Kannabis lailliseksi

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

27.03.2010 23:51


Kimmo Tamminen
Suomi

#1727 Pari uutista

28.03.2010 21:19


Poliisi ja tulli valvoivat viime vuonna 700 epäillyn teleliikennettä
27.3.2010 11:56

Minna Passi
HELSINGIN SANOMAT
Poliisi kuunteli viime vuonna noin 600 epäillyn puhelimia, sähköpostia tai muita telelaitteita. Lisäksi tulli kuunteli noin sadan epäillyn liittymiä. Luku on hieman kasvanut edellisvuodesta.
Poliisi teki televalvontaa eli tutki teletunnistetietoja noin 1 300 ihmiseltä vuonna 2009. Tulli kohdisti televalvontaa noin 300 epäiltyyn.
Useimmiten telepakkokeinoilla yritetään selvittää tai paljastaa törkeitä huumausainerikoksia.
Tiedot käyvät ilmi sisäministeriön ja Tullihallituksen salaisia pakkokeinoja ja niiden valvontaa koskevista kertomuksista. Raporttien mukaan kohdehenkilöt saavat nykyään miltei poikkeuksetta jossain vaiheessa tietää joutuneensa telepakkokeinojen kohteeksi.
Telepakkokeinon käytöstä pitää ilmoittaa kohteelle, kun tapaus on mennyt syyteharkintaan tai esitutkinta on päätetty muuten lopettaa.
Tuomioistuin voi tutkinnanjohtajan esityksestä kuitenkin tärkeästä tutkinnallisesta syystä antaa luvan ilmoituksen siirtämiselle tai kokonaan ilmoittamatta jättämiselle.
Viime vuonna tuomioistuimet päättivät sisäministeriön mukaan ilmoittamatta jättämisestä 13 tapauksessa.
Poliisi teki viime vuonna kymmenkunta peitetoimintapäätöstä. Niiden kohteena oli noin 30 ihmistä.
Peitetoimintaa tekevät keskusrikospoliisi tai suojelupoliisi. Sitä käytetään eniten törkeiden huumausainerikosten, mutta myös muiden törkeiden rikosten selvittämiseen. Valeostoja poliisi kohdisti kymmenkuntaan epäiltyyn.


Huittisten amfetamiinikauppiaille vankeutta
26.3.2010 15:45
STT
PORI. Huittisten seudulla amfetamiinikauppaa pyörittäneet tuomittiin vankeuteen perjantaina Satakunnan käräjäoikeudessa. Tuomitut toivat amfetamiinia Pirkanmaalta Satakuntaan välitettäväksi. Rikoksiin liittyi väkivaltaa ja kiristystä.
Kaikki kolme päätekijää syyllistyivät törkeään huumausainerikokseen ja ampuma-aserikokseen. Huittislaisen Leif Allan Lindemanin neljän vuoden tuomio tuli myös törkeästä kiristyksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja vaaran aiheuttamisesta.
Pirkkalalainen Juha Pekka Palmroth syyllistyi huumerikosten lisäksi törkeään pahoinpitelyyn ampuessaan velallista jalkaan Valkeakoskella. Hän sai kolme vuotta ja neljä kuukautta vankeutta.
Huittislainen Mikko Juhani Leivo sai vankeutta kaksi vuotta ja kolme kuukautta.
Lisäksi käräjillä jaettiin viisi lyhyempää vankeustuomiota muille juttuun sekaantuneille.

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Salakuuntelu rehottaa. Rikollisit, kuka tahansa teistä voi joutua kohteeksi!

Ja kaupustelijat saa koppia.

Vanha kannabisti vetäköön mitä haluaa. Onhan se hänen oma asiansa. Haluaako hän myös lapset samaan rinkiin ja voiko hän luottaa siihen, että muillekaan kokeilusta ei tule riippuvuutta vaan korkeintaan harmiton tapa?
kurq asd
vinex1337

#1728 ei tässä muuta

29.03.2010 09:07

kimmo tamminen pysys nyt edes asiassa? otsikko on kannabis lailliseksi ja sälli spämmii sivut täyteen jotain amfetamiini ja italian mafia asioita :D
Kimmo Tamminen
Suomi

#1729 Kannabis lailliseksi?

