TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE!

Ota yhteyttä adressin tekijään

ETTEI JUMALAN SANA PILKATUKSI TULISI!

2023-03-25 09:18:31

NYKYÄÄN ERITYISESTI PIENTEN LASTEN JA SUURPERHEIDEN ÄIDIT OVAT PYRKIMÄSSÄ EDUSKUNTAAN, HEIDÄN ALAMAISET MIEHENSÄ TOIMIVAT "SIJAISÄITEINÄ" JA NÄIN JUMALAN SANA JOUTUU PILKATUKSI!

Kuvassa voi olla teksti

OLISIVAT SIVIÄT, PUHTAAT, KOTONANSA PYSYVÄISET, HYVÄT, MIEHILLENSÄ ALAMAISET, ETTEI JUMALAN SANA JOUDU PILKATUKSI. ÄLKÄÄ EKSYKÖ, JUMALA EI SALLI ITSEÄNSÄ PILKATA; SILLÄ MITÄ IHMINEN KYLVÄÄ, SITÄ HÄN NIITTÄÄ!

Vanhat vaimot myös käyttäisivät itsensä niin kuin pyhäin sopii, ei panetteliat, eikä juomarit, mutta hyvin opettavaiset:
Että nuoret vaimot heiltä hyviä tapoja oppisivat, miehiänsä rakastaisivat, lapsensa rakkaina pitäisivät...

Kirje Titukselle 2 Terveen opin mukainen elämä
1 Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
1 Mutta puhu sinä niitä, mitkä ovat terveelliseen oppiin soveliaat:
1 Sinun puheesi olkoon terveen opin mukaista. [2. Tim. 1:13]
2 vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
2 Että vanhat olisivat raittiit, kunnialliset, siivolliset, lujat uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä;
2 Kehota vanhoja miehiä olemaan raittiita, arvokkaita ja maltillisia sekä osoittamaan tervettä uskoa, rakkautta ja kestävyyttä.
3 niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
3 Vanhat vaimot myös käyttäisivät itsensä niin kuin pyhäin sopii, ei panetteliat, eikä juomarit, mutta hyvin opettavaiset:
3 Vanhojen naisten tulee samoin käyttäytyä arvokkaasti. He eivät saa puhua muista pahaa eivätkä olla viinin orjia, vaan heidän on opetettava muita hyvään. [1. Tim. 3:11]
4 voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
4 Että nuoret vaimot heiltä hyviä tapoja oppisivat, miehiänsä rakastaisivat, lapsensa rakkaina pitäisivät,
4 Heidän tulee kehottaa nuoria naisia rakastamaan miestään ja lapsiaan,
5 olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
5 Olisivat siviät, puhtaat, kotonansa pysyväiset, hyvät, miehillensä alamaiset, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
5 olemaan puhtaita ja siveitä, hoitamaan hyvin kotinsa ja mukautumaan miehensä tahtoon, jottei Jumalan sana joutuisi pilkan kohteeksi. [1. Kor. 14:34+]
-------
Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa ovat lihaa eivätkä henkeä.
Kun Herra ojentaa kätensä, suistuu auttaja, ja autettava kaatuu, ja yhdessä he kumpikin hukkuvat.
Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri,
MUTTA EIVÄT KATSO ISRAELIN PYHÄÄN, EIVÄT KYSY NEUVOA HERRALTA.
Mutta myös hän on viisas, ja hän tuottaa onnettomuuden; hän ei peruuta sanojansa, vaan nousee pahantekijäin sukua vastaan ja väärintekijäin apuuntuloa vastaan.

Kuvassa voi olla teksti

Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.


Juhani Starczewski

Antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika!

2023-03-15 10:11:10

USVA - Jyväskylän uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen verkosto -> KUVASSA ON 12 ANTIKRISTUSTA!
https://www.facebook.com/groups/usva.jyvaskyla

333539856_586333916860650_8496308910948510890_n.jpg?_nc_cat=106&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=KhbhRx7C13cAX_NEqe6&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfBJzhTohtdKHfbOiXS2AAne9HKMnbeNj3wocby6vjwNLg&oe=641CB5AC

“Jumalallisten uskontojen tulee olla ihmisten ykseyden syy, yhtenäisyyden ja rakkauden keinot; niiden tulee edistää universaalista rauhaa, vapauttaa ihminen kaikista ennakkoluuloista, antaa iloa ja iloa, harjoittaa ystävällisyyttä kaikille ihmisille ja päästä eroon kaikki erilaisuudet ja erot. ”
Abdu'l-Bahha,
Valinnat Abdu'l-Bahán kirjoituksista, sivu 28.
Shervin Rahmatian
+
JEESUS: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani!
Kaikkien polvien pitää JESUKSEN NIMEEN NOTKISTUMAN, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että JEESUS KRISTUS ON HERRA. Fil 2
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
+
1.Johanneksen kirje:
2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.

4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

2.Johanneksen kirje:
1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

2.Tessalonikalaiskirje:

Vastustaja, Antikristus

2:1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2:2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saa tanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

PELASTUKSEEN VALITUT -> OLETKO VALITTU?
JEESUS: Sillä monet ovat kutsutut, mutta HARVAT VALITUT. Matteuksen evankeliumi 22:14

2:13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
2:14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
2:15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
2:16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
2:17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.

Luukkaan evankeliumi:
12:32 Älä pelkää, SINÄ PISKUINEN LAUMA; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.

-------

Suomen antikristukset

Esittely
335585276_1062958011284349_6667994335957607405_n.jpg?_nc_cat=107&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=v_rG0lbWpnQAX_-Uvq2&_nc_oc=AQmqhcYwXeiCBA6v27HdMnb14n-GJ2G53gO-HWYjg-d-6VyckaKIbI8wg6PF1Hw441w&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfCkOu_uDg1_sI2k6vL-6O7s0vK8JP1lyLwhcGC_ZiMDVw&oe=641C8362

USKOT-foorumi ry on uskontojen yhteistyöjärjestö, joka edustaa kuutta uskontokuntaa: kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, myöhempien aikojen pyhiä, buddhalaisuutta ja hindulaisuutta. Foorumin jäsenyhteisöjä ovat
Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto ry,
Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry (SEN)
Jyväskylän kristillisten seurakuntien yhteistyötoimikunta (JYKSY)
sihteeri Kari Valkonen p. 050 384 3702, kari.valkonen@kolumbus.fi
Suomen Islam-seurakunta,
Suomen Islamilainen Neuvosto ry (SINE),
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Suomessa sekä Suomen Buddhalainen Unioni SBU ry. Suomen Hindufoorumi ry
liittyi tarkkailijajäseneksi 28.4.2022. Tarkkailijajäsenyys kestää kaksi vuotta ennen sitoutumista varsinaiseksi jäseneksi.

