IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ.


Vieras

#2526

11.03.2014 18:19

kun on asiallinen linkki, niin ei tarvitse muuta kuin pelkkä linkki - esimerkiksi seuraava linkki kertoo itsessään sisältönsä ja kun vielä kiinnostuu lukemaan sen, niin osoittautuu, että jossakin muualla osataan keskustella itse asiastakin eikä koeteta vetää sitä tietoisesti pois asian ytimestä

http://www.soininvaara.fi/2012/03/11/turvetuotanto-maksakoon-vesistopaastoistaan/


Vieras

#2527

11.03.2014 19:02

Olipa ylläri et joku laittoi linkin Vihreiden kansanedustajan kirjoitukseen. Ei millään pahalla, mutta viherpiipertäjäthän tunnetusti vastustaa kaikkea toimeliaisuutta Suomessa. Heidän mallillaan Suomea ei nykyisenä hyvinvointiyhteiskuntana enää edes olisi!

Vieras

#2528 Energiainvestoinnit talouden veturiksi

11.03.2014 19:09


Tässä uudempia mielipiteitä kansanedustaja Anneli Jäätteenmäeltä. Soininvaaran juttu oli jo vuosia vanha. Vihreiden ympäristöministerikin muuten antoi lausunnon hetki sitten, että turve on parempi vaihtoehto kuin kivihiili. Oras Tynkkynen vihreistä oli samalla linjalla kuten monet muutkin vihreiden vaikuttajat. Hekin alkavat ymmärtää viimein turpeen tärkeän roolin Suomen energiapaletissa.


http://blogit.iltalehti.fi/anneli-jaatteenmaki/2014/02/18/energiainvestoinnit-talouden-veturiksi/

Vieras

#2529 Kotimaista energiaa, kiitos

11.03.2014 19:18

Keskustalaisen kansanedustajan Kimmo Tiilikaisen kolumni. Hän on ehdottomasti kotimaisen energian kannalla myös. Turve ja puu mukana yhtenä tärkeänä osana. Tänään ilmestynyt eikä mikään monen vuoden takainen mielipide.


http://www.uutisvuoksi.fi/Mielipide---Alakerta/2014/03/10/Kotimaista+energiaa,+kiitos!/2014517046264/69


Vieras

#2530

11.03.2014 19:49

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article107339.ece

on turpeen sijaan mm tämä suunta. Uusiutuvat ei fossiiliset on ainoa ratkaisu tulevaisuuteen. Turve ei ole tulevaisuutta, vaan pakollinen siirtymä polttoaine, se ketä ei tätä ymmärrä on pihalla.

Valitettavasti linkittämäni juttu ei ole kokonaisuudessa luettavissa ilman rekisteröitymistä. Kuitenkin luvut kertovat se, että Suomessa on täysin mahdollista käyttää aurinko energiaa suuremmassakin mittakaavassa.

http://www.fortum.com/countries/fi/kampanjat/info/aurinkoenergia/pages/default.aspx
yllä linkki miten aurinkovoimala voi toimia jo isoissakin taloissa.

Suomi tulee painumaan aina vaan suurempaan ahdinkoon, mikäli nykyisin vallalla oleva typerä lyhytnäköisyys saa lisää valtaa, maalaisjärjellä käsittää, ettei Suomi tule ikinä tekemään vientiä turpeella. Sensijaan energiainnovaatioilla on rajaton potentiaali, kunhan vaan oikeat innovaatiot keksitään, mikä taas vaati lisää panostusta tutkimukseen.

Turpeen OIKEAT työllistävät vaikutukset ovat liioiteltuja, ja haitallisuus vesistöille vähätelty.
Rankasti tuettuna toimintana turpeennosto on heikkotaseinen energiamuoto. Jos vielä vedet oikeasti puhdistettaisiin puhtaaksi, olisi turve taloudellisesti vieläkin huonompi vaihtoehto ja siksipä niitä ei puhdistetakkaan, muualla kuin vapoviestin sivuilla riittävästi.

Ps. Tiedossa on, että sydäntalvella tarvitaan muutakin aurinkoenergiaa tällöin riittää puu tähän tarkoitukseen.
Turve on hyvä kasvualusta, sekä kuivike, ei polttoaine.