29.03.2010 11:24


Millä laillistetaan terveydelle haitallinen tuote tai elintarvike? Voiko päihdyttävän aineen laillistaminen olla jotenkin helpompaa?

Laajalti maailmaan levinnyt ja yhä lisääntynyt kannabiksen käyttö valitettavasti pakottaa yhteiskuntia löysäämään kannabislakeja. Suomessakin sen käyttö on laajaa, mutta marginaalista. Fiksu kun ei tuo julki rikoksiaan ja muutenkin kannabiksen käyttäjät halunnevat pitää kyseenalaisen ”tapansa” salassa. Olotilana se on täällä joka osapuolelle riittävän hyvä. Täälläkin on joku todennut, että harvakseltaan tuleva sakko ei hetkauta missään. Vaikeuksiin joutuu korkeintaan työpaikan, lasten ja ajokorttiasioiden kanssa. Valintoja on tapasauhuttelijoidenkin tehtävä ja on myös siedettävä yhteisiä sääntöjä.

Turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi yhteiskuntamme on ponnistellut kiitettävästi. Liikenteen kasvaessa on teille jouduttu säätämään melko äskettäin mm. nopeusrajoitukset. Niihinkin on tullut vielä kiristyksiä ja poliisille tehokkaita valvonta- ja vittuilukeinoja. Sitten mopoilijoillekin tuli kypäräpakko> autoihin turvavyö pakko, ensin etupenkkiläisille, sitten myös takapenkkiläisille, sitten rekkakuskeille, taksiin ja bussiin. Ei kai kukaan pysy mukana liikenteen vähänväliä muuttuvasta lainsäädännöstä.

Melko äskettäin tuli myös tupakkakielto työpaikoille ja julkisiin tiloihin > askiin myrkkymerkinnät> ikäraja 15 vuoteen > ikäraha 18 vuoteen > ja lisää tiukennuksia on tulossa.

Ei kai kukaan oikeesti kuvittele, että huumausainelakia lievennetään?
Pasi Tolvanen
Espoo

#1730 Ei lailliseksi vaan valvontaan

29.03.2010 13:55

Kyllä näyttää että "ala-ikäisten" on todella helppo saada kannabista, jopa helpompaa kuin alkoholia tai tupakkaa (koska valtion valvoo näitä).
Mikäs sen pahempaa kannabiksen salakuljettajille, että sitä saisi poltella (valvotuissa) "kahviloissa"... Suomen valtio säästäisi hiukeita summia rahaa ja tienasi vielä siinä samalla, joten puhutaan useista miljoonista euroista, eikä se tekisi yhtään pahaa suomen taloudelle.
Ville Honkala
Seinäjoki

#1731

29.03.2010 14:38

Tulisi yllätys ihmiskunnan enemmistölle jos tiedettäisiin miten monet taiteilijat, kaupunginjohtajat, perusduunarit, lääkärit, lentäjät, rekkakuskit, palomiehet, poliisit, papit, päihdetyöntekijät, opettajat, fyysikot, muusikot, päälliköt, maidonjuojat, varusmiehet, myyjät, lastenhoitajat, toimittajat, tutkijat, vartijat, neuvonantajat, pankkivirkailijat, näyttelijät, romukauppiaat, laupiaat, metsänomistajat, yritysjohtajat, kansanedustajat, ahtaajat, ministerit, tuomarit, presidentit, veturinkuljettajat, kuninkaat, prinsessat ja autuaat käyttää kannabista päivittäin. Jos eduskunta edustaa kansaa niin sitten Suomenkin eduskunnassa istuu monta kymmentä pilvenpolttajaa ja jos ei istu niin sitten pitää järjestää istumaan koska muuten halvennetaan demokratiaa.
Kimmo Tamminen
Suomi

#1732 Nyt Ville on oikealla tiellä!

29.03.2010 17:31


Äänestetään muutosta eduskuntaan!

Muutamat miljoonat "kannabiseurot" eivät kyllä heilauta Suomen miljardibudjettia mihinkään. Pelkästään erilaisille nuorisojärjestöille valtio jakaa satoja miljoonia toimintarahaa ja nuorityöttömyyden hoitoon luvattiin juuri 80 miljoonaa. Lopettaisiko kannabiksen laillistaminen poliisivirkoja? Pitäisi lopettaa. Muutenhan ei tulisi mitään säästöjä!