USKOT-foorumin tarkoituksena on vaalia yhteiskuntarauhaa. Edistämme uskontojen välistä vuoropuhelua, yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta. Uskonnonvapaus ja yhdenvertaisuus ovat Foorumin keskeisiä arvoja. Oikeus harjoittaa uskontoaan ja elää sen mukaisesti sekä kaikkien uskontojen tasavertaisten oikeuksien puolustaminen ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä.

Uskontoja yhdistävät perusarvot rauhasta, ymmärryksestä ja vastuunkannosta. Nämä toimivat ohjenuorana myös Foorumin toiminnassa. USKOT-foorumi on Religions for Peace (Uskonnot rauhan puolesta) -verkoston jäsen ja työmme linkittyy näin osaksi maailmanlaajuista liikettä uskontojen vuoropuhelun edistämiseksi.

Foorumi tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa, toimii asiantuntijana uskontoihin liittyvissä asioissa, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja järjestää erilaisia tapahtumia. Foorumi edistää kaikessa toiminnassaan näkyvää uskonnon roolia osana jokapäiväistä elämää sekä uskontojen edustajien näkyvyyttä aktiivisina toimijoina yhteiskunnassa.

https://uskot.fi/2019/01/esittely/


Juhani Starczewski

SIUNATTUA NAISTEN PÄIVÄÄ VUODEN JOKAISELLE PÄIVÄLLE!🙏🫶👍🤝👏☝️

2023-03-11 09:09:18

SIUNATTUA NAISTEN PÄIVÄÄ VUODEN JOKAISELLE PÄIVÄLLE!🙏🫶👍🤝👏☝️
334936094_1229191894366394_3922767433439824770_n.jpg?_nc_cat=109&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=wRO9Nx1IO4IAX8M0CKa&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfA7RfyEhle-pEANMV6THuO6Ey99xRLFUJBjeg6kCNWv-Q&oe=64106E2F
Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Efesolaiskirje 5:24

PÄÄN PEITTÄMINEN JUMALANPALVELUKSSA!
Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. NAINEN TAAS HEIJASTAA MIEHEN KUNNIAA. Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. JOS MIEHELLÄ ON PÄÄHINE PÄÄSSÄÄN, KUN HÄN RUKOILEE TAI PROFETOI, HÄN HÄPÄISEEN PÄÄNSÖ ELI KRISTUKSEN. SEN SIJAAN JOS NAINEN ON AVOPÄIN ILMAN PÄÄHINETTÄ, KUN HÄN RUKOILEE JA PROFETOI, HÄN HÄPÄISEE PÄÄNSÄ ELI MIEHENSÄ, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa/huntunsa pois. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. SENTÄHDEN VAIMON TULEE PITÄÄ PÄÄSSÄÄN VALLANALAISUUDEN MERKKI ENKELIEN TÄHDEN.
1 Korinttolaiskirje 11
335023699_547547887489882_7216628579871406336_n.jpg?_nc_cat=108&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=hKqE4od__XcAX_gc0Zx&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfCxkMzlozM0EhsnDrmeLGgUpBBAEm64thz4-QwuavC4DA&oe=6412164C

SAARA OLI KUULIAINEN AABRAHAMILLE, KUTSUEN HÄNTÄ HERRAKSI; JA HÄNEN LAPSIKSEEN TE OLETTE TULLEET ...ETTEIVÄT TEIDÄN RUKOUKSENNE ESTYISI!
Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa. Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen Katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää. Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin HEIKOMMAN ASTIAN kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi. 1 Pietarin kirje 3
334932229_894606871749719_5922536336058996732_n.jpg?_nc_cat=100&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=J9JBA43Lm7gAX91U0Ka&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfD6sfA4Z63hnyy2iaRN02Jce4RM4Mhv32Ta2DMPOV--Vw&oe=641148A8
JEESUS ANTAA HEIKOMMALLE ASTIALLE -> NAISILLE SUUREMMAN KUNNIAN! ME VERHOAMME NAISET ERITYISEN ARVOKKAASTI!
Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat MUITA HEIKOMPIA, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti Jumala ei ole epäjärjestyksenne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille SUUREMMAN KUNNIAN, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. 1 Korinttolaiskirje 12

JÄRJESTYS SEURAKUNNAN KOKOUKSISSA -> JUMALA EI OLE EPÄJÄRJESTYKSEN JUMALA -> VAIMOJEN ON KYSYTTÄVÄ ASIAA KOTONA OMALTA MIEHELTÄÄN!
Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. 1 Korinttolaiskirje 14
334933838_537876835152016_8818450887817543124_n.jpg?_nc_cat=101&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=lOIHc4liZz8AX8rKT-Z&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfCmBxOap4Rf5m4BIgOMsj6upPNjDokHyXqcRmLtbHAjNg&oe=64103BC7
OHJEITA JUMALANPALVELUSTA VARTEN - VAIMO VASTASI JUMALALLE:"KÄÄRME PETTI MINUT, JA MINÄ SÖIN!
Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä.
Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin". Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
1. kirje Timoteukselle 2

TERVEEN OPIN MUKAINEN ELÄMÄ, ETTEI JUMALA SANA PILKATUKSI TULISI...MIEHILLENSÄ ALAMAISET!
Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu: vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet; niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olisivat siviät, puhtaat, kotonansa pysyväiset, hyvät, miehillensä alamaiset, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi. Kirje Titukselle 2
334952791_941283790222587_3621107924507319907_n.jpg?_nc_cat=111&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=wbLfU6rP6EQAX92nD9J&_nc_oc=AQmmET28_9XFW9jiwBYAFJTl9-i1Cq796XmCwkjUd2FQtmRzwcNyQM8CiIoNg3M52tw&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfAVp2SkqGE0Mgio74JXJqo5ZmW9saUogJHib-zV-6qcNA&oe=641114D5
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Apostolien teot 17:30

On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? 1. Pietarin kirje 4:17

Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Heprealaiskirje 10:31

Helluntaipastorit pähkäilevät miksi nainen saa toimia vanhimpana
https://www.youtube.com/watch?v=N4uX5rGV0Lc


Juhani Starczewski

Jeesus paransi viisi uskovaa perjantain 17.2.2023 tilaisuudessa!