Vieras

#2531

11.03.2014 22:29

Turpeen puolestapuhujat eivät halua käsittää sellaista asiaa, että vaikkei aurinko- ja tuulivoimasta ole yksinään perusvoimaksi eli ne tarvitsevat lisäksi muuta tuekseen, niin kuitenkin tarvitaan näiden tuottaman energian verran vähemmän saastuttavia energiamuotoja, kuten fossiilisia (mm. turvetta).

...joojoo - tarvitsee se turvepatakin varalähteen (esim. öljy) turvakseen, ei ne turvekaminatkaan ihan satavarmoja ole toimimaan.

Kannattaisi siltin miettiä vaikka nukkumaan mennessä jos uni ei tule, että miksi ne muuta maat eivät käytä turvetta energiaksi samoissa määrin kuin meillä - ei Suomi ole todellakaan maailman ainoa maa jossa on turvetta!!!


Vieras

#2532

11.03.2014 22:46

Katsokaapa ihan kiihkottomasti oheinen (vanha, Ajankohtainen kakkonen) video - eikä edes vihreiden tekemä

http://www.youtube.com/watch?v=jG4Nt6tDYcA

Vieras

#2533 Re:

12.03.2014 07:02

#2531: -

 

Suomi ei tosiaankaan ole ainoa maa missä turvetta on. Turve-esiintymiä on noin 180 eri maassa ympäri telluksemme. Yhteensä turvemaiden pinta-ala on noin 400 miljoonaa hehtaaria eli noin neljä miljoonaa neliökilometriä. Jos suhteutetaan tuo pinta-ala maapallon karttaan, niin se peittäisi likipitäen Euroopan Unioniin kuuluvien maiden yhteispinta-alan. Eli varsin merkittävästä kokoluokasta on kyse.

Suurin osa turvemaista on täysin koskemattomia tai lähes luonnontilassa olevia. Luonnontilaisten soiden alue kattaa likimain 80 prosenttia maailman turvemaista. Ylivoimaisesti suurin osa hyödynnetyistä soista on maatalouskäytössä, jonka osuus on noin 300 000 neliökilometriä. Seuraavaksi suurimpana tulee metsätalous, jonka vastaava pinta-ala on noin 150 000 neliökilometriä. Tropiikin maissa soita on kuivatettu erityyppisiin tarkoituksiin noin 120 000 neliökilometrin suuruinen alue. Kasvuturvetta tuotetaan maailmassa noin 2 000 neliökilometrin alalla. Energiaturvetta samoin noin 2 000 neliökilometrin suuruisella alueella.

Suomi on suoalaltaan maailman kuudenneksi soisin maa. Suomen pinta-alasta noin 26 prosenttia on turvemaita. Ei ihme jos maamme nimeksi on tullut Suo....mi.  Suurimmat turvemaan pinta-alat ovat Siperiassa ja Kanadassa, mutta esim. Kanadassa soiden osuus ko maan pinta-alasta on Suomeen verraten paljon pienempi, noin 12 prosenttia. Tropiikin maista Indonesiassa on suurimmat suoalueet. Maan pinta-alasta noin 11 prosenttia on soita, tämä vastaa noin 20 miljoonan hehtaarin suuruista aluetta.

Kanadassa ja Venäjällä on pinta-alallisesti siis suurimmat suoalueet ja samalla suurimmat potentiaalit hyödyntää niitä. Kuten kaikki varmasti tiedämme, nämä maat ovat maailman suurimpia öljyn ja maakaasun hyödyntäjiä. Heidän energiavalttinsa on näissä esiintymissä. Heidän ei ole vielä tarvinnut ottaa soita laajamittaiseen käyttöön koska öljyä ja kaasua heillä riittää vähintään vuosikymmeniksi ellei sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Uusia esiintymiä löytyy jatkuvasti.

