Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006
2016 Koko ajalta Adressin nimiLuotu
659 660 Enkkuluokkien puolesta - Lappeenranta Kesämäki
    Lappeenrannan Kesämäen koulu tarjoaa valtakunnallisestikin tarkasteltuna harvinaista herkkua, englanninkielistä opetusta. Tämä painotus on tärkeää paitsi siellä opiskelevien oppilaiden, myös kaupunkimme kansainvälisen yritysyhteistyön sekä kaupunkimme korkeamman asteen oppilaitosten näkökulmasta. Englanninkieliset luokat ovat yksi kaupunkimme vetovoimatekijä ja tarjonneetkin monille ulkomailta...
10.05.2016
656 664 Vetoomus paremman Suomen puolesta
Me, Suomen kansa, vaadimme, että Suomen valtion johdon ja virkamiesten on ajateltava tämän maan parasta. Sen lisäksi Suomen valtion johdon on toimittava rauhan hengessä ”idän ja lännen” välissä, luotava yhteistyötä eikä vastakkainasettelua minkään valtioiden tai ihmisryhmien välille. Suomi ei voi olla jonkin maan tai ihmisryhmän puolella jolloin se on samalla jotakin toista vastaan. Suomen valtion...
24.02.2016
648 648 Lämna Raseborgs skolor ifred.Jätä Raaseporin koulut rauhaan (Suljettu)
Vi undertecknade kräver att man lämnar skolorna ifred och tänker ut alternativa lösningar på sparåtgärdena 2020.Me allekirjoittaneet vaadimme että Raaseporin koulut jätetään rauhaan 2020 säästöistä, ja vaihtoehtoisia toimia harkitaan....
02.03.2016
646 785 Lopetetaan MV-lehti (Terminación publicación MV)
                      Estimados Europol / policia e oficial:   En Finlandia los tiempos son difíciles, una ola de migracion esta sucediendo en todos los paises de Europa. Yo les pido su ayuda para desmantelar un blog muy peligroso llevado acabo por Ilja Janitskin: ”mvlehti.net" Janitskin tiene muchos veredictos en Finlandia tales como flipar, violencia, miembro del club motociclista/criminal ll...
03.03.2016
642 643 Työeläke Saatava Palkkatasoa vastaavaksi
Teksti kopioitu kansalaisaloite.fi sivuilta (yle tv 1 mot) Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi Aloitteen päiväys 24.9.2015 Aloitteen muoto Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä Oikeusministeriön asianumero OM 174/52/2015 Aloitteen sisältö Esitys lainsäädäntötoimiin ryhtymiseksi työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi. Eläkkeiden indeksiturvan tavoitteena on v...
08.02.2016
639 3 907 Työttömälle oikeusturvaa ja parempaa toimeentuloa
 TYÖTTÖMILLE  OIKEUSTURVAA JA PAREMPAA TOIMEENTULOA   ME ALLEKIRJOITTANEET VAADIMME:   * Elvytystä, uusien työpaikkojen luomista, riittäviä palkkatukimäärärahoja ja niiden tehokasta käyttöä PALKATTOMIEN PAKKOTÖIDEN SIJAAN. * Karensseja (korvaukseton aika) ei saa enää määrätä lainkaan ja voimassa olevat karenssit on purettava. Viiden päivän omavastuu  kaikista työttömyyskorvauksista sekä 5 kk:n o...
13.02.2015
637 638 Suljettavat vastaanottokeskukset kodittomille
Koitetaas yhteisvoimin saada suomen kodittomille jonkinlainen asuinpaikka. Suomessa on tyhansia kodittomia joilla ei ole varaa omaan kotiin. Omasta ja varmaan monien muidenkin mielestä suljettavat vastaanottokeskukset olisivat loistava paikka uuden alun luomiseen.  Koitetaan saada yhtristuumin kodittomille katto pään päälle ja päättäjien huomio tähän suureen asiaan. ...
31.03.2016
626 626 Markku Pölösen tv-sarjalle tukea
Markun facebook sivulta lainattu " Yleisradio antoi tänään lopullisen kielteisen päätöksen TV-sarjalleni, jota olen valmistellut viimeiset neljä vuotta. Sarja olisi kuvannut Suomen asutustoimintaa 1945-1952, ns. kylmän tilan saaneen nuorenparin tarinan kautta. He raivasivat pellot umpimetsään, rakensivat rakennukset, hoitivat lapset ja eläimet siinä ohessa sähköttömässä, puhelimettomassa taloudess...
