Säilytetään Myllymäki ennallaan ja turvataan tulevaisuuden osaajien perusopetuksen taso

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1010

Opettajia valmistuu aivan liian vähän edelleen ja on tärkeää turvata opiskelijoiden opiskelupaikkojen säilyvyys lähietäisyydellä ja mahdollistaa näin halukkaiden hakijoiden opiskelumahdollisuus heidän elämäntilanteestaan huolimatta.

Roosa Kuusisto (Eurajoki, 03.02.2023)

#1017

Käyn Raumalla kerran kuussa lähiopetusviikolla etityisopekoulutuksessa ja olen hyvin ihastunut Rauman kampukseen joka on historiallinen ja jossa on yhteisöllinen ja välittävä ote opetuksessa, opiskelijoiden kesken, ruokalassa ja kirjastossa ja muissa palveluissa. Nykyään on tapana supistaa ja jopa tuhota toimivia yksiköitä. Hyvin surullista. Antaa toimia sen mikä toimii!

Satu Seikku (Porvoo, 03.02.2023)

#1026

Ei voi olla todellista, ei näin. Varsinkin huolestuttaa Suomen ainoan varsinaisen käsityön/teknisen työn opettajan koulutuslinjan alasajo. Kirjekurssitasoisella koulutuksella ei saada päteviä käsityön opettajia.

Jukka Lehtomäki (Vantaa, 03.02.2023)

#1027

Tarvitsemme duunareita. Korkeakoulutettuja on liikaa. Tarvitsemme niitä, jotka opettavat duunareille ruohonjuuritason työtä. Se on lääke syrjäytymistä vastaan.

Seppo Tervo (Espoo, 03.02.2023)

#1039

Nyt järki käteen! Älkää tuudittautuko siihen ajatukseen, että suomalainen koulutusjärjestelmä olisi maailman paras ilman rahoitusta ja resursseja. Rauman kampusrauhan rikkominen rampauttaa suomalaista koulutusta merkittävästi. Väärä paikka luoda säästöjä! Eiköhän niitä saataisi muualtakin...

Kalevi Reentie (Tampere, 03.02.2023)

#1048

Kampus ehdottomasti säilytettävä! Turussa ei riitä asunnot, Raumalla niitä on. Rauma näivettyy täysin, jos kampus siirretään. Raumalla uusi päiväkoti harjoittelua varten ym.

Virva Tuominen (Pori, 03.02.2023)

#1055

Hei!
Rauman kampusta ei saa lopettaa millään tavalla, hieno ja vanha koulu. Mahtavat puitteet joita ollaan juuri remontoitu ja uusittu.

Aleksi Väkiparta (Pori, 03.02.2023)

#1061

Raumalla oikea opetustalo ja opistoa on hyvä olla monessa kaupungissa. Varsinkin käsityö on myös tärkeää.

Eija Ailasmaa (Rauma, 03.02.2023)

#1074

Että kyse on paljon enemmästä, kuin muutaman miljoonan säästöstä. Toivoisin Turussakin tämän ymmärrettävän.

Lauri Ellilä (Rauma, 03.02.2023)

#1081

Ei myllymäki unohtua saa.

Sofia Ranta (Rauma, 03.02.2023)

#1084

Opettajankoulutus laitosta ei missään tapauksessa saa lopettaa Raumalta eikä muiltakaan pienehköiltä paikkakunnilta. Se juuri aiheuttaa työvoiman saatavuusongelmia, kun väestö "pakkautuu" suurkaupunkeihin.

Laura Korkmaz (RAUMA, 03.02.2023)

#1098

Ajatelkaa lakkautuksen seurauksia pitkällä aikavälillä, älkääkä vain lyhytnäköisesti säästöajatuksella. Käsityöopettajien koulutus, yliopistot muualla kuin isossa kaupungissa, opetuspuutarha ja monet muut syyt ovat elintärkeitä Suomelle!

Venla Nurminen (Turku, 03.02.2023)

#1109

Älkää tuhotko Rauman kruunua!

Mikko Ruusu (Rauma, 03.02.2023)

#1140

Ainut järkevä päätös niin opiskelijoiden kuin sekä Rauman että Turun kaupunkien kannalta on säilyttää opettajakoulutus Raumalla.

Marja Aaltio (Tampere, 03.02.2023)

#1144

Pitkä historia kampuksella, erittäin tärkeän koulutuksen puolesta! Säästettävä ehdottomasti!

Mari-Minnea Pulliainen (Rauma, 03.02.2023)

#1156

Ihmisiä kutsutaan kädellisiksi nisäkkäiksi. Toistaiseksi.

Markku Jaakkola (Laukaa, 03.02.2023)

#1159

#proraumanokl

Timo Tarvainen (Pori, 03.02.2023)

#1175

Järki käteen.

Jukka Aaltio (Tampere, 03.02.2023)