2023-02-23 12:33:15

JEESUS paransi viisi Uskovaa perjantain 17.2.2023 tilaisuudessa. KIITOS JEESUS, rukoilijana Juhani Starczewski, videon kuvasi Markus Leppiniemi.🙏👍🤝👏☝️
https://www.facebook.com/juhani.starczewski.3/videos/724120489204744

#Jeesus
paransi viisi uskovaa perjantain 17.2.2023 tilaisuudessa. Tässä video yhdestä. Tunnen rukoilijan (Juhani Starczewski) henkilökohtaisesti - hänessä ei ole vilppiä eikä videota ole manipuloitu, tai tehty temppuja.
@kirkko_evl
@LuomaTapio
#kirkko
https://twitter.com/T_Vesterberg/status/1627587149917831169?t=A4_Lk31XL9VBSO7rJxzzGw&s=19&fbclid=IwAR1TXbt3sovPBa0LJHCeIwT6Vhgr712y7TvUo6JNZHBmmYKFkbBAmGMTHTE

Paula Margareta kirjoittaa: Lääkärit on sitten turhia, kun jesse parantaa

Juhani Starczewski kirjoittaa: Paula Margareta Jooo, ainakin nämä jalka-ja selkävaivat ovat parantuneet 100%... Suurimmalla osalla ihmisistä on eri pituiset jalat ja se aiheuttaa selkä- ja jalkavaivoja...Kaikki ne, jotka ovat pyytäneet rukousta, ovat parantuneet ja vaivat ovat hävinneet! 🙏👍👏🤝

Juhani Starczewski kirjoittaa: Paula Margareta Jessestä en tiedä en tunne, mutta JESHUA MESSIAS on meidät luonutkin, joten voi korjatakin!


Juhani Starczewski

TIEDÄTKÖ LAKIEN JUURET?

2023-02-18 14:11:40

LAKIEN JUURET - JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ TAI KRISTINUSKO EI OLE KOSKAAN OLLUT LAINSÄÄDÄNTÖMME PERUSTANA, VAAN ROOMALAINEN JA GERMAANINEN OIKEUS!
Klikkaa kuvia ja lue tekstit!
Seppo Heinola
https://www.kotimaa.fi/blogit/lakien-juuret/

Usein kuulee esitettävän länsimaisen ja sitä myöten myös Suomen oikeusjärjestyksen lepäävän kristillisellä pohjalla. Ja näinhän lähes kaikki suomalaiset ajattelevat. Tämä yleinen myytti ei enää pitkään aikaan ole ollut totta.

Oikeuden jumalatar vaaka ja miekka kädessäänEsitetään oikeuden jumaluus feminiinisenä.

Roomalaisen oikeuden jumalatar oli nimeltään Justitia, ja hän piti kädessään oikeuden vaakaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Roomalainen_oikeus

Roomalaisen oikeuden periaatteita
http://vintti.yle.fi/ohjelmat.yle.fi/tuomio/roomalainen_oikeus.html

Kahdentoista taulun lait (lat. Leges duodecim tabularum) on Rooman vanhin, vuosina 451 – 450 eaa. syntynyt lakikokoelma. Lait oli kaiverrettu kahteentoista tammipuiseen[1] tauluun, jotka oli asetettu julkisesti nähtäväksi Rooman Forumille.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahdentoista_taulun_lait

Esoteeriset symbolit
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/search?q=lex&fbclid=IwAR3woq7rW8RNzwwZRgKAl0Tf2J28xC9WNZvjj7vlvc4FL1tONRb-aDu4fcM

Senaatintori - osa 2:
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2014/11/senaatintori-osa-2-ulrika-eleonoran.html

Esoteeriset patsaat
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page.html

Lainsäädäntömme nimittäin joitain kanonisia perheoikeudellisia kohtia lukuun ottamatta pohjautuu lähinnä roomalaiseen ja germaaniseen oikeuteen. Ko. virheellinen käsitys perustuukin lainsäädäntöön ennen 1700-luvun lopun suurta lakiuudistusta. On otettava ennen kaikkea huomioon, että esim. omaisuusrikoksia koskevat yleisperiaatteet (varkauden sanktioitavuus jne.) eivät ole mitään erityisesti kristillisiä periaatteita; esimerkiksi varkaus on ollut sanktioitu kaikkialla maailmassa ennen kuin kristinuskosta tiedettiin mitään.

Vähän lisää asiasta:

Corpus Iuris

Mainitun roomalaisen oikeuden vaikutukset suomalaiseenkin lainsäädäntöön ovat olleet suuret. Bysantin keisari Justinianus kokosi antiikin Rooman lait ja oikeustiedon Corpus Iuris Civilis –teokseksi 530-luvulla. Teos unohtui sitten kokonaan varhaiskeskiajalla, mutta ”löydettiin” uudestaan, kun oikeustiede elpyi 1100- luvulla Italian Bolognasta lähtien. Keskiajalla teosta pidettiin raamatun tapaisena ehdottomana totuutena, mutta myöhemminkin sen monet periaatteet ovat siirtyneet eurooppalaiseen oikeuskäytäntöön. Erityisesti 1800-luvun alussa julkaistut ranskalainen Code Civil ja saksalainen Bürgerliche Gesetzbuch välittivät roomalaisia oikeusperiaatteita eurooppalaiseen lainsäädäntöön.

Pohjoismaat tulivat oikeudenkäytössään pitkään toimeen turvautumalla vanhoihin maanlakeihin sekä lähinnä Saksan kautta tulleisiin roomalaisen oikeuden periaatteisiin. Lars Björnen mukaan kerrotaan Svean hovioikeuden pöydällä olleen vielä 1700-luvulla kaksi kirjaa: Kristofferin maanlaki sekä Corpus Iuris Civilis.

Roomalaisen oikeuden periaatteet kiteytetään usein latinankielisiin lentäviin lauseisiin. Professori Björne heittää näistä muutaman esimerkin:

AUDIATUR ET ALTERA PARS = kuunneltakoon myös toista osapuolta.

JUS EST ARS BONI ET AEQUI = oikeus on hyvän ja kohtuullisen taito.

FAVOR DEFENSIONIS = suosi puolustusta

RATIO LEGIS = (etsi) lain tarkoitus.

Konkursseja ja testamentteja

Kun puhutaan roomalaisen oikeuden vaikutuksesta Suomen nykyiseen siviilioikeuteen, on Björnen mukaan v a i k e u k s i a l ö y t ä ä
a l u e , j o s s a s i t ä e i o l e o l l u t. Perheoikeudessa vaikutus on vähäinen ja yhtiöoikeus on kokonaisuudessaan myöhäisempää perua. Tosin yhtiöoikeuden tärkeä käsite konkurssi on roomalaista perua. Mutta varsinkin yksityisiä kansalaisia koskevia ongelmia ratkaistaan e d e l l e e n roomalaisesta oikeudesta peräisin olevien säännösten nojalla.

Björne esittää pari esimerkkiä. Jos kesämökin omistajalla on maarekisteriin merkitty oikeus käyttää naapurin tontilla kulkevaa tietä, naapurilla on tierasite. Rasitteen eli servituutin käsite on peräisin roomalaisesta oikeudesta.

Jos kesämökin omistaja haluaa määrätä omaisuudestaan vielä kuolemansa jälkeen, hän voi tehdä testamentin. Testamentinkin käsite on roomalaista oikeutta. Vanhan pohjoismaisen oikeuden mukaan perinnönjättäjän omaisuus siirtyi suoraan hänen sukulaisilleen hänen voimatta mitenkään vaikuttaa asiaan.