Ja HUOM!

http://www.iltalehti.fi/terveys/2010032911378850_tr.shtml

eli Iltalehden uutinen 29.3.2010 klo 14.26 väittää, että tupakoinnin riskit pienenevät, jos tupakoinnin lopettaa alkuraskaudessa. Lehden mukaan joka seitsemäs suomalaisäiti tupakoi raskauden aikana.

Uutisen lopuksi uutispalvelu Duodecim kirjauttaa ilmoille uutta trendiä:

UUTISPALVELU DUODECIM
Copyright Duodecim 2010. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Se julkaisuoikeuksista, mutta eihän se paljoa ole, jos 14 äitiä 100:sta savuttaa samassa verenkierrossa olevaa lastaan. Selvää on, että joukossa on myös jokunen kannabiksen käyttäjä. Jotenkin vaan tuntuu, että tupakka ja kannabis aiheuttaa kovaa riippuvuutta. Siksi ymmärrän, että niiden käyttö yritetään kieltolailla kokonaan lopettaa.
Matti Jortikka
Perseenreikä

#1733

29.03.2010 20:20

Pöh, jos sitä rahaa edes raaskittaisiin jakaa kunnolla nuorten harrastustoimintaan eikä satsata kommunisti/kapitalistinuorten kevätristeilyille.

Saataisiin kunnolla liikkelle myös alkoholin ja kannabiksen orjuuttamat henkilöt, ellei kieltolaki sitten sitä yksin pysty tekemään.
John Michaels
Joutseno

#1734 Hoi Kimmo Tamminen.

30.03.2010 02:04

Siinä sinulle Kimmo vähän luettavaa :)
Kimmo Tamminen
Suomi

#1736 Hoi, hoi asiaa

30.03.2010 08:43

Joutsenon Mikaelit antoivat järeetä luettavaa lääkekannabiksen tutkituista hyödyistä. Siinä Suomen Kannabisyhdistyksen sivusto yrittää selkeästi saada tiedettä politiikan edelle. Näemmä tutkimuksissa "löytyy vain vähän todisteita sille, että kannabiksen käytöllä olisi vaikutuksia aivojen rakenteeseen".

”Kannabis ei vähennä älykkyyttä” vaan ”lievä kannabiksen käyttö lisää älykkyyttä
enemmän kuin raittius.”

”Kannabis vähentää onnettomuusriskiä”

”THC voi parantaa skitsofrenian oireita”

”Kannabiksen käyttö liittyi isompaan keuhkotilavuuteen tarkoittaen isojen hengityselinten parempaa vastustuskykyä, mutta sen sijaan löytyi vain vähän todisteita hengityselinten tukkeutumisesta tai hapenottokyvyn alenemisesta.”

”Kannabiksen käyttö laskee syöpäriskiä”

”Kannabis voisi parantaa eturauhassyövän”

Ja rottakokeesta: ”Tämä löydös selittää kannabiksen
käyttöä itselääkityksenä varhaislapsuudessa perheongelmista
kärsineillä yksilöillä.”

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,


Arvioni mukaan tulokset lienevät lopputulemia pitkäaikaisista tutkimuksista. Syövän kehitys ainakin tiedetään pitkäaikaiseksi prosessiksi. Kaikki ovat tyytyväisiä, jos edes kannabiksesta saadaan toimiva syöpälääke. Sellaisella jokainen lääketehdas haluaisi tehdä tulosta. Itselääkitys ei kuitenkaan tule sallituksi, koska meillä antibioottejakin määrää vain lääkäri.

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

"Meksikon huumeväkivaltaisuuksissa taas nuoria uhreja
julkaistu tänään klo 02:43, päivitetty tänään klo 05:54
Meksikossa huumekartellien väkivaltaisuudet ovat jälleen kohdistuneet nuoriin. Sunnuntaina kymmenen nuorta sai surmansa, kun heitä kuljettanutta avolava-autoa kohti avattiin tuli valetiesululla Pohjois-Meksikossa. Nuorimmat uhreista olivat 8-vuotiaita.
Tammikuussa aseistautunut mies hyökkäsi Ciudad Juarezissa sijaitsevan koulun syntymäpäiväjuhliin surmaten 15 ihmistä, joista suurin osa oli alaikäisiä.
Meksikon hallinto ei aio perääntyä taistelussa huumekartelleja vastaan. Taistelu huumeita vastaan on kuitenkin saanut kritiikkiä viimeaikaisten nuoriin kohdistuneiden raakojen hyökkäysten takia.
Reuters"

