Pään peittäminen jumalanpalveluksessa rukoiltaessa ja profetoidessa!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Katolisesta messupojasta Jeesuksen seuraajaksi

2019-07-24 16:18:03

Katolisesta messupojasta Jeesuksen seuraajaksi
-> päivitys 24.7.2019 klo 19:11

Juhani Starczewskin nimi on ollut esillä monessa mediassa ja onpa hänestä kertovalla kuvasarjalla voitettu Kuvajournalismi -kilpailun palkinto. Juhanissa yhdistyvät puolalainen temperamentti ja suomalainen sisu, joita onkin tarvittu elämän monissa myllerryksissä. Juhani syntyi roomalaiskatoliseen perheeseen ja oli aktiivisesti mukana kirkon toiminnassa yli 30 vuotta.

Heille, jotka ovat valmiit maksamaan kalliin hinnan "Rooman kansalaisuudesta", Juhani voi todeta Paavalin sanoin: "Mutta minulla se on syntymästäni asti."

Isoisäni oli puolalainen ja tuli Venäjän armeijan mukana Helsinkiin. Näiden muuttojen kautta Suomeen syntyivät mm. juutalainen ja roomalaiskatolinen seurakunta. Isoisäni oli roomalaiskatolinen. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua hän meni naimisiin mummoni kanssa. Vuonna 1936 presidentti Svinhufvud antoi isoisälleni ja hänen perheelleen Suomen kansalaisuuden. Yhdistetty Viipurin ja Terijoen katolinen seurakunta joutui evakkoon Lahteen, josta perustettiin seurakunta Jyväskylään. Ensin oli kappeli, kunnes nykyinen kirkko rakennettiin 1960-luvun alkupuolella, Juhani valottaa taustaa.

Katolisuus oli elämäntapa

Olin kasvanut katolisuuteen ja elänyt siellä koko ajan, joten en sitä sen syvemmin koskaan pohtinut. Katolisuus oli silloin elämäntapa, johon kuuluivat suku, työ ja uskonto. Olin jo pikkupojasta messupalvelijana ja myös Raamatun lukijana messuissa. Uskoontulovaiheessa, elokuussa 1987, olin seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja, kirkkoherra toimi aina puheenjohtajana. Kuuluin myös valtakunnalliseen hiippakuntaneuvostoon. Yli seitsemän vuotta olin lastentarhanopettajana Nunnalassa, Katolisten sisarten leikki-ikäisten koulussa. Valmistuin vuonna 1980 ja menin sinne vakinaiseen toimeen vuonna 1981. Työni katolisessa kirkossa jätin vuonna 1988. Äitini oli jo lapsena tullut uskoon ja oli taustaltaan luterilainen. Siihen aikaan puoliso joutui kääntymään katolisuuteen, mikä ei ollut hänelle ihan yksinkertainen asia. Elin katolisena luterilaisessa Suomessa. Katolisuus oli vanha historiallinen jatkumo ja sitä pidettiin ainoana oikeana ja alkuperäisenä oppina, Juhani kertoo.
 

Missio Helsinki

Vuonna 1987 olleen Missio Helsingin mainokset herättivät Juhanin mielenkiinnon. Hän näki Billy Grahamin kokousmainoksia, joissa kysyttiin: Etsitkö muutosta? Vaikka kaikki asiat olivat hyvin, Juhani vastasi mielessään, että kyllä etsin. Juhani ilmoitti itsensä ja vaimonsa missiomatkalle Helsingin Olympiastadionille. Kun tapahtuman lopussa esitettiin kutsu tulla eteen, he eivät sinne menneet, mutta asia ei jäänyt siihen.

Olimme jo bussissa, kun päätin vielä palata takaisin. Menin viheriölle, jossa nuori innokas mies - Timo Valtonen - tuli luokseni ja alkoi puhua uskostaan ja Jeesuksesta. Vastasin, että en minä tuolla tavalla uskonasioita tai Jeesusta ymmärrä. Mies ilmaisi asioita tavalla, johon en itse ollut tottunut. Siinä juttelimme, sain häneltä Missio-kirjoja ja rukoilimme yhdessä. Sanoin vilpittömästi, että jos sinä Jeesus olet olemassa, niin vastaa minulle. Jos asiani eivät ole kunnossa, niin haluan että ne ovat ja että tulee selvyys, mikä tämä juttu on, Juhani muistelee.

Juhani tutki kotona missiokirjoja, joista yhdessä oli kuva kuilusta. Vasemmalla puolella olivat jumalattomat ihmiset ja oikealla puolella uskovat. Niiden välissä oli Jeesuksen risti.

Koin olevani jumalattomien puolella. En voinut sanoa selvästi olevani uskossa. Laitoin kirjan kiinni ja sammutin valot. Olin jo nukahtamassa, kun yhtäkkiä huoneeseen tuli valtava kirkkaus. Kirkkaudesta kuului ääni: Juhani, kaikki sinun syntisi ovat anteeksi annettu. Kysyin ihmeissäni: kaikkiko? Johon ääni vastasi: kaikki! Siinä koin, että minut siirrettiin vasemmalta, kadotettujen joukosta, Jeesuksen ristin kautta oikealle puolelle, pelastettujen joukkoon. Tulin uskoon ja ymmärsin Jeesuksen merkityksen. Kävimme missiosolussa yhdessä vaimoni kanssa. Hän tuli uskoon samana syksynä, Juhani kertaa erikoista tapahtumaa.
 

Erilaiset uhrit

Juhani meni kirkkoon ja kertoi kirkkoherra Teemu Sipolle, Suomen roomalaiskatolisen kirkon emeritus piispalle, että hän on uudestisyntynyt. Kirkkoherra totesi siihen, että sinähän uudestisynnyit, kun sinut vauvana kastettiin.


Siitä tämä uskonelämäni sitten alkoi. Laitoin katolisen katekismuksen ja Raamatun vierekkäin ja aloin tutkimaan molempia. En ollut koskaan aiemmin erityisemmin itsekseni lukenut Raamattua, mutta se alkoi avautua heti, Juhani toteaa.

Erityisesti Juhania puhutteli kohta: ”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.”

Katolisessa kirkossa kaikki keskittyy messuun ja sitä suorittavaan pappiin. Olin monta kertaa ollut polvillani alttarin edessä ja soittanut pientä kelloa, jolloin ehtoollisleivät muuttuivat Jeesuksen konkreetiksi lihaksi ja viini konkreetiksi vereksi. Sitten me söimme konkreetin Jeesuksen, hänen lihansa ja verensä, ehtoollisen muodossa. Katolinen katekismus puhuu Melkisedekin uhrista ja että Kristuksen ”jos hän on pappi iankaikkisesti, niin hänen täytyy yhä edelleen uhrata, mutta Melkisedek uhrasi leipää ja viiniä, siis täytyy Kristuksen maailmanloppuun asti uhrata itsensä leivän ja viinin muodoissa... Pyhä messu-uhri on uudenliiton alituinen uhri, jossa Herramme Jeesus Kristus leivän ja viinin muodossa pappien käsien kautta verettömällä tavalla uhraa itsensä taivaalliselle isälle… Pyhä messu-uhri on sama uhri, kuin ristillä toimitettukin, ainoastaan uhraamistapa on toinen.” Tämä jatkuva uhri on katolisen elämän keskus, Juhani selittää. Raamatussa kuitenkin lukee: 1.Mooseksen kirja: 14:18 Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, TOI ( EI UHRANNUT ) leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi. Valhe paljastui: 1.Korinttolaiskirje: 10:20 Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista.

 
Uusi luomus Kristuksessa
 
Mitä enemmän asioita tutkin sitä enemmän tuli ristiriitaa, etten voi hyväksyä oppia, joka ei ole yhtä Raamatun kanssa. Katolisen kirkon perusta on traditioissa ja Raamatussa. Traditio muuttaa alkuperäisen Raamatun sanoman. Uskoon tultuani en voinut enää mennä messu-uhrille. Tutkittuani Raamattua käsitin, että Jeesus on meissä sisällisesti ja uskovat ovat Pyhän Hengen temppeli, eikä Herra asu ”käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella”. Ymmärsin, että eihän minun puolestani enää tarvitse uhrata, koska uhri puolestani uhrattiin 2000 vuotta sitten. Sanoohan Raamattu, että ”jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut”. Miten minä, kun olen nyt uudessa luomuksessa, voisin taas hypätä siihen vanhaan? Eihän tässä ole mitään järkeä, enhän voi olla kahdessa eri olotilassa, Juhani kertoo pohtineensa.

Juhani ei ollut puhunut kasteasiasta kenenkään kanssa, ainoastaan tutkinut Raamattua, jossa Pietari sanoo: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”. Jeesus sanoo: ” Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen”. Juhani kävi Israelissa ensimmäisen kerran vuonna 1989. Hän oli yksin Genesaretin rannalla, kun Herran Henki sanoi hänelle: Juhani, sinut kastetaan täällä, johon Juhani oli todennut, että sehän on hieno asia. Keväällä 1990 Juhania pyydettiin toiseksi matkanjohtajaksi Israelin matkalle.

Matkaseurueessa olleet kaksi rouvaa olivat menossa kasteelle ja minut pyydettiin todistajaksi. Aamulla Kalervo Syväntö tuli paikalle. Hän otti autostaan ensin kaksi naisten kastepukua ja sitten minuun päin kääntyen sanoi, että jostain kumman syystä hänen piti ottaa mukaan yksi miesten puku. Olin ihmeissäni ja sanoin, että se on minulle. Niin minut kastettiin Genesaretin järvessä, kuten Pyhä Henki oli edellisellä matkalla puhunut. Olin ollut katolisena mukana luterilaisen kirkon Sanan ja rukouksen illoissa. Kasteen jälkeen sain soiton Kari Valkoselta, joka ilmoitti, että evlutkirkkoherra Otso Sovijärvi antoi minulle esiintymis-, puhe- ja toimintakiellon.
 
Vaikka silloin asia kirpaisi, niin jälkeenpäin tajusin, että JEESUS sulki tuon oven. Muistin, että yksi näistä rukoilijoista, M.M., profetoi, että Maria tulee ilmestymään Vaimolleni. Kun tajusin taivaankuningatteren eksytyksen, niin rukoilimme, ettei hänelle saa tuollaisia ilmestyksiä tulla.

Uskon kyllä ja ja käytän armolahjoja, mutta ne pitää tulla oikeasta lähteestä. 1.Korinttolaiskirje: 12:31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.

Loppuvuodesta 1990 erosin katolisesta kirkosta, Juhani kertoo.
 

Dogmit ovat peruuttamattomia

Juhani oli pikkupojasta lähtien rukoillut iltarukouksessaan mm. Terve Maria armoitettu – rukouksen, jossa sanotaan, että Maria on ainainen neitsyt, perisynnitön taivaankuningatar ja Jumalan äiti. Katolisen tradition mukaan Maria on perisynnitön, koska hänet on samalla tavalla siitetty Pyhän Hengen kautta kuten Jeesus.

