Pelasta Pro Gradu

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pelasta Pro Gradu.

jheh
Vieras

#26 juma

03.02.2011 23:49

134 ääntä adressilla. Noilla äänille menis edustajistoon!
Mikael Viitala
Vieras

#27 Re: #16 taas

04.02.2011 10:46

#25: #16 - #16 taas 

#16 "Noina voitollisina vuosina toimintaa tehostettiin ja aktivoitiin niin että käytäville näkyi. Muistan nuo vuodet. Ylioppilaskunta ei ainakaan tuolloin antanut velkoja anteeksi. Jonain vuonna velkoja pääomitettiin. Kauppatieteellisen opiskelijat ja osakeyhtiön hallituksen jäsenet varmasti ymmärtävät ettei se näy tuloslaskelmalla. Velka muuttaa taseessa omaan pääomaan - ja omistajan näkökulmasta sijoituksen määrä ei kasva eikä vaadi lisärahaa. Jos vaalikeskustelun pohjaksi tuo faktoja niin ne kannattaa ensin tarkistaa."

Viimeisistä 10 vuodesta kaksi (2005, 2006) on ollut voitollisia. Noiden vuosien voitollinen tulos on perustunut kahteen tekijään: keskimääräistä pienempiin kustannuksiin (erityisesti henkilöstökulut), sekä kannattavaan valokopiointiin.

Kioskiartikkelien, kirjojen ja toimistotarvikkeiden (kopionnin lisäksi kaikki muut PG:n tuoteryhmät) myynti on noidenkin vuosien jälkeen säilynyt käytännössä samalla tasolla sekä myynnin määrällä, että kannattavuudella mitattuna. Vuodet 2005 ja 2006 eivät siis olleet mitään erityisen kannattavia noiden artikkelien myynnin takia.

Mielelläni olisin uskonut, että PG:n liiketoiminnasta olisi mahdollista tehdä kannattavaa. Valitettavasti, mitä enemmän PG:n lukujen kanssa on viettänyt aikaa, sitä vaikeammaksi sen uskominen on muuttunut.

Ylioppilastalon rakennusprojektista sen verran, että talo on rakennettu sellaisena, kuin se alunperin suunniteltiinkin. Valitettavasti rakennusajankohta oli huono - rakentamisen kustannukset nousivat nopeasti erittäin korkealle rakennussektorin ylikuumenemisen takia vuonna 2008. Lopulliset rakennuskustannukset olivatkin noin kaksinkertaiset alunperin arvioituihin nähden. Tähän toki vaikutti myös muutama muu seikka rakentamisajankohdan lisäksi.

Ylioppilaskunnan tehtävät on määrätty laissa, eikä niihin kuulu jäsenten opiskelumateriaalien tuottaminen ja toimittaminen. Edustajisto voi toki halutessaan toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä haluamassaan muodossa, mutta tässä tapauksessa edustajisto on puoltanut päätöstä lakkauttaa Pro Gradu. Ilman edustajiston suostumusta tällaista päätöstä ei tietenkään olisi tehty.

Sikäli kuin ylioppilaskunta jatkossa tuottaa PG:ltä periytyviä tehtäviä, se tullaan tekemään osakeyhtiön muodossa. Mahdollinen liiketoiminta otetaan osaksi VYY Holding Oy:n toimintaa. Näin vältetään kahden osakeyhtiön pyörittäminen yhtä aikaa, mikä säästää sekä kustannuksia, että byrokratiaa.

"kysymykset: Jos kysyntä Pro Gradun palveluille on kadonnut siten ettei toimintaa saa kannattavaksi miksi iso haloo toiminnan lopettamisesta?"

Pro Gradun palveluiden kysyntää voidaan mitata ainakin kahdella eri tavalla. Voidaan katsoa, kuinka moni allekirjoittaa adressin netissä, tai sitten voidaan katsoa, kuinka moni oikeasti ostaa PG:n tuottamia palveluita, mikä näkyy kuukausittain tulevassa talousraportissa.

Adressin perusteella ainakin 135 VYY:n noin 4000 jäsenestä (vaikka kaikki allekirjoittaneet eivät taidakaan olla VYY:n jäseniä) haluaisi säilyttää PG:n. Liikevaihdon perusteella entistä harvempi VYY:n jäsenistä haluaisi säilyttää PG:n. Jokainen tietysti saa käyttää mitä mittaria haluaa, ja päätökset tekee edustajisto haluamansa tiedon pohjalta.

yst. terv.