08.03.2016
620 2 254 Arkkipiispa Kari Mäkisen erottaminen virastaan
    Me allekirjoittaneet vaadimme Arkkipiispan välitöntä eroa arkkipiispan virasta. Kari Mäkinen on osoittanut toimillaan, teoillaan ja lausunnoillaan selvästi sen, että hän ei ole millään tavalla sitoutunut pyhään raamattuun, luterilaiseen kirkkoon eikä palvele Jumalaa tavalla, jota virka edellyttäisi. Halveeraava ja raamatun pyhien kirjoitusten hylkääminen, haureellisten ja moraalittomien elämän...
25.11.2014
620 620 Laihian Aseman Säilyttäminen VR:n junaliikenteessä (Suljettu)
"Me allekirjoittaneet laihialaiset sekä muut aktiivisesti junalla matkustavat asiakkaat vastustamme sitä, että VR:n junat eivät enää pysähdy Laihian asemalla 19.6.2016 jälkeen ja haluamme, että jatkossakin junat pysähtyvät myös Laihian asemalla!"...
16.06.2016
615 700 Vammaisten henkilökohtaiseen apuun ja kuljetuspalveluihin liittyvät rajat korkeammalle
En varmaankaan ole ainoa jota häiritsee harrastustoimintaan myönnetyn henkilökohtaisen avun tuntimäärän rajaaminen. EI minulla ainakaan tuo 30h/kk riitä mihinkään mitä haluaisin harrastaa. Minulla olisi harrastuksia vaikka joka päivälle jos vain saisin avustajan mukaan. mutta nopeasti laskettuna tuo 30h/kk jakautuu tasan niin että viikossa olisi 7,5h avustajan työtunteja käytettävissä. Sehän menis...
22.01.2015
611 671 Lyökki suljettu, luotsiasema aidattu! Tie kansallispuistoon lakkautettu tarpeettomana
                Mikäli olet joskus käynyt Uudenkaupungin Lyökissä tai aikonut tulevaisuudessa käydä siellä, niin tämä adressi on juuri sinulle! Ilman sinua muutkaan eivät koskaan pääse sinne ihailemaan kaunista saaristoamme ja vanhan luotsiaseman upeaa seutua.  Valtio myi vuonna 2013 Lyökin luotsiaseman yksityiselle ja jätti tarkoituksella myymättä aseman vierellä olevat liitännäisalueet, joista...
23.04.2016
602 602 Adressi kunnanvaltuutettu Olli-Pekka Hynösen erottamiseksi (Suljettu)
Kansalaisadressi kunnanvaltuutettu Olli-Pekka Hynösen erottamiseksi Hausjärven kunnanvaltuustosta sekä luottamustehtävistä. Adressi on allekirjoitettavissa 19.9.2016 saakka jonka jälkeen se toimitetaan Hausjärven kunnanhallitukselle, joka toimittaa sen valtuuston käsiteltäväksi,  mikäli Hynönen ei ole itse eronnut tehtävistään sitä ennen. Hausjärven Liikenteen omistaja, kunnanvaltuutettu Olli-Pe...
27.08.2016
593 593 Uusi samanlainen puukirkko vanhan tilalle samoille perustuksille (Suljettu)
Ylivieskan palaneen kirkon tilalle samoilla piirustuksilla uusi puukirkko. Rakas kotikirkkomme ylväänä sai olla n.200 vuotta keskuudessamme. Suureen suruun ja menetykseen saamme hieman helpotusta rakentamalla tilalle samanlaisen ja samanvärisen kirkon. Toivomme historialliselle rakennukselle kunnioitusta uudella puisella perinnekirkolla....
27.03.2016
588 698 Eläkeläisten verotus muutettava
Eläkeläisten verotus muutettava tasa-arvoiseksi muiden tulonsaajaryhmien kanssa. Vaadimme Suomen tasa-arvoon ja perustuslakiin vedoten että kaikkia tulonsaajaryhmiä kohdellaan verotuksessa oikeudenmukaisesti ja tasa- arvoisesti. Eläkkeiden verotus ei saa olla millään tulotasolla korkeampi kuin vastaavien palkkatulojen verotus. Perustelut Eläkeläispolitiikka ja siitä päättäminen on osa sos...