Tästä tulee Jumalanäiti, mutta eihän Jumalalla voi olla isää eikä äitiä, elämän alkua tai loppua. Näitä pohdin ja löysin niihin vastauksia. Raamatussa ei löydy kuin kolme lukua, joissa puhutaan taivaan kuningattaresta. Kaikissa näissä hän on Jumalan vihan kohde. Mietin, mikä tämä homma oikein on ja aloin tutkimaan traditiota.

Katolisessa rukouskirjassa Mariasta todetaan: ”Hän on toinen Eeva, kaikkien Jumalan lasten hengellinen äiti, joka meidät ristin juurella suurin kivuin Jumalan lapsiksi synnytti. Hän on taivaan kuningatar, kirkkauden asuntoon otettu sieluinensa ja ruumiinensakin jo ennen yleistä ylösnousemusta. Hänen rukouksensa on kaikkein voimallisin ja tehokkain... Sen tähden turvautukaamme nöyrinä ja luottavaisina Marian puoltorukoukseen varsinkin uskokaamme hänelle kuolinhetkemme, että silloin saisimme synnistä puhdistettuna siirtyä ajasta autuaaseen iankaikkisuuteen.” (Carling: Katolinen rukouskirja, Hyperdulia Pyhän Neitsyt Marian kunnioitus)

Tämä ei mene lainkaan Raamatun ilmoituksen mukaan. Periaatteessa katolisuudessa, ortodoksisuudessa ja ekumeenisuudessa on kaksi perisynnitöntä: Maria ja Jeesus. Näistä kahdesta Maria menee Jeesuksen ohitse. Vuonna 1950 paavi Pius XII julisti dogmin neitsyt Marian taivaaseen ottamisesta, eli siellä hän nyt istuu kolmantena. Nasaretissa on Lähi-idän suurin kirkko. Sen kattoon on maalattu Isä, Poika ja Maria, koska hänet on otettu taivaaseen ja kruunattu jo etukäteen. Vuonna 1931 Paavi Pius XII vahvisti uudelleen opin neitsyt Mariasta Jumalan äitinä. Vuonna 1870 paavi Pius IX julisti opin paavin erehtymättömyydestä. Vuonna 1439 vahvistettiin oppi seitsemästä sakramentista. Pelastus on jaettu seitsemään sakramenttiin, jolloin ne, jotka eivät ole sakramenttien piirissä, ovat ulkopuolella pelastuksen. Kun katolinen kirkko on jonkun dogmin säätänyt, sitä ei koskaan muuteta, peruuteta eikä poisteta, Juhani avaa katolista oppia.

 

Kymmenen käskyä

Usein Suomessa sanotaan, että meillä on 10 käskyä uskon ja lainsäädännön perustana. Juhani muistuttaa, että meillä todellisuudessa on 9 käskyä, jossa 10:s käsky on jaettu kahteen osaan. Luther ei asettanut 10:tä käskyä takaisin paikoilleen. Toinen käsky poistettiin vuonna 787 Nikean kirkolliskokouksessa, joka laillisti ristinkuvien ja pyhäinjäännösten palvonnan

Uskonnossa kaikki on antikristillistä ja päinvastoin kuin Raamatussa, kuten kuvien ja patsaiden tekeminen ja kumartaminen. Kuinka me voimme Jumalasta tehdä kuvaa, tai miten me sitä kuvaamme, että olemme Kristuksessa? Onpa uskonsuuntaus mikä tahansa, niin uskonnollisuudessa kuvat, patsaat ja pyhäinjäännökset valjastetaan ruokkimaan luonnollista mieltä. Jumalaton ja uudestisyntymätön mieli saa niistä tyydytyksen. On tapahtunut, että ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi ” (Room. 1: 18–32), Juhani näkee.


Israel Ystävyys ja Rakkaus sekä Tosiuskovien vaino

Uskoontuloni jälkeen hämmästyin, kun luin Raamattua. Tuntui kuin Israel hyppi sieltä silmille ja aloin tutkia asiaa. Liityin heti Israelin Ystäviin ja myöhemmin Juutalaiseen kansallisrahastoon eli Keren Kajemetiin KKL. Kävin ensimmäistä kertaa Israelissa 1989 ja sen jälkeen 1990, 2006, 2011, 2013 ja 2018.

Starczewski-nimi löytyy Jad Vashemin Holocaustissa tapettujen listalta yli 40 kertaa...se oli järkytys!

Tutkin asiaa ja löysin historian suurimmat juutalaisten kansan-/massamurhaajat katolisen kirkon ja Lutherin kirjoitusten ja toiminnan johdosta.

Katolinen kirkko opettaa, ettei Israelilla ole enää merkitystä raamatullisesti. Katolisuus ja sen kumppanit ovat täysin korvausteologisisia.

Roomalaiset 11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."

Myöskin Tosiuskovien vuosisatainen vaino - Apostolinen Teot 2:38 johdosta - oli järkyttävää luettavaa, niin katolisen kuin luterilaisen kirkon taholta. Luther antoi suostumuksensa laille ja kuolemantuomioille 1527 ja sitä kesti luterikirkon toimesta vuoteen 2010, jolloin pyysivät kansanmurhia anteeksi. 1.Johanneksen kirje: 3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

On surullista, että Vatikaanin mielipiteet Jerusalemista ovat satojen vuosien ajan perustuneet sen omiin valtapyrkimyksiin ja maanomistukseen tuossa Pyhässä kaupungissa. Se, että paavit pitävät ohjenuoranaan Raamatun sijaan YK:n päätöslauselmia, on paitsi hämmentävää, myös johtaa suuren osan kristikuntaa harhaan tässä asiassa. Raamatun valossa on myös käsittämätöntä, että paavi ja hänen johdollaan suurin osa vanhojen kirkkojen ja läntisen maailman johtajista, paitsi yrittävät kaikin keinoin kieltää Jerusalemin juutalaisuuden, ovat antaneet islamille pysyväisen asuinsijan tuossa Suuren Kuninkaan kaupungissa. Erään pohjoisen maan ulkoministeri mukaan lukien.

Raamatun lupaus Jerusalemille on kuitenkin varma. Samaan aikaan kun pimeys ja eksytys peittävät alleen niin kansakunnat kuin kirkkokunnatkin, Jumala huolehtii oman suunnitelmansa etenemisestä Jerusalemissa kohti Messiaan paluuta (Jes. 52:8-10).

Pekka Sartola: Heinäkuussa 2016, ja ensimmäistä kertaa roomalaiskatolisen kirkon historiassa myös koraania luettiin katolisen messun aikana. Lukijana imaami Sale Salem, paikka St. Marian kirkko Roomassa. Kunnioittaakseen islamia, kirkossa ollut MARIAN PATSAS OLI PUETTU BURKAAN. Tällä haluttiin tehdä selväksi se, että Maria on merkityksellinen hahmo myös islamille. Näin todella asia onkin, sillä islamin profeetta Muhammad on maininnut Mariasta ja itsestään seuraavaa; Allah on paratiisissa antava minulle vaimoksi Marian, Imranin tyttären, faaraon vaimon ja Mooseksen sisaren. (Ibn Kathir, Qisas alal-Anbiya, s.381). Sekä toisessa hadithissa; Taivaassa, Jeesuksen äiti Maria, tulee olemaanyksi vaimoistani., (alSiyunti, 6/395).

 

Yksi ainoa uskonto

Suomessa katolisuus puhuttaa ja hengellisen kentän keskusteluissa nousee esiin toivomus läheisemmästä yhteydestä roomalaiskatolisuuden kanssa. Millaisena Juhani näet tämän kehityksen?

Se kertoo lopunajan uskonnosta. Taustalla on vuonna 787 poistettu toinen käsky ja Marian asema. Maria tulee olemaan se keskus, jonka ympärille kaikki uskonnot tulevat kokoontumaan. Siellä toistetaan: rauha, rauha, ei hätää mitään, ja tuodaan esiin asian inhimillistä puolta. Katolisuus loi aikoinaan islamin ja ne ovat jo yhtyneet ja paavi sanoo, että islaminuskoisia ei pidä käännyttää, koska heillä on sama Jumala. Paavi käy dialogia kaikkien uskontojen edustajien kanssa ja tapahtuu, että kaikki uskonnot, jopa pakanalliset, nousevat eri puolilta samalla vuorelle, missä on opillisesti joitakin heidän uskontonsa ja pelastuksensa osioita. Katolisuus on tässä keskuksena, koska katolisuudessa paavia pidetään erehtymättömänä ja Jumalan Pojan maanpäällisenä sijaisena. En voinut enää kutsua paavia tai katolista pappia isäksi, koska Jeesus sanoi, että uskovat ovat veljiä keskenään. Jeesus: isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

Vuonna 787, kun toinen käsky poistettiin, oli viimeinen eli seitsemäs ekumeeninen synodi. Kun kahdeksas ekumeeninen synodi tulee, silloin kaikki uskonnot ovat yhdessä ja Maria on niiden keskiössä. Maria (Fatima, Lourdesin neitsyt, Czestochowan musta madonna jne.) on valtavan suuri tekijä kaikissa uskonnoissa. Katolisessa kirkossa neitsytkultti on erittäin vahva ja siihen liittyy aina legendoja. Isoisäni seinällä oli mustan Madonnan kuva, jossa hänellä oli poskessa miekan haavat. Jumala on säätänyt, että Hengestä syntynyt ihminen näkee, ettei tällä ole mitään tekemistä Raamatun mukaisen opin kanssa ja näkee myös, mihin tämä maailma on menossa, Juhani linjaa.


Huuda Jeesuksen puoleen

Ihmisellä, joka haluaa vilpittömästi tuntea Jeesuksen, ei ole muuta mahdollisuutta kuin huutaa Hänen puoleensa. Minun piti alkaa tutkimaan kirkonhistoriaa, katolisia dogmeja ja Raamattua ja löytää niihin liittyvät ristiriidat. Silloin ihminen joutuu tekemään valinnan: hyväksyykö hän traditon, joka kumoaa Raamatun opin, vai hyväksyykö hän Raamatun Jeesuksen. Ei siinä muuta vaihtoehtoa ole. Se tietysti johtaa siihen, että monet asiat ihmisen elämässä tulevat muuttumaan ja se ei ole helppoa. Siinä muutoksessa sinulle paljastuu uskonnon koko valta ja voima. Vain harvat valitsevat sen, josta tietävät seuraavan vaikeuksia elämäänsä. Uskovan osa maanpäällä ei ole helppo, mutta armosta me olemme pelastetut uskon kautta, se on Jumalan lahja, Juhani painottaa.

 


Juhani Starczewski

TODELLA VALTAVA RUKOUSVASTAUS!

2019-05-21 09:23:10
TODELLA VALTAVA RUKOUSVASTAUS: KIITOS JEESUS!17.01.2008 ALKANUT VÄLIRIKKO JUUTALAISEN YHTEISÖN JA ISRAELIN YSTÄVÄT RY:n VÄLILLÄ ON PÄÄTTYNYT! Shalom-lehden pääkirjoitus 4/2019
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10156449707388262


+

Suomen Eduskunta 2019-2023 - Esivalta on Jumalan asettama!
https://www.facebook.com/notes/juhani-starczewski/suomen-eduskunta-2019-2023-esivalta-on-jumalan-asettama/2400671833326306/

+
 

19554975_119463248661133_4596208256095695642_n3.jpg
 

JEESUS:
Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Matteus 19:4-6

Suomen tasavallan presidentti 1.3.2012 -

Sauli Väinämö Niinistö -> 1 Korinttolaiskirje 11:1-10
Mies on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. 
http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?nodeid=44811


Suomen Eduskunta 2019 - 2023

Tässä on uusi eduskunta – katso kuvat kaikista 200 kansanedustajasta 
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006071843.html


Mieskansanedustajat  106 miestä-> 1 Korinttolaiskirje 11:1-10

Mies on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. 