Mikael Viitala

pääsihteeri

Samuli Manninen
Vieras

#28 Re: Re: #16 taas

04.02.2011 11:19

#27: Mikael Viitala - Re: #16 taas 

Hienoa että sekä Visa Kananoja että Mikael Viitala uskalsivat tulla esiin omilla nimillään. Keskustelua on nyt jonkun verran täällä käyty, joten haluaisin muutaman tarkennuksen vielä.

Visa Kananoja:"Jokainen osakeyhtiön hallitus on suunnitellut ja toteuttanut erilaisia markkinointitoimia ja hakenut uusia liiketoimintamuotoja toiminnan säilymiseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta."

1) Mitä konkreettisia toimia PGOy:n johto on tehnyt ennen tätä lopettamispäätöstä huomatessaan että PG:n toiminta on tappiollista? Onko työntekijöiltä pyydetty ehdotuksia? Onko opiskelijoita pyydetty ehdotuksia? Yliopistolta löytyy edellisiin kommenteihin viitaten n. 4000 opiskelijaa jotka ovat toinen toistaan fiksumpia. Miksi tätä potentiaalia ei ole hyödynnetty?

2) Sama kysymys, mutta YO-talosta. 

Lainaten erään Turkulaisen opiskelijan kommenttia tällä keskustelupalstalla:"Eikös teiltä nyt pitäisi löytyä nimenomaan sitä taitoa hoitaa tuollaisen pikkupuodin talous kuntoon? Jotenkin snadisti ironista! :)"

Kyllä ne turkulaisetkin jotain tajuaa! :)

 

3) Keskustelupalstalla mainittu Ylioppilastalo KOY:n tilinpäätös olisi mielestäni julkaistava, sillä julkista keskustelua on vaikea käydä jos vain toisella osapuolella on kaikki faktat. Mielestäni VYY voisi pyrkiä parantamaan toimintansa läpinäkyvyyttä, jotta opiskelijoiden olisi helpompi seurata mihin Suomen suurimmat jäsenmaksut menevät.

 

4) VYY:n viestinnästä: Visa Kananoja kommentoi:"kritisoitiin myöskin ylioppilaskunnan tiedotusta aiheesta. Ylioppilaslehti on yksi tiedotuskanava, joka riippumattomana lehtenä kirjoittaa asioista, jotka koskevat ylioppilaskuntaa ja opiskelijoita. Organisaatiomuutosasiassa järjestettiin tiedotus- ja kesksutelutilaisuus, josta informoitiin sähköpostitse kaikkia, jotka ovat liittyneet vyy-info-sähköpostilistalle sekä yliopistoportaalin kautta (viikottainen sähköposti). Joka tapauksessa en kiellä, etteikö asiasta olisi voitu ja voida edelleenkin tiedottaa paremmin. Kaikkia opiskelijoita tai edes kaikkia kiinnostuneita opiskelijoita on kuitenkin hankala tavoittaa."

Hienoa että jollain on kanttia myöntää että tiedotus ei välttämättä ole parhaalla mahdollisella tasolla. 

Tässäkin asiassa opiskelijoita voitaisiin löytää uusia ideoita tai kehityssuuntia, mikäli VYY onnistuisi aktivoimaan jäsenensä mukaan.

 

5) Mikael Viitala:" Pro Gradun palveluiden kysyntää voidaan mitata ainakin kahdella eri tavalla. Voidaan katsoa, kuinka moni allekirjoittaa adressin netissä, tai sitten voidaan katsoa, kuinka moni oikeasti ostaa PG:n tuottamia palveluita, mikä näkyy kuukausittain tulevassa talousraportissa."

Voidaan myös miettiä haluaako Vaasan Yliopisto olla Suomen ensimmäinen yliopisto ilman omaa kirjakauppaa? :)

Mikael Viitala
Vieras

#29 Re: Re: Re: #16 taas

04.02.2011 13:15

#28: Samuli Manninen - Re: Re: #16 taas 

"3) Keskustelupalstalla mainittu Ylioppilastalo KOY:n tilinpäätös olisi mielestäni julkaistava, sillä julkista keskustelua on vaikea käydä jos vain toisella osapuolella on kaikki faktat. Mielestäni VYY voisi pyrkiä parantamaan toimintansa läpinäkyvyyttä, jotta opiskelijoiden olisi helpompi seurata mihin Suomen suurimmat jäsenmaksut menevät."

