VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

#4551 Re:

25.08.2012 23:52

#4550: -

 

Voin vain todeta, että et ymmärrä luonnon eläinkokonaisuudesta YHTÄÄN MITÄÄN. Olen koko pienen elämäni sitä seurannut ja susien sekä ilveksien tultua se on järkkynyt RADIKAALISTI. Karhu on ihan ok luonnossa kohtuullisena kantana ja miksei nämä sudet ja ilveksetkin kohtuullisena kantana, mutta kun tahtoo levitä "luonnonsuojelu tyylillä" eli metsät täynnä susia....


Vieras

#4552 YES!

26.08.2012 18:48

Onneksi alkoi metsästys!! Saa ampua susiakin ja ei KOIRA PERÄÄN HAUKU!
vaeltaja

#4553

26.08.2012 21:42

4550 On sulla otsaa väittää ettei muut ymmärrä luonnosta mitään. Minun ei tarvitse mennä metsään koska asun keskellä sitä. Koiranpennun kasvattaminen on jatkuvaa vaaraa. Edellisen söi susi. Tänään se oli vähällä joutua piekanan kynsiin. Onneksi huomasin sen ääntelyn ja kun juoksin ja huusin se tietenkin muutti suuntaa. Navetan takaa kulkee ilves kesät talvet. Karhu asustaa puolen kilometrin päässä, mutta sen kanssa on pysynyt kunnioitus puolin ja toisin ainakin vielä. Muista panna kerrostaloasuntosi ovi varmuuslukkoon ettei mörkö pääse, sillä oikeasta luonnosta sinulla on yhtä vähän kokemusta kuin sialla hopealusikasta.

Vieras

#4554 Re:

27.08.2012 17:29

#4553: vaeltaja -

Pöllöhän sinä olet kun sellaisten petojen keskelle hankit koiran.Kun eihän se raukka voi pedoille mitään.Kannattaskohan sun käydä välillä muuallakin kun siellä pyöriä?Et sinä tarvis mitään koiraa,kun sitä rääkkäät niin monella pedolla,pelottelet!!

vaeltaja

#4555

27.08.2012 20:39

4554 Voi sinua lapsi vielä laulavainen. Kuules kun täällä on asuttu jo 1800 luvulla ja pidetty paljon muitakin eläimiä kuin koiraa . Silloin oli kyllä maalaisjärki vielä voimissaan, ja ihmiset puolusti omiaan ja säilyi tasapaino. Tuo sinun vastaus kyllä naurattaa maalaisia, sillä melkoinen itujen syöjä sinun täytyy olla, jos maalla ei voi pitää eläimiä. Eihän sellaiselle pullakoiralle kehity minkäänlaista riistavaistoa, jos se pidetään aina sisällä, eikä se saa opetella erilaisia hajuja. Sitten lopuksi pieni kysymys. Kasvaaks nauriit puus vai maas?
VALHEEN JÄLJET

#4556 Re:

28.08.2012 08:25

#4555: vaeltaja -

HYVÄ, hyvä!

vaeltaja

#4557

29.08.2012 13:21

Pitäisi ottaa laajemmin keskusteluun olosuhteet mihin petoja suojellaan. Kojola kumppaneineen pyrkii tiettyyn petojen lukumäärään huomioon ottamatta sitä, että tehometsänhoidossa ympäristö muuttuu aivan erilaiseksi mitä sen kuuluisi olla petojen elinympäristönä. En ota kantaa, että pitäisikö nyt talouskin sovittaa pedoille sopivaksi, ja ruveta ihmisten yksityistä metsää määräilemään. Tuskinpa. Tosiasia on kuitenkin se, että jossakin Kuhmon, tai Talaskankaan korvessa pystyy vain hyvin pienelle susipopulaatiolle turvaamaan sopivat olosuhteet. Siitä seuraa että sen jälkeen kun liian monet laumat ovat käyneet reviiritaisteluja, ja jopa tappaneet ja syöneet toisiaan, niin tietenkin osa yrittää löytää parempia olosuhteita, mutta kun niitä korpia ei enää ole. Siitä taas seuraa että yhä useampien petojen on pakko opetella asumaan ihmisten läheisyydessä. Mikäs on sen oppivaisempi kuin koiraeläin. Suuret aukkohakkuut ovat taas muutaman vuoden kuluttua hirvieläimille loistavia ruokamaita, mutta huono suoja petoja vastaan varsinkin vasoille. Aukeilla paikoilla kovettuneilla hangilla hirvet ovat hätää kärsimässä, mutta petoja se kantaa. Kun on tähän menty, niin kyllä metsästys on paljon järkevämpi keino pitää hirvet kurissa kuin pedot. Sitten vielä jos yksityisellä sattuu olemaan pienikin pläntti vanhaa metsää niin kyllä petoja on naapurina. Eihän käkikään kuku kannolla selällään!

