Vieras

/ #18

11.02.2015 17:50

Ihmisiä ne ovat myyjätkin ja heille kuuluu vapa-aika myös! Kaupoista on tullut kohde, joss perheet viettävät"laatuaikaa" lastensa kanssa. Vaikka kaupat olisivat auki koko yön, se olisi typerää! Yrittäjille ovat kovat sos.maksukulut varsinkin viikonlopuista ja iltlisistä! Ihminen omaan napaansa tuijottava itsekäs ja ahne. Suomessa, kun ei ole todellisia ongelmia. Kyllä tuli huuto, kun oluet meinattiin kaupoita alkoon. Pikku Erika sai kuolla rauhassa,kun ei kukaan kuullut eikä nähnyt vaikka on korvat ja silmät. Taisivat olla oluesta mahlassa.Pitäisi tulla oikeasti pieni sota Suomeen, niin arvotkin menisivät uusiksi! Suomi on kaljalitkijöiden maa. Minun mieheni teki kännipäissään itsemurhan ja minä jäin kolmen lapsen kanssa. Kauppojen aukioloja voisi supistaa, että ihmiset ymmärtäisivät, mikä on tärkeintä! Terveiseni Raija A. Louento, Turku