Siuntion äänestystulokset.Sjundeå valresultat.

Kommentoitu viesti

Suitialainen

#2 Siuntio tulisi jakaa kahtia

29.09.2011 20:42

Siuntiossa on todella selvä ero mielipiteissä tämän asian suhteen lähinnä asuinpaikan mukaan; etelässä Lohjaan ei haluta liittyä kun taasen pohjoisessa suurin osa olisi yhdistymisen kannalla.

Mielestäni paras ratkaisu olisi jakaa Siuntio kahtia niin, että alue nykyisestä kirkonkylästä eteenpäin sekä Virkkalaan että Niemenkylän ja Suitian suuntaan tulisi liittää Lohjaan. Ylivoimaisesti suurin osa tällä alueella asuvasta väestöstä asioi Lohjalla, heidän lapsensa käyvät koulua Lohjalla ja he muutenkin liikkuvat Lohjan suuntaan 95% mieluummin kuin vaikkapa Kirkkonummelle. Pohjoisen Siuntion alueella myös suurin osa väestöstä kannattaa yhdistymistä.

Jos Siuntiota ei liitetä kunnanjohdon toimesta niin kohta valtio joutuu pakkoliittämään kunnat Siuntion velkojen kasaantuessa aivan mahdottomiksi. Silloin joudutte te etelässäkin asuvat mukaan Lohjaan, joten miettikää nyt tarkkaan mitä haluatte. Tässä olisi nyt Siuntiolle mahdollisuus pelastukseen, mikäli Lohja edes näin velkaista kuntaa huolii. Olemme kuin Länsi-Uudenmaan Kreikka, mutta miksemme halua apua?

On ymmärrettävää että suomenruotsalainen väestö (joka suurimmaksi osaksi asuu nimenomaan eteläisessä Siuntiossa) ei halua kuntaliitosta jossa se jäisi välttämättä erittäin pieneksi vähemmistöksi, mutta miksi ihmeessä tämän takia pitäisi myös suomenkielisten ja lähellä Lohjaa asuvien kärsiä? Minulla ei ole mitään suomenruotsalaisia vastaan, mutta tätä Siuntion suomenruotsalaisten ja RKP:n toimintaa kunnan johdossa ei voi kuin ihmetellä joskus. Ajatelkaa muitakin älkääkä vain vetäkö tunteella, kuten edellinen kirjoittaja sanoi. Kiitos.

PS. Toivottavasti adressin luoja toimittaa myös hieman eriävää mielipieltä olevat kommentit eteenpäin (vai taasko Siuntion suomenruotsalainen ajattelee vain omaa napaansa?)

Vastaukset

Myöskin pohjois siuntiossa asuva

#4 Re: Siuntio tulisi jakaa kahtia

2011-09-30 10:56:48

#2: Suitialainen - Siuntio tulisi jakaa kahtia 

Vaikka Siuntio liittyisikin lohjaan niin luuletko siuntion palveluiden parantuvan? Ei kuntaliitos kirkkonummen kanssa kiellä sinua asioimasta Lohjalla jos näin tuntuu.  Tai vaikkapa muuttamaan lohjalle jos näin tahdot? Varsinkin jos olet sitä mieltä että siuntion palvelut ovat riittämättömät...

Ja suurin osa on väärin sanottu koska äänestystulos pohjois siuntiossa on 50,8% äänesti kuntaliitoksen puolesta ja 47,1% vastaan joten! Muissa äänestyspiireissä enemmistö on äänestänyt kuntaliitosta vastaan!

Se että etelä siuntiolaiset ovat äänestäneet ahkerammin kuntaliitosta vastaan tuskin on ainoastaan kielikysymys. Onhan pikkalasta lyhyempi matka kirkkonummelle niinkuin sinulla suitiasta lohjalle. Ja jos mahd käyttäisivät varmaankin kirkkonummen terveyskeskus palveluja kun ajaisivat lohjalle asti. Ja kirkkonummella saa sitä palvelua myskin ruotsiksi.

 


Vieras

#17 Re: Siuntio tulisi jakaa kahtia

2011-10-03 23:42:30

PS. Toivottavasti adressin luoja toimittaa myös hieman eriävää mielipieltä olevat kommentit eteenpäin (vai taasko Siuntion suomenruotsalainen ajattelee vain omaa napaansa?)

 

Korjataampa nyt hieman, kuten adressin luoja on sanonnut, adressille ei ole mitään tekemistä kielellisten asioiden edistämisessä, eikä niillä ole mitään tekemistä koko asian kanssa, joten on aika raukkamaista alkaa väittämään tommosta, ja erittäin heikkoa alkaa haukkumaan jonkun ihmisen syntyperää ja mikäli et vielä tiennyt, niin kerron sen nyt, vaikka ihminen on suomenruotsalainen, osaa hän silti kahta kieltä, eikä hännen aina tarvii ajatella asioita suomenruotsalaisena, vaan kyseisen kaksikielisen ryhmän edustajat osaavat ajatella asioita yleiseltä kannalta myöskin, eikä ainoastaan kielipoliittisten asioiden näkökannnalta.