Molemmissa em. esimerkkimaissa käytetään turvetta toki hyödyksi. Venäjältähän (silloisesta Neuvostoliitosta) juuri aikoinaan Suomeen tuli perustekniikka turvetuotannolle, joka tosin nopealla aikataululla muutettiin kotimaiseksi kaikilta osin. Tuolloin elettiin vielä aikaa, jolloin ns. tavaranvaihtopöytäkirjassa oli määritelty oma pykälä jonka vuoksi Suomi vastaanotti määrätyn summan mukaisesti turvetuotannon koneita ja laitteita. Venäjällä on pitkät perinteet omalla tekniikallaan tuottaa turvetta. Samoin Kanadassa on turvetuotantoa, lähinnä kasvuturvetuotantoa. Molemmissa maissa on suunnitelmat valmiina turvetuotannon laajamittaiseen käynnistämiseen. Se tulee eteen siinä vaiheessa kun joskus tulevaisuudessa öljy- ja maakaasuvarat loppuvat.

Suomen suurina energiavaltteina ei ole muita kuin turve ja puu. Se on meidän öljymme ja maakaasumme. Ilman muuta kotimaisia energialähteitä on käytettävä. Näin kaikki maat tekevät joilla on vähänkin joitain omia energiantuotanto mahdollisuuksia hyödyntää maansa rajojen sisäpuolella. Miksi tuoda yli 70 prosenttia energiasta ulkomailta jos itsellämme on omat valtavat energiareservimme käytettävissä? Suomeen tuodaan erilaisia energiatuotteita vuosittain suunnilleen samalla miljardimäärällä kuin Suomi ottaa lisää velkaa!! Aikamoista hölmöilyä. Onneksi päättäjät puoluekannasta riippumatta ovat alkaneet huomata tämän tosiasian. Olemme täysin riippuvaisia tällä hetkellä Venäjältä tuotavasta energiasta. Venäjä on melkoisen arvaamaton maa. Haluammeko olla tällaisen maan "peukaloruuvissa"?

 

 

 

 

 


Vieras

#2534 Re:

12.03.2014 07:44

#2532: -

 

Hyviä pointteja oli ohjelmassa. Olen itsekin ehdottomasti sitä mieltä että pitkällä aikavälillä maailman energiahuolto tulee ja on pakko uudistaa. Tekniikka on vasta kehittymässä ohjelmassakin nähtyihin pientaloihin. Suurimittaiseen sähköntuotantoon noilla menetelmillä on vielä matkaa. Itse näen että sähköauto ei ole ratkaisu liikenneongelmiin. Vetytalous tulevaisuudessa vasta avaa kunnon tiekartan maailmalle.

Ohjelmassakin mainittiin että ei aurinkokennoilla maailmaa pelasteta. Valottomat kuukaudet on kuitenkin jollain muulla hoidettava. Toinen suuri ongelma on suurten kaupunkien lämmittäminen aurinkokennoilla. Auringottomina talvikuukausina, jolloin pakkaset paukkuu, ei aurinkokennoilla tee yhtikäs mitään. Juuri näinä kuukausina tarvitaan Suomessa kaukolämpölaitoksia, jotka omaavat suuren potentiaalin kaupunkien ja taajamien kerrostalojen sekä käyttöveden että lämmityksen hoitamiseksi. Tässä suomalainen tekniikka on maailman kärkeä. Yhdistetyt lämmön ja sähköntuotantolaitokset ovat lajissaan maailman huippuluokkaa, ja ovat hyvä vientiartikkeli maallemme.

Joskus hamassa tulevaisuudessa uudet keksinnöt ovat niin pitkällä, että niiden kaupallistaminen on mahdollista. Toki nykyisinkin aurinkokennot ovat kaupallistettuja, mutta vain marginaaliseen yksittäisten ihmisten "näpertelykäyttöön". Kun puhutaan suurteollisuuden sähköntarpeesta ja suurten kaupunkien kaukolämmöntarpeesta, ei uudet innovaatiot riitä näiden massiivisten tarpeiden tyydyttämiseen.

Vetytalouden läpimurtoa odotellessa joudumme käyttämään Suomessa vielä vähintäänkin useita kymmeniä vuosia  perinteisiä voimaloita. Suursähköntuotantoon ydinvoimaa ja suurlämmöntuotantoon turve- ja puuvoimaa. Myöhemmin sitten tulevaisuudessa ydinfuusio ja vety ovat pääroolissa. Marginaalisena mukana tulee myös tuuli- ja aurinkovoima. Vesivoimaa tullaan rakentamaan tulevaisuudessakin lisää maailmanlaajuisesti, myös Suomessa.