Naiskansanedustajat  94 naista -> 1 Korinttolaiskirje 11:1-10

Nainen taas heijastaa miehen kunniaa.

1.Mooseksen kirja: 2:23
Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu."

Kansanedustajien kuvat 

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/edustajakuvat.aspx

Suomen hallitus erosi 8.3.2019 -> jatkaa toimitusministerönä, 
kunnes uusi hallitus on valittu -> 

https://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/ministerit

+++++++


Helsingin tuomiokirkon portailla otettiin historiallinen yhteiskuva 
– ”Me ollaan naimisissa!”
 
Sodomiittikisapappi Leena Huovisen alkusanojen jälkeen luettiin niin sodomiittiarkkipiispa emeritus Kari Mäkisen kuin nykyisen sodomiittiarkkipiispa Tapio Luoman välittämät terveiset ja siunaukset tilaisuuteen osallistuneille aviopareille. - mies+mies ja nainen+nainen - aviopareille:
 
”Olette löytäneet rinnallenne kumppanin, jonka kanssa haluatte elämänne jakaa. Onnittelen teitä tapahtumaan osallistuvia aviopareja ja toivotan teille Jumalan siunausta ja hänen hyvää johdatustaan”,
 
sodomiittiarkkipiispa Luoman jättämässä viestissä luki.
 
Hebrealaiskirje:
13:4 Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
 
2.Pietarin kirje: 2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
 
Sodomiitti tarkoittaa kaikkea muuta kuin "luonnollista" avioseksiä.
 
1. Korinttolaiskirje 6
9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, EIVÄT MIESTEN KANSSA MAKAAVAT MIEHET[Room. 13:13+]
10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11 Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. [Ap. t. 22:16; 1. Kor. 1:2; Tit. 3:5]
 
JEESUS: vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
 
Juudaan kirje: 1:7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.


+++++++

ARVOISA KANSANEDUSTAJA,
JUMALAN RAUHAA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA!

Kunnioittaen lähestymme Teitä tällä kirjeellä ja samalla haluamme lahjoittaa Teille Jumalan alkuperäiset KYMMENEN KÄSKYÄ 
Toisen Mooseksen kirjan 20 luvun jakeiden 1- 17 mukaan.

Toivomme, että liitteenä oleva huoneentaulu voisi saada paikan työhuoneessanne ja Sydämessänne muistuttamassa Hänestä, jonka kautta kaikki on luotu. Jeesuksessa Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. 
Paavalin kirje kolossalaisille 2 luku jae 3.

Raamattu sanoo esivallan olevan Jumalan asettama:

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.  Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. 
Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sen tähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on; kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
Paavalin kirje roomalaisille 13 luku jakeet 1-7.

Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi.
Pietarin 1 kirje 2 luku jakeet 13 ja 14.

Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit, etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan. 
Paavalin kirje Tiitukselle 3 luku jakeet 1 ja 2.

Jumala kehottaa rukoilemaan ja kiittämään myös esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
Paavalin 1 kirje Timoteukselle 2 luku jakeet 1-5.

Hallitseminen on jumalallinen hyve. Raamattu puhuukin 
esivallasta jumalina, ei luomisen tähden vaan hallitsemisen tähden.
Johanneksen evankeliumi 10 luku jakeet 31-42 ja Psalmi 82.

Haluamme siunata Teitä ja myös rukoilla puolestanne, jotta Suomi voisi 
yhdessä Jumalan ja Hänen siunauksensa myötä selvitä näistä vaikeista ajoista.

+++++++

Matteuksen evankeliumi: Matteus 6 Almut, rukous ja paasto

6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
6:2 Sentähden, kun annat ALMUJA, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6:3 Vaan kun sinä ALMUA annat, älköön vasen kätesi tietäkö, 
mitä oikea kätesi tekee,
6:4 että ALMUSI olisi SALASSA; ja sinun Isäsi, joka SALASSA näkee, maksaa sinulle JULKISESTI.

6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on SALASSA; ja sinun Isäsi, joka SALASSA näkee, maksaa sinulle JULKISESTI.

6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
6:8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! 
Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi 
myös maan päällä niinkuin taivaassa;
6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].
6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

6:16 Ja kun PAASTOATTE, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän PAASTOAVAN. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6:17 Vaan kun sinä PAASTOAT, niin voitele pääsi ja pese kasvosi,
6:18 etteivät PAASTOAMISTASI näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on SALASSA; ja sinun Isäsi, joka SALASSA näkee, maksaa sinulle JULKISESTI.
  
LAITA TÄMÄ VIESTI MAHDOLLISIMMAN MONELLE!

+++++++

Katsokaat sen kaupungin menestystä, johonka minä olen antanut teitä wietää, 
ja rukoilkaat sen edestä Herraa; sillä koska hän menestyy, niin myös te menestytte. 
Propheeta Jeremia 29 luku jae 7 (Biblia 1880)

+++++++
 
Suomen ennakkoväkiluku maaliskuun 2019 lopussa 5 518 393

Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan 31. elokuuta 2017.
 https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_kaupungeista
väkiluku  30. huhtikuuta 2018
Suomeen syntyi 2018 47.307 lasta, mikä on reilut 3.000 vähemmän kuin edellisvuonna. Pienempää syntyneiden lukua saa hakea nälkävuodelta 1868, jolloin lapsia syntyi alle 44.000

Helsinki 645 482 (642 045)
Espoo 280 247 (277 375)
Tampere 232 407  (230 537)
Vantaa 224 397 (221 821)
Oulu 202 058 (201 124)
Turku 189 930 (188 584)
Jyväskylä 140 240 (139 260)
Lahti 119 730 (119 395)
Kuopio 118 100 (117 842)
Pori 84 585 (84 779)
Kouvola 84 001 (84 548)
Joensuu 76 063 (75 652)
Lappeenranta 72 725 (72 685)
Hämeenlinna 67 681 (67 601)
Vaasa 67 248 (66 876)
Seinäjoki 62 871 (62 457)
Rovaniemi 62 351 (62 037)
Mikkeli 54 047 (54 390)
Kotka 53 263 (53 730)
Salo 52 792 (53 188)
Porvoo 50 219 (50 203)
Kokkola 47 641 (47 722)
Lohja 46 661 (46 931)
Hyvinkää 46 675 (46 600)
Järvenpää 42 876 (42 344)
Nurmijärvi (42 191)
Rauma (39 612)
Kirkkonummi (39 183)
Tuusula (38 637)
Kajaani (37 304)
Kerava (35 457)
Savonlinna (34 829)
Nokia (33 288)
Kaarina (32 987)
Ylöjärvi (32 851)
Kangasala (31 356)
Vihti (29 109)
Riihimäki (29 058)
Raasepori (28 053)
Imatra (27 357)
Raahe (25 068)
Sastamala (24 823)
Raisio (24 340)
Hollola (23 765)
Lempäälä (22 877)
Tornio (21 939)
Iisalmi (21 675)
Siilinjärvi (21 664)
Kemi (21 297)
Kurikka (21 294)
Varkaus (21 258)
Valkeakoski (21 215)
Jämsä (21 055)
Mäntsälä (20 888)
Hamina (20 554)
Sipoo (20 302)
Lieto (19 535)
Mustasaari (19 449)
Pietarsaari (19 394)
Äänekoski (19 186)
Pirkkala (19 175)
Heinola (19 172)
Naantali (19 124)
Laukaa (19 025)
Pieksämäki (18 353)
Kempele (17 499)
Forssa (17 201)
Akaa (16 892)
Janakkala (16 698)
Kauhava (16 374)
Orimattila (16 276)
Loimaa (16 207)
Uusikaupunki (15 777)
Kuusamo (15 391)
Parainen (15 357)
Ylivieska (15 216)
Loviisa (15 140)
Kontiolahti (14 824)
Lapua (14 522)
Kauhajoki (13 678)
Ulvila (13 236)
Kalajoki (12 533)
Liperi (12 175)
Ilmajoki (12 163)
Eura (11 991)
Alavus (11 746)
. Maarianhamina (11 658)
Kankaanpää (11 640)
Lieksa (11 414)
Pedersören kunta (11 108)
Nivala (10 860)
Paimio (10 695)
Hämeenkyrö (10 632)
Kitee (10 579)
Sotkamo (10 452)
Mänttä-Vilppula (10 330)
Huittinen (10 305)
Liminka (10 098)
Muurame (10 046)
Keuruu (9 953)
Alajärvi (9 890)
Leppävirta (9 828)
Lapinlahti (9 758)
Masku (9 694)
Saarijärvi (9 646)
Hattula (9 646)
Ii (9 589)
Närpiö (9 502)
Kauniainen (9 482)
Eurajoki (9 437)
Orivesi (9 313)
Somero (9 001)
Muhos (9 000)
Karkkila (8 945)
Laitila (8 611)
Hanko (8 578)
Kuhmo (8 563)
Sodankylä (8 556)
Hausjärvi (8 527)
Pöytyä (8 489)
Kiuruvesi (8 342)
Keminmaa (8 295)
Asikkala (8 280)
Pudasjärvi (8 124)
Laihia (8 098)
Suomussalmi (8 086)
Loppi (8 067)
Mynämäki (7 857)
Nurmes (7 790)
Kemijärvi (7 612)
Uusikaarlepyy (7 497)
Kokemäki (7 433)
Oulainen (7 429)
Suonenjoki (7 304)
Haapajärvi (7 291)
Harjavalta (7 189)
Ikaalinen (7 140)
Outokumpu (7 030)
Haapavesi (7 012)
Säkylä (6 921)
Virrat (6 879)
Iitti (6 870)
Inari (6 830)
Kemiönsaari (6 823)
Tyrnävä (6 720)
Kristiinankaupunki (6 671)
Parkano (6 630)
Vöyri (6 617)
Pälkäne (6 607)
Kruunupyy (6 578)
Viitasaari (6 467)
Juva (6 379)
Kittilä (6 358)
Rusko (6 211)
Siuntio (6 181)
Tammela (6 160)
Mäntyharju (6 060)
Ähtäri (5 968)
Kangasniemi (5 591)
Kannus (5 584)
Nakkila (5 534)
Maalahti (5 532)
Inkoo (5 523)
Siikalatva (5 514)
Siikajoki (5 370)
Pyhäjärvi (5 358)
Jokioinen (5 317)
Pyhtää (5 307)
Teuva (5 305)
Luoto (5 226)
Ruokolahti (5 224)
Ilomantsi (5 199)
Pornainen (5 118)
Hankasalmi (5 062)
Parikkala (5 030)
Askola (5 024)
Sievi (5 016)
Joroinen (4 984)
Juuka (4 867)
Urjala (4 866)
. Jomala (4 828)
Nousiainen (4 811)
Taipalsaari (4 778)
Luumäki (4 772)
Isokyrö (4 693)
Pielavesi (4 667)
Joutsa (4 632)
Tohmajärvi (4 590)
Kärkölä (4 545)
Ruovesi (4 514)
Vesilahti (4 477)
Polvijärvi (4 429)
Kaustinen (4 302)
Karstula (4 191)
Pihtipudas (4 133)
Ylitornio (4 127)
Sonkajärvi (4 109)
Taivalkoski (4 076)
Ranua (3 996)
Aura (3 982)
Petäjävesi (3 958)
Sysmä (3 883)
Kolari (3 797)
Uurainen (3 728)
Vieremä (3 702)
Kuortane (3 655)
Salla (3 600)
Rantasalmi (3 597)
Pello (3 536)
Savitaipale (3 517)
Rautjärvi (3 495)
Paltamo (3 466)
Heinävesi (3 461)
Posio (3 367)
Rautalampi (3 292)
Veteli (3 253)
Virolahti (3 229)
Toholampi (3 210)
Pyhäjoki (3 199)
Merikarvia (3 162)
Simo (3 148)
Lappajärvi (3 135)
Kaavi (3 088)
Lemi (3 072)
Tervola (3 070)
Padasjoki (3 049)
Sauvo (3 031)
Vaala (2 997)
Vimpeli (2 986)
Punkalaidun (2 954)
Hartola (2 911)
Perho (2 866)
Reisjärvi (2 843)
Utajärvi (2 793)
Konnevesi (2 767)
Lapinjärvi (2 717)
Puolanka (2 696)
Kärsämäki (2 623)
. Finström (2 616)
Alavieska (2 613)
Sulkava (2 608)
Tuusniemi (2 598)
Evijärvi (2 509)
Karvia (2 415)
Ypäjä (2 402)
Toivakka (2 396)
Koski tl (2 384)
Hyrynsalmi (2 341)
Vehmaa (2 328)
Muonio (2 325)
Keitele (2 324)
Humppila (2 303)
Kuhmoinen (2 264)
Rääkkylä (2 263)
Hirvensalmi (2 242)
Valtimo (2 240)
Puumala (2 217)
Pomarkku (2 196)
Korsnäs (2 165)
Soini (2 164)
Vesanto (2 114)
Pyhäranta (2 092)
Lumijoki (2 091)
Isojoki (2 051)
: Lemland (2 012)
Miehikkälä (2 008)
Marttila (1 997)
Myrskylä (1 992)
Kihniö (1 971)
Pukkila (1 939)
Juupajoki (1 922)
Enontekiö (1 905)
. Saltvik (1 879)
Jämijärvi (1 876)
Pertunmaa (1 766)
Honkajoki (1 730)
Rautavaara (1 707)
Kinnula (1 662)
Taivassalo (1 660)
Multia (1 644)
Tervo (1 600)
Pyhäntä (1 600)
: Hammarland (1 522)
Siikainen (1 485)
Enonkoski (1 449)
Kannonkoski (1 397)
Oripää (1 381)
Kyyjärvi (1 347)
Karijoki (1 335)
Ristijärvi (1 315)
Kaskinen (1 276)
Utsjoki (1 247)
Halsua (1 180)
Kivijärvi (1 144)
Merijärvi (1 132)
Savukoski (1 035)
. Sund (1 005)
Hailuoto (981)
Pelkosenniemi (949)
: Eckerö (946)
Kustavi (925)
Lestijärvi (789)
Luhanka (734)
: Föglö (552)
: Geta (498)
: Brändö (465)
. Vårdö (428)
: Lumparland (396)
: Kumlinge (318)
: Kökar (232)
: Sottunga (92)