1) KOY Vaasan ylioppilastalon tilinpäätös on aika epäoleellista luettavaa - kyseinen yhtiö ylläpitää Vaasan ylioppilastaloa sen omistajien (VYY Holding Oy ja Vaasan kaupungin omistama Palosaaren yrityskeskus) puolesta. Sen toiminta siis koostuu vastikkeiden keräämisestä omistajilta ja niiden käyttämisestä talon yleiseen ylläpitoon. Sen tavoitteena on vuosittainen nollatulos, sillä omistajat saavat hyödyn vuokraamalla hallinnassa oleviaan tiloja ulkopuolisille. Tämä puolestaan tuloutuu suoraan omistajille, ei keskinäiselle kiinteistöosakeyhtiölle.

2) VYY Holdingin tilinpäätös ei sekään itsessään kerro kovinkaan paljoa. VYY Holdingin toiminta kytkeytyy erottamattomasti VYY:n toimintaan, ja siksi Holdingin tilinpäätöstä pitäisi katsoa yhdessä VYY:n tilinpäätöksen kanssa, jotta konsernin talouden tilasta saa kattavan kuvan.

3) VYY Holdingin varsinainen yhtiökokous, jossa yhtiön taloudellinen tila ja tilinpäätös käsiteltiin, järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa edustajiston kokouksen ulkopuolella, omana erillisenä tilaisuutenaan. Tilaisuus pidettiin muistaakseni kello 16 auditorio Kurtenissa, se oli avoin kaikille ja siitä oli tiedotettu (ei selvästikään riittävästi). Valitettavasti paikalla ei ollut Holdingin hallituksen lisäksi kuin kaksi ihmistä. Myös tänä keväänä Holdingin yhtiökokous tullaan järjestämään samalla muotilla, joten tervetuloa kaikki Holdingin tilanteesta kiinnostuneet!

Aiemmin VYY Holdingin yhtiökokous on järjestetty edustajiston kokouksen tauolla, joten myös aiemmin tilaisuus on ollut avoin kaikille.

4) VYY:n osalta tilinpäätös käsitellään edustajiston kokouksessa, joka myös on avoin kaikille VYY:n jäsenille. Tosin ainoastaan läsnäolo-oikeudella, joten puheoikeutta en voi tuossa kokouksessa luvata, se on edustajiston puheenjohtajasta kiinni.

5) Kun päätös uudistuksesta oli tehty, järjesti VYY asiasta keskustelutilaisuuden. Tuohon tilaisuuteen tuli valitettavasti vain noin viisi opiskelijaa - yliopiston henkilökuntaa oli huomattavasti enemmän, mukaan luettuna yliopiston hallintopäällikkö, kiinteistöpäällikkö ja kansainvälisten asioiden johtaja. Tuossa tilaisuudessa käytiin läpi päätöksen perusteluita, sen vaikutuksia ja tulevaisuuden skenaarioita mm. Pro Gradun tuottamien palveluiden osalta.

Onneksi tilaisuudessa läsnä olleet henkilöt haastoivat tehtyjä päätöksiä ja esittivät omia näkemyksiään ja huoliaankin palveluntarjonnan tulevaisuudesta. Itse koinkin tilaisuuden antoisana ja kaksisuuntaisena keskustelutilaisuutena. Yhtä kaikki enemmänkin olisi ihmisiä Levoniin mahtunut, kuin me noin 25 henkilöä.

"Voidaan myös miettiä haluaako Vaasan Yliopisto olla Suomen ensimmäinen yliopisto ilman omaa kirjakauppaa? :)"

6) Jos tämä on ongelma yliopistolle, yliopisto varmasti tekee asialle jotain, vai kuinka? Mielestäni ei ole kohtuullista, että (muutenkin köyhien) opiskelijoiden pitää jäsenmaksuillaan ylläpitää kirjakauppaa Vaasan yliopistossa. Yliopiston hallitus saa ottaa kantaa siihen, onko kirjakaupan puuttuminen kampuksella isokin ongelma.

Jos ylioppilaskunnan jatkossa tarjoamat palvelut eivät yliopiston mielestä riitä, yliopisto voi vapaasti perustaa kampukselle kirjakaupan tai tehdä vaikka yhteistyösopimuksen Suomalaisen kanssa kirjakaupan perustamisesta. Mutta opiskelijan kukkarosta sitä ei pidä enää jatkossa kustantaa.

 

yst. terv.

Mikael Viitala

pääsihteeri

Sofia
Vieras

#30

04.02.2011 13:47

#29
6) Jos tämä on ongelma yliopistolle, yliopisto varmasti tekee asialle jotain, vai kuinka? Mielestäni ei ole kohtuullista, että (muutenkin köyhien) opiskelijoiden pitää jäsenmaksuillaan ylläpitää kirjakauppaa Vaasan yliopistossa. Yliopiston hallitus saa ottaa kantaa siihen, onko kirjakaupan puuttuminen kampuksella isokin ongelma.