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Ihmiset, ainakin rikolliset voivat käyttää mitä keinoa tahansa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Pitäisikö lisäuhrien välttämiseksi luovuttaa ja jättää rikolliset rauhaan vahvistumaan entisestään? Ihminen ei yleensä taistelutta luovu saavutetusta edusta. Rauhaa ja itsenäisyyttäkään ei hevillä luovuteta. Yhteenotot ovat siksi luonnollisia. Niitähän historiakin on täynnä.

Meillä kannabistit tavoittelevat itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeuksia. Enemmistö taas haluaa pitää olot nykyisellä turvalliseksi koetulla vakaalla tasolla. Se kai tarkoittaa sitä, että lainsäädännöllä ja hallintotoimenpiteillä ”vähemmistöt” pidetään ruodussa. Ainakin ne toimet lisäävät enemmistön turvallisuudentunnetta. Yleisesti ketään ei kiinnosta joutuuko vieras yksilö läheisineen kärsimään rikokseksi säädetystä teostaan. Lopulta kukin saa yhteisten sääntöjen mukaan sitä mitä tilaa ja kansalaistottelemattomuusaktivistit saavat sitä ensimmäisenä ja jäävät historiaan. Myös he, jotka nostavat viljelmät kaapista pellolle tai puutarhaan.

Varokaa, kohta on aprillipäivä!

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

30.03.2010 09:17


Kimmo Tamminen
Suomi

#1738 Taas tuli ilmi kannabista

30.03.2010 21:31

Nainen ajoi räjähteitä täynnä olevaa autoa huumattuna
30.3.2010 15:30
A A Helsingin Sanomat

Nurmijärvellä ja Rajamäellä järjestettiin maanantaina laaja poliisioperaatio sen jälkeen, kun poliisi oli pysäyttänyt naisen, jonka autosta löytyi räjähdysainetta. Naisen epäillään ajaneen huumaavan aineen vaikutuksessa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisipartio pysäytti Rajamäellä henkilöauton, jota kuljetti paikkakuntalainen noin 25-vuotias nainen. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Samassa yhteydessä naisen autoon tehtiin etsintä, jossa löytyi suurehko määrä louhintatyössä käytettävää räjähdysainetta.


Räjähdysaineen löytyminen johti laajaan poliisioperaatioon Nurmijärven kirkonkylällä ja Rajamäellä.

Alueella tehtiin useita kotietsintöjä, joissa löydettiin lisää samaa räjähdysainetta sekä patruunoita ja kannabiskasveja.

Tapahtuman takia poliisi otti kiinni useita ihmisiä. Kiinniotetut ovat paikkakuntalaisia ja iältään noin 20–45-vuotiaita.

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Usein näyttää käyvän niin, että muun rikollisuuden ohessa tulee ilmi kannabista. Onnettomilla tunareilla vaan on taipumus töppäillä välillä kunnolla.
Kimmo Tamminen
Suomi