Niinkin uusi säännös kuin puutteelliseksi osoittautuneen asunnon ostajan oikeus jälkikäteiseen hinnan alennukseen perustuu roomalaisen oikeuteen. Taustalla on actio quanti minoris, jonka preetori myönsi viallisen orjan ostajalle, Björne kertoo.

"Jos joku makaa naisen väkisin ja hänet saadaan kiinni verekseltä ja kaksitoista miestä todistaa, on kihlakunnan tuomarin heti pyällettävä arpakapula ja kutsuttava kokoon käräjät ja tuomittava mies miekalla mestattavaksi; älköön lykätkö sitä tuonnemmaksi."

Kristinuskolla ei ole siis oikeusperiaatteisiimme mitään ns. ensiyön oikeutta eikä oikeutta nimittää uskontoaan oikeusjärjestelmämme alkupisteeksi ja perustaksi. Tosiasia toki on, että kristilliset Mooseksen kirjoista otetut oikeusperiaatteet vallitsivat 'silmä silmästä ' periaatteella jonkin aikaa; tuolloin lainkäyttö oli julmimmillaan, kidutusta käytettiin, varkaat ruoskittiin ja hirtettiin jne. Valistuksen tulo oikeusjärjestelmäämmekin aiheutti nykyisen lainsäädännön inhimillistymisen ja järkiperäistymisen. Tuon järjen pohjana oli jälleen kunniaan palautettu roomalainen oikeus, josta peräisin mm. kuuluisa Olaus Petrin tuomarin ohjekin pohjimmiltaan oli.
+
Esoteeriset patsaat
Tarot-patsaita:
Muita esoteerisia veistoksia:
Patsaiden muodostamia linjoja kartalla:
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/p/blog-page.html?fbclid=IwAR2Fd_qZZlhES5CFElb_sE3fTuffTMJwF_QnRCq2qOYw08ECGc4bJX4k0as
+
330812933_673626391113233_3369704625083962640_n.jpg?_nc_cat=103&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=xodC49d9kroAX9Ycv_5&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfB_xUV5cXZa1SlFd9MNIvcU4cvVGiLmIbMhDodp2f6udA&oe=63F59543
Abrahamin sopimukset
https://en.wikipedia.org/wiki/Abraham_Accords
+
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT!
LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA:
https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya

Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4

JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY:
https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4

JEESUS: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Matteus 5:17-18
+


Juhani Starczewski

SIUNATTUA JEESUSYSTÄVÄNPÄIVÄÄ! 🙏☝️👍👏🙌👐

2023-02-14 08:48:13

SIUNATTUA JEESUSYSTÄVÄNPÄIVÄÄ! 🙏☝️👍👏🙌👐
Kuvassa voi olla tekstissä sanotaan ILOSANOMA Ilmainen USKO HERRAAN JEESUKSEEN!! JEESUS KRISTUS KUOLI sinun syntiesi tähden Golgatan keskimmäisellä ristillä. HAUTA ON TYHJÃ: HÃN NOUSI KOLMANTENA PÄIVÄNÃ YLÃS KUOLLEISTA!!
Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Johanneksen evankeliumi 15:13-14
RAAMATTU+SINIRISTIMARSSIT -> VUODESTA 1987 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2023 ->
JEESUKSEN SIUNAUSTA VUOTEEN 2023!
ON PROFETOITU, ETTÄ HERÄTYS ALKAA JYVÄSKYLÄSTÄ!
KATSO, ALLEKIRJOITA JA LEVITÄ -> KIITOS!🙏👍👉🤝
https://www.adressit.com/raamattumarssi
+
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT!
LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA:
https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4
JEESUS: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Matteus 5:17-18
+
RUKOUS SUOMEN PUOLESTA!
RUKOILE -> MATTEUS 6:6, ALLEKIRJOITA JA LEVITÄ!
https://www.adressit.com/presidentti_kyosti_kallion_rukous…
+
TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE! HOVIOIKEUS ELOKUUSSA 2023!
ALLEKIRJOITA -> jo yli 16.500, RUKOILE -> MATTEUS 6:6 JA LEVITÄ!
https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle
+
Kuvassa voi olla teksti


Juhani Starczewski

Egypti on ihminen eikä Jumala! Menetteletkö kelvottomasti?! USKOT-FOORUMI RY https://uskot.fi/

2023-02-07 13:28:52

Egypti on ihminen eikä Jumala! Menetteletkö kelvottomasti?!
USKOT-FOORUMI RY https://uskot.fi/

USKOT-foorumi ry Logo

ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA MINUN RINNALLANI!

Kymmenen käskyn laki
Ja Jumala puhui kaikki nämät sanat, sanoen:

1. KÄSKY
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Minä (olen) Herra sinun Jumalas; joka sinun Egyptin maalta orjuuden huoneesta ulos vienyt olen.
Ei sinun pidä muita jumalia pitämän minun edessäni.
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. [5. Moos. 5:6-21 : 5. Moos. 20:2,3: Ps. 81:10,11; Hoos. 13:4]
"Sinulla ei saa olla muita jumalia. 1

Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Filippiläiskirje 2

USKOT-FOORUMI RY
https://uskot.fi/
USKOT-foorumi ry on uskontojen yhteistyöjärjestö, joka edustaa kuutta uskontokuntaa: kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, myöhempien aikojen pyhiä, buddhalaisuutta ja hindulaisuutta. Foorumin jäsenyhteisöjä ovat Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto ry,
Suomen evankelis-luterilainen kirkko,
Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry (SEN),
Suomen Islam-seurakunta,
Suomen Islamilainen Neuvosto ry (SINE),
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Suomessa sekä
Suomen Buddhalainen Unioni SBU ry.
Suomen Hindufoorumi ry liittyi tarkkailijajäseneksi 28.4.2022.
Tarkkailijajäsenyys kestää kaksi vuotta ennen sitoutumista varsinaiseksi jäseneksi.

USKOT-foorumin tarkoituksena on vaalia yhteiskuntarauhaa. Edistämme uskontojen välistä vuoropuhelua, yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta. Uskonnonvapaus ja yhdenvertaisuus ovat Foorumin keskeisiä arvoja. Oikeus harjoittaa uskontoaan ja elää sen mukaisesti sekä kaikkien uskontojen tasavertaisten oikeuksien puolustaminen ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä.
Uskontoja yhdistävät perusarvot rauhasta, ymmärryksestä ja vastuunkannosta. Nämä toimivat ohjenuorana myös Foorumin toiminnassa. USKOT-foorumi on Religions for Peace (Uskonnot rauhan puolesta) -verkoston jäsen ja työmme linkittyy näin osaksi maailmanlaajuista liikettä uskontojen vuoropuhelun edistämiseksi.
Foorumi tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa, toimii asiantuntijana uskontoihin liittyvissä asioissa, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja järjestää erilaisia tapahtumia. Foorumi edistää kaikessa toiminnassaan näkyvää uskonnon roolia osana jokapäiväistä elämää sekä uskontojen edustajien näkyvyyttä aktiivisina toimijoina yhteiskunnassa.
https://uskot.fi/yhteys/

Hallitus
https://uskot.fi/2019/03/hallitus/

Valittu vuosikokouksessa 10.3.2021 kaksivuotiskaudeksi 2021–2023.
Päivitetty vuosikokouksessa 28.4.2022 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja Suomen Buddhalaisen Unionin liityttyä jäseniksi sekä Suomen Hindufoorumin liittyttyä tarkkailijajäseneksi.