Juhani Starczewski

VÄLIRIKKO JUUTALAISEN YHTEISÖN JA ISRAELIN YSTÄVÄT RY:n VÄLILLÄ ON PÄÄTTYNYT!

2019-05-15 07:43:08
KIITOS JEESUS! 17.01.2008 ALKANUT VÄLIRIKKO JUUTALAISEN YHTEISÖN JA ISRAELIN YSTÄVÄT RY:n VÄLILLÄ ON PÄÄTTYNYT! 
 
SHALOM-lehden pääkirjoituksesta: Pahimmillaan tämä ilmenee kun ei ainoastaan vääristellä Raamatun sisältöä, vaan kerrotaan juutalaisuudesta ja juutalaisten raamatunselityksistä vääriä asioita. Ainut tie ulos ”kristillisestä” antisemitismistä on ymmärtääkseni Raamatun syvällinen opiskelu ja keskusteluyhteys juutalaisten kanssa siitä mihin he oikeasti uskovat ja kuinka Raamattua selittävät. Israelin Ystävät ry:ssä olemme nyt saavuttaneet Suomen juutalaisen yhteisön kanssa hyvän sovun ja yhteisymmärryksen. Olemme aina olleet sitoutuneet vastustamaan kaikenlaista antisemitismiä ja juutalaisten käännyttämistä. Näemme kaikenlaisen käännyttämisen sopimattomana.
 
Käännyttäminen perustuu aina johonkin muuhun, esim. taloudellisten tms. etujen tarjoamiseen, eikä yksilön aitoon tahdonratkaisuun. Jokaisen usko perustuu hänen omaan, vapaaseen harkintaansa – ei painostukseen ja vilpilliseen toimintaan. Jokainen todistakoon uskostaan myös elämällään. Olemme aloittaneet tapahtumien sarjan, jossa mm. Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbi Shimon Livson selittää asiantuntemuksella, mikä on juutalaisen uskon syvin olemus ja Israelin Ystävien toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri valottaa tieteellisen tutkimuksen valossa, mitkä ovat kristillisen ja juutalaisen uskon erot.

Ilkka Vakkuri

Shalom -lehden pääkirjoitus huhtikuu 2019
 
huhtikuu 16, 2019 Shalom Lehden pääkirjoituksetShalom -lehti
Viime vuosina olemme jatkuvasti kuulleet ja lukeneet, kuinka Euroopassa ja muualla antisemitismi elää ja voi hyvin. Antisemitismiin syyllistyvät sekä äärioikeistolaiset että ääri-islamilaiset ryhmät ja yksilöt. Se on ilmennyt väkivallan tekoina ja esim. juutalaisten hautakivien häpäisemisenä sekä monentasoisena vihapuheena ja kirjoituksina mm. sosiaalisessa mediassa. Vihapuheeseen kuuluu mm. erilaisten salaliittoteorioiden esittäminen. Niissä juutalaiset nähdään taloudellisen ja muun vallan salaisina valtiaina ja maailmanvallan kaappaajina. Edelleen levitetään vääräksi todistettua Siionin Viisaiden pöytäkirjaa. Vaikuttaa siltä, että antisemitismi lisääntyy ja retoriikka jyrkkenee sekä islamilaisissa että oikeistolaisissa ääriryhmissä. Tämän takia juutalainen yhteisö on kaikkialla, myös Suomessa, joutunut kiristämään turvatoimia.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt ”kristillinen” antisemitismi. Sana kristillinen on lainausmerkeissä siksi, että antisemitismi ei koskaan ole aidon, raamatullisen kristillisyyden tuote. Jotkut kristityt sananjulistajat vähättelevät juutalaisia vetoamalla ääritapauksissa mm. seuraaviin Uuden testamentin lauseisiin: ”Te olette Isästä perkeleestä… Te kyykäärmeen sikiöt”. Apostoli Paavalin Galatalaiskirje mainitsee, että tietyt juutalaiset (sananopettajat) ovat ”pilalle leikatut” ja alkuperäistekstin mukaan ”olisi parempi, jos heidät kuohittaisiin”. Mutta samaa kieltä voitaisiin käyttää myös monista kristityistä sananopettajista nykyisinkin. Raamatun kritiikki kohdistuu niihin yksilöihin, jotka omahyväisyydessään, vallan- ja rahanhimossaan etsivät omaa kunniaansa vahvistaen omaa asemaansa muiden kustannuksella. Kristillisyydessä näitä ovat mm. ns. menestysteologian opettajat.
 
Vaikka raamatuntutkijat ovat löytäneet Uudesta testamentista toistasataa ilmausta tai sanontaa, joita voi heidän mielestään pitää antisemitistisinä, niiden pohjalta ei voida rakentaa antisemitistisiä asenteita. Toisaalta Raamatussa, UT:ssa ja VT:ssa, on myös useita kohtia joissa on siunauksia ja lupauksia juutalaiselle kansalle. Ehkä näkyvin ja julmin ”kristillisen” antisemitismin muoto on, kun sananjulistajat ja yksittäiset ihmiset selittävät tai viittaavat Vanhaan testamenttiin alkutekstiä halventavalla tavalla. Tämä johtuu usein tietämättömyydestä ja siitä, ettei tunneta mitä ko. tekstillä tarkoitetaan koko Raamatun kontekstissa. Se voi olla myös silkkaa ylimielisyyttä Raamatun tekstiä kohtaan.
 
Pahimmillaan tämä ilmenee kun ei ainoastaan vääristellä Raamatun sisältöä, vaan kerrotaan juutalaisuudesta ja juutalaisten raamatunselityksistä vääriä asioita. Ainut tie ulos ”kristillisestä” antisemitismistä on ymmärtääkseni Raamatun syvällinen opiskelu ja keskusteluyhteys juutalaisten kanssa siitä mihin he oikeasti uskovat ja kuinka Raamattua selittävät. Israelin Ystävät ry:ssä olemme nyt saavuttaneet Suomen juutalaisen yhteisön kanssa hyvän sovun ja yhteisymmärryksen. Olemme aina olleet sitoutuneet vastustamaan kaikenlaista antisemitismiä ja juutalaisten käännyttämistä. Näemme kaikenlaisen käännyttämisen sopimattomana.

Käännyttäminen perustuu aina johonkin muuhun, esim. taloudellisten tms. etujen tarjoamiseen, eikä yksilön aitoon tahdonratkaisuun. Jokaisen usko perustuu hänen omaan, vapaaseen harkintaansa – ei painostukseen ja vilpilliseen toimintaan. Jokainen todistakoon uskostaan myös elämällään. Olemme aloittaneet tapahtumien sarjan, jossa mm. Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbi Shimon Livson selittää asiantuntemuksella, mikä on juutalaisen uskon syvin olemus ja Israelin Ystävien toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri valottaa tieteellisen tutkimuksen valossa, mitkä ovat kristillisen ja juutalaisen uskon erot.

 

Shalom-terveisin,
 
Ilkka Vakkuri
 

+

ELÄMÄN MARSSI!

LÄHETÄ TÄMÄ KAVERILLESIKIN - KIITOS!

Helsingissä sunnuntaina 2.6.2019 klo 15

Eduskuntatalo: ohjelmaa

Marssi: Mannerheimintie, Eteläesplanadi, Kauppatori, Tähtitorninmäki: Kahdeksan natseille luovutetun Juutalaisen muistomerkki: ohjelmaa.

Lähtö Jyväskylän Matkakeskuksesta klo 10.00

 

-> 4-tie -> matkan varrelta pääsee kyytiin.

 

Soita 040 757 3537 / Juhani Starczewski.

Matkan hinta lähtijöiden määrän mukaan!