#1739

31.03.2010 07:46

”Tupakkayhtiö yrittää estää tupakkalain hyväksymisen kantelulla
16.3.2010 4:07
Juha-Pekka Raeste
HELSINGIN SANOMAT
Amerikkalainen tupakkayhtiö Philip Morris yrittää estää uuden tupakkalain hyväksymisen poikkeuksellisin keinoin.
Yhtiö lähetti marraskuussa 2009 oikeuskanslerille kantelun sosiaali- ja terveysministeriön menettelystä tupakkalain valmistelussa.
Kantelussa Philip Morris pyysi oikeuskansleria esittämään, että tasavallan presidentti ei vahvista uutta tupakkalakia, jos eduskunta sen hyväksyy.
Tupakkalakiesitys on eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavana.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) sanoi maanantaina, että sihteeristön luonnos asiasta valmistuu ennen pääsiäistaukoa. Sasin mukaan valiokunta päättää linjauksistaan tämän kevään aikana.
Kiistan ytimenä on tupakan myynnin tulevaisuus elinkeinona. Tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain esityksessä todetaan selväsanaisesti, että lain tarkoituksena on tupakoinnin poistaminen.
Philip Morrisin mukaan tätä linjausta ei tuotu esille raportissa, jossa asianosaisilta pyydettiin lausuntoja.
Nykyisen lain mukaan tavoitteena on tupakoinnin vähentäminen.
Philip Morris moittii ministeriötä myös valmistelun puutteellisuudesta. Yhtiö toteaa hallituksen lakiesityksen olevan perustuslain ja EU-oikeuden vastaista.
Yksi keskeinen argumentti koskee ns. esilläpitokieltoa.
Tupakkayhtiön mielestä esilläpitokieltoa ei voi sallia, koska kokemukset muista maista osoittavat, että kiellolla "ei ole ollut mitään vaikutusta nuorten tupakointiin tai tupakoinnin terveysvaikutuksiin yleensä".
Tämä hyödytön kielto loukkaa Philip Morrisin mielestä omaisuuden suojaa. Yhtiön tavaramerkkejä ei voi hyödyntää, jos asiakkaat eivät näe niitä. Kilpailijoidenkaan merkkejä ei näe, ja se on toimialalle haitallista.
Philip Morris haastoi viime viikolla Norjan valtion oikeuteen.
Kiistan kohteena Norjassa on yrittämisen ja ilmaisunvapauden ja hengen ja terveyden turvaamisen välinen ristiriita.
Viime syksynä Philip Morris haastoi Irlannin valtion oikeuteen. Kanne koskee esilläpitokieltoa, joka tuli Irlannissa voimaan heinäkuussa 2009.

Lisää aiheesta tiistain Helsingin Sanomissa. ”

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Tämä on historiallista vääntöä ja mielestäni kannabistien kannattaisi yhtyä taistoon tupakkayhtiöiden puolelle. Sillä voitto olisi osavoitto myös kannabiksen laillistamiselle ja tappio läjä nauloja kannabiksen vapautuksen sulkevaan arkkuun.

Uusi tupakkalaki ei kuitenkaan kaataisi tupakkayhtiöitä. Yhtiöillä on yli satavuotinen tuotekehittely riippuvuutta aiheuttavien aineiden (ja kemikaalien) kanssa ja jokin uusi, ehkäpä lakeja kiertävä tuote on tulossa. Käynnissä taitaa olla pelkkä viivytystaistelu. Tupakan myynnin tulevaisuus elinkeinona ja lain valmistelun puutteellisuus ovat kyllä hyviä perusteluita jopa lakiuudistuksen kaatamiseksi, mutta verotus ei kevene, tupakkalakia ei lievennetä eikä kannabista laillisteta. Siis se on ennustukseni enkä olisi kehityksestä pahoillani.
Kimmo Tamminen
Suomi

#1740

31.03.2010 09:06

"Afganistan ykkösmaa myös hasiksen tuottajana
julkaistu tänään klo 08:30
Maailman suurin ooppiumintuottaja Afganistan on noussut ykkösmaaksi myös hasiksen viljelijänä, YK kertoo. Sekä hasista että ooppiumunikkoa viljellään etenkin epävakaassa Etelä-Afganistanissa, ja molempien tuotolla rahoitetaan kapinallisten toimintaa.

YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava järjestö UNODC kertoo, että Afganistan on ohittanut Marokon maailman suurimpana hasiksen tuottajana, mutta ei ole suurin kaikkien kannabishuumeiden tuottaja.

Afganistanissa viljellään vuosittain 1 500 - 3 500 tonnia hasista. YK arvioi kannabishuumeiden tuovan afganistanilaisviljelijöille vuosittain 29 - 70 miljoonan euron tulot. Tämä on kuitenkin vain 10 - 20 prosenttia heidän ooppiumista saamistaan tulosta.

Viljelijöiden arvioidaan saavan kannabiksesta suuremmat nettotulot kuin ooppiumista, mutta kannabiksen houkuttelevuutta rajoittavat kasteluntarve sekä huonompi säilyvyys.

Afganistanin huumeteollisuuden vuotuinen arvo on YK:n arvion mukaan yli kaksi miljardia euroa. Afganistanista on peräisin yli 90 prosenttia maailman ooppiumista. YK:n mukaan huumebisnestä kontrolloivat kapinalliset ja jengit, jotka salalkuljettavat huumeita Pakistaniin ja Iraniin. Palatessaan salakuljettajat tuovat mukanaan aseita ja taistelijoita.

