Tehomaatalous on lopetettava, kuten myös turkistarhaus sekä eläinkokeet!
Susanne Viinamäki Adressin tekijä |
/ #7 vast. jukka ahmanheimolle23.04.2009 23:06Ei tässä adressissa vaadita lopettamaan metsästystä. Vaan vaatimus on: "Me adressin allekirjoittaneet vaadimme että kaikkia eläimiä tulee kohdella hyvin, niiden hyvinvointiin on kiinnitettävä enemmän huomiota ja eläinten yksilölliset tarpeet on otettava huomioon eläintuotannossa. Vaadimme, että eläimiä kohdellaan tuntevina yksilöinä. Tehomaatalous on lopetettava, kuten myös turkistarhaus sekä eläinkokeet!" Eli, Kyse on ennenkaikkea tehomaataloudesta, turkistarhauksesta sekä eläinkokeista. Ihmisethän niissä päättävät kohdellaanko kaikkia eläimiä hyvin. Mielestäni kaikkien, sekä tuotanto- että kotieläinten hyvinvointiin on kiinnitettävä paljon enemmän huomiota ja eläinten yksilölliset tarpeet on otettava huomioon. Kuten adressissa lukee: "Eläimet ovat tuntevia ja kärsimyskykyisiä olentoja, joilla on aitoja hyvinvointivaatimuksia. Meillä on eettinen vastuu ottaa huomioon nämä vaatimukset. Ihmisellä on ajattelevana olentona vastuu ympäristöstään, ja vastuu myös omasta sekä eläinten hyvinvoinnista. Eläimen kärsimystä ei pidä lisätä, vaan se tulee pyrkiä tappamaan mahdollisimman kivuttomasti." Eläinkokeet ovat esim. kosmetiikan, puhdistusaineitten yms. aineiden testauksessa ihan tarpeetonta ja turhaa eläinten kiduttamista. Iloinen asia on se että suomestakin löytyy eläimillä testaamatonta kosmetiikkaa, pesuaineita jne. Nyt kun ihmiset vain löytäisivät ne ja alkaisivat käyttämään niitä =)) "Turkis on murha mutta ennenkaikkea turkis on turha!" Turkistarhaus on omasta mielestäni turhaa eläinten rääkkäystä ihan senkin takia että nykykulttuurissa turkista käytetään vain ulkonäön takia ja sitä pidetään ylellisyystuotteena. Itse mielummin laitan muodikkaan toppatakin päälle ja pipon päähän niin ei palele =) ................... Jukka Jaakkolalle: Ei se tarkoita että makkara vietäisiin juuri sinun suustasi pois jos tehomaatalous lopetettaisiin.. =)) Oletko kuullut puhuttavan esim. Luomusta? Luomulihasta, luomukananmunista, kasviksista, hedelmistä, leivästä jne..?? Ei tässä maassa kukaan nälkään kuole!! Ps.Käykää ihmiset tutustumassa tehomaatalouteen, turkistarhaukseen sekä eläinkokeisiin jne. niin tiedätte mistä on kyse ja mistä puhutaan, kenties sen jälkeen saadaan tästäkin aiheesta asiallista keskustelua aikaiseksi.. ................... |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Tehomaatalous on lopetettava, kuten myös turkistarhaus sekä eläinkokeet! " tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2004 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
994 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18121 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1176 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
397 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
660 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1890 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6399 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12805 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1050 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1466 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10481 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.