Oulun kaupungin päivähoidon säästöt kuriin - Lasten edun vuoksi

Mika Kuusijärvi
Oulu

#1 Lasten etu

03.04.2009 09:26

Muutama päivä muuttaa voi kaiken. Jokunen päivä sitten lasten vanhemmille jaettiin päivähoitopaikassa tiedoitteet että hoitopaikka sulkeutuu toukokuun lopussa. Lehdessä oli sitten eilen että näillä sulkemisilla haetaan o,5-1 milj.euron säästöjä. Lapsemme ovat ilmeisesti liian tehottomia "työpaikoillaan" joten työpaikkoja joudutaan sulkemaan.
Ei tässä kyllä ole nyt mitään järkeä, lapset syyllistetään ja tuotetaan heille pahaa oloa ihan tieten tahtoen. Lapsi on lapsi ja meidän kaikkien tulee ponnistella sen eteen että he voivat hyvin.
Kaupunki hakee nyt pikaisesti hätäratkaisuja että "rahat" saataisiin riittämään mutta nyt ollaan mielestäni väärässä paikassa väärin perustein.
Poista Nämä
Tiedot

#2 Säästöt vääristä paikoista

06.04.2009 15:08

Oulu säästää lasten hyvinvoinnista. Ei riitä, että päiväkodit suljetaan kesäajaksi, mutta lapsia myös pompotetaan päiväkodista päiväkotiin kesän aikana. Osa päiväkodeista sulkee ovensa jo kesäkuun alusta ja lapset sijoitetaan 2-3 viikoksi toiseen päiväkotiin ja sen jälkeen jo kolmanteen. Saman perheen eri-ikäiset lapset voivat olla sijoitettuna eri päiväkoteihin ja mukana on myös täysin autottomia talouksia, joille kuljetukset tuottavat suurta vaivaa. Täysin unohdettuja näyttävät olevan lapset, joille muutos on stressi ja jatkuva vaihtaminen päiväkodista toiseen vain lisää traumaa.

Hälyttävää myös on, että osassa päiväkoteja ovet eivät ole lukossa eikä päiväkodeissa ole minkäänlaista kulunvalvontaa ja jopa kansainvälisen lapsikaappausuhan alla olevia lapsia on jätetty ulos ilman valvontaa. Karkaamisten ja kaappaamisten osalta turvallisuusuhka päivystysaikana on näillä järjestelyillä erityisen suuri.

Eräs huolta herättävä aihe on myös ryhmäkoot ja säästäminen lasten ruokailuista. Yleisesti on kiinnitetty huomiota suomalaisperheiden ruokatottumuksiin, vähäiseen liikuntaan ja elintapasairauksien hälyttävään määrään aikuisväestössä. Suurten ryhmäkokojen vuoksi kaikki lapset eivät voi enää osallistua viikottain ohjattuihin liikuntatuokioihin ja kädentaitotunneille, vaan ryhmät joudutaan jakamaan pienemmiksi ja lapsi voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja omaa vuoroaan. Samoin Oulun päiväkotien aterialista koostuu pääsääntöisesti makkara-pohjaisista ruoista ja muista eineksistä, kuten valmislihapullista, kalapuikoista ja jauheperunamuusista, mitkä ovat ravintoköyhiä ja luovat pohjaa huonoille ruokatottumuksille. Kun lapsiperheiden lisääntynyt köyhyysongelma yhteiskunnassamme on ollut vahvasti esillä jo pitkään, sitä tärkeämpää olisi satsata lasten ja nuorten ravinnon laatuun päiväkodeissa ja kouluissa.
Poista Nämä
asemassa?

#3 Säästöt maahanmuuttajille?

09.04.2009 09:30

Viime laman aikaan maahanmuutto yleistyi ja omien kansalaisten arki kurjistui, mikä lisäsi lastensuojelun ja huostaanottojen määrää, mikä näkyy yhä. Mitä opimme?

Ensimmäisten taantumauutisten jälkeen säästöt ja leikkaukset kohdistettiin lasten hyvinvointiin. Samanaikaisesti, kun kantaväestö jonottaa EU:n ruokapaketteja Rotuaarilla, maahanmuuttovirastolle ollaan avaamassa omaa yksikköä Ouluun turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien määrän lisäämiseksi. Maahanmuuttajille rahavirta valtion ja kuntien kassoista näyttääkin olevan ehtymätön, mutta todellisten ongelmien korjaamiseen ei sitten rahaa löydykään.

Kantaväestö maahanmuuttajia ala-arvoisemmassa asemassa!
KYRPÄ

#4 PERUSSUOMALAISET ON HOMOJA

07.03.2020 12:22

SOMALIT NEGRUT ÄHLÄMIT PERUSSUOMALAISET VÍTTUUN JA NIITÄ MIELISTELEVÄT NUOLEVAT HOMOJEN PÉRSEREIJÄT VIÍIIITTTTTUUUUUUUUUU  !!!!!

 

  '_' __