27.04.2015
565 23 660 Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hyväksyttiin tänään hallituksen esitys (HE94/2015), joka heikentää huomattavasti itsensä työllistäjien toimeentulon edellytyksiä ja uhkaa jättää freelancereina toimivat työttömyysturvan ulkopuolelle. Lakiesityksen valmistelussa ei ole kuultu lainkaan kulttuurialojen työntekijöitä ja silpputyöntekijöitä edustavia järjestöjä, vaikka esitys koskee juuri heitä. Sosi...
08.12.2015
560 575 Kuvataideopetuksen säilymisen puolesta Kaapelitehtaalla
Kaapelitehdas Oy:lle ja Helsingin Suomenkieliselle työväenopistolle. Vetoomus Helsingin Suomenkielisen Työväenopiston kuvataiteen opetuksen säilymisen puolesta Kaapelitehtaalla Saimme tietää, että Kaapelitehdas suunnittelee työväenopiston vuokrasopimuksen irtisanomista. Helsingin työväenopisto on iso kulttuurilaitos, joka vastaa Suomessa suurelta osin taideyleisön kasvattamisesta. Opisto on toimin...
02.11.2016
555 575 Eläin EI ole tavara -STOP pentutehtailulle myyntisivustoilla!
Me allekirjoittaneet vaadimme internetissä toimivien myyntisivustojen (tori.fi, findit.fi, keltainenporssi.fi) tehostavan valvontaa ja kiristävän sääntöjään, jotta sivustoilla tapahtuvalle pentutehtailulle saadaan loppu. "Pentutehtailu on säännöllistä kissojen tai koirien myytäväksi kasvattamista, jossa eläinten tarpeita laiminlyödään rahallisen voiton maksimoimiseksi."(Wikipedia.) Netissä toimiv...
17.01.2016
555 599 Laillinen lääkekannabis yleisemmäksi!
ADRESSI LÄÄKEKANNABIKSEN KÄYTÖN YLEISTÄMISEKSI SUOMESSA Adressin vastaanottaja: Sosiaali- ja terveysministeriö LÄÄKEKANNABIS YLEISEMMÄKSI Tämän adressin allekirjoittaneet haluavat, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa Suomen lääkäreitä sekä tarvittavassa määrin Fimeaa ja Valviraa uudelleen niin, että potilaan on huomattavasti nykytilannetta helpompi saada lääkekannabista sairauden hoit...
01.07.2016
554 554 Jousenkaaren koulu väistötiloihin (Suljettu)
Jousekaaren koulussa, Espoon Tapiolassa on todettu sisäilmaongelmia. Oppilaista sisäilmaongelmien takia oireita on saanut ainakin 70. Henkilökunnasta oireita on saanut ainakin 8 henkilöä. "Tarkastuksessa tehtyjen havaintojen ja asiakirjojen perusteella Jousenkaaren koulussa olosuhteet ovat sellaiset,että niistä voi aiheutua terveydensuojelulain 26 ja 27 §:n tarkoittamaa terveyshaittaa". Vaadimme l...
17.04.2016
549 58 075 Raiskauksille kovempi tuomio!
Jos mies raiskaa naisen puistonpenkillä, hän saa pahimmillaankin vain noin kolme vuotta vankilaa. Siellä hän elää useimmiten ilmaiseksi mielenterveysosastolla kuin herra ja saa miettiä kenet raiskaa seuraavaksi. Useimmiten raiskarit ja pedofiilit eivät jää edes kiinni - mutta kun jäävät, ei rangaistusta voi pitää edes rangaistuksena ottaen huomioon vankilan mielenterveysosaston palatsimaiset oltav...
17.05.2006
544 548 Ulkomaalaislain tulkinta uusiksi ihmiskaupan uhrien kohdalla
Me allekirjoittaneet olemme huolestuneita siitä, millä tavalla Maahanmuuttovirasto, Helsingin ja Korkein hallinto-oikeus Suomessa tulkitsevat ulkomaalaislakia ihmiskaupan uhreista ja siitä, kuka on erityisen haavoittuvassa asemassa. Jos ihmiskaupan uhri on erityisen haavoittuvassa asemassa, oleskelulupa voidaan myöntää jatkuvana ja riippumatta siitä, täyttyvätkö 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetyt...