Paluu marssin jälkeen samaa reittiä!
 

+
Elämän marssi Tampere 18.8.2019
 
+
 

ISRAEL -> LAITA ETEENPÄIN TÄMÄ LINKKI!
 
+
 
Puhe Israelin tueksi YK:n yleiskokouksen salissa!
+
'This is the Deed to Our Land': Israel's Ambassador Takes Out Bible at UN to Prove Jewish People's Claim to Israel
05-01-2019
+

Juhani Starczewski

SUOMESSA EI OLE ENÄÄ MIELIPITEEN- EIKÄ SANANVAPAUTTA!

2019-03-24 22:15:35

SUOMESSA EI OLE ENÄÄ MIELIPITEEN- EIKÄ SANANVAPAUTTA!  

Kuvan mahdollinen sisältö: kengätJEESUS PARANSI JUHA KETOLAN JALAN!

Arvoisa Kansanedustaja! 

Suomi on muuttunut ihmisoikeuksien julistuksen vastaiseksi maaksI. Alla oleva kirjoitus on estetty Facebookissa 30 vuorokaudeksi. TällaiseN estotoiminnan on loputtava Suomessa! 

Mielipiteen- ja sananvapaus

19. artikla Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä  pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa  ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta. 
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 

Facebook: Tämä toiminto on tilapäisesti estetty 
Sulje Äskettäin tekemäsi julkaisu rikkoo Facebookin yhteisönormeja, joten sinua on tilapäisesti estetty käyttämästä tätä ominaisuutta. Saat lisätietoja ohje- ja tukikeskuksesta.Vältät estot lukemalla Facebookin yhteisönormit ja toimimalla niiden mukaisesti. 

Olet menettänyt tilapäisesti oikeuden julkaista uutta sisältöä 
Tämä väliaikainen esto on voimassa 30 päivää. Voit julkaista Facebookissa vasta sen päätyttyä. Jos julkaiset jälleen normiemme vastaista aineistoa, tilisi estetään uudelleen 30 päiväksi. Muista, että kiellettyä sisältöä toistuvasti Facebookiin julkaisevien henkilöiden tilit voidaan poistaa käytöstä pysyvästi. 

Juhani Starczewski kysyy: Mikä tässä rikkoo sääntöjänne? Miksi olette laittaneet eston tämän vuoksi: 

https://www.facebook.com/checkpoint/block/ This post goes against our Community Standards 

Vain sinä voit nähdä tämän julkaisun, koska se rikkoo normejamme. 

Juha Ketola 13. maaliskuuta kello 10.50:

Kunnia Jumalalle Jeesuksen ihanassa nimessä! Vasen jalkani kasvoi takaisin normaaliin mittaansa! Eilen illalla 12.3 2019 Stelkin tilaisuudessa Muuramessa - jossa olimme Katin kanssa puhumassa - virallisen osuuden päätyttyä Juhani Starczewski rukoili Jeesusta jalkani puolesta; ja siinä tapahtui kasvamisen ihme! ”Se tuli kyllä vauhdilla heti” nauroi Juhanikin jälkikäteen. 

Mursin vasemmasta jalastani vesisuksionnettomuudessa runsaat 15 vuotta sitten reisiluun kaulan, jonka seurauksena jalkani lyheni noin 1,5 cm (korokkeet kuvassa ovat pehmeitä ja menevät litteiksi painon alla). Nyt on jalan mitta ennallaan! Ihmettelen tätä kiitollisena Jeesukselle - ja hymyilen! Ja kävelen normaalisti jälleen


Juhani Starczewski

Israelin maan ja Jerusalemin jakamisesta on kyse ja Palestiinan valtion luomisesta!

2019-03-20 19:18:56

Israelin maan ja Jerusalemin jakamisesta on kyse ja Palestiinan valtion luomisesta!


"Lars Enarsson (the Watchman International) on kuuluttanut rukous- ja paastopäiväksi ke 20.3. Päivä edeltää Purimia, juhla alkaa 20. päivä illalla. Presidentti Donald Trump on sanonut tuovansa esiin "Ultimate dealinsä", rauhansopimuksen, jonka arkkitehtina on ollut Trumpin vävy, Lähi-idän neuvonantaja Jared Kushner, heti Israelin vaalien jälkeen, jotka ovat 9.4.

Sopimuksesta on vuotanut sen verran, että Israelin maan ja Jerusalemin jakamisesta on kyse ja Palestiinan valtion luomisesta. Tämä on vastoin Jumalan sanaa, joka tuomitsee maan jakamisen ja tuomitsee maan jakoon osallistuneet ja jaon kannattajat. Nyt, koska USA yrittää jakaa Israelin maan, Amerikka on enemmän jakautunut kuin aikoinaan sisällissodan aikana. Donald Trump, muutoin suuri Israelin ystävä, on tekemässä suuren virheen. Ja jos aikaa vielä on, rukoillaan Israelille vahvaa pääministeriä, joka ei taivu maan jakoon.

Liittyykö rauhansuunnitelmaan nyt myös temppelin rakentamislupa Israelille ja onko se täky, jolla juutalaiset saadaan suostuteltua maiden jakoihin?"

Sakarja: Jerusalemin pelastus
12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: 
12:2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. 
12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. 

27858776_1199511910180843_1968445390481864123_n.jpg


Juhani Starczewski

Tärkeimmät päivämäärät vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

2019-03-04 20:39:41
Tärkeimmät päivämäärät vuoden 2019 eduskuntavaaleissa
 
Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat:

vaalipiirien paikkamäärien vahvistuminen: 31.10.2018

äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa ja missä vaalipiirissä kukin on äänioikeutettu): 22.2.2019

ehdokashakemusten jättöpäivä: 5.3.2019

ehdokasasettelun vahvistaminen: 14.3.2019

ennakkoäänestys kotimaassa: 3. - 9.4.2019

ennakkoäänestys ulkomailla: 3. - 6.4.2019

vaalipäivä: 14.4.2019

tulosten vahvistaminen: 17.4.2019

+

 
PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION RUKOUS! Liity mukaan!
+

ARVOISAT KANSANEDUSTAJAT
JUMALAN RAUHAA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA!

Kunnioittaen lähestymme Teitä tällä kirjeellä ja samalla haluamme lahjoittaa Teille Jumalan alkuperäiset KYMMENEN KÄSKYÄ Toisen Mooseksen kirjan 20 luvun jakeiden 1- 17 mukaan.

Toivomme, että liitteenä oleva huoneentaulu voisi saada paikan työhuoneessanne ja Sydämessänne muistuttamassa Hänestä, jonka kautta kaikki on luotu.

Jeesuksessa Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä.
Paavalin kirje kolossalaisille 2 luku jae 3.

Raamattu sanoo esivallan olevan Jumalan asettama:
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.

Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sen tähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on; kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
Paavalin kirje roomalaisille 13 luku jakeet 1-7.

Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi.
Pietarin 1 kirje 2 luku jakeet 13 ja 14.

Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit, etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
Paavalin kirje Tiitukselle 3 luku jakeet 1 ja 2.

Jumala kehottaa rukoilemaan ja kiittämään myös esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
Paavalin 1 kirje Timoteukselle 2 luku jakeet 1-5.

Hallitseminen on jumalallinen hyve. Raamattu puhuukin esivallasta jumalina, ei luomisen tähden vaan hallitsemisen tähden.
Johanneksen evankeliumi 10 luku jakeet 31-42 ja Psalmi 82.

Haluamme siunata Teitä ja myös rukoilla puolestanne, jotta Suomi voisi yhdessä Jumalan ja Hänen siunauksensa myötä selvitä näistä vaikeista ajoista.

Helsingissä 2.6.2015

Siunaten
Juhani ja Terttu Starczewski


19554975_119463248661133_4596208256095695642_n1.jpg

 

 

Juhani Starczewski

Male­siassa pidä­te­tyllä Timo Valto­sella vakava sydän­sai­raus – Niikko: ”Montaa päivää ei ole aikaa odottaa”!

2018-11-26 06:40:28

46495216_10156189446513542_236538086807306240_n.jpg
TIMO VALTONEN ON OLLUT TÄRKEÄ LINKKI USKON TIELLE!
 
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10156073531643262

Kansanedustaja Mika Niikko 25.11.2018 klo 18·
Saavuin eilen illalla Israelin työmatkalta. Viimepäivät, erityisesti aamuyöt Malesian aikaeron johdosta on mennyt vaalipäälliköni Timo Valtosen ryhmän pidätyksen tilanteen parissa.
 
Malesiasta omaisten kanssa hankkimamme paikallinen lakimies on ollut yhteydessä Langkawin poliisiviranomaisiin perjantaista lähtien. Kuitenkin vasta tänään olemme saaneet yhteyden kaikkiin pidätettyihin. Heidän luonaan on päässyt käymään suurlähetystön edustaja ja tavannut heidät kaikki neljä erikseen.
 
Olosuhteisiin nähden pidätettyjen mieliala on hyvä. Saamamme tiedon mukaan kenelläkään ei ole välitöntä vaaraa terveyden suhteen. Tärkein tavoitteemme on saada heidät pois maasta mahdollisimman pian.
 
Kahden vuoden vankeusrangaistuksen uhka, joka on minimi epäharmonian ja vihamielisten tunteiden aiheuttamisesta on sen verran vakava uhka, että teemme kaikkemme, jottei tuomiota lueta.
 
Seitsemän päivän tutkinta-aika päättyy tiistaina. Siihen mennessä tiedotamme lisää.
+
YK:n GCM-sopimuksen logossa on kätkettynä islamilainen viesti 23.11.2018
+
Mika Niikko menetti vaalipäällikkönsä Malesian poliisille – kehui itse muistelmissaan liimanneensa Jeesus-tarroja suurmoskeijan oveen
Nelihenkinen suomalaisseurue, jossa on mukana kansanedustaja Mika Niikon (ps, kuva oik.) vaalipäällikkö Timo Valtonen, pidätettiin viime keskiviikkona Langkawissa Malesiassa. Julkaistu: 25.11. 6:50
+
MALESIA 23.11.2018 14:38 (päivitetty 20:32)
Mika Niikko: Malesiassa pidätetyt tarvisevat nopeasti lakimiehen ja tulkin
+
Näkökulma: Suomalaisten pidätykset Malesiassa ovat kaksinaismoralismin taidonnäyte sekä muslimimailta että perussuomalaisilta Eilen 23.11.2018 klo 11:36
Neljän kristinuskoa levittäneen suomalaisen pidätykset Malesiassa toivat esiin ongelmallisen ajattelumallin, kirjoittaa Lähi-idän tutkija Alan Salehzadeh. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a47732c0-43ab-4e2b-985d-f4d2eacf951a
+
PUHEENAIHE 22.11.2018 19.00
Suomalaisten pidätys Malesiassa uhkaa vähävaraisten joulujuhlaa Korsossa – "Heihin ei ole saatu mitään yhteyttä"
+
Tässä on sharia-laki islamilaisessa maassa.
Nyt länsimaat haluavat tämän sharia-lain ja Soinin Vatikaani!
+
Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, ja kokoa meidät pakanain seasta, että me kiittäisimme sinun pyhää nimeäsi ja kerskauksemme olisi, että me sinua ylistämme!
+
Matteus 6:6: rukoillaan!!! Timo Valtonen SAA JAKAA!!! https://www.facebook.com/100010068466018/videos/811018375910437/
+
AAAMENTA! JEESUS JA EVANKELIUMI ESILLÄ! JEESUS: Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat...Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden!
 