 


Vieras

#2536 Re: Re:

12.03.2014 10:44

#2533: - Re:

Olipa oivallisesti referoitu tuo tekstin alku Wikipediasta jättämällä pois kaikki turvetuotannolle epäedulliselta kuulostava aineisto. Lopputeksti oli taas sitä entisen toistamista. Hei halooo! kerro jotain uutta!!!

Kuten aiemmin oli aiheesta keskustelua, että jos haluaa kertoa jotain toisen sanomaa, niin linkki riittää kuten tässäkin tapauksessa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suo

jälkimmäisten kappaleiden sisällön olis voinut linkittää myös esim.

kts. kommenttini 2xxx

 


Vieras

#2537 Re: Espanja katuu aurinkosähkön tukiaisia

12.03.2014 10:53

#2535: - Espanja katuu aurinkosähkön tukiaisia

artikkelin lopussahan se oli kiteytettynä ja sovellettavissa myös turpeelle

..."Mikään tuotantomuoto ei ole taloudellisesti mielekäs, ellei se kata tuotantokustannuksiaan"...

no, jos Suomessa ei tueta suoraan turpeenkaivajia, niin epäsuorasti sen käyttäjiä kylläkin

Ei se kuule maailma vaan sillä pyöri, että kaikki rakentuu tukien varaan!

 


 


Vieras

#2538 Kotimaisen energian ja työn puolesta

12.03.2014 13:03

 

Oululaisen kaupunginvaltuutetun Juha Vuorion tekstiä:


Oulun Perussuomalaisten kannanotto kotimaisen energian ja työn puolesta

Suomi on saattanut itsensä tuontienergian varaan energiankäytön kotimaisuuden ollessa vain 34 prosenttia. Esimerkiksi pääkaupunkiseutu lämpiää pääosin fossiilisen tuontienergian avulla. Samaan aikaan energian kauppataseen vaje on meillä noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa.

Silti erityisesti Pohjois-Suomi on rikas energiavaroiltaan. Tällä hetkellä kuitenkin Suomi on heikentämässä Pohjois-Suomen oman energian ja siihen liittyvän suomalaisen työn käyttöä mm. turvetuotannon vähentämisellä. Tämä vähentäminen tapahtuu nykyisellä turpeelle määrätyllä energiaverolla sekä turvetuotannon luvituskäytännön muuttumisella erittäin hitaaksi ja vaikeaksi.

Parhaillaan eduskunnassa on käsittelyssä uusi ympäristönsuojelulaki. Tuo laki tulee vaikuttamaan huomattavasti Pohjois-Suomen energiavarojen käyttöön. Oulun Perussuomalaiset toivoo eduskunnalle viisautta ottaa Pohjois-Suomen ihmiset huomioon lainsäädännössään.

Yhteiskunnan tulisi edistää Pohjois-Suomen erilaisten bioenergioiden sekä nykyisiä, että kehitteillä olevia uusia käyttötapoja. Uusilla käyttötavoilla on mahdollista tehdä pienimuotoisesti sähköä ja lämpöä sekä toisaalta kaasua ja polttonesteitä. Raaka-aineina voi olla tavallisten (puu-, hake-, turve-, ym.) biomateriaalien lisäksi sekä maatalous- että yhdyskuntajätteitä. Näiden menetelmien käyttö luo lisää työtä ja hyvinvointia sekä parantaa kauppatasetta, sekä mikä tärkeintä, energiaomavaraisuutta. Järkevästi toimimalla edistämme myös tämän alan kotimaista teknologiaa, jolle meidän kannattaa luoda hyvät elinmahdollisuudet.

Oulun Perussuomalaiset, 16.2.2014

 


Vieras

#2539 Sähköä ilmassa

12.03.2014 13:10


Kansanedustaja Mirja Vehkaperän kolumni. Selkeästi hänkin yhtenä päättäjänä on turpeen puolestapuhuja.


http://www.mirjavehkapera.fi/uutiset.html?534


Vieras

#2540 Ylijohtaja Esa Härmälän suuntaviivoja

12.03.2014 13:53


Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajan Esa Härmälän ajatuksia Suomen energiahuollosta. Härmälä on aivan ehdoton turve-energian puolestapuhuja. Pitkän jutun puolivälissä on oma osuutensa turpeesta. Härmälä on yksi Suomen tärkeimmistä virkamiehistä ja päättäjistä jotka muokkaavat Suomen energiahuollon tulevaisuuden suuntaviivoja.