21.08.2016
544 548 Förnya tolkningen av Utlänningslagen för offer för människohandel
Vi undertecknade är oroade över hur Migrationsverket, Helsingfors och Högsta förvaltningsdomstolen i Finland tolkar utlänningslagen om offer för människohandel och vem som är i en särskilt utsatt ställning. Om ett offer för människohandel befinner sig i en särskilt utsatt ställning, kan uppehållstillståndet beviljas som kontinuerligt och oberoende av om förutsättningarna enligt 1 mom. 1 och 2 pu...
21.08.2016
543 694 7-Eleven Suomeen!
Suomi on joutunut jo vuosien ajan katsomaan vierestä, kuinka suuri ja mahtava lähikauppaketju 7-Eleven on laajentunut Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan, mutta ei meidän rakkaaseen kotomaahan, Suomeemme! Tämä asia vaatii vakavaa käsittelyä, ja kun se saavuttaa riittävän kirjoitusmäärän, se lähetetään 7-Elevenin johdolle. Suomi tarvitsee 24/7-auki olevan lähikaupan, sekä herkullisia Slurpee-pirtelöitä j...
25.08.2007
539 565 Metsähallituksen yksityistäminen estettävä
Kansallispuistot ja metsähallituksen aikoinaan yksityisiltä ostetut metsäalueet on säilytettävä koko kansan virkistysalueina. Yksityistäminen johtaa näiden alueiden mineraalivarantojen hyödyntämiseen eli ulkomaisten kaivosteollisuuden yritysten mineraalien varastamiseen suomalaisilta sekä luonnonarvojen tuhoamiseen. Metsähallituksen maiden yksityistäminen ei auta saamelaisia omien kulttuurellisten...
06.09.2014
536 868 Kanavaranta kaikille! Vetoomus Joensuun kaupunginhallitukselle
Kanavaranta kaikille!   Vetoomus Joensuun kaupunginhallitukselle, Pohjois-Karjalan Osuuskaupalle ja Joensuun Jokiportti Osakeyhtiölle Tämä on vakava vetoomus. Kansallisesti ja paikallisesti arvokasta maisemakokonaisuutta pysyvästi vaurioittavasta massiivisesta lisärakentamisesta Joensuun ydinkeskustan Kanavarannassa on luovuttava. Vetoamme Joensuun kaupunginhallitukseen, että se päättäisi välittöm...
28.10.2016
532 2 761 Hoitajamitoitusta vanhustyössä EI SAA LEIKATA!
HOITAJAMITOITUSTA VANHUSTYÖSSÄ EI SAA LEIKATA! Suomen hallitus tekee leikkauksia huono-osaisilta, työläisiltä, lapsiperheiltä ja maamme rakentajilta - vanhuksilta. Työskentelen itse kotihoidossa. Tälläkin hetkellä työmäärämme on suurta. Johtuen siitä, että työvoimaa on heikosti/mitoitus jo nyt alhaista vanhusten määrään nähden; vanhuksia tulee kotihoitoon jatkuvasti lisää. Tämä taas johtuu jo aika...
07.10.2015
528 661 Turvallisuutta lisää Nurmijärvelle Kuonomäentielle!
Me allekirjoittaneet vetoamme Teihin arvoisat päättäjät, että korjaavat toimenpiteet Kuonomäentien turvallisuuden parantamiseksi käynnistetään.  Keskiviikkona 30.12.2015 koko Nurmijärven kunta ja Lepsämän kylä sai ylleen suruviitan, kun Kuonomäentiellä auton kuljettaja menetti autonsa hallinnan, jolloin auto ajautui jalankulkijoina olleiden kahden naisen päälle. Onnettomuudessa kuoli vuonna 1970...
31.12.2015
526 526 Virtain Yhtenäiskoulu (Suljettu)
Virtain Yhtenäiskoulu Me allekirjoittaneet vaadimme Virroille yhtenäiskoulua. Yhtenäiskoulu on oikea ratkaisu useasta eri syystä. Alakoulun sisäilmaongelmat ovat merkittävä terveysriski. Sisäilmaongelmaisten rakennusten korjaaminen ei aina onnistu ja tällöinkin kustannukset ovat merkittävä osa uuden hinnasta. Korjaamisen onnistuessa tuloksena on vanhanaikainen rakennus, jonka elinkaari on joka tap...