Vieras

#4558 Re:

29.08.2012 22:00

#4557: vaeltaja -

 

Hyvin sanottu! Ainoa, että silloin 1800 ja 1900 luvun vaihteessa näitä korpimetsiä riitti, mutta mitta se tuli täyteen silloinkin susia. Ei ihminen kotieläimineen ja lapsineen määräänsä kauempaa susien kanssa samoissa metsissä ja kylissä jaksa yhteiseloa elää. Vihreilläpä se on tähänkin hieno ratkaisu, lopetetaan saastuttava maa ja metsätalous sekä raaka metsästämiseksi kutsuttava tappaminen ja muutetaan kaikki kaupunkiin ja käytetään saastuttamatonta joukkoliikennettä, niin maailma pelastuu :-) :-) :-)

 

 

vaeltaja

#4559

30.08.2012 13:16

4558 Niin tuli mitta täyteen silloinkin, mutta kukaan ei kyseenalaistanut sitä etteikö omasta pihasta tai eläimen kimpusta saanut sutta ampua. Päin vastoin karhunkaatajahan oli koko kylän sankari. Nykyisin tämä suojelu perustuu ihan unikuviin jota Euroopasta vielä kannustetaan. Katsotaan elokuvia jostakin villistä Kanadasta jossa karhutkin tulee osingoille jos ihminen paistaa makkaraa nuotiolla. Kyllähän meillä eletään ihan eri mittasuhteissa erämaiden kanssa kuin esim. Kanadassa. Sitten kun susien pitäisi elää sisä-Suomessa. Missä ne sellaiset sisä-Suomen erämaat ovat missä sudet elävät kaukana ihmisistä. Vaikuttaa joskus ihan lasten haihattelulta, sillä sisä-Suomen metsät ovat ihan yksityisten talousmetsiä eikä mitään luonnonsuojelualue. Miten niistä yleensäkkään joku RKTL voi yksin päättää. Kyllä kaikki tälläinen kaatuu omaan mahdottomuuteensa, mutta onko sitä nyt pakko tehdä kaikki vaikeimman kautta. Yleensäkin eikö nyt jo pitäis huomata että ihan vanhanaikaisesti voidaan vielä syödä Suomalaista leipää huomennakin kun lopetetaan turhat hourinat.

Vieras

#4560

30.08.2012 20:33

Ilman itkua kaikki pedot pois!!!HE HEE!

Vieras

#4561

31.08.2012 11:12

Suojelkaa vaan, mutta jäljen päästä se eläin löytyy..

Vieras

#4562

31.08.2012 19:51

Voi että mua säälittää te ihmisparat jotka tunnette noin suurta vihaa sutta kohtaan.Järjestäkää itsellenne jotain muuta huolen aihetta kun noin pitää paniikissa ja tappo päällä elää.Ihmekään että se ase laukeaa väärässä paikassa monesti teidän suunnasta.Hoitoakin olis tarjolla,mutta ette te tollot sitä osaa hakea kun pelkäätte mennä ulos jos susi tulee ja syö koko poppoon:)))))
OSAATKO LUKEA?

#4563 Re: Re: JAA SUSIKO VAARALLINEN???

01.09.2012 10:09

#4536: - Re: JAA SUSIKO VAARALLINEN???

LOPETTAKAA HÖPINÄT SUOMEN SUSIEN PUHTAUDESTA! On se kumma kun metsästäjä-susivihaajien kaaliin ei mene että susi ja koira ja koirasusi PYSTYTÄÄN EROTTAMAAN TOISISTAAN SATAPROSENTTISEN VARMASTI!!!

Metsästäjälehti 5/2012 sivut 42-44:

"Tutkimuksen tulos on varsin yksiselitteinen: kaikki koirat ja sudet voitiin erottaa  lajilleen erittäin luotettavasti. Pohjoiseurooppalaiset sudet eivät erottuneet muista susista eivätkä olleet läheisintä sukua koirille."

"Vastoin internetissäkin levitettävää harhatietoa, hänen tutkimuksensa osoittaa selkeästi, että koirarodut ovat geneettisin menetelmin erotettavissa toisistaan 100%:sesti ja erittäin luotettavasti."