Matteuksen evankeliumi:
28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
 
Luukkaan evankeliumi:
4:36 Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he puhuivat keskenään sanoen: "Mitä tämä puhe on, sillä hän käskee vallalla ja voimalla saastaisia henkiä, ja ne lähtevät ulos?"
 
5:26 Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he ylistivät Jumalaa; ja pelkoa täynnä he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä."
 
7:16 Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen."
 
Apostolien teot:
19:17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
 
Matteuksen evankeliumi:
5:11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
 
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
 
Luukkaan evankeliumi:
11:49 Sentähden Jumalan viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat,
 
21:12 Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.
 
Johanneksen evankeliumi:
15:20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
+
Male­siassa pidä­te­tyllä Timo Valto­sella vakava sydän­sai­raus – Niikko: ”Montaa päivää ei ole aikaa odottaa” marraskuu 22, 201814:12
+
Ekumenia etenee! Katolisen ulkoministerimme Timo Soinin jytkymissio ja hillotolppa maailman politiikassa jatkuu: Pekka Sartolan kirjasta S.O.S sivu 138-139:
USKONTOJEN YHDISTÄMINEN ALKAMASSA
Ensimmäinen tätä ennakoiva tapahtuma järjestettiin vuonna 2016 Jerusalemissa. Syyskuun 5-11.päivinä islamin / juutalaisuuden / kristinuskon edustajia kokoontui yhteiseen rukoukseen Jerusalemiin. Uskontojen yhteysjumalanpalvelus on osa festivaalia Mekudeshet, Siunattu Jerusalemin Kulttuurin aika.
Yhteinen projekti on yhdistetty Jerusalemin temppeli / kirkko / moskeija / kolmas temppeli!
 
sivulta 164: Heinäkuussa 2016, ja ensimmäistä kertaa roomalaiskatolisen kirkon historiassa myös koraania luettiin katolisen messun aikana. Lukijana imaami Sale Salem, paikka St. Marian kirkko Roomassa. Kunnioittaakseen islamia, kirkossa ollut MARIAN PATSA OLI PUETTU BURKAAN. Tällä haluttiin tehdä selväksi se, että Maria on merkityksellinen hahmo myös islamille. Näin todella asia onkin, sillä islamin profeetta Muhammad on maininnut Mariasta ja itsestään seuraavaa; Allah on paratiisissa antava minulle vaimoksi Marian, Imranin tyttären, faaraon vaimon ja Mooseksen sisaren. (Ibn Kathir, Qisas alal-Anbiya, s.381). Sekä toisessa hadithissa; Taivaassa, Jeesuksen äiti Maria, tulee olemaanyksi vaimoistani., (alSiyunti, 6/395).
+
Miten Soinin kuningatar suhtautuu tähän kuvioon?
Rooman Kuningatar, Islamin Kuningatar, Kaikkien Kuningatar
Maria-ilmestykset ja kaikkien uskontojen yhdistyminen
+
Mitenkähän Vatikaani ohjeistaa ulkoministeri Timo Soinia tässä asiassa? IS: Soinin avustaja kuuluu Opus Deihin
+
+
Profeetta Muhammad ja Islam - Vatikaanin luomus
Entisen jesuiittapapin, sittemmin Vatikaania vastustaneen tohtori Alberto Riveran (1935-1997) kuvakertomus profeetta Muhammadista (Muhammed), jonka hän väittää olevan Vatikaanin, roomalaiskatolisen kirkon, keksintö ja luomus. Tämä tarina on sen verran uskomaton, että sen sulattelu voi ottaa koville erityisesti niille, jotka ovat pitäneet katolista kirkkoa aitona kristillisenä instituutiona. Myös Vatikaanin masinoimat sodat pistävät virallisiin historiankirjoituksiin uskovat lujille, mutta aiheisiin liittyviä linkkejä on tekstin joukossa runsaasti - tosin useimmat viittaavat englannin kielisiin artikkeleihin.
 
Alussa Vatikaani käytti muslimeja hyväkseen sotiessaan juutalaisia ja tosi kristittyjä vastaan. Muslimit kuitenkin voimainsa tunnossa nousi Vatikaania vastaan ja julisti Paavin vääräuskoiseksi. Savi nousi valajaansa vastaan. Nyt Islam nostaa taas päätään. Se haluaa Jerusalemin ja haluaa hävittää Vatikaanin, tuon suuren porton.
 
Tosi kristitty on ihminen joka sydämmessään uskoo, että Jeesus on Herra, lihaksi tullut Jumalan Poika, joka kuoli ja haudattiin ja nousi kuolleista, istuu nyt Jumalan oikealla puolella ja on pian tuleva alas taivaasta voimassa ja kirkkaudessa tuomitsemaan tämän maailman. Mutta, joka häneen uskoo, pelastuu; se jolla on Jeesuksen todistus, se joka on uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Ei siis riitä, että ihminen kuuluu kirkkoon, maksaa kirkollisveroja ja käy kerran vuodessa joulukirkossa.
+
TIMO VALTONEN ON OLLUT TÄRKEÄ LINKKI USKON TIELLE!
 
Olin käymässä Helsinki Missiossa elokuun lopussa vuonna 1987. Grahamin puheen jälkeen menin stadionin viheriölle. Kanssani tuli juttelemaan nuori innokas mies – entinen uusnatsi ja jengipomo TIMO VALTONEN! Hän kertoi JEESUKSESTA ja USKOSTAAN niin vakuuttavasti, että olin hämilläni ja koin, etten kyllä JEESUSTA ja USKOA noin ole koskaan kokenut.
 
Olin syntyperäinen roomalaiskatolinen ja olinhan koko ikäni (31v) käynyt kirkossa. Olin ollut messupalvelija, Raamatun lukija messuissa, olin seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja sekä kuuluin hiippakuntaneuvostoon. Olin ollut töissä kuusi vuotta lastentarhanopettajana Nunnalassa eli Katolisten Sisarten leikki-ikäisten koulussa. Esimieheni oli puolalainen nunna. Hän oli silloisen puolalaisen paavin henkilökohtainen ystävä....
 
Eikös minun kohdallani Uskon asiat pitäisi olla kunnossa...? Olin uskontoni mukaan uudestisyntynyt vauvana kasteessa ja minut oli konfirmoitu ja vahvistettu piispan voitelulla nuorena ja olin silloin kuulema saanut Pyhän Hengen lahjat...ELI MINUN PITI OLLA KIRKON USKOSSA!?
 
Keskustelimme Timo Valtosen kanssa. Rukoilimme. Sanoin, että jos asiat JEESUKSEN kanssa eivät ole kunnossa, niin pyysin Häntä – JEESUSTA - selvittämään asiani!
 
Sain Missiokirjat. Kotona luin ja katselin niitä. Kirjassa oli kuva, jossa oli syvä rotko, jonka molemmin puolin oli ihmisiä. Vasemmalla puolella olivat jumalattomat ihmiset ja rotkon oikealla puolella olivat pelastuneet ihmiset. Katselin seuraavaa kuvaa, jossa oli tyhjä risti rotkon välissä. Koin olevani rotkon vasemmalla puolella eli en kokenut olevani uskovainen.
 
Vaimoni oli iltapesulla ja sammutin valon ja valmistauduin nukkumaan. Yhtä äkkiä pimeä huone tuli aivan kirkkaaksi ja ihmettelin, mistä kirkkaus tuli? Yhtään valoa ei ollut päällä huoneessa. Kirkkaus oli häikäisevä. Kuulin kirkkaudesta äänen, joka sanoi minulle.”JUHANI, KAIKKI SINUN SYNTISI OVAT ANTEEKSIANNETUT!” Ihmeissäni kysyin: ”KAIKKIKO?” Kirkkaudesta kuului jälleen selvä puhe: ”KAIKKI!” Silloin koin selvästi, että minä siirryin ristin kautta rotkon oikealle puolelle! Koin Uudestisyntyneeni ja Uskon elämä avautui valtavalla tavalla ja sitä on riittänyt reilut 31 vuotta. Olin kerran nähnyt tuon kirkkauden kuin aukinaisesta oven kautta loistavana, kun vielä en ollut Uskossa – olin silloin herätyksessä ennen Missiota.
 
Heprealaiskirje 10
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
 
Kolossalaiskirje
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on NÄKYMÄTTÖMÄN Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
 
Tutkin Sanaa ja se avautui ihmeellisellä tavalla. Menin raamatulliselle Tosisukovien upotuskasteelle Israelissa Genesaretin järvessä. Apostolien teot: 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
 
Roomalaiset 6 Kaste ja uusi elämä! Roomalaiskirje:
6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
 
SIUNAUSTA JA VARJELUSTA JA JOHDATUSTA TIMOLLE JA SEIJALLE JA KAHDELLE MUULLEKIN!
 
Hebrealaiskirje:
13:3 Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.
 
+
 
Lähe­tys­työtä tehneitä suoma­laisia pidä­tetty Male­siassa –
Malesiassa pidätetty suomalainen ehti päivittää Facebookia ennen kuin kännykkä vietiin – Ystävä: ryhmä ainakin viikon tutkintavankeudessa
Langkawin poliisi pidätti neljä suomalaista. Taustalla kuva yleisnäkymästä Langkawin saaren Cenangin rannalta.
Julkaistu: 22.11. 11:32
 
Timolla on hyviä ystäviä täällä Suomessa ja he varmasti saavat osaltaan autettua sitä. Hänellä on vakava sydänsairaus ja hän tarvitsee hyvät lääkkeet päivittäin. Uskotaan, että hän sieltä pääsee kyllä.
 