 

Toisekseen, tietääkseni Johan ei luonut adressia keskustelunpalstaksi siitä kuka äänesti mitenki ja minkä asian pohjalta, tietääkseni adressi luotiin kannattamaan sitä ajatusta että poliitikkojen kuuluu kunnoittaa kansan toivetta, karu tosiasia on että kansa(kuntalaiset) äänesti, tulos oli selkeä, ja liitosta vastustettiin.

 

Ja vielä viimeiseksi, kuten jo mainitsin, adressi tosiaan luotiin keräämään kannatusta sille että enemmistöä pitää kunnoittaa, allekirjottamalla adressin, on samaa mieltä, ja tukee aatetta, täten, mikäli et vielä tiennyt, adressista toimitetaan tällöin myös vain ja ainoastaan allekirjotukset eteenpäin, koska nämä tukevat adressin tarkoitusta, nämä kommentit, ovat vain ja ainoastaan sivuasia, eivätkä liity ite adressin tai sen tarkotuksenperän ajamiseen mitenkään.

 

Tottakai, mikäli Johan aikoo kommentit, vastoin omaa käsitystäni toimittaa, korjatkoon väärän käsitykseni.

 

Tack och gonatt!

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

2011-10-05 21:25:28


Kahvimaalta

#22 Re: Siuntio tulisi jakaa kahtia

2011-10-05 21:32:51

#2: Suitialainen - Siuntio tulisi jakaa kahtia

Tiesitkö, että Pohjois-Siuntion toinen rajakunta on Vihti. Kahvimaalta ja Yövilästä on Nummelaan noin 10km ja siellä on kaikki tarvittavat palvelut. Lohjalle on noin 20km. Joten Pohjoissimmat kylät kannattaisi liittää Vihtiin.

Kahvimaalainen

#54 Re: Siuntio tulisi jakaa kahtia

2011-11-01 23:30:23

#2: Suitialainen - Siuntio tulisi jakaa kahtia 

Olen pohjois-siuntiolainen, mutta en juuri koskaan käy Lohjalla. Postitoimipaikkanikin on Nummela ja hoidan asiat joko Nummelassa (Vihti), Siuntiossa, Kirkkonummella (Veikkola), Espoossa tai Helsingissä. Lähes kaikki tuntemani ihmiset käyvät töissä lännessä, missä myös kaupassakäynti ym. tapahtuu. Lohjalle ja itäänpäin ei  tule juuri koskaan asiaa. Lohja on niin vieras paikka, kun olla ja voi - ei ole mitään syytä hinkua sinnepäin ja kaupunkilaiseksi, joka asuu landella.

Kahvimaalainen

#63 Re: Siuntio tulisi jakaa kahtia

2011-11-10 10:46:12

#2: Suitialainen - Siuntio tulisi jakaa kahtia 

 > Jos Siuntio ei jatka itsenäisenä eikä Kirkkonummi innostu yhteistyöstä niin aivan pohjoisin-Siuntio haluaisi liittyä Vihtiin eikä Lohjaa. Asiointi tapahtuu pääosin Nummelassa ja Veikkolassa. Postinumerommekin on jo valmiiksi Nummela.

Ei Lohjalle kaikella tavoin

#64 Re: Siuntio tulisi jakaa kahtia

2012-02-09 17:25:44

#2: Suitialainen - Siuntio tulisi jakaa kahtia 

Todellinen Pohjois-Siuntio asioi Vihdin Nummelassa niin posti-, pankki- kuin kauppa-asioissakin ja myös Nummelan yksityisiä lääkäripalveluja käytetään, koska Lohjalle on pitkä matka (kerran jopa piti ajaa sairaana 40 minuutissa pohjois-Siuntiosta Inkoon terveyskeskukseen LOSTin kunnallisella puolella). Meillä ei ole minkäälaista hinkua Lohjalle - kaupunkiin, joka oli tuomassa lentokenttää rajallemme niin, että olisimme muuttuneet melualueeksi. Tämä on vieläkin mahdollista, koska Malmin korvaavan lentokentän sijaintia ei ole päätetty. Onhan tuo nähty, kun osa pohjois-Siuntiosta on jo aiemmin liitetty Lohjaan. Siitä ei ole ollut heille mitään hyötyä. Tiet mm. ovat huonosti ylläpidettyjä Lohjan maaseudulla. Jos kunta ei voi pysyä itsenäisenä riitelvien valtuutettujemme keskinäisen eripuran vuoksi niin sitten vaihtoehdot liitoksia ajatellen ovat Vihti ja Kirkkonummi.