Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa
Jaakko Pasanen Adressin tekijä |
/ #8 Avioliiton tarkoitus04.07.2010 10:51Avioliittohan ei suinkaan alkujaan ole vain kahden toisiaan rakastavan ihmisen laillistettu suhde. Se on paljon enemmän kuin vain tämä, vaikkakin rakkauden tulisi kuulua olennaisena osana avioliittoon. Avioliitto on tarkoitettu myös suojelemaan ja varjelemaan sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti jälkeläisten tulevaisuutta samoin kuin näiden kahden ihmisen kumppanuutta. Vaikka monet avioliitot miehen ja naisen välillä nykypäivänä eivät suinkaan ole hyviä paikkoja jälkeläisille tai edes toisilleen, se ei poista avioliiton syvemmän periaatteen todellisuutta ja äärimmäistä tärkeyttä. Kun siis edelleenkään kaksi miestä tai kaksi naista ei keskenään saada lapsia, jos ei asiaan puututa ulkopuolisesti ja epäluonnollisesti, niin yksi avioliiton olennainen tekijä on niissä täydellinen mahdottomuus! Tietystikään eivät kaikki heteroavioliitotkaan lapsia tuota, mutta niissä se periaatteessa on edes mahdollista, joten niissä avioliiton tekijät ovat mahdollisia. Muutenkaan pelkkä kahden ihmisen toisiaan rakastaminen ei ole pitävä argumentti niinkin suuren asian suhteen kuin avioliitto. Esimerkkinä voisi heittää, että jos 13-vuotias tyttö ja 30-vuotias mies nyt sattumalta palavasti rakastavat toisiaan, niin olisiko heille mennä naimisiin. Ei todellakaan. Tässä taas näiden keskinäinen kumppanuus olisi suuressa vaarassa ja varsinkin nuoremman osapuolen kehitys! Eli lain täytyy vetää raja johonkin, jotta voitaisiin säilyttää yhteiskunnan tärkein perusrakenne edes teoreettisesti kunnossa. Mielestäni kaikki tukee perusteellisesti nykyistä avioliittolakiamme! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1983 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
959 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18099 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1172 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1306 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
652 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
354 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1858 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
297 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12800 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6389 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
473 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
606 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024