Keskustelutilaisuus Riihimäelle!!
Juha "Jussi" Valo |
/ #518.12.2013 09:42"No huhhuh mitä juttua! Rauhoittukaa jo ihmiset! Menkää kotiinne viettää Joulua ja nauttikaa lähimmäisistänne. Eiköhän tätä tapausta ole puitu jo AIKA PALJON sosiaalisessa mediassa ja sielläkin on jo homma lähtenyt lapasesta kun Riihimäen hörhöt siellä keskenään väittelevät asiasta kuin pikkulapset. Miksi tästä pitää nostaa kauhea sirkus pystyyn? Erittäin kamala tapahtuma on tapahtunut, mutta niin tapahtuu suomessa koko ajan. Hienoa että tyttö ja muut uhrit ovat antaneet kasvot tapahtumalle ja toivotan kaikkea hyvää kaikille asianomaisille ja heidän perheelleen sillä tie on raskas. Tapahtuneesta toipuminen vie oman aikansa ennen kuin arki alkaa taas pyöriä niin että se kantaa eteenpäin ennemmin kuin taakse päin. Tällä "sirkuksella" ei auteta ketään päin vastoin. Kannattaisi rauhoittua hyvän saan aikaan koska kohta tämä "alus uppoaa" ja se ei ollut varmasti tämän kaiken hössöttmämisen tarkoitus. Sytyttäkää kynttilät, leipokaa lasten kanssa pipareita, kuunnelkaa joululauluja tai laulakaa ja soittakaa itse, olkaa yhdessä ilman mitään kiireitä ja kertokaa toisillenne että välitätte. Luulisi tälläisen tapahtuman muistuttavan monelle ihmiselle kuinka elämä on pienestä kiinni joten miettikää miten käytätte sen. Tapellen ja tätä sirkusta pyörittäen vai perheenne kesken? Hyvää joulua kaikille! |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1818 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17990 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
765 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1289 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1085 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
592 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
462 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
403 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
593 Luotu: 07.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
244 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1785 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
745 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1023 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12784 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1449 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6349 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024