08.11.2016
522 522 VR Taajamajuna 373 Riihimäki - Tampere
VR on ilmoittanut muuttavansa junavuoroja 28. maaliskuuta 2016 alkaen siten, että ma-pe aamujen suosittu Taajamajuna-vuoro nro 373 siirretään kulkemaan myöhäisempään ajankohtaan. Nykyinen juna on ollut pääteasemallaan Tampereella klo 7.22, mutta tulevan muutoksen myötä kyseinen juna on perillä vasta klo 7.48.  Valitettavasti kaikki junassa kulkevat henkilöt eivät ole töissä/koulussa ihan Tamperee...
01.03.2016
519 712 Jatkuvasta koulukiusaamisesta määräaikainen erotus
Tuntuu että tuota koulukiusaamista ei saada kuriin vaikka monen montaa erilaista keinoa on kyseisen asian tiimoilta koitettu. Olisiko aika mennä takaisin koulusta erottamisen aikakauteen. Kiusaamisen jatkuessa huomautuksista/arestista huolimatta erotettaisiin kiusaaja määräaikaisesti koulusta. Usein kiusaajat saavat rohkeutta taustatuesta jota kaverit ympärillä antavat, kaverit jotka eivät välttäm...
27.11.2015
514 2 098 EI yhtään moskeijaa Suomeen ! Suomi EI OLE muslimivaltio.
Suomi ja suomalaiset eivät tarvitse ensimmäistäkään moskeijaa ! Suomi EI OLE mikään muslimivaltio eikä sellaiseksi Suomea koskaan tulla tekemään.  ...
10.10.2016
510 511 Henkilöjunaliikenne on turvattava Seinäjoki- Vaasa välillä
Seinäjoen ja Vaasan välisellä rataosuudella VR vähensi junatarjontaa viime vuoden lokakuussa peräti viidellä junalla. Lisäksi VR suunnittelee lisävähennyksiä rataosuudelle. Junaliikenne on tärkeä erityisesti nuorille opiskelijoille sekä työmatkalaisille! Vaasan ja Seinäjoen kaupungit ovat vaatineet rautatieyhteyksien parantamista. Myös Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitot ovat ottaneet ka...
07.02.2016
509 509 Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan yläasteen tilat
Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan yläasteen koulujen oppilaiden ja tilojen puolesta   Helsingin opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätettäväksi on todennäköisesti 2.2.2016 tulossa esitys, jonka mukaan Töyrynummen ala-asteen tiloja luovutetaan pois koulun käytöstä merkittävä määrä. Tämän seurauksena mm neljä luokallista ala-asteen oppilaita siirrettäisiin opiskelemaan Suutarilan yläastee...
07.01.2016
507 507 Roukon koulun oppilailla oikeus omaan kouluun!
Haluamme uuden monikäyttöisen koulurakennuksen - vetoamme kaikkiin Roukon ja Tyryn koulun oppilaiden tulevaisuuden puolesta. Roukon alakoulu on tällä hetkellä Valkeakosken suurin alakoulu väistötiloissa, hajautettuna neljään eri toimipisteeseen. Poikkeusjärjestely oli järjestettävä Roukon koulun sisäilmaongelmien vuoksi. Poikkeusjärjestelyn tulee kuitenkin olla tilapäinen. Pitkällä tähtäimellä kai...
17.03.2016
505 505 Järvensivun koulun säilyttämisen puolesta (Suljettu)
Adressi Järvensivun koulun säilyttämisen puolesta   Me allekirjoittaneet vastustamme Tampereen kaupungin suunnitelmaa, jonka mukaan lukuvuoden 2017 alusta Järvensivun koulun oppilaat siirtyisivät Tampereen yliopiston normaalikouluun ja koulutoiminta Järvensivulla lakkaisi. Vastustamme tätä suunnitelmaa, koska: Pieni koulumme on lapsille mieluisa ja turvallinen. Koulupolku alkaa jo samoissa tiloiss...
