Siuntion äänestystulokset.Sjundeå valresultat.

Kommentoitu viesti


Vieras

#1 Päinvastoin

28.09.2011 07:59

Vetoan kunnan päättäjiin, että tekevät päätöksensä itsenäisesti kylmien tosiasioiden pohjalta. Kansanäänestyksessä on menty pelkällä tunteella.

Vastaukset


Vieras

#15 Re: Päinvastoin

2011-10-02 15:37:31

#1: - Päinvastoin

Päinvastoin kuin nimimerkki päinvastoin.

Kansanäänestys meni hyvinkoulutettujen siuntiolaisten voimalla. Sen sijaan valtuuston kokoomus ja sdp valtuutetut pitävät tunteeomaisesti kiinni kannastaan, joka ei perustu mihinkään tosiasiaan. Lohjaan liittyminen olisi käsittämätön ja vastuuton munaus.

 

 

Astrid Nikula

#51 Re: Päinvastoin

2011-10-30 22:07:11

#1: - Päinvastoin

Ei kansanäänestystä olisi pitänyt järjestää lainkaan. Tuloshan  oli selvä jo ennen äänestystä. Tunteet kuohuvat ja saavat jatkaa kiehumistaan.

TOISAALTA. Kun kansanäänestys nyt kuitenkin järjestettiin, ja tulos oli näinkin selvä, valtuutettujen ON PAKKO KUUNNELLA MYÖS TÄTÄ ÄÄNTÄ.