Ei siltaa Kruununpuodinmäelle

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#206

Ei ikinä ! Kajaanin parhaalle ja edustavimmalle paikalle!! Se tuhoaa Kajaanin sydämen ja arvokkaan historiallisen ympäristön! (Sillan voisi rakentaa Nakertajan kohdalta Tehdaskadun kulmille)

(Kajaani, 25.10.2019)

#210

Kun asiaa pohditte, niin ymmärrätte mikä on oikein. Jo olevat kaksi siltaa riittävät keskusta-alueelle, plus ponttoonisilta jalankulkijoille ja mopoille, plus ohitustie. Ei järkeä kolmatta siltaa keskustaan vieri viereen rakentaa.

(Joensuu, 26.10.2019)

#211

Ei missään nimessä siltaa Kruununpuodinmäelle!

(Kajaani, 26.10.2019)

#213

Ei uutta isompaa siltaa Kajaaniin pilaamaan luontoa ja eläinten elinpaikkoja.

(Vantaa, 26.10.2019)

#218

Ja samanaikaisesti kaupungin hyvinvointimenoista ollaan leikkaamassa saman verran. Ei kiitos.

(Kajaani, 27.10.2019)

#226

Tieliikenteen kasvu arvioitava Kainuussa ja Kajaanissa uudelleen, tuskin niin suurta kuin arvioitu. Uhanalaisen lajin esiintymää ei tule heikentää. Linnanraunion ja kartanon maisema ei tarvitse näin modernia ja kallista maisema-arpea eli uutta korkeaa siltaa. Sillalta tuskin tulee näkemään maisemaakaan, kun sinne vaaditaan melusuojat ajanmittaan. Linnan ylittävä tie muutoinkin syytä muuttaa kevyenliikenteensillaksi.

(Kajaani, 28.10.2019)

#243

Siltahanke on sulaa järjettömyyttä Kajaanin kaupungin päättäjiltä. Kaupungissa on 10 miljoonan euron vuotuiset säästöpaineet, joissa säästökohteiksi joutuvat lapset, nuoret, lapsiperheet, koulut, nuorisopalvelut, sekä kulttuuritoimijat. Samaan aikaan ollaan suunnittelemassa siltaa, jonka kustannusarvio on jotain 10 miljoonan euron luokkaa. Arvot ovat totaalisen pielessä siltahankkeen puuhaajilta.

(Kajaani, 04.11.2019)

#246

Kun säästetään, niin ei kyllä siltaakaan tehdä eikä sitä tarvita

(Kajaani, 04.11.2019)

#247

Ei Kajaanin kauneinta kohtaa saa rikkoa siltarumiluksella,jos edes tarvitaankaan siltaa niin toiset vaihtoehdot .

(Kajaani, 04.11.2019)

#250

15 miljoonaa on jo hyvä pesämuna teatteritalon uudisrakennukseen.

(Kajaani, 04.11.2019)

#255

Väki vähenee, mihin tarvitaan 3. silta, entisillä ehditään kulkea ihan ilman jonottamista.

(Kajaani, 04.11.2019)

#258

Liian paljon arvokasta jää sillan alle.
Maisemallisesti ja taloudellisesti epäviisasta.
Yhteisiä varojamme on käytettävä mieluummin ihmisten hyvinvoinnin tukemiseen ja ylläpitämiseen. Se tapahtuu satsaamalla sosiaali-ja terveyspalveluihin sekä lapsiin, nuoriin ja vanhuksiin.
Laitetaan esim. vanhusten kotihoito kuntoon, jotta väitetyt arvot toteutuvat ja jokainen työntekijä ymmärtää myös arvojen sisällön tehtävässään.
Kehitetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia siten, että jokaisella on niihin mahdollisuuksia toisin sanoen varaa.

(Kajaani, 04.11.2019)

#260

Ei siltaa Kruununpuodinmäelle.
Miksi pilata kauniit kulttuurihistorialliset paikat molemmin puolin jokea.Kuka rahoittaa sillan? Jos on pakko rakentaa silta, niin nykyisen ponttoonisillan paikalle.

(Kajaani, 04.11.2019)

#262

Mistä nämä rahat otetaan? Varhaiskasvatukseltako? Perusopetuksesta? Kotisairaanhoidosta? Meillä ei ole varaa uuteen siltaan, jos olemme jo muutenkin säästökuurilla!

(Kajaani, 04.11.2019)

#264

elkää rakentako sitä siltaa siihen paikkan

(kajaani, 04.11.2019)

#265

Silta tuhoaa kauniit lenkkeily ja urheilumaisemat. En näe että sillan rakentaminen lisäisi kaupungin vetovoimaisuutta turismin näkökulmasta, päin vastoin. Kulkuyhteyden parantamisen näkökulmasta hyöty on myöskin häviävän pieni. Ei siltaa kiitos!

(Kajaani, 04.11.2019)

#275

Kruununpuodinmäkeä tulee kehittää virkistyskäyttöön, ei katua siihen eikä siltaa siitä joen yli missään nimessä. Kajaanin liikenneongelmat eivät tuolla ratkea.

(Kuhmo , 04.11.2019)

#288

Tässä taloustilanteessa kuulostaa ihan järjettömältä touhulta! Eiköhän nuo nykyiset sillat ole jo riittävä määrä Kajaanin kokoisessa kaupungissa. Silta ei tuo minkäänlaista helpotusta Kajaanin "ruuhkiin". Aamun kello 8.00 ruuhka nykyäänkin kestää maksimissaan 10 Min. Kaunista jokimaisemaa itsekkin lenkkeilyyn käytän, joten en halua sinne mitään ylimääräisiä rakennelmia maisemaa pilaamaan. Jos rahaa on noinkin paljon ylimääräistä käyttäkää niistä edes osa vanhuksiin ja lapsiin/nuoriin.

(Kajaani, 04.11.2019)

#289

Ei siltaa tarvita.

(Kajaani, 04.11.2019)

#293

Selvitettävä voiko nykyiseen Linnansiltaan tehdä tarvittaessa teräs-/puupalkeilla levennyksen kevyttä liikennettä varten, jolloin kevyt liikenne ei ole autotiellä. Uusi silta ei sovi idylliseen jokimaisemaan.

(Kajaani, 05.11.2019)