http://otlehti.pellervo.fi/2014/03/07/esa-harmala-monipuolinen-energiantuotanto-suomen-vahvuus/


Vieras

#2541 Re: Kotimaisen energian ja työn puolesta

12.03.2014 14:50

#2538: - Kotimaisen energian ja työn puolesta

..."turvetuotannon luvituskäytännön muuttumisella erittäin hitaaksi ja vaikeaksi."

tarkemmin sanottuna: on jouduttu yleisen painostuksen edessä vähän katsomaankin, mihin ja millaisia lupia myönnetään - onneksi ei enää ihan kaikki mene leimasinkoneesta läpi sellaisenaan. Hyvä että edes jossakin vaiheessa virkamiestenkin täytyy tehdä jotain leipänsä eteen.



Vieras

#2542 Re: Ylijohtaja Esa Härmälän suuntaviivoja

12.03.2014 15:05

#2540: - Ylijohtaja Esa Härmälän suuntaviivoja

mutta soisi Härmälänkin tekevän noin merkittävän miehen roolissa jotain asian eteen eikä vain ihmettelisi, miksi ei tehdä niin ...

"Todellista liiketoimintaa energiantuotanto on kuitenkin vasta , kun myydään sähköä tai muuta energiaa tilan ulkopuolelle."

kun ei sitä itse tuotettua sähköä kukaan osta tai joillakin alueilla ei huolita edes kytketyväksi verkkoon tai jotain muita ihan älyttömiä säännöksiä sähköyhtiöiltä. Ei kelpaa muualla EU:ssa hyväksytyt invertterit jne... Hyväksyttäisiin edes nettomittarointi eli syötät ylimääräisen sähkön verkkoon ja voit kuluttaa vastaavasti vastikkeetta saman määrän takaisin, mutta kun verottajan viimeistäänkin pitää päästä tähänkin osille. Syöttötariffit on muovattu niin suurille voimaloille, ettei 'maatilaluokassa' päästä niihin tehoihin. Suomi ja Saksa ovat samoilla linjoilla noissa tariffiasioissa: Suomessa tuetaan yli 300 kW:n laitoksia ja Saksassa alle sen.

Maaseudulla tuo kaukolämmön jakeleminen ei oikein tule kysymykseen.


Vieras

#2543 ?

12.03.2014 15:34

Jotenkin huvittaa tuo "Suomalaisen-, kotimaisen työn " ja energian lausuminen samaan hengenvetoon ja melkein aina turpeen yhteydessä, todellisuudessa työllisyys vaikutukset ovat alle tukiaisten. Tämän yhteenliitos on tietenkin turvelobbarien keksintöä.
Olikos se vapon liikevoitto turpeesta n.30milj? Mielestäni sen aiheuttamiin ongelmiin nähden melko surkeaa.


Vieras

#2544 Re: ?

12.03.2014 17:58

#2543: - ?

Mistä niitä kuuluisia turvetukiaisia voi hakea, kerro se nyt heti. Itse työllistän 40 henkilötyövuotta turvetuotannossa ja senttiäkään en ole tukia mistään saanut.


Vieras

#2545

12.03.2014 18:40

Polttoaineet, työkoneet, turpeenveroale, n. 130 milj. Vuodessa kaikkinensa, et saisi myydyksi palaakaan ilman tukia, joten älä huoli, sinä olet tukesi saanut.

Vieras

#2546

12.03.2014 18:54

pääasiallinen tukimuoto on kuitenkin verohelpotukset, mm syöttötariffi sähköntuotannolle.

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/suot/turpeenkaivuu-1

kannattaa lukea, tässä on tahon, joka ei tienaa lausunnollaan penniäkään, mielestäni objektiivinen näkemys.

Vieras

#2547 Re:

12.03.2014 19:36

#2545: -

Polttoaineista ja työkoneista joudumme maksamaan aivan saman kuin kuka tahansa muun alan yrittäjä, älä yritä väittää muuta.Onneksi kaikki myydään ja asiakas vielä pyytää lisää, asiakashan on oikeassa eikö niin?Sääliksi käy teitä kateellisia valittajia, pysyisitte edes totuudessa noilla väittämillänne.