Mielestäsi ei ole kohtuullista, mutta ilmeisesti tällä hetkellä 135 allekirjoittaneen mielestä se on vähintäänkin kohtuullista.
Opiskelija joka ei pääse Taloon
Vieras

#31 Re:

05.02.2011 01:29

#30: Sofia -  

Selittäkää mitä selitätte, mutta talon rakentaminen nykyisenlaiseen käyttöön on täysin tarkoituksetonta. Eikö yliopiston ylioppilaskunnan toiminnan tulisi perustua sen jäsenilleen järjestämiin tapahtumiin ja palveluihin. Traagisen talon rakentamisen jälkeen ollaan oltu viemässä viimeisiä opiskelijaelämän yhteisöllisyyden tyyssijoita, kuten Leipistä pois.

En usko että Talossa edes pystyisi samanhenkistä yhdessäoloa järjestämään, eikä näin ole rakentajat edes halunneet. Harmi vaan että Vaasan muutenkin hajanainen opiskelijaelämä ohjataan vaan entistä enemmän suoraan Royalin tai Fontanan tiskille.

Voi voi, oikein harmittaa!

Heidi
Vieras

#32 FYI

09.02.2011 10:18

Hauska lukea näiden täällä käytyjen keskustelujen jälkeen sähköpostista, että VYY etsii tällä hetkellä laatuaan ensimmäistä talousjohtajaa :)

Lainaten viestiä : "Ylioppilaskunnan ensimmäisenä talousjohtajana tuot työpanoksesi
uudistuneen organisaatiomme mielenkiintoiseen ja haastavaan vaiheeseen."

Hmmm, mielenkiintoinen ja haastava vaihe. Voihan sen niinkin ilmaista.

Ja eikun kaikki hakeamaan!

Vieras

#33

09.02.2011 11:57

Hassua lukea täällä kuittailua, kun asioille oikeesti vihdoin ja viimein tehdään jotain konkreettista, muutakin kuin nostetaan vain yo-kunnan jäsenmaksua. Naureskelu, sivusta kuittailu ja jälkiviisastelu on helppoa tässä vaiheessa, kun suurin duuni eli perustavaa laatua oleva organisaatiomuutos on jo A) suunniteltu ja B) käynnistetty.

Vieressä seisoskelun ja väsyneen kuittailun sijaan toivoisin lisää aktiivisuutta meidän kaikkien yhteisissä asioissa. Uusia naamoja mukaan kehittämään VYY:n toimintaa, osallistumaan valiokuntiin, työryhmiin, edariin, aukomaan päätä yo-lehdessä ja ylipäätään olemaan osallisena. Oskarin päivädiskossa käydään kyllä aina kuumia esivalmisteluja, mutta niissä pöydissä ei valitettavasti päätöksiä tehdä.


Vieras

#34

09.02.2011 14:59

On siinäki hieno organisaatiomuutos että opiskelijoiden viimeisetkin palvelut lakkautetaan, ja jäsenmaksu ei taatusti pienene penniäkään.
Tietämätön
Vieras

#35

09.02.2011 15:14

Vähän ehkä offtopic, mutta voisko joku kertoa onko tuolla domus bothnicassa siis järjestetty ikinä yhtäkään tapahtumaa? Tai mitä siellä nykyään ylipäätänsä tapahtuu??
Vieras
Vieras

#36 VYY:n palvelut

10.02.2011 15:38

#34: -  

Viimeiset palvelut? Ei ristus... Tuntuu että suurin ongelma on tosiaankin se mitä tällä foorumilla aikaisemminkin todettiin, eli tiedon puute. Kirjakauppa ei tosiaankaan ole yo-kunnan ainut, saati suurin palvelumuoto, ehkä Oskarin pöydännurkasta katsottuna vaan se näkyvin. Yo-kunnan palveluita on läjäpäin muitakin, joita ei tunnuta edes tiedostettavan VYY:n hoitamiksi. Näistä löydät tietoa täältä, ei ihan yks eikä kakskaan juttua: http://www.vyy.fi/sivut/j%C3%A4senedut

Vieras
Vieras

#37 Re: VYY:n palvelut

10.02.2011 21:11

#36: Vieras - VYY:n palvelut 

http://www.vyy.fi/sivut/j%C3%A4senedut   ...löytyy muuten todella paljon noita palveluita! :D toisaalta onhan se kiva että Roaylissa saa tuopin 2 eurolla!

