Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Kommentoitu viesti

Jänishousu
Vieras

#515 Outille ja Ilkalle

10.01.2011 23:22

Tornion toivot:) Anteeksi, että kirjoitan taas nimettömänä, mutta nimelläni ei ole merkitystä.

Matti ja Juha yllä kertovat sopimusrikkomuksista. Teksti on lohdutonta luettavaa. Osa rikkeistä on ollut tiedossa ja esillä mm tällä palstalla ja Pohjolan Sanomien artikkelin kommenteissa jo pari viikkoa. Huomenna on Sosiaali- ja Terveyslautakunan kokous - huolimatta edellä kerrotusta, ei tämä asia ole lautakunnan asialistalla. Luulisi näiden jotain kautta kantautuneen jo lautakunankin korviin?

Pohjolan Sanomien jutussa joulukuun lopussa Kustaa Piha kertoo: "Tarvittavat henkilöt on rekrytoitu ja työ kiinnosti laajasti. Kaikilla uusilla työntekijöillä on kokemusta ambulanssista ja asianmukainen koulutus. Rekrytoidut ovat kotoisin Tornion lähialueelta." Ja kaksi viikkoa aikaisemmin: "Työt Torniossa ja Tervolassa alkavat suunnitellusti vuoden vaihteessa sillä miehityksellä kuin alun perinkin oli suunniteltu."

Tätä on hyvä verrata Matin kirjoittamaan tekstiin: epäpätevä työntekijä heti ensimmäisessä työvuorossa, henkilöstöä palkattu ympäri Suomea, ylipitkiä työvuoroja. Jos kaikki olisi kunnossa, ei näin toimittaisi. Lisäksi autorikkomukset kertovat omaa kieltään sopimuksen kunnioituksesta - ja valvonnan heikkoudesta.

Matti kirjoitti tehneensä rikkeistä ilmoituksen johtavalle lääkärille, sekä laittaneensa ne tiedoksi lautakunnalle ja perusturvajohtajalle. Rohkenen epäillä, että tämäkään ei tule johtamaan toimenpiteisiin. Asian aiempi käsittely on hyvin osoittanut miten tämä sylttytehdas toimii. Asioita pallotellaan ja viivytetään riittävän kauan, jotta niiden ratkaiseminen menettää merkityksensä.

Te kaksi osoititte adressin keskustelujen yhteydessä kiinnostuksenne ja huolenne ensihoidon tilasta. Asiaa ei ole vielä syytä unohtaa. Toivottavasti kumpikin tahollanne edistätte parhaaksi katsomallanne tavalla näiden sopimusrikkomusten julkituloa ja perinpohjaista selvittämistä.

Vastaukset

Matti Suopajärvi
Vieras

#517 Re: Outille ja Ilkalle (Jänishousulle)

2011-01-11 00:46:14

Minunkaan nimellä ei ole merkitystä, oikeasti, vaan itse asialla. Se että halusinpa tai en minut varmasti on jo leimattu anti-symppikseksi kaikkialla missä kalikka on kalahtanut kohteeseensa. Mutta aivan sama...etenkin kun en älyä olla signeeraamatta juttujani.

Kirjoitat asiaa. Poistin omasta tekstistäni vielä sunkin tekstiä pessimistisemmän osion siitä kuinka tuonkaan kirjeen johdosta ei tulla tekemään mitään ja kuinka asiaa tullaan viivyttämään, juuri kuten kerroit. Mullakin on heikot hetkeni ja maailmani ajoittain musta.

Totuus on se että asiat eivät valitettavasti ole ihan kohdallaan. Esimerkiksi liuotushoitoa ei kyetä ambulansseissa antamaan tällä hetkellä kuin erittäin satunnaisesti, jos vielä silloinkaan - edes ykköslähdön autossa. Aiemmin tuo onnistui kakkoslähdön osaltakin lähes 100%:sti. Palvelutaso on siltä osin romahtanut.

Seitsenkohtaisen kirjeeni muutkin kohdat pitävät valitettavasti paikkansa. Työvuoroja tehdään jatkuvasti ylimittaisina. Paikallistuntemuksesta en varmasti osaa sanoa (kun en voi sitä testata), mutta uskon sen olevan suurimmaksi osaksi sitä ja tätä jne...