Vieras

#2548 Re:

12.03.2014 19:38

#2546: -

Sll ei ole missään kohtaan puolueeton taho

Polttoaineista ja työkoneista joudumme maksamaan ja raskaasti

#2549 Re: Re:

12.03.2014 19:56

#2547: - Re:

Sääliksi käy teitä kourallista, jotka vesistömme sangen laajasti tärvelette. Kyllä lapsenlapsemme ja useampikin sukupolvi siitä eteenpäin kiittää saavututksianne hetkellisestä ahneuden huumastanne. Hehän siitä maksavat, tavalla tai toisella.

Pyytäähän se asiakas lisää, kun olette kiimoissanne markkinoineet, että tätä riittää ja on ja halvalla (kun ei tuotannossa tarvitse velvoitteista ja sen kustannuksista välittää kuin teoriassa). Sitten tulee pikkusen koleampi kesä saderipsuineen... Köntsät housuissa, joka onkin tietysti luvan myöntäjän vika?

Ja siitä totuudessa pysymisestänne... heh!


Vieras

#2550 Markku Seppänen kirjoitti 13.3.2012 kello 1:02 Osmo Soininvaaran blogiin:

12.03.2014 19:57

Valitettavasti oma kommenttini keskusteluun tulee vasta nyt, mutta eletäänhän sitä eri aikavyöhykkeessäkin 
Ehdotuksenne saasteverosta on varsin hyvä!! Jos jopa maakaasulle määrättiin aikanaan korkea veroaste, miksi ihmeessä ei turpeen käyttöön voida kohdistaa todellisia ympäristövaikutuksia vastaavia maksuja – ja näin huomioiden koko prosessi tuotannosta aina turpeen polttoon lämpövoimalaitoksissa?

Soininvaaran kirjoituksesta kehkeytyneen ja välillä kiivanakin käyneen keskustelun yhteydessä on esitetty monenlaisia näkökulmia. Harvassa niistä on kuitenkaan esitetty konkreettisia perusteluja. Näin varsinkin niiden kohdalla, jotka puolustavat turvetuotantoa.

Omakohtainen kokemus siitä, miten veden laatu muuttuu turvesuolta eri tavoin (valumareitti, ilmatie) vesistöön pääsevän turvepölyn vuoksi, on mielestäni nähtävä perusteltuna kannanottona. Tunnen mökkiläisiä ja kalastajia, jotka ovat seuranneet kehitystä ns. aitiopaikalta vuosia. Toki on totta, että vuosikymmenien takaiset metsäojitukset tekivät hallaa, mutta asiaan puututtiin. Tutkimusten mukaan umpeenkasvaneet ja sammaloituneet ojat myös keräävät tehokkaasti ainesosia, jotka muuten valuisivat kohti alapuolisia vesistöjä. Ovatko turvesoiden laskuojat sammaleisia??

Tarkastellaanpa hieman erilaisia päästöjä sekä niiden vaikutuksia. Typpi ja fosfori esiintyvät kyllä luontaisesti luonnossa. Eri elementtien vain tulisi säilyä tasapainossa. Fosforia esiintyy useassa eri muodossa. Tutkimusten mukaan noin 30-50 % soiden fosforirasituksesta on liukoista ns. fosfaattifosforia. Eiköhän se liene juuri liukoinen fosfori, joka jatkaa matkaansa pisimmälle vesistöön ja vaikuttaa rehevöittävästi.

Esimerkiksi Keuruun Permisuon alapuolisella Hyyrynlammella on Pöyry mitannut korkeita fosforipiikkejä. Luvut löytyvät Pöyryn raporteista, osa ihan internetistä. Vapo taas on lupaehtojen tarkistushakemuksessaan itse todennut, että alueella ei ole muita pistekuormittajia turvesuon lisäksi. Mihin mahtavat siis jäljet johtaa….

Humus- ja kiintoainekuormituksesta tunnutaan puhuvan eniten, ja onhan se kaikkein silmiinpistävin osa turvesoiden aiheuttamista ongelmista. Soilta valuva kiintoaines ja humus on orgaanista hienojakoista massaa, joka kuluttaa vedestä hapen ja hiljalleen tukahduttaa muun elämän. Esitetty uppotukki-vertaus oli erinomainen käytännön esimerkki!