+
Kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö on yksi kristinuskon levittämisen takia pidätetyistä suomalaisista – "Joku sai seurueelta kynän ja ilmoitti heistä poliisille – tilanne on vakava"
+
Mika Niikko: ”Voit­teko kuvi­tella, että yhden kynän ojen­ta­minen voi johtaa 5 vuoden vankeu­teen?”
marraskuu 22, 2018 0:12
+
Mika Niikko puhui Malesiassa pidätetyn Timo Valtosen kanssa puhelimessa: "Timo tuo omaa uskoaan esiin joka paikassa" Kotimaa 21.11.2018 21:01
+
Kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö pidätetty Malesiassa, uhkana pitkä vankeus: ”Toteutti Jeesuksen käskyä” keskiviikko 21.11.2018 klo 17:42 (muokattu 21.11.2018 klo 18:06)
+
Malesiassa pidätettiin kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö – ”He ottivat puhelimet pois ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään”
Kansanedustaja Mika Niikon (ps) vaalipäällikkö pidätettiin Malesiassa.
Julkaistu: 21.11. 17:19 , Päivitetty: 21.11. 19:34
+
Malesiassa pidätettiin kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö – ”Hänellä oli kova hätä”
Julkaistu: 21.11. 17:19
+
Yksi Malesiassa pidätetyistä oli Joosua Missiosta
– järjestö on tuttu Suomi Jeesukselle -bussista
Julkaistu: 21.11. 16:15
+
Neljä suomalaista on pidätetty Malesiassa epäiltynä kristillisen materiaalin jakamisesta
MALESIA 21.11.2018 14:22 (päivitetty 14:41)
+
Neljä suomalaista pidätetty Malesiassa kristillisten vihkojen jakamisesta – joukossa perussuomalaisen Mika Niikon vaalipäällikkö - Pidätetyt olivat jakaneet kristillistä materiaalia. Muslimienemmistöisessä Malesiassa se on jyrkästi kiellettyä.
Malesia 21.11.2018 klo 10:13 päivitetty 21.11.2018 klo 13:00
+
Neljä suomalaista pidätetty Malesiassa, vuosien vankeus uhkaa – poliisi takavarikoi 336 muistikirjallista Raamatun tekstejä ja 47 kynää
Julkaistu: 21.11. 9:54
+
 
Presidentti Kyösti Kallion rukous ja puhe talvisodan aikana 1939!
Sitoudun Kallion rukoukseen:
-
FB+YSTÄVÄ!
-
TOSIUSKOVIEN UPOTUSKASTE! JEESUS: NÄIN TÄYTETÄÄN KAIKKI VANHURSKAUS! MONET OVAT KUTSUTUT, HARVAT VALITUT! Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
David Wilkersonin näky! Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
Kristalliyön tapahtumat - 80 vuotta 9.-10.11.2018 – Lutherin 535v-syntymäpäivä! Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
Sionistit marssivat lauantaina Turussa – toimittaja pelkää Vastarintaliikkeen iskua
-
Kertokaa siitä lapsillenne
-
JEESUS PELASTI JA PELASTAA 31 VUODEN AJAN! KIITOS JEESUS!
-
-
SAAKO SUOMENJUUTALAINEN YHTEISÖ ELÄÄ TURVASSA SUOMESSA?
Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
Uskova Vaimo peitätkö vai häpäisetkö pääsi -> miehesi -> Jumalanpalveluksessa rukoillessa ja profetoidessa?
-

Juhani Starczewski

Helsingin juutalainen seurakunta - Turvakeräys 72h - 8.10.2018 -> aikaa kerätä yhteensä 90 000 euroa!

2018-10-10 08:21:41
Helsingin juutalainen seurakunta - The Jewish Community of Helsinki 8. lokakuu kello 17.08 ·

Turvakeräys 2018 on alkanut! charidy.com/turva

30657138_1764435690284327_2092628756871396652_n2.jpgMeillä on 72h aikaa kerätä yhteensä 90 000 euroa. Jokainen lahjoitettu euro on kolmen euron arvoinen kiitos yksityisen lahjoittajan ja Patmos Lähetyssäätiön tuen. Tarvitsemme tukeasi! Voit lahjoittaa kampanjasivustolla luottokortin avulla: charidy.com/turva tai pankkisiirtona :
FI12 2185 1800 0014 64, NDEAFIHH, viite 1818
tai suomalaisen nettipankin kautta: www.jchelsinki.fi/lahjoita/turvallisuus
+
Helsingin juutalaisella seurakunnalla on Poliisihallituksen myöntämä varainkeräyslupa nro RA/2016/757, joka on voimassa kaikkialla Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta 1.1.2017-31.12.2018 
Turvallisuushuoli Kampin synagogassa: Juutalainen seurakunta kerää rahaa vartijan palkkaan, vuorokaudessa saatu kokoon 30 000 euroa
Seurakuntaa toivoo saavansa yksittäisten lahjoittajien turvin kokoon noin puolet turvallisuusbudjetistaan.
Julkaistu: 9.10. 15:12 , Päivitetty: 9.10. 16:58

Juhani Starczewski

SUURI ISRAEL-JUHLA! JAA TIETOA KAVEREILLESIKIN!

2018-10-05 23:10:17

Suuri_Israeljuhla-20181.jpg



”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” 1 Mooseksen kirja 12:3
"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha. Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi." Psalmi 122:6-9

Juhani Starczewski

KUKA PUOLUSTAA PUOLUSTUSKYVYTTÖMINTÄ?! Laita kaverillesikin!

2018-09-18 19:22:23

LÄHETETTY KAIKILLE 200 KANSANEDUSTAJALLE 18.9.2018 -> ARVOISA KANSANEDUSTAJA!

KUKA PUOLUSTAA PUOLUSTUSKYVYTTÖMINTÄ?!

Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti. Niinkuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat. Onnellinen se mies, jonka viini on niitä täynnä! Eivät he joudu häpeään, kun portissa puhuttelevat vihamiehiänsä. Psalmi 127

Ja Jumala loi ihmisen - Aadamin -  omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän - Aadamin - hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät 1 Ms 1:27. Mies on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. (1 Kor 11:7).

Daavid sanoi: "Syntiseksi minä olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps 51:5).
Ei ainoastaan ihmiselämä ala hedelmöittymisestä vaan myös synnillinen ihmiselämä alkaa siitä.
Psalmissa 58:4 sanotaan: "Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta saakka."
Jeremiaan Jumala kutsui jo äidinkohdusta (Jer 1:5).

Johannes Kastaja hypähti ilosta (Lk 1:44) ja täyttyi Pyhällä Hengellä äitinsä kohdussa (Lk 1:15)
Jumala ei Raamatussa koskaan täytä Pyhällä Hengellä muita kuin ihmisiä. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä Marian kohdussa (Mt 1:20) ja Raamattu osoittaa tämän olevan Hänen inhimillisen elämänsä alku.
Psalmin 139 mukaan Jumala on jopa kirjoittanut sikiön nimen kirjaansa taivaassa (jae 16).
Syntymätön lapsi on hedelmöittymisestä lähtien täysi ihminen, niin silloin kielto "Älä tapa" liittyy myös sikiöön kuten kaikkiin ihmisiin, koska kyse on tarkoituksenmukaisesta ihmiselämän tappamisesta.

Seuraavaan on koottu raamatullisia väitteitä koskien sikiön täyttä ihmisyyttä:
1. Syntymättömiä vauvoja kutsutaan lapsiksi, samalla sanalla puhuttaessa nuorista lapsista ja vauvoista, (Lk 1:41,44; 2:12,16; 2 Ms 21:22) ja joskus jopa aikuisista (1 Kun 3:17).
2. Syntymättömät lapset ovat Jumalan luomia (Ps 139:13) kuten Jumala loi myös Aatamin ja Eevan (1 Ms 1:27).
3. Syntymättömän lapsen elämää suojellaan samalla rangaistuksella, jonka saa aikuisten vahingoittamisesta tai tappamisesta (2 Ms 21:22; 1 Ms 9:6). 4. Kristus oli ihminen (jumalihminen) hetkestä jolloin Hän oli Marian kohdussa (Mt 1:20-21; Lk 1:26-27)
5.  Ja Jumala loi ihmisen - Aadamin -  omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän - Aadamin - hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät ( 1 Ms 1:27. Mies on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. (1 Kor 11:7).
On tieteellinen fakta, että ihmisen sukupuoli määräytyy hedelmöittymishetkellä.
6. Syntymättömät lapset ovat syntisiä (Ps 51:5) ja voivat iloita (Lk 1:44), ominaisuuksia, jotka ovat ihmiselle tunnusomaisia.
7. Persoonapronomineja käytetään kuvaamaan syntymättömiä lapsia (Jer 1:5) kuten muitakin ihmisiä.
8. Sanotaan, että Jumala tuntee intiimisti ja henkilökohtaisesti syntymättömät kuten muutkin (Ps 139:15-16; Jer 1:5).
9. Jumala jopa kutsuu syntymättömiä (1 Ms 25:22-23; Tuom 13:2-7; Jes 49:1,5; Gal 1:15).

Kokonaisuutena nämä Raamatun kohdat eivät jätä epäilystäkään, etteikö syntymätön olisi ihminen, poikavauva Jumalan kuva, yhtä lailla kuin pieni lapsi tai aikuinen. Poikavauva on luotu Jumalan kuvaksi hedelmöittymishetkestä saakka ja syntymää edeltävä elämä on arvokas ja sitä suojelee Jumalan laki: "Älä tapa".
Vahingossa tapahtunut tappo ei ole raamatullisessa mielessä rikos, (4 Ms 35:11,12). Mutta tiedostettu viattoman ihmisen tappo on. Syntymätön on myös ihminen, siten syntymättömän tappaminen on väärin, on se sitten tehty pahansuovasti tai hyvin motiivein, sillä hyvätkään motiivit eivät oikeuta sitä. Tietenkään kaikki tappaminen ei ole väärin. Raamattu ei esimerkiksi vastusta oman elämän puolustamista, vaikka oli tarpeellista tappaa uhkaaja. 2 Ms 22:2 sanoo: "Jos varas tavataan murtautumasta sisään ja hänet lyödään hengiltä, surmaaja ei joudu vastuuseen hänen verestään." Käsky käännetään "Älä tapa", mutta hepreankielinen sana ei tarkoita yksinkertaisesti tappamista, vaan ennemminkin tarkoituksenmukaisesta ihmiselämän tappamisesta.

Vaikka Raamattu ei tuomitse kaikkea tappamista, se tuomitsee kuitenkin tiedostetun viattoman ihmiselämän tappamisen, vanhan tai nuoren, syntyneen tai syntymättömän. Egyptin kuningas käski tappaa kaikki syntyneet poikalapset, mutta kätilöt eivät suostuneet tottelemaan kuninkaallista käskyä ja Jumala siunasi heitä heidän myötätuntonsa ja rohkeutensa vuoksi (2 Ms 1). Ihmisen tappaminen ilman oikeutettua syytä on Raamatussa vakava rikos. Koska poikavauva on Jumalan kuva, se on hyökkäys Jumalaa vastaan. Jumala ei suhtaudu siihen kevyesti (Ilm 2), eikä meidänkään pitäisi.

ERITYISIÄ ONGELMIA, JOITA TULISI AJATELLA

Muutamat erityiset ongelmat vaativat huomiota. Ensinnäkin, vakavasti vammautuneita lapsia ei ole oikeutta abortoida, koska he ovat vammastaan huolimatta ihmisiä. Ihmiselämää tulisi suojella, oli fyysinen vammautuminen miten vakavaa hyvänsä. Jos on väärin tappaa vammautuneita lapsia ja aikuisia, niin on väärin tappaa syntymättömiäkin.

Toiseksi, entä ne lapset, jotka ovat siinneet raiskauksen kautta? Raiskaus on yksi pahimmista loukkauksista, mitä ihminen voi kärsiä. Kuitenkin täytyy muistaa, ettei ole mitään keinoa tehdä tapahtunutta tapahtumattomaksi. Lopettaessaan raskauden abortin kautta ihminen ei poista raiskausta. Raiskauksen uhri ei myöskään saa oikeutta kohdistamalla rangaistuksen syntymättömään lapseen. Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Syyllisyys oman lapsen hengen riistämisestä, raiskauksen nöyryytyksen lisäksi, ei auta äitiä. Viattoman syntymättömän lapsen tappaminen on rikos. Miksi rankaisisimme viatonta raiskauksen tulosta? Rankaistaan syyllistä, raiskaajaa. Vaikka raiskauksen tuloksena tapahtuu erittäin harvoin hedelmöittyminen, niilläkin muutamilla lapsilla, jotka ovat syntyneet raiskauksen tuloksena, on oikeus elää. Heidätkin on tehty Jumalan kuviksi (Ps 139:13-16).