"Tutkimusten alustavien tulosten mukaan suomalaisen susikannan geneettisen muuntelun määrä on huomattavasti pienentynyt susikannan koon pullonkaulan vuoksi eivätkä lähialueilta tulleet muuttajat ole kyenneet tätä muuntelua korvaamaan."

"Verrattuna koiriin nykysudet näyttäisivät olevan jopa kauempana koirista kuin alkuperäiset sudet."

 

SUOSITTELEN LUKEMAAN KOKO JUTUN AJATUKSELLA, JA LOPETTAMAAN SHITINJAUHANNAN SUOMEN SUSIEN LAJIPUHTAUDESTA!

Vain puhtaita susia

#4564 Re:

01.09.2012 10:13

#4526: -

Lueppas uusin Metsästäjä-lehti sivut 42-44 ja lopeta tuollainen huuhaashitin levittäminen netissä. Susi ja koira pystytään erottamaan geneettisesti toisistaan sataprosenttisen varmasti.

Menkää hoitoon

#4565 Re: Lopullinen ratkaisu on puhdasta luomua

01.09.2012 10:17

#4549: - Lopullinen ratkaisu on puhdasta luomua

Täällä sitä taas jaellaan laittomia sudentappo-ohjeita. Sairaita olette koko porukka. Eipä poistele ylläpito tuollaisia viestejä. kertoo jotkain hänenkin moraalistaan.

SJL / Marko Lind

#4566 Metsästäjä- lehden artikkelista:

01.09.2012 12:38

Tulemme antamaan VASTINEEN Metsästäjä- lehdessä olevaan artikkeliin parin viikon sisällä. Tiedotamme siitä tällä sivustolla.

Suurpedot ja Luonto ry:n puolesta:
Marko Lind

Vieras

#4567

01.09.2012 13:22

4562 jne. Jätettäiskö tästä keskustelusta nuo diaknoosien tekemiset ammattilaisille, koska noista kommenteista ei näy alalle vaadittavaa tietämystä. Asioista voi olla rankastikin eri mieltä, mutta ei ole kovin älykästä ruveta valelääkäriksi.

Vieras

#4568 Re: Re: Re: JAA SUSIKO VAARALLINEN???

02.09.2012 19:23

#4563: OSAATKO LUKEA? - Re: Re: JAA SUSIKO VAARALLINEN???

No joo. Luin ajatuksella. Koiran dna oli virallisesti sisäsiittoisesta boxerinarttu Techasta ja sekin oli 99.999999917 prosenttisesti susi. Tämän Techan näyte sisälsi 19300 geeniä ja 2,5 miljardia (2500000000) emäsparia. Waynen tutkimuksessa oli eroavaisuutta havaittu kahdessa emäsparissa. Susista oli laaja dna-otos; koirista yksi, mitä oli tuettu muilta koirilta otetulla nk. haulikko-otannalla eli hajoittamalla satunnaisesti näytegenomit paloina ja etsien robotilla yhtäläisyysjaksoja perusnäytteen kanssa eli Techan sukulaisuutta muihinn koiriin - ei susiin. Kaiken lisäksi arktisista koiraroduista oli edustettuna vain Alaskan malamoutti - ei ainuttakaan eurooppalaista arktista tai alkukantaista koiraa.

Ainoa fakta, minkä artikkeli antoi, on susien suhde susiin viimeisen sadan vuoden ajalla. Vain yksi, YKSI, nykysuden näyte korreloi ennen vuotta 1920 otettujen näytteiden kanssa. Kiistattomasti voidaan todeta, että nykysusi ei ole lainkaan sama, kun se susi, mikä esiintyi maassamme ennen vuotta 1920 -. tämä on nyt todistettu Jouni Aspin työryhmän ansiokkaan tutkimuksen perusteella 0,000000083 prosentin varmuudella - ja paljonko tämä varmuuden saamiseksi tarvittiin veronmaklsajien taloudellisia uhrauksia.

Ps. isyystestin 98 prosenttinen varmuus saadaan 4-5 emäsparin riittävän lajalla toistumisella haulikko-otannalla; yllämainitulla testillä saataisiin isyystestissä varmuus vain siitä että isä on mies - että silleen


Vieras

#4569 Todella hieno perustelu tässä edellä!!