Soiden aiheuttamat ympäristörasitukset riippuvat lukemattomista muuttujista, jotka liittyvät maaperään ja säätekijöihin. Niitä kaikkia Vapo ei pysty millään hallitsemaan.
Tilastotieteilijät taas tietävät, miten tilastoilla saadaan tilanne näyttämään juuri siltä, miltä tilaaja haluaa. Pöyry laatii raporttinsa suurelta osin Vapon tilauksesta. Ei olisi tilaajan etu, jos tulokset kauttaaltaan puhuisivat tutkimuksen maksajan pussiin.

Liiketaloudellinen puoli on vielä kokonaan tarkastelematta. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen verkossa julkaistuista raporteista voi jokainen lukea, millä tasolla (vielä) turpeen verotuet liikkuvat. Vapon kotisivuilta löytyvien viime vuosien liiketoiminnan tuloslukujen perusteella voi suorittaa lisää laskutoimituksia turpeennoston vaikutuksesta veronmaksajien kukkarolle.
Vapo ostaa soita suomaan käyvällä hinnalla. Myyjä on usein metsäyhtiön osa, kuten esim. Finsilva. Hyväntahtoisesti Vapo kuitenkin tarjoutuu vaihtamaan suoalueita tai myymään niitä Valtiolle eli enemmistöosakkaalleen mahdollisesti kyseiseltä alueelta ylös saatavan turpeen markkinahinnalla. Näinkin voi yrityksen taloutta tietenkin pyrkiä tasapainottamaan…

Huipputeknologian ja korkean koulutuksen maana tunnetun Suomen luulisi voivan ja haluavan profiloitua oikeana clean tech –maana. Muuten olemme kohta tilanteessa, jossa kiinalaiset myyvät meille vedenpuhdistus- tms. palveluita ja järjestelmiä.

Mitä taas tulee väitettyyn soiden uusiutumiseen ja siihen, että 500 vuoden päästä, kun ”turvediesel” on käytetty loppuun, kaivuut voidaan aloittaa alusta; Soidemme keski-ikä on 6000-7000 vuotta. Vanhimmat suot ovat iältään noin 9000 vuotta. Mielestäni ei kuulosta kauhean uusiutuvalta energiamuodolta, mikäli raaka-aineen syntymiseen kuluu, no karkeasti arvioiden, satakunta sukupolvea.

Suot ovat olennainen osa Suomen maisemaa ja luonnonperintöä. Sellaisenaan suot ovat kiehtovia alueita, joilla on oma tyypillinen eläimistönsä ja kasvistonsa. Kontaktipintani keski-eurooppalaiseen yhteisöön on varsin vahva. Tunnen monia, jotka ovat suorastaan Suomi-faneja. Päällimmäiset hehkutuksen aiheet ovat luontomme ja erityisesti puhtaat vesistömme. Hei, ei meillä ole Alppeja eikä lukemattomia keskiaikaisia linnoja! Suomesta haetaan aivan muuta! Onko Suomella varaa menettää ehkä tärkein matkailullinen vetovoimatekijänsä? Eikä nyt kyse ole vain paikallisesti Keuruusta tai Kangasniemestä, eteläisestä tai pohjoisesta Suomesta. Kyse on koko imagostamme. Jos meno jatkuu vanhaan malliin, niin kohta en itsekään kehtaa esitellä maatamme.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen vasta viimeisen 1,5 – 2 vuoden aikana aktiivisesti seurannut tilannetta ja keskustelua. Luonto ei tosin ennenkään ole ollut minulle yhdentekevä. Lukuisat partioretket ja erävaellukset ympäri Suomea antavat jo jonkinlaista pohjaa analysoida luonnossa vastaan tulevia ilmiöitä. Yhdistämällä koulutuksen, omat mielenkiinnon kohteet ja syventymällä niin luonnonsuojelujärjestöjen kuin Vaponkin materiaaleihin sekä tutustumalla paikan päällä tilanteeseen olen tullut siihen tulokseen, että turpeentuotanto ei ole oman etumme mukaista.
Perheenisänä minulla on myös henkilökohtainen vastuu siitä, että jätän jälkipolville jokseenkin siedettävässä tilassa olevan ympäristön.

- lainattu aiemmin mainitusta Soininvaaran blogista -