Kolmanneksi, eikö naisella tulisi olla oikeus hallita omaa kehoaan? Vauva ei ole osa äidin kehoa. Se on erillinen ihmisolento, jolla on oma kehonsa. Äiti ruokkii vauva kohdussa, mutta onko äidillä oikeus lopettaa vauvan ruokkiminen sen syntymän jälkeen? Tämä olisi tappamista näännyttämällä. Samoin olisi syntymättömän lapsen ruuan saamisen katkaiseminen. Entä jos vauvan olemassaolo uhkaa äidin henkeä? Tässä kysymyksessä kristityt eroavat. Jotkut säästäisivät vauvan hengen, koska eivät saa tappaa, mutta he sallivat äidin kuoleman tässä tilanteessa. Monet ovat kuitenkin tätä vastaan, perusteenaan itsepuolustus. Heidän mukaansa äidillä on oikeus suojella elämäänsä sen uhkaajaa vastaan, vaikka toista ihmistä vastaan (2 Ms 22:2). Teknisesti tällainen teko ei olisi abortti, vaan tarpeellinen teko äidin elämän säilyttämiseksi, mikä johtaisi myös sikiön kuolemaan. Jotain lohtua voi olla siitä, että tällaisia tapauksia esiintyy hyvin harvoin. Viimeksi mainituissa kysymyksistä tekee vaikeita se, että on kyseessä kaksi ihmiselämää. Siten syntyy ristiriita molempien elämän säilyttämisintressien välille.

Lopuksi on tärkeää muistaa, että vaikeat poikkeustapaukset ovat erittäin harvinaisia. Kun esim. Suomessa nykyään tehdään n. 10.000 aborttia vuodessa, joukossa ei yleensä ole yhtään tällaista erityistapausta. Keskusteltaessa abortista tulisi ensiksi ratkaista asennoituminen niihin yli 99 % tapauksista, jotka eivät mitenkään ole luokiteltavissa poikkeustapauksiksi.

ABORTTI: SYNTYMÄTTÖMÄN LAPSEN TAPPAMINEN
- Raamatulliset perusteet aborttia vastaan

Tiedoksenne!

Kunnioittaen

Juhani Starczewski

+358 40 757 3537
juhani.starczewski@elisanet.fi
Kotisivu: http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
Facebook: https://www.facebook.com/juhani.starczewski
Twitter: https://twitter.com/juhanistarczews

Presidentti Kyösti Kallion rukous ja puhe talvisodan aikana 1939!
Sitoudun Kallion rukoukseen:
https://www.adressit.com/presidentti_kyosti_kallion_rukous_ja_puhe_talvisodan_aikana_1939

-------- Alkuperäinen viesti --------
Aihe: Kuka puolustaa puolustuskyvyttömintä?!
Päiväys: 18.9.2018 16:14
Lähettäjä: juhani.starczewski@elisanet.fi
Vastaanottaja: eduskunta@eduskunta.fI
olavi.ala-nissila@eduskunta.fi;mikko.alatalo@eduskunta.fipertti.hakanen@eduskunta.filasse.hautala@eduskunta.fipetri.honkonen@eduskunta.fihannu.hoskonen@eduskunta.fikauko.juhantalo@eduskunta.fiantti.kaikkonen@eduskunta.fitimo.kalli@eduskunta.finiilo.keranen@eduskunta.fiesko.kiviranta@eduskunta.fitimo.v.korhonen@eduskunta.fiantti.kurvinen@eduskunta.fiseppo.kaariainen@eduskunta.fijari.leppa@eduskunta.fimika.lintila@eduskunta.fimarkus.lohi@eduskunta.fimarkku.pakkanen@eduskunta.fimauri.pekkarinen@eduskunta.fiarto.pirttilahti@eduskunta.fipekka.puska@eduskunta.fituomo.puumala@eduskunta.fijuha.pylvas@eduskunta.fiantti.rantakangas@eduskunta.fijuha.rehula@eduskunta.fimarkku.rossi@eduskunta.fimikko.savola@eduskunta.fijuha.sipila@eduskunta.fimartti.talja@eduskunta.fikimmo.tiilikainen@eduskunta.fiari.torniainen@eduskunta.fitapani.tolli@eduskunta.fimatti.vanhanen@eduskunta.fieerikki.viljanen@eduskunta.fisirkka-liisa.anttila@eduskunta.fianne.berner@eduskunta.fihannakaisa.heikkinen@eduskunta.fimarisanna.jarva@eduskunta.fianne.kalmari@eduskunta.fihanna.kosonen@eduskunta.fikatri.kulmuni@eduskunta.fieeva-maria.maijala@eduskunta.fiaila.paloniemi@eduskunta.fiulla.parviainen@eduskunta.fiannika.saarikko@eduskunta.fianu.vehvilainen@eduskunta.fimarkku.eestila@eduskunta.fiharry.harkimo@eduskunta.fitimo.heinonen@eduskunta.fiantti.hakkanen@eduskunta.fiharri.jaskari@eduskunta.fikalle.jokinen@eduskunta.fiilkka.kanerva@eduskunta.fipauli.kiuru@eduskunta.fijukka.kopra@eduskunta.fieero.lehti@eduskunta.fikai.mykkanen@eduskunta.fipetteri.orpo@eduskunta.fiwille.rydman@eduskunta.fipertti.salolainen@eduskunta.fiarto.satonen@eduskunta.fieero.suutari@eduskunta.fikari.tolvanen@eduskunta.fijuhana.vartiainen@eduskunta.fisinuhe.wallinheimo@eduskunta.fiben.zyskowicz@eduskunta.fisanni.grahn-laasonen@eduskunta.fipia.kauma@eduskunta.fisusanna.koski@eduskunta.fijaana.laitinen-pesola@eduskunta.fielina.lepomaki@eduskunta.fisari.multala@eduskunta.fijaana.pelkonen@eduskunta.fisari.raassina@eduskunta.fipaula.risikko@eduskunta.fiveera.ruoho@eduskunta.fisari.sarkomaa@eduskunta.fisaara-sofia.siren@eduskunta.fimari-leena.talvitie@eduskunta.filenita.toivakka@eduskunta.fisofia.vikman@eduskunta.fianne-mari.virolainen@eduskunta.fisimon.elo@eduskunta.fireijo.hongisto@eduskunta.fiari.jalonen@eduskunta.fikimmo.kivela@eduskunta.fikari.kulmala@eduskunta.fijari.lindstrom@eduskunta.fimartti.molsa@eduskunta.fijussi.niinisto@eduskunta.fipentti.oinonen@eduskunta.fivesa-matti.saarakkala@eduskunta.fitimo.soini@eduskunta.fisampo.terho@eduskunta.fimatti.torvinen@eduskunta.fikaj.turunen@eduskunta.fitiina.elovaara@eduskunta.fimaria.lohela@eduskunta.fianne.louhelainen@eduskunta.fipirkko.mattila@eduskunta.filea.makipaa@eduskunta.fijukka.gustafsson@eduskunta.fitimo.harakka@eduskunta.fieero.heinaluoma@eduskunta.filauri.ihalainen@eduskunta.fiilkka.kantola@eduskunta.fimika.kari@eduskunta.fiantti.lindtman@eduskunta.fiilmari.nurminen@eduskunta.fiantti.rinne@eduskunta.fijoona.rasanen@eduskunta.fiville.skinnari@eduskunta.fierkki.tuomioja@eduskunta.fiharry.wallin@eduskunta.fieeva-johanna.eloranta@eduskunta.fimaarit.feldt-ranta@eduskunta.fitarja.filatov@eduskunta.fimaria.guzenina@eduskunta.fituula.haatainen@eduskunta.fianneli.kiljunen@eduskunta.fikrista.kiuru@eduskunta.fisuna.kymalainen@eduskunta.fisanna.marin@eduskunta.firiitta.myller@eduskunta.fimerja.makisalo-ropponen@eduskunta.fijohanna.ojala-niemela@eduskunta.fisirpa.paatero@eduskunta.fikristiina.salonen@eduskunta.fisatu.taavitsainen@eduskunta.fikatja.taimela@eduskunta.fimaria.tolppanen@eduskunta.fipilvi.torsti@eduskunta.fitytti.tuppurainen@eduskunta.fijutta.urpilainen@eduskunta.fipia.viitanen@eduskunta.fijuho.eerola@eduskunta.fiteuvo.hakkarainen@eduskunta.fiolli.immonen@eduskunta.fitoimi.kankaanniemi@eduskunta.firami.lehto@eduskunta.fijani.makela@eduskunta.fimika.niikko@eduskunta.fitom.packalen@eduskunta.fimika.raatikainen@eduskunta.fijari.ronkainen@eduskunta.fisami.savio@eduskunta.fiville.tavio@eduskunta.fiville.vahamaki@eduskunta.fi;  ritva.elomaa@eduskunta.filaura.huhtasaari@eduskunta.fiarja.juvonen@eduskunta.fileena.meri@eduskunta.fi;  touko.aalto@eduskunta.fipekka.haavisto@eduskunta.fihaavisto@fin.la;  jyrki.kasvi@eduskunta.fiville.niinisto@eduskunta.fiolli-poika.parviainen@eduskunta.fijani.toivola@eduskunta.fiantero.vartia@eduskunta.fiozan.yanar@eduskunta.fiouti.alanko-kahiluoto@eduskunta.fihanna.halmeenpaa@eduskunta.fisatu.hassi@eduskunta.fiheli.jarvinen@eduskunta.fiemma.kari@eduskunta.fijohanna.karimaki@eduskunta.fikrista.mikkonen@eduskunta.fipaavo.arhinmaki@eduskunta.fimarkus.mustajarvi@eduskunta.fijari.myllykoski@eduskunta.fimatti.semi@eduskunta.fikari.uotila@eduskunta.fili.andersson@eduskunta.fikatja.hanninen@eduskunta.fianna.kontula@eduskunta.fiannika.lapintie@eduskunta.fiaino-kaisa.pekonen@eduskunta.fihanna.sarkkinen@eduskunta.fianders.adlercreutz@eduskunta.fithomas.blomqvist@eduskunta.fimats.lofstrom@eduskunta.fimats.nylund@eduskunta.fijoakim.strand@eduskunta.fistefan.wallin@eduskunta.fieva.biaudet@eduskunta.fianna-maja.henriksson@eduskunta.fimikaela.nylander@eduskunta.fiveronica.rehn-kivi@eduskunta.fi;  antero.laukkanen@eduskunta.fipeter.ostman@eduskunta.fi;  sari.essayah@eduskunta.fipaivi.rasanen@eduskunta.fisari.tanus@eduskunta.fihanna-leena.mattila@eduskunta.fipaavo.vayrynen@eduskunta.fi;  riitta.makinen@eduskunta.firaija.vahasalo@eduskunta.fimia.laiho@eduskunta.fieero.reijonen@eduskunta.fi


Juhani Starczewski



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…