Puheenjohtajisto:
Puheenjohtaja
muslimi Pia Jardi
Helsinkiin suurmoskeijaa ajava Pia Jardi oli aikoinaan punkkari ja teiniäiti – nyt mies on hänestä perheen pää ja huivittomuus syntiä
Jardista tuli muslimiaktivisti, jota arvostelevat nyt kantasuomalaisten lisäksi myös muslimit. Yksien mielestä hän on ääri-islamisti, toisten mielestä hyväntahtoinen mutta sinisilmäinen käännynnäinen. Kolmansien mielestä hän on hankala tyyppi.

Varapuheenjohtajat
Kaisamari Hintikka
Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka
"Taivasten valtakunta on tehtävä, kutsu Jumalan työtoveruuteen – työhön ja rukoukseen niin, että oikeudenmukaisuus, rauha ja sovinto toteutuisivat tässä maailmassa. On luotettava siihen, että valtakunta kasvaa ja kukoistaa vastoinkäymisistä huolimatta, sillä viime kädessä sen kasvun antaa Jumala itse. On luotettava ja suostuttava siihen, että taivasten valtakuntaan kutsutaan kaikkia – sinua ja minua."
Hintikka korostaa, että vastuu on kirkolliskokouksella ja piispoilla. Hän on itse aiemmin kertonut toivovansa, että kirkko muuttaisi avioliittokäsityksensä sellaiseksi, ettei siinä otettaisi kantaa vihittävien sukupuoleen. Hintikka kuitenkin suostuisi myös kompromissimalliin, jonka mukaan kirkollinen avioliitto olisi jatkossakin virallisesti vain miehen ja naisen välinen liitto, mutta papit voisivat halutessaan vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Yvonne Westerlund
CORE Forum Vice-Chair Yvonne Westerlund (Central Council of Jewish Communities in Finland)

Hallituksen jäsenet:

Tuomas Mäkipää
www.ekumenia.fi › etusivu › ajankohtaista_-_aktuellt
Tuomas Mäkipää Saint Nicholasin seurakunnan kirkkoherra
Suomen anglikaaninen kirkko

Milena Parland Henkilökohtainen vara Toimitusjohtaja & Kirjoittajajäsen: Milena Parland
Asiantuntemus YK:n kestävän kehityksen tavoitteista
Vuonna 2015 YK:n jäsenvaltiot sopivat 17 maailmanlaajuisesta kestävän kehityksen tavoitteesta köyhyyden poistamiseksi, planeetan suojelemiseksi ja vaurauden takaamiseksi kaikille. Tämän henkilön työ edistää seuraavia kestävän kehityksen tavoitteita:

Jari Portaankorva
Pastor, president Finnish Baptist Union
Henkilökohtainen varajäsen: Jani Edström
Helsingin ruotsalainen baptistiseurakunta (ruots. Helsingfors baptistförsamling) on 5. huhtikuuta 1885 perustettu helsinkiläinen baptistiseurakunta. Seurakunnan kirkko sijaitsee osoitteessa Erottajankatu 1. Seurakunnan johtaja on Jani Edström.

Pekka Lindqvist
Aktivaattori Finceptum Oy:ssä
Henkilökohtainen varajäsen: Laura Maria Latikka
Rekolan kirkkoherra Laura Maria Latikka valittiin kirkkoherraksi Turkuun
Atik Ali
maikaisemmin: Vuorotteluperiaatteen mukaisesti Foorumin puheenjohtajaksi valittiin Suomen Islam-seurakunnan johtaja, asianajaja Atik Ali.
Henkilökohtainen varajäsen: Kadriye Bedretdin muslimi tataari

Gölten Bedretdin
Suomen tataareja johtaa pankkiuran tehnyt ekonomisti Gölten Bedretdin, jonka mielestä uskonnon pitää olla hyvän puolella
Henkilökohtainen varajäsen: Ramil Belyaev muslimi imaami

Nahla Hewidy
Hewidy syntyi Suomessa perheeseen, jossa isä ja äiti olivat muuttaneet Suomeen Egyptistä. Perheessä oltiin muslimeja ja ylpeitä siitä.
”Kun olin helsinkiläinen alakouluikäinen 2000-luvun taitteessa, koulussani ei ollut juurikaan muita muslimeja. Ei ollut ainakaan muita muslimityttöjä, joilla olisi ollut huivi päässään kuten minulla.”
Henkilökohtainen varajäsen: Anas Hajjar
kuollut 22.12.2022 Anas Hajjar (22. lokakuuta 1969 Damaskos, Syyria – 7. joulukuuta 2022 Helsinki) oli Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami.[1] Hänet valittiin tehtävään 9. marraskuuta 2010 edellisen imaamin Khodr Chehabin kuoltua. Anas Hajjar toimi Muslimiveljeskunnan johtajana Suomessa.[2][3] Hajjar toimi Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE) yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2012–2015.[4]

Yaron Nadbornik
Yaron Nadbornik (s. 1980) on Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja vuodesta 2015 ja Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja vuodesta 2010. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Hän toimi uskontojen välisen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin puheenjohtajana 2019–2021. Aikaisemmin hän on toiminut foorumin varapuheenjohtajana ja viestintäjaoston puheenjohtajana.[3]

Henkilökohtainen varajäsen: Daniel Weintraub
Juutalaisen koulun historian ja juutalaisen uskonnon opettaja Daniel Weintraub naurahtaa poikien laululle.

Timo Koponen mormoni
Uskon lahja on yhdistävä, kaunis periaate, jonka voimalla voi myös toimia yhdessä, sanoo MAP.n tiedottaja Timo Koponen.
Henkilökohtainen varajäsen: Ismo Määttä mormoni

Irma Rinne
Irma Rinne, puheenjohtaja (Buddhalainen Dharmakeskus); Emilia Raunio, varapuheenjohtaja (Bodhidharma); Tatu Kuivalahti, taloudenhoitaja (Soka Gakkai) ...

Henkilökohtainen varajäsen: Huija Lindeberg
Suomen Buddhalaisen Unionin hallitus 2022
Irma Rinne, puheenjohtaja (Buddhalainen Dharmakeskus)
Emilia Raunio, varapuheenjohtaja (Bodhidharma)
Tatu Kuivalahti, taloudenhoitaja (Soka Gakkai)
Huija Lindeberg (Danakosha Ling)
Jarmo Nurmiainen (Helsinki Zen Center)
Lauri Korvenmaa (Tavallinen Mieli Zendo)
Tavoitat hallituksen jäsenet info-osoitteesta. Kokoukset ovat joka kuukauden toisena keskiviikkona klo 18-20, kesäkuukausia lukuunottamatta.