Vieras
Vieras

#38 Re: VYY:n palvelut

11.02.2011 11:48

#36: Vieras - VYY:n palvelut 

jes, kiiitos vyy että saan tuoppini halvalla..! Vyy voisi ottaa mallia muista ylioppilaskunnista, kehittäkää toimintaanne!!!!

Vieras
Vieras

#39 Re: Re: VYY:n palvelut

11.02.2011 12:41

#37: Vieras - Re: VYY:n palvelut 

 Jos siitä ei suinkaan ole liiaksi vaivaa, niin suosittelen vilkaisemaan jäsenetusivuilta muutkin välilehdet kuin sen ensimmäisen. Netissä on helppoa arvostella ja kommentoida mitä ensimmäiseksi mieleen juolahtaa. Säästyisimme varmasti itse kukin turhanaikaiselta kohkaamiselta, kun vain malttaisimme ottaa asioista vähän paremmin selvää.

Se on kyllä toisaalta sanottava, että ehkä tuo jäsenetuosio ei ole parhaalla tavalla suunniteltu. Aloitussivulla pitäisi olla jonkinlainen johdanto koko jäsenetujen kirjoon, sillä nyt lukija saa helposti mielikuvan, että ne rajoittuvat muutamaan hassuun alennukseen.


Vieras

#40 Noniin

11.02.2011 19:00

Näistä kaikista viesteistä tulee auttamatta sellainen olo että VYY:n markkinoinnissa on jotain ongelmia jos kukaan ei edes tunnu tietävän millaisia palveluja olisi tarjolla. Saman ongelman uskon koskevan myös Pro Gradua. Palveluista ei ole mitään hyötyä jos kukaan ei ole koskaan kuullutkaan niistä. Esimerkiksi Warrantti tuntuu tiedottavan joka ikisestä tapahtumastaan niin vahvasti eri paikoissa ettei kukaan voi olla tietämättä mitä milloinkin tapahtuu.
Tonttu
Vieras

#41 Re:

15.02.2011 17:00

#33: -

Totta tämäkin, mutta olisi ollut järkevää hakea niitä uusia ideoita ja kansan ääniä sieltä Oskarista. Kuitenkin puhutaan niinkin keskeisestä asiasta kuin yliopiston kirjakauppa ja sen toimeentulo. Asiantuntijoita koulu pullollaan, miksei käytetä niitä? Kuulemistilaisuus on kyllä järjestetty, mutta kai nyt jokainen sen tajuaa, että harva tulee esittämään pieniä ajatuksiaan niin viralliseen tilaisuuteen. Väkisinkin saa sen kuvan, että tartutaan helpoimpaan ratkaisuun, ilman kiinnostusta pitkän aikavälin vaikutusten arviointiin.

 

Tuodaan se ylioppilaskunnan toimintaan vaikuttaminen helpommaksi, niin ei sitten jää se painolasti muutamien harteille. Itse näkisin, että Pro Gradun toiminnan jatkaminen ja kannattavaksi kääntäminen tulisi nähdä yhteisöllisenä haasteena, missä avainasemassa ovet opiskelijoiden ehdotukset. Kehitetään palvelu itsemme näköiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vieras
Vieras

#42 Re: Re:

16.02.2011 15:39

#41: Tonttu - Re:

Hyvä kommentti!

Muumi
Vieras

#43

22.02.2011 17:06

Lahtausperiaatteella eteenpäin, ja otetaan kaikki ikimuistoiset palvelut pois opiskelijoilta. Tulee tippa linssiin kun miettii kaikkia niitä menetettyjä mahdollisuuksia.

Tätä menoa Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan merkitys opiskelijoille hämärtyy ja näköjään alkaa pikkuhiljaa rapautumaan pois. Jos on jäljellä ylioppilaskunta joka ei tarjoa palveluja niin mitä opiskelijat sillä ylioppilaskunnallaan enää tekee. Jos ylioppilaskunta ei palvele jäseniä eikä kenelläkään ole kosketuspintaa sen toimintaan, on toiminta lakkautettava.

On tietenkin mahdollista perustaa uusi kilpaileva ylioppilaskunta: ehdotan koulun jääkiekkojoukkueen nimeä "Mighty Dicks"-ylioppilaskunta.
Tonttu
Vieras

#44 Re:

22.02.2011 17:09

#43: Muumi -

Hyvä, rakentava kommentti!

Antero Toponen
Vieras

#45 Re: Re:

25.02.2011 14:37

#44: Tonttu - Re:

Heräsi kysymys, että mitä tulee tapahtumaan Pro Gradusta ostetuille kopio-korteille, joissa on kopioita jäljellä?