Osa suorista bussilinjoista Espoosta Helsinkiin on säilytettävä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3001

Vetoamme ja vaadimme, että myös linja 111, joka kulkee Haukilahti - Westend - Kamppi säilytetään. Kulku Tapiolan kautta metrolla on liian vaikeakulkuinen ja aikaa vievä hyväkuntoisille mutta varsinkin iäkkäille ja liikuntarajoitteisille.

Raija Piitulainen, Pro Westend ry

(Espoo, 12.12.2017)

#3002

On surullista, että Tillinmäen jo ennestään erittäin huonot kulkuyhteydet Helsinkiin pidentyvät entisestään. Tillinmäessä asuu runsaasti työssäkäyviä ihmisiä joille töihinmeno julkisia kulkuvälineitä käyttäen on yhtä tuskaa bussin kierrellessä ympäri Espoota ennenkuin se päätyy Länsiväylälle. Nyt Kamppiin pääsyä tulee entisestään hidastamaan metro.

(Espoo, 12.12.2017)

#3017

Länsimetron piti olla edistyksellinen vaihtoehto, ei matka-aikaa pidentävä pakko.

(Espoo, 12.12.2017)

#3018

Toivoisin että 171 bussilinja Kirkkonummen Masalasta säilyisi ennallaan. Se palvelee myös Sarfvikin ja Saunalahden asukkaita. Myös muita Kirkkonummen toimivia bussilinjoja olisi hyvä säilyttää meidän Kirkkonummelaisten, sekä Espoolaisten kannalta. Kiitos kun kartoitatte ja otatte huomioon kuntalaisten mielipiteitä. Jatkakaa siihen malliin

(kirkkonummi, 12.12.2017)

#3036

Bussilinjat esim. 154 - 156 on säilytettävä, kuten olen jo keväällä kirjoittanut päätöksentekijöille sähköpostin kautta.

Hannele Mickelsson
Opettaja
Espoo

(Espoo, 12.12.2017)

#3046

Metro on positiivinen asia monille Espoolaisille, mutta Mteron käyttämiseen ei tule pakottaa ihmisiä. Asiakkaiden eli joukkoliikenteen käyttäjien toiveita tulisi myöskin kuunnella ja liityntäliikenne heikentää useimpien Espoolaisten matkantekoa. Mikäli HSL olisi yksityinen yritys, se ottaisi huomioon myös asiakastyytyväisyyden, koska ilman sitä asiakkaita ei olisi. Nyt HSL käyttää hyväkseen monopoliasemaansa ja pakottaa ihmiset joko Metron tai oman auton käyttöön. Se ei todellakaan ole hyvää asiakaspalvelua. Kaikissa suurkaupungeissa kuten esimerkiksi Lontoossa, jossa on toimiva Underground on myös mahdollisuus bsussin käyttöön. Näin sivistyksen parissa. Espoon ja HSL:n päättäjien olisi hyvä sivistää itseään ja tarjota asiakkailleen vaihtoehtoisia liikennemuotoja, joilla asiakastyytyväisyyttä voidaan parantaa. Metron maksajia ovat Espoon veronmaksajat, ei HSL

(Espoo, 12.12.2017)

#3080

Suora linja Helsinkiin säilytettävä.

(Espoo, 12.12.2017)

#3086

Live along the 158 bus route and work-commute to the Helsinki centre every day. With buses re-routed to Matinkylä metro the commute to Helsinki will take 10-15min longer each way. Thus, bus routes 15X (Espoo-Kamppi) should be left operated as they are. Otherwise, many people would consider to start using their personal cars instead of public transport.

(Espoo, 12.12.2017)

#3099

Suurimmasta osasta Espoota työmatka Helsingin suuntaan hankaloituu huomattavasti metron myötä. Itse siirryn yksityisautoiluun sen takia! Pyydän hakitsemaan osan sulroata linjoista säilyttämistä.

(Espoo, 13.12.2017)

#3119

111 säilytettävä Kamppiin!

(Espoo, 13.12.2017)

#3128

Työmatka Olari-Pitäjänmäki hankaloituu ja pitenee ajallisesti metron myötä. Arvioni mukaan matka-aika yhteen suuntaan pitenee 15 minuuttia eli päivässä 30 min. lisää matkustusta.

(Espoo, 13.12.2017)

#3130

Kaikkia linjoja ei tarvitsisi lakkauttaa, koska metro palvelee suurimmaksi osaksi vain sen varrella asuvia! t. Mankkaalainen (jatkossakin autoileva)

(Espoo, 13.12.2017)

#3151

Tulkaa päättäjät itse kulkemaan työmatkoja monella vaihdolla per suunta. Työmatka 24km ja vie aikaa jatkossa lähes 3 tuntia päivässä! Autolla noin tunti..

(Espoo, 13.12.2017)

#3157

On Helsingissäkin säilytetty kaupungissa kulkevia linjoja, vaikka metro onkin. Miksei Espoossa? Kuka pyysi tänne metroa muutenkaan.

(Espoo, 13.12.2017)

#3179

Matka Helsingin keskustaan kolmikerraistuu! Ei hyvä!

(Espoo, 13.12.2017)

#3182

Latokaskesta linjaa 195 ei saa lakkauttaa. Poikittaisliikennettä.

(Espoo, 13.12.2017)

#3192

Matka-aikojen piteneminen ei kosketa vain työssäkäyviä aikuisia, vaan suurta määrää koulumatkaansa taittavia lapsia. Suorien bussilinjojen säilyttäminen on turvallisen ja sujuvan koulumatkan kannalta ensiarvoisen tärkeää.

(Espoo, 13.12.2017)

#3194

tynkä metro ei korvaa palvelua

(Espoo, 13.12.2017)