Ja toki...onhan aivan käsittämätöntä että sopimukseen mennään itse kirjoittamaan että meillä on VELVOLLISUUS valvoa ja sitten jätetään homma tekemättä! Tilaajavastuulaki hoi!!!

Vastuulääkärin osa ei ole helppo ja toimintamahdollisuudet vähissä. Päätös on kuitenkin poliittisissa käsissä...

Ehkä vielä viitsin ja jaksan koska ainakaan keinot eivät lopu. Ellei kaupunki sisäisesti valvo että sen ostamassa palvelussa noudatetaan asianmukaisia työaikoja aina voi vedota vaikkapa tilaajavastuulakiin tai tehdä ylipitkistä työajoista poliisille tutkintapyynnön jos epäilee niin olevan jne...

Uskon että Med Group tulee kohtapuoliin uudistamaan valtakunnallisen haun Tornion työpaikkoihin. Ei ole ilmaista lennättää hoitajia Tornioon ympäri Suomea muutamaksi päiväksi. Etenkin kun ko. henkilöt ovat jo tehneet normaalit vuoronsa toisaalla - TES:in mukaan heille todennäköisesti joudutaan maksamaan ylityöpalkkaa koko ajalta.  

PS. Kuningaskuluttajalle tuossa ylhäällä. Ei kyse ole siitä että päättäjät maksaisivat banaaneistaan. He maksattavat ne sulla ja nostavat sen päälle kokouspalkkionsa!

kysyttävää, matti

 

 

 

 

 

Outi Keinänen
Vieras

#679 Re: Outille ja Ilkalle

2011-02-08 03:25:53

#515: Jänishousu - Outille ja Ilkalle 

Hei Jänishousu!

Odotan aamun Posaria, josko sattuis olemaan soster ltk:n päätöksistä tiedotetta, kuten tavallisesti. Nyt erityisen tarkkailuni kohteena on vastuulääkärin toteaman sopimusrikkomuksen käsittely lautakunnassa. Jos olisin ko. lautakunnan pj. tai jäsen en todellakaan hyväksyisi vastuulääkärin vahvistamia sopimusrikkomuksia tiedoksi asiana. Minulla ei olisi kanttia ottaa vastuuta vastuulääkärin toteamasta potilasturvallisuuden vaarantumisesta.

En ymmärrä  toiminnasta päävastuussa olevan viranhaltijan esityksen logiikkaa, että merkitään tiedoksi. Valtuustolle annettiin perusturvajohtajan toimesta selitys siitä, että vastuulääkärillä on valvontavastuu ja asia on siten hoidossa ja voimme olla turvallisin mielin. Nyt kun vastuulääkäri on valvonnassaan havainnut ja vahvistanut lautakunnalle sekä esimiehelleen, esityslistan liitteenä olleet, sopimusrikkomukset, niin ei sitä voi vain merkitä minun mielestäni tiedoksi. Jos potilasturvallisuuden vaarantumista epäillään vastuulääkärin toimesta näin vahvasti, niin se ei ole mielestäni pelkkä tiedoksi asia!!!  Nyt alkaa olla kyse virkavastuusta ja sen toteutumisesta. Toivottavasti soster. lautakunnassa on oltu hereillä eilisen illan kokouksessa ja laitettu asian käsittely uusiksi.

Ei ole mielestäni pois tämä asia, vaikka en ole kirjoitellut täällä. Olen kuitenkin aktiivisesti pitänyt itseäni ajantasalla tapahtumissa. Tästä viimeisimmästä lautakunnan päätöksestä on jälleen kerran otto-oikeus kaupunginhallituksella, jos sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole tarttunut päätöksessään vastuulääkärin vahvistamiin sopimusrikkomuksiin. Siinäpä on Ilkalla sitten näytön paikka kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja kilpailuttamisprosessin valmistelleen kilpailuttamistyöryhmän jäsenenä. Nythän hänellekin on niitä todisteita, että toimeksi vaan...