02.09.2012 23:41

Ei voi muuta kun ihmetellä, miten nämä eläinkunnan häiriköt nielevät miljoonakaupalla rahaa samaan aikaan kun vanhustenhoidosta rokotetaan...... Mediheli ei saa valtiolta rahaa päästäkseen ilmaan auttamaan hengen vaarassa olevia ihmisiä, mutta valtio maksaa kun tutkijat vartioivat susia nykyteknologian ja helikoptereiden avulla..

Vieras

#4570 Re: Todella hieno perustelu tässä edellä!!

03.09.2012 00:30

#4569: - Todella hieno perustelu tässä edellä!!

Se on tuo syvän (lue myrkyn) vihreä arvojärjestys, se on vaan jotakin niin käsittämätönä että sille voidaan uhrata aivan mitä vaan - vanhukset, lapset, rajavalvonta, tiestö ja työllisyys itsenäisyydestä puhumattakaan. Kunhan vaan sysipimikällä, sudella, valkoselkätikalla, hallilla ja merimetsolla pyyhkii hyvin. Mitä vihreät ovat saaneet koko historiansa kuluessa aikaan -VEROJA JA LISÄÄ VEROJA, TAVOITTEENA LOPUKSI VEROTTAA VEROA, JOTTA VEROPROSENTTI SAADAAN YLI SADAN.

Natsit sai vuoden -33 vaaleissa 36 % kannatuksen. Kaksi kuukautta tästä perustettiin ensimmäinen keskitysleiri Oranienburgiin. Taivaalle kiitos Vihreiden alle 10 %.n kannatuksesta. Jos Presidentinvaalit olisivat menneet toisin, olisi varmaan seurauksena olleet uudet Eduskuntavaalit ja me heterometsästäjät tällä hetkellä susien vartioimalla leirillä Helsingin keskuspuiston pohjoisosassa tekemässä pakkotyönä tikoille koloja piikivenpaloilla. Die grüne arbeit besser frei.


Vieras

#4571

03.09.2012 09:43

Tämä kuuluu niihin kategorioihin miksi perussuomalaisilla pyyhkii niin hyvin. Ehkä se linssiin vilaaminen on onnisunut ennen paremmin, koska ei ollut tiedotusvälineitä eikä kansa käynyt kouluja. Tässä petoasiassa on samaa humpuukia kuin Euroopan keskuspankissa joka antaa konkurssimaiden pankeille 12 biljoonaa euroa vain siksi että rahoittajana on ollut Saksa, vaikka sillä rahalla olisi pelastettu nämä valtiot.( biljoona=12 nollaa) Euroopan vihreät on siis tässäkin asiassa niin luomua että. Kaikista eniten kismittää se että miten tuollaisella kannatuksella saa tuhlata veronmaksajien rahoja vaikka sille olisi käyttöä paljon tärkeimmissä kohteissa.

Vieras

#4572 NELJÄLTÄ VIIMEISELTÄ

03.09.2012 10:30

hyvät,totuudenmukaiset ja ennenkaikkea asialliset tekstit!
vaeltaja

#4574

03.09.2012 20:32

En halua mitätöidä väitöksentekijän tutkimusta SAAMASTAAN AINEISTOSTA, mutta olen Markon kanssa samaa mieltä että hyvin pieni on ollut otanta. Tämä on selvästi otettu esille, kun se muutenkin olisi tullut. Onkohan tarkoitus että se näyttää vähän paremmalta, kun kerkiää hönkäistä ensin. Nyt tästä tulee vasta mielenkiintoista, kun KAIKKI LUKUTAITOISET voivat lukea netistä että susitutkijat ovat poistaneet 2010 kesällä Kuhmosta toisenpolven koirasuden? Metsästäjälehden artikkelissa oli kommentti heti alussa että susikantamme on Venäjän suurta susikantaa eikä se siis tarvitse suojelua. Miksi sitten tämä verorahojen tuhlaus moisiin elukoihin? Onko kaikki susisuojatyöpaikat olleet turhia? Helikopterit ja kaikki pannoituksineen. Nyt jos metsästäjät eivät vaadi vastauksia, niin johan on ihme.

Vieras

#4575

03.09.2012 20:59

Jos Suomessa olis edes jonkin verran OIKEITA ja TIETOISIA metsästyksestä,mutta tän palstan juttujen perusteella ei niitä ole.S..a kun ei eroteta sutta ja koiraa tai niiden sekotusta.Tänne kirjottelijatko ne sitten kaikki tietäviä ovat?Mikä h...n vimma teillä on sitä sutta jahtaa? Jos susi ei tee vahinkoa niin toinen tulee tilalle.