Suomi yksikieliseksi maaksi
Vieras |
/ #3318.04.2014 15:47Suomen pitäisi olla nyt jo yksikielinen eletään sentään 2000-lukua. Ymmärtäisin paremmin pakkoruotsin, jos Ruotsia puhuttaisiin vaikkapa 30% maassamme. Mutta kun kohta vajaat viis % enään puhuu Ruotsia äidinkielenään, niin onhan se aivan surkuhupaisaa jo. Ruotsinkielisiä kuntia pitäisi yhdistää lähimpiin Suomenkielisiin kuntiin. Näin tulisi suurkunta tai kaupunki, jossa Suomenkielisillä olisi vihdoin valta päättää Ruotsinkielisten asema maassamme. Vihdoinkin Ruotsinkieliset tajuaisivat asemansa ja heidän olisi aika myöntää tappionsa. Lisäksi Ruotsinkielisten perintö voitaisiin lunastaa valtiolle. Eli perintö ja omaisuus puoliksi ja mihin käyttöön se menisi, niin valtio voisi päättää. Toivoisin että maailman parantaminen olisi yksi vaihtoehto. Näin maamme ei olisi näin paljon velkaa. Tämä olisi hyvä pelottelukeino Ainakin rikkaita Ruotsinkielisiä kohtaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Suomi yksikieliseksi maaksi" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1808 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17986 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
750 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1287 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1079 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
592 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
461 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
399 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
592 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1785 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
243 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
745 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1023 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12782 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1449 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6345 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.