Hallituksen tarkkailijajäsen:
Gurmann Saini hindu
Nimeni on Gurmann ”Guru” Saini. Olen 23-vuotias nuori yhteiskunnallinen vaikuttaja, entinen omaishoitaja ja sivutoiminen yrittäjä Vantaan Askistosta. Olen asunut perheeni kanssa Vantaalla ala-asteen 2. luokasta lähtien, puolet ajasta Länsimäessä ja nykyään Askistossa. Vapaa-ajallani harrastan meditaatiota, uskonto- ja kulttuuridialogia, thainyrkkeilyä sekä uintia.

Henkilökohtainen varajäsen: Kenneth Kairenius
Esiintyjät Keshava Madhava Das (Kenneth Kairenius), Krishna-liikkeen henkinen johtaja Radhanath Swami (Richard Slavin).
Suomen Hindufoorumi ry on vuonna 2019 perustettu poliittisesti sitoutumaton suomalaisten hindulaisten yhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö. Suomen Hindufoorumiin kuuluvat Krishna-liike ISKCON Suomessa, Sri Caitanya Sangha sekä Pujari association of Finland ry. Hindufoorumi edistää hindulaisen kulttuurin tuntemusta Suomessa. Sen tavoitteena on toimia hindulaisten yhteisöjen yhteisenä keskustelufoorumina ja ajatushautomona. Hindufoorumin puheenjohtajana toimii Keshava Madhava Dasa eli Kenneth Kairenius.
https://uskot.fi/2022/03/suomen-hindufoorumi-uskot-foorumin-tarkkailijajaseneksi/

Antikristus, Kristuksen vastustaja
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme. Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto. En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta. Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.1.Johanneksen kirje 2

Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa - ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa, ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa,
ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa; ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.

Menetteletkö kelvottomasti?!

Kysyy Juhani Starczewski


Juhani Starczewski

EDUSKUNTA: Translain äänestys: Täysistunto alkaa 1.2.2023 klo 14

2023-02-01 08:29:28

EDUSKUNTA: Translain äänestys: Täysistunto alkaa 1.2.2023 klo 14
https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/taysistunnot/taysistunto-159-2022

Matteus 6:6 Vaan kuin sinä rukoilet, niin mene kammioos, ja sulje oves, ja rukoile Isääs, joka on salaisuudessa: ja Isäs, joka salaisuudessa näkee, maksaa sinulle julkisesti.
Almut, rukous ja paasto
Matteus 6
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+6%3A1&rnd=1675194366978

RIKKOIKO EVLUT KIRKKO USKONRAUHAA TOIMITTAMALLA RAAMATUT VESSAPAPERIKSI?
327283297_5802876683095456_5613526068258243147_n.jpg?_nc_cat=104&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=ePRHUJledekAX8WdHt7&_nc_ht=scontent.frix7-1.fna&oh=00_AfBdb2nRjd0SxHtgrzbOZtHbfWjNKGyZYPE11mkHWyzptQ&oe=63DF441F
Koraanin polttaminen Suomessa on uskonrauhan rikos,
EVLUTIN RAAMATTUVESSAPAPERIRIKOS EI?!

328323099_748191283306863_8364516642051170926_n.jpg?_nc_cat=102&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=OkSvt3hrIlsAX-lGnIm&_nc_ht=scontent.frix7-1.fna&oh=00_AfAeBpWBGSMvmdocZARRQbyZnTzeYRc0MDPPzKRKfKyRoA&oe=63DFB5DF
SUOMALAISET PYYHKIVÄT AIKOINAAN RAAMATUILLA TAKAPUOLTAAN, EIKÄ KUKAAN SITÄ PROTESTOINUT!
Muslimit raivoavat ympäri maailmaa, kun koraani poltettiin!
KUN SUOMEN EVLUT KIRKKO OTTI VUODEN 1992 RAAMATUT KÄYTTÖÖN JÄI VALTAVA MÄÄRÄ VUODEN 1933/38 KÄÄNNÖKSIÄ POISTETTAVIKSI. ERÄS EVLUTIN TYÖNTEKIJÄ TOI MINULLE LAATIKOITTAIN VUODEN 1938 RAAMATTUJA.
HÄN OLI JÄRKYTTYNYT, KUN HÄNEN PITI POISTAA RAAMATUT JA HÄNELLE SANOTTIIN LUOTETTAVALTA TAHOLTA, ETTÄ RAAMATUT MENEVÄT PAPERINKERÄYKSEEN JA NIISTÄ TULEE HYVÄÄ VESSAPAPERIA!😭😭😭😭😭😭😭
+
RAAMATTU+SINIRISTIMARSSIT -> VUODESTA 1987 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2023 ->
JEESUKSEN SIUNAUSTA VUOTEEN 2023!
ON PROFETOITU, ETTÄ HERÄTYS ALKAA JYVÄSKYLÄSTÄ!
KATSO, ALLEKIRJOITA JA LEVITÄ -> KIITOS!🙏👍👉🤝
https://www.adressit.com/raamattumarssi
+
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT!
LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA:
https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya

Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4

JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4

JEESUS: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Matteus 5:17-18
+
RUKOUS SUOMEN PUOLESTA!
RUKOILE -> MATTEUS 6:6, ALLEKIRJOITA JA LEVITÄ!
https://www.adressit.com/presidentti_kyosti_kallion_rukous_ja_puhe_talvisodan_aikana_1939
+
TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE! HOVIOIKEUS ELOKUUSSA 2023!
ALLEKIRJOITA -> jo yli 16.500, RUKOILE -> MATTEUS 6:6 JA LEVITÄ!
https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle
+


Juhani Starczewski

Nyt laitetaan Jumalan luomistyön piikkiin translakikin!!! Uloskutsu!

2023-01-24 17:40:24

Nyt laitetaan Jumalan luomistyön piikkiin translakikin!!! Uloskutsu!