11.08.2016
505 505 Pelastetaan Sotkamon kyläkoulut (Suljettu)
Sotkamon kunta on päättänyt jatkaa Naapurinvaaran, Pohjavaaran ja Kontinjoen koulujen toimintaa toistaiseksi. Sotkamon kylät kiittävät kaikkia adressin allekirjoittaneita! ******************************************************** Pelastetaan Sotkamon kyläkoulut ja elävä maaseutu!   Sotkamon kouluverkko on taas tarkastelun alla: Pohjavaaran, Naapurinvaaran, Kontinjoen ja Pohjois-Tipaksen kyläkoulut...
25.10.2016
500 500 VIRASOJAN KOULULAISILLE PARAKIT (Suljettu)
Virasojan koululaiset ja henkilökunta ovat työskennelleet 5 vuotta poikkeusolosuhteissa sisäilmaongelmien vuoksi. Nyt on aika lopettaa pompottelu ja taata oppilaille ja henkilökunnalle työrauha. ME ALLEKIRJOITTANEET VAADIMME, ETTÄ VIRASOJAN KOULULAISILLE RAKENNETAAN VIIPYMÄTTÄ KUNNOLLISET PARAKIT,  joihin päästään muuttamaan mahdollisimman pian sisäilmaongelmaisesta Havurinteen väistötilasta. Emme...
30.08.2016
498 498 ADRESSI PALOSAAREN SUNDIN MATTOLAITURIN PUOLESTA
  Me allekirjoittaneet vaadimme, että Palosaaren Sundin mattolaiturin pumppujen korjaaminen otetaan uusintakäsittelyyn Vaasan kaupungin teknisessä lautakunnassa ja mattolaituri otetaan käyttöön ensi kesänä. Kaupunkiin jäisi vain yksi mattojenpesupaikka, jossa pesuvesi on paljon likaisempaa. Sundin laituri on kauniilla paikalla ja tuo kaupunkilaisille mattojen pesun lisäksi mukavia elämyksiä. Pohja...
22.01.2016
494 496 Raiskauksesta aina minimissään 10v vankeustuomio!
http://Tapanilan raiskauksesta ehdolliset tuomiot – Tällaisesta ...Mies tuomittiin raiskauksesta – Kaksi vuotta ehdollista ...Onko tuttua? Näitä voisi tähän satoja eri tapauksia linkittää,mutta se ei auta mitään.Raiskaus on aina äärimmäinen ja törkeä teko toista ihmistä kohtaan.Tässä ei pelkästään ole tuomittavaa tuo teon fyysinen puoli,vaan tulisi myös muistaa mitä kyseinen teko aiheuttaa uhrille...
15.02.2016
494 494 Uratehtaan alasajon estäminen
Uratehtaan tavoitteena on pirkan­maalaisten insinöörien, diplomi-insinöörien, eko­nomien, tradenomien ja muiden vastaavien korkeakoulutettujen ammattilaisten työnhaku­valmiuksien edis­tä­minen. Uratehdas tekee aitoa yhteistyötä yritysten, rekry-yritysten ja headhunttereiden kanssa. Asiakaspalaute on poikkeuksellisen hyvää. Toiminnan tulokset ovat huippuluokkaa. (http://uratehdas.fi/) Yhden pitkäai...
17.02.2016
491 1 340 Vastustamme Suomen suurmoskeija hanketta
Vastustamme suurmoskeijan rakentamista Suomeen, se ei ole Suomalaisten edunmukainen ja lisää radikalisoitumisen mahdollisuutta ja riskiä terrorismille ja käännytykselle, se on nähty muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa yleisesti missä kaikenlainen terrorismi on lisääntynyt sen jälkeen kun niihin on annettu lupa rakentaa moskeijoita, lisäksi on otettava huomioon se ympäristöön kohdistuva melu saaste...
14.09.2015
490 490 Hotellilaiva Kuopioon
Kuopion Musta Rudolf liiketalo valittanut Kuopion satamassa Ismo Apelin hotellilaivan tulosta. Kyllä satamassa pitäisi erilaisia toimintoja olla ja tarvetta tapahtumien aikana majoitusvaihtoehdoille riittää....
30.06.2016
485 489 Ei turvapaikanhakijoita Nurmijärven yhteiskouluun.
