impola (Hel, 04.05.2023)

#1077

Hankkeen toteutuessa Vartiokylänlahden vedenlaatu tulee huononemaan merkittävästi nykytilanteesta. Vieressä kaksi uimarantaa. Myös kalakantoihin varmasti huonontava vaikutus. Erittäin kallista täyttää merta ja paaluttaa, varmasti löytyisi paljon parempaa rakennusmaata edullisemmin entisen Sipoon alueelta.

Jari Sotka (Helsinki , 05.05.2023)

#1080

Veneilijöiden oikeutetut tarpeet on otettava huomioon suunnitelmia laadittaessa ja niitä edelleen jalostettaessa. Veneilijät käyttävät rannikkoseudun matkailupalveluita siinä määrin runsaasti, että heidän vaikutustaan ei saa väheksyä.

Matti Weckman (Vantaa, 05.05.2023)

#1083

Ranta pitäisi säilyttää talvipaikat venelijöille.

Boris Zborowski (Helsinki, 05.05.2023)

#1087

Kuunnelkaa työnantajaanne - VERONMAKSAJIA ! ! !

Timo Nyman (Helsinki, 05.05.2023)

#1088

Älkää pilatko kaupunkiamme yhtään enää.

irmeli Palmu (Helsinki, 05.05.2023)

#1094

Kannattaa kuunnella ihmisiä, jotka jo nyt asuvat ja toimivat alueella. Muuten muutto (juuri veronmaksajien osalta) kiihtyy lisää pk-seudulta poispäin.

Niina Seppänen (Tampere , 06.05.2023)

#1099

Taas itä-Helsinkiläisiä sorretaan. Miksi vain täällä tehdään täydennysrakentamista viimeinenkin rantatilkku tuhoten? Rakentakaa vaikka entisen Puotilan viipale/väistökoulun kohdalle. On jopa lähempänä metroa.

Tuula Lehtinen (Helsinki, 06.05.2023)

#1102

Maltillisesti niitä kerrostaloja eikä tuhottoman korkeita. Ranta kaupunkilaisten käyttöön!

sofia simola (Helsinki, 07.05.2023)

#1103

Puotilan, vartiokylän ja Rastilan ranta-alue on säästettävä virkistyskäyttöön, kuten se nyt on. Rakentaminen sijoitettava niin että aurinko pääsee lännestä paistamaan vartiokylänlahdellle ja maisema säilyy

Anne Hautajoki (Kirkkonummi, 07.05.2023)

#1105

Me asukkaat toivomme lähiluonnon ja merenranta-alueiden olevan kaikkien käytössä virkistysalueena. Tekosaari rikkaille kuulostaa jo suunnitelmana todella pahalta. Segregaatiota ei torjuta näin, varsinkaan jos samalla pilataan Puotilan ja Rastilan rannat ja herkkä meriluonto.
Toivon, että Helsinki huomioisi Itä-Helsingin upean luonnon ja rantojen arvon, samoin kuin täällä jo asuvien ihmisten. Usein tämä alue nähdään vain ongelmana. Kaupunki on myös ilmoittanut haluavansa kehtittää merellistä Helsinkiä. Täällä idässä sitä on ja mahdollisuudet kehittää sitä luontoa kunnioittaen ovat olemassa.
Puotilan satama-alueella voisi olla ihana merellinen rantabulevardi kahviloineen ja venesatmineen. Maltillisempaa, ympäristöön sopivaa matalampaa rakentamista. Tämä kohta ei ole liikenneyhteyksiltäänkään järkevä paikka massiiviseen rakentamiseen.

Katja Tähjä (Helsinki, 08.05.2023)

#1112

On aivan järjetöntä pilata kaikki Helsingin rannat. Helsinki on perinteisesto merellinen kaupunki johon kuuluu veneilly ja venekerho toiminta. Tämä edellittää että kaupungissa on riittävästi veneitten laituripaikkoja sekä talvisäilytys alueita ja myös huoltoalueita niin veneile kuin kaupingin asukkaille.

Claes-Magnus Perklen (Helsingfors, 09.05.2023)

#1113

Helsingin kaupungin esittämä megalomaaninen Puotilanrannan asemakaava on vahingollinen ja vanhanaikainen maisemallisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Itä-Helsinki ansaitsee vihdoinkin parempaa suunnittelua. Puotilan asukkaana (vuodesta 2008) kannatan lämpimästi vaihtoehtoista Puotilan rantapuiston ideaa.

Laura Assmuth (Helsinki, 09.05.2023)

#1129

Hei!
Järjen käyttö on sallittua!!

Juha Tuohino (Helsinki, 18.05.2023)

#1141

Tämä ympäristö ei kestä tämän suuruusluokan rakentamista

Sari Junkkila (Helsinki, 01.10.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…