AFP "

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Siellä sun täällä huumeilla rahoitetaan kapinallisten toimintaa. Miksei paikalliset hallitukset ota huumekauppaa haltuunsa; sopimusviljelijät, jatkojalostustehtaat, jakelu vähittäismyyntiin/vientiin ja verotulojen/voittojen kahmiminen? No, ei sitä vaan saa rikollisilta pois. Ja pimeenä myyntihän pitää hinnat verollista hintaa alempana.
Raga Muffin
jamaica

#1741

31.03.2010 17:08

Mitkä seuraamukset olisivat pahimmat/vakavimmat kannabiksen laillistamisen suhteen, nojautuen tämän hetken tutkimustuloksiin kautta ennakkotapauksiin?
samu kivinen
syrjälä

#1742 Euroopan kansalaisaloite

31.03.2010 23:26

http://ec.europa.eu/dgs/secretariat_general/citizens_initiative/docs/muutos_2011_ry_fi.pdf

Eikö tuossa olisi ideaa jo yrittää jos tällainen mahdollistuu? Jos nimiä kerättäisiin ympäri eurooppaa aloitteeseen voisi saada riittävän määrän nimiä, jotta asiaa ruvettaisiin ainaskin miettimään jopa julkisestikin.
shardul kumar
uusikaarlepyy

#1743 kannabis

31.03.2010 23:52

on pyhä kasvi intiassa. Ja melkein jokaisessa esim. euroopan maassa se on enemmän tai vähemmän sallittua esim. hallussa pito tai pieni määrä vetää. Ja niissä maissa missä on laitonta niin jengi ei välitä ne silti polttelee!

Suomessa liian moni vasikoi kytille jos polttelet et eka valtio ja sit perhe ja ystävät mentaliteetti täällä päin. Puhumattakaan miten jengi kohtelee sua kun selviää,et poltat pilveä. se et juo joka vkloppu viinaa ja tappelee kännissä on normaalia käytöstä" mut se et polttelee, syö hyvää ruokaa ja kuuntelee musaa/leffaa saa ihmiset tyyliin tappamaan kannabiksen polttajia on tosi sairasta ja pelottavaa. moni on oikeesti valmis tappaa meidät.

Psykoaktiivisia aineita sisältävä asia. Tajuntaa avartava. Syy miksi valtiot haluaa pitää tämän "huumeen" eli aineen laittomana on se,että jos kaikki 5miljoonaa suomalaista polttelis eikä joisi viinaa niin jengi olisi fiksumpaa ja tajuisi mitä maailmassa oikeesti tapahtuu. eikä jengi enää vaan kuluttais ja ostais markkinointikoneiston myymää p*skaa.

Perusjuntit tietenki kelaa,et kannabis on huumetta ja, että jengi "sekoilee" sillon. vaikka alkoholi aiheuttaa kaikkee tollasta.

Kannabikseen ei ole yksikään ihminen kuollut. tuon lauseen pitäisi jo riittää perusteluksi.

Oksentaminen kännissä on sama oire kuin koksun yliannostus. ei kannabiksesta tuu tollasia ongelmia.

Kannabis on kasvi. miten sä voit kieltää kasvin olemassaolon. millä oikeudella.

Ei tietenkää tarvii joka päivä vetää,mut olisi kiva,et sitäki sais alkoholin rinnalle et ois valinnan varaa. sais rahat valtion kassaan eikä jollekki huumekauppiaalle. Kannabis on vaarallista, koska valtio ei ole tehnyt siitä vielä verollista.
Kimmo Tamminen
Suomi

#1744 Cannatan

01.04.2010 08:10

Lex cannabis myötätuulessa
julkaistu tänään klo 08.00
Pohjoismaiden neuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kannabiksen lääkinnällisten vaikutusten selvittämiseksi. Tänään Pohjoismaiden neuvosto antaa EU-parlamentille Brysseliin asiaa koskevan direktiivialoiteen.
Tavoitteena on uusi lex cannabis, joka takaisi kaikille Eu-kansalaisille oikeuden aineen tutkimiseen ja tavoitteena on kehittää sellainen lajike, joka sopisi jokaiselle