Nurmijärven yhteiskouluun ollaan sijoittamassa 20-30 turvapaikanhakijaa. Kuntalaisten mielipidettä asiaan ei ole kysytty.  Aiemmat kokemukset mm Kempeleeltä turvapaikanhakijoiden osalta ovat olleet erittäin huonoja. Väkivalta on lisääntynyt ja arvosanojen taso häiriöiden myötä laskenut. Kempeleellä turvapaikanhakijat raiskasivat 14 vuotiaan tytön. ...
08.03.2016
483 599 Vihdin kirkonkylään salibandyyn (ja vastaaviin lajeihin, kuten futsal jne.) soveltuva liikuntahalli
Vihdin kirkonkylään rakennetaan uusi, suuri kampus, joka koskettaa Vihdin yhteiskoulun, liikuntahallin ja lähiliikuntapaikan lisäksi Kirkkoniemen koulun, Kirkonkylän kirjaston sekä Vihdin Museon ja nuorisotilan Oharin kiinteistöjä. Hanke on sekä välttämätön että loistava asia kaikkiaan.  Me lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneet salibandyn harrastajat toivomme, että hankkeen yhteydessä ra...
21.08.2016
483 161 122 Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!
ON aivan järjetöntä, että tässä taloustilanteessa ja todellisuudessa 400 000 työttömän kituutellessa pienillä tuloilla, sekä normaalien palkansaajien 1%+- korotusten sijaan meitä kansaa muka edustavat ihmiset vetävät itselleen 700% korkeamman korotuksen! Olen kuullut, että kansanedustajien palkankorotukse pitäisi olla samalla tasolla normaalin ihmisen palkkakehityksen kanssa! Ahneita ihmisiä tuoll...
28.09.2010
480 1 624 Vetoomus Porlan vanhan kalanviljelylaitoksen alueen säilyttämiseksi Lohjalla
  Vetoomus Porlan vanhan kalanviljelylaitoksen alueen säilyttämisen ja kehittämisen puolesta Lohjalla         Kohta vuosisadan lähes alkuperäisessä muodossaan säilynyt Porlan vanhan kalanviljelylaitoksen alue on ainutlaatuinen ihmisen ja luonnon muokkaama kokonaisuus. Aivan Lohjan keskustan kyljessä sijaitseva Porla on maisemallisesti vertaansa vailla: sen päärakennus ja sauna sijaitsevat Lohjanh...
23.10.2014
480 516 Autisminkirjon lasten erityisryhmän lakkauttaminen peruttava!
Länsiväylän artikkelin 24.11.2016 http://www.lansivayla.fi/artikkeli/458282-espoo-lakkauttaa-hyvin-toimineen-autistilasten-ryhman-epaonnistuneet mukaan Espoon kaupunki aikoo lakkauttaa AINOAN jäljellä olevan erityisryhmän autisminkirjon lapsille. Lakelan osaamiskeskuksen. Ryhmä on autisminkirjon lapsille tarkoitettu erityisryhmä, jossa he ovat saaneet, ja saavat (vielä ensi kevään) elää ja oppia h...
25.11.2016
479 479 OAMKn Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutus säilytettävä
Oulun ammattikorkeakoulu kaavailee Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutuksen lakkauttamista. Oamkin tiedote: (http://www.oamk.fi/fi/tietoa-oamkista/ajankohtaista/?kieli=fi&ak_osio=uutisjuttu&kid=68&id=50926 )   Perusteena lakkautukselle on se, että ” …työllistyminen on heikkoa alueella, ja Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen koulutus vastaa saman alan koulutustarpeeseen.” Samat per...
28.08.2016
479 479 Ehjän Joensuun asema-alueen puolesta! (Suljettu)
Joensuun asemanseudun asemakaavaluonnoksessa ei ehdoteta säilytettäväksi asemaravintolarakennusta, eikä sen viereistä asuinkasarmia. Luonnoksen lähtökohdaksi on otettu aikaisemmin vain suojelupäätöksen saaneiden rakennusten, eli asemarakennuksen ja asemapäällikön talon, säilyttäminen. Me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, että asemanseudun vanhat rakennukset muodostavat historiallisen ja ainutl...
22.09.2016
Facebook
Tulisiko avioliittolain olla sukupuolineutraali?