Päivi Räsänen
Pettymys ja suru ev. lut kansankirkon tilasta kasvaa. Valitettavasti kirkkohallitus lausunnossaan tukee lakiesitystä, jonka mukaan kuka tahansa voi muuttaa sukupuolensa ilman mitään lääketieteellistä perustelua ja joka muuttaa sukupuolen käsitteen biologiselta perustalta ihmisen omaan tunnekokemukseen pohjaavaksi. Kirkkohallitus lausunnossaan veisi lain jopa hallituksen esitystä pidemmälle esittäen perusteluja sille, miksi se tulisi ulottaa myös alaikäisille. Tässä alla lausunto, joka on tullut nyt julkiseksi:

24.11.2022
Suomen ev.lut. kirkko Eteläranta 8
Kirkkohallitus
Viite Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kirjallinen asiantuntijalausuntopyyntö asiasta HE 189/2022
vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Kirkkohallitus näkee sukupuolen vahvistamista koskevan lain tavoitteen henkilön
itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta oikeansuuntaisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle
vahvistamiselle on kohtuuton ja ihmisoikeussopimusten vastainen, ja Kirkkohallitus puoltaa
vaatimuksen poistamista. Sukupuoli-identiteettiä on pidettävä olennaisena osana yksilön
itsemääräämisoikeutta. Lisääntymiskyvyttömyyden liittäminen sukupuolen
vahvistamisprosessiin on vakava perusoikeuksia loukkaava käytäntö.
Kirkkohallitus pitää oikeutettuna, että Suomi noudattaa vuonna 2021 YK:n
ihmisoikeuskomitealta saatua suositusta (CCPR/C/FIN/CO/7) sukupuolen oikeudellisen
vahvistamisen eriyttämisestä lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Kirkkohallituksen
näkemyksen mukaan transsukupuolisuudessa ei ole kyse mielenterveydenhäiriöstä vaan
identiteettikokemuksesta.
Kirkkohallitus näkee myönteisenä, että lain uudistamisen yhteydessä on kuultu heitä, joita asia
koskee henkilökohtaisesti. Lakia uudistettaessa on pyritty huomioimaan lapsen oikeudet ja
lapsen edun ensisijaisuus. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, ehdotonta ikärajaa
sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle ei voida pitää lapsen oikeuksien kanssa
sopusoinnussa olevana ratkaisuna. Täysi-ikäisyysvaatimus juridisen sukupuolen vahvistamisen
edellytyksenä ei ole sopusoinnussa asiassa teetetyn selvityksen (Sanna Koulu, Selvitys
sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevan sääntelyn vaikutuksista lasten ja nuorten
perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen) ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa. On
tärkeää, että oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen merkityksestä sukupuoliristiriitaa
kokevien lasten ja nuorten hyvinvointiin tuotetaan lisää tietoa.
Yhteiskunnassa esiintyy vielä paljon vanhentunutta tietoa ja väärinymmärryksiä seksuaalisesta
suuntautumisesta ja sukupuolen moninaisuudesta. Vanhentuneen tiedon ja väärinymmärrysten
aiheuttamaa kärsimystä voidaan lievittää ja korjata jakamalla luotettavaa tietoa.
Se, että henkilön ulkoinen olemus ei vastaa hänen oikeudellista sukupuoltaan, altistaa
henkilön syrjintätilanteille ja loukkaa hänen oikeuttaan yksityisyyden suojaan. YK:n CEDAWsopimuksen toimeenpanoa valvova asiantuntijakomitea on vuonna 2014 suositellut, että
Suomi muuttaa pikaisesti translakia varmistaakseen, että transsukupuolisten henkilöiden
sukupuoli vahvistetaan vaatimatta heitä mukautumaan stereotyyppisiin käsityksiin
maskuliinisesta tai feminiinisestä ulkonäöstä tai käyttäytymisestä.
Teologisesti on kyse siitä, että jokaisessa ihmisessä Jumalan kuva ja kaltaisuus näyttäytyy
yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Oman itsenään jokainen ihmisyksilö on ainutlaatuinen
ja arvokas kuva Jumalasta. Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten Jumala lopuksi katsoi
kaikkea luomaansa, ja kaikki oli hyvää (1. Moos. 1:31). Edistämällä tasa-arvoa ja transihmisten
asemaa kirkko kunnioittaa Jumalan luomistyön moninaisuutta ja rikkautta.
Vuonna 2019 julkaistun Turvallinen seurakunta asiakirjan mukaisesti turvallisuus ymmärretään
kirkossa koskettavan kaikkia inhimillisen elämän alueita. Tavoitteena on, että jokainen
ihminen kokisi tulevansa kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Kokonaisvaltainen
näkökulma muistuttaa siitä, että vähemmistöihin kuuluvat eivät ole toiminnan objekteja, joille
suunnataan tiettyjä palveluita. Lapset, nuoret ja kaikenikäiset kirkon jäsenet muodostavat
kirkon ja kaikki suomalaiset yhdessä muodostavat suomalaisen yhteiskunnan.
Kirkkohallitus pitää tärkeänä, että lain uudistus saatetaan tämän hallituskauden aikana
päätökseen.
Pirjo Pihlaja Jarmo Kokkonen
kirkkoneuvos johtaja


Päivi Räsänen
Olen tänään lähettänyt alla olevan avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle, sillä toivon häneltä selkeyttävää julkista kannanottoa Kirkkohallituksen hämmentävän lausunnon vuoksi.
24.1.2023
Avoin kirje arkkipiispa Tapio Luomalle kirkon kannasta lakiesitykseen sukupuolen vahvistamisesta
Arvoisa arkkipiispa,
Eduskunnassa on tänään käsiteltävänä valiokunnan mietintö hallituksen esityksestä sukupuolen vahvistamiseksi, ja samalla siihen liittyvät lausunnot ovat tulleet julkisiksi. Kirkkohallitus antoi oman lausuntonsa lakihankkeesta. Lausunto on järkyttänyt monia, sillä siinä varauksettomasti tuetaan sukupuolen vaihtamista oman ilmoituksen perusteella, vieläpä toivotaan, että uudistus vietäisiin pikaisesti läpi tällä vaalikaudella.
Esityksessä ei ole kyse sukupuolivähemmistön ihmisarvon vahvistamisesta vaan sukupuolen käsitteen muuttamisesta. Itsemäärittelyä ei ole rajattu transsukupuolisille vaan kuka tahansa voi omalla hakemuksellaan vaihtaa sukupuolensa. Mikään kansainvälinen sopimus tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös ei edellytä lakia, jolla sukupuoli vahvistettaisiin omaan ilmoitukseen perustuen.
Pidän erityisen harkitsemattomana Kirkkohallituksen lausunnon perusteluja sille, miksi omaan selvitykseen perustuva sukupuolen vaihtaminen tulisi laajentaa myös nuorille ja lapsille. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala lausunnossaan valiokunnalle toteaa: ”Nuoruusikäisten identiteettikehityksen keskeneräisyyden vuoksi ikärajan alentamista ei tule harkita.” Hänen lausuntonsa on erityisen painava, sillä hän on vuodesta 2011 lähtien vastannut alaikäisten sukupuolen uudelleenmäärittelystä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jonne hoidot on keskitetty. Hän perustelee: ”Valtaosa nuorten sukupuoliahdistuksesta johtuu nykyisestä mielenterveyden kriisistä ja siitä, että sukupuoli-identiteetti on virallisessa ja sosiaalisessa mediassa nuorille vahvasti tarjolla selityksenä lukuisiin ongelmiin ja reittinä ulos kasvukivuista ja vakavammistakin vaikeuksista… Ei ole mitään tutkimusnäyttöä, että vakavat mielenterveyden häiriöt korjaantuisivat sukupuolta korjaamalla, päinvastoin suomalaisessa tutkimuksessa havaitsimme, että monen alaikäisenä hormonaalisia hoitoja saaneet psyykkinen vointi heikkeni. On vastuutonta uusintaa uskomusta, että sukupuoliominaisuuksien tai henkilöllisyysasiakirjojen muokkaaminen poistaisi psykiatrisia ongelmia.”
Sukupuolidysforiasta kärsivät henkilöt, nuoret ja vanhemmat tarvitsevat apua ja tukea ja heidän oikeuttaan ilmaista itseään on tuettava. Tämä lakiesitys ei vahvista kenenkään ihmisoikeuksia tai ihmisarvoa. Sen sijaan se toteutuessaan uhkaisi erityisesti naisten oikeuksia ja altistaisi yhä nuoremmat hämmennykselle omasta sukupuolestaan.
Lausunnon teologiset perustelut ovat ohuet. Siinä viitataan kyllä ihmisen luotuisuuteen ja arvokkuuteen Jumalan kuvana, mikä on hyvä asia, mutta ei sanallakaan sitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. En millään usko, että piispat allekirjoittaisivat näin kevyen ja puutteellisen lausunnon.
Muistutan Kirkkohallitusta myös tohtori Martti Lutherin linjauksesta teoksessa ”Avioelämästä”: tohtori Martti Lutherilta kirjasta Avioelämästä:
“Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenään avioliiton. Ja päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat: ‘Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.’ Tämän sanan perusteella on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään. Pitää siis olla mies ja nainen. Ja tämä miellytti Jumalaa niin, että Hän itse nimittää sitä hyväksi luomisteoksi (1. Moos. 1:31). Sen vuoksi kuten Jumala on luonut itse kullekin oman ruumiin, niin sellaisena meidän se on pidettävä, eikä ole omassa vallassamme minun ruveta naiseksi tai sinun miehenpuoleksi, vaan niin kuin hän sinut ja minut loi, niin olemme: minä mies, sinä nainen. Ja tällaista hyvää luomistekoa Hän tahtoo kunnioitettavan ja pidettävän kenenkään halveksimatta hänen jumalallisena tekonaan, niin ettei mies halveksi naista eikä ilku eikä päinvastoin nainen miestä, vaan kukin pitää toisen hahmoa ja ruumista Jumalan hyvänä tekona, joka suuresti miellyttää Jumalaa itseään.”
Lähestyn teitä siksi, että eduskunnassa kunnioitetaan kirkon kantaa syvästi arvoihin liittyvissä kysymyksissä. Asian käsittely on juuri nyt ajankohtaista. Ensi viikolla siitä äänestetään ja siksi olisi tärkeää saada kirkon ylimmältä johdolta selkeä kristillisen uskon ja opin mukainen kanta, jotta Kirkkohallituksen hämmentävä lausunto ei jäisi kirkon viimeiseksi sanaksi tähän kysymykseen.


2.Korinttolaiskirje:
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
6:16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
6:17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
6:18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."


Juhani Starczewski

MIKAEL REIJAS KASTETTIIN 7.1.2023 OMASTA PYYNNÖSTÄÄN JA OMASTA TAHDOSTAAN JESHUA MESSIAAN NIMEEN!

2023-01-13 20:28:09

MIKAEL REIJAS KASTETTIIN 7.1.2023 OMASTA PYYNNÖSTÄÄN JA OMASTA TAHDOSTAAN JESHUA MESSIAAN NIMEEN!
ON PROFETOITU, ETTÄ HERÄTYS ALKAA JYVÄSKYLÄSTÄ!

323985303_699553295102965_4316768443627286789_n.jpg?stp=dst-jpg_p526x395&_nc_cat=109&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=0ekLBqVdjlUAX-Zr7jv&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfCLGyq9uLy0VouzvJJv5J7GiDYy3ySIMiqSrY242R_eJg&oe=63C64D8D

Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi. Apostolien teot 22:16
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+22%3A1&rnd=1673169895705

Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen JESHUA MESSIAAN NIMEEN syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Apostolien teot 2:38
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+2%3A1&rnd=1673169955245

Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: YKSI RUUMIS JA YKSI HENKI, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; YKSI HERRA JESHUA MÉSSIAS, YKSI USKO, YKSI KASTE; YKSI JUMALA JA KAIKKIEN ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Efesolaiskirje 4
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ef.+4%3A1&rnd=1673169986059

"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät JESHUA MESSIAAN NIMEEN. Apostolien teot 10:47
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+10%3A1&rnd=1673170013711

Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - JESHUA MESSIAAN ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. 1.Pietarin kirje 3:21-22
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Piet.+3%3A1&rnd=1673170042104

JESHUA vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää KAIKKI VANHURSKAUS." Silloin hän salli sen hänelle. Matteuksen evankeliumi 3:15
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+3%3A1&rnd=1673170067848

JESHUA: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Markuksen evankeliumi 16:16
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Mark.+16%3A1&rnd=1673170103686

Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia JESHUASTA. Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että JESHUA MESSIAS ON JUMALAN POIKA." Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. Apostolien teot 8
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+8%3A1&rnd=1673170133759

324839295_1533723653806059_5308202612112142155_n.jpg?_nc_cat=103&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=zeGJTf0-xGwAX_HIyil&tn=5hw5ygSt6q_YM0rL&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfBq3YXXNclHbve8wZ1W4rsexXYL3ZcQsJ7vAxU5_PdqTg&oe=63C653F0

Sentähden onkin JUMALA hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, KAIKKIA MUITA NIMIÄ KORKEAMMAN, niin että kaikkien polvien pitää JESHUAN NIMEEN NOTKISTUMAN, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että JESHUA MESSIAS ON HERRA. Filippiläiskirje 2:9-11
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Fil.+2%3A1&rnd=1673170184238

2. KÄSKY
Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT!
LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA:
https://www.adressit.com/jumalan_kymmen

en_kaskya


Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4

JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4

JEESUS: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Matteus 5:17-18
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+5%3A1&rnd=1673170953509

Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa; mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä"; ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista." Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Hebrealaiskirje 10
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr.+10%3A1&rnd=1673170836747

Jumalan temppeli
Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias." 2.Korinttolaiskirje
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2.+Kor.+6%3A1&rnd=1673340280389

Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.
2.Pietarin kirje 1 https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2.+Piet.+1%3A1&rnd=1673426220864 


325393740_619234266674039_348815079716765849_n.jpg?_nc_cat=104&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=ABpHh6xzqX4AX_LvS6o&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=00_AfAGIXWz3U6ezy-iQTGJBIZRPkeH6RINfJHOWBls7FuUpQ&oe=63C6C65A

LUE TARKEMMIN: 
https://www.facebook.com/juhani.starczewski.3/posts/pfbid028aepr6NtJHKCco7tCWq9mSAf3Zwzj1PBbergfihiTHr4A1zu5Y4gM4WCLHNR3Vu3l 


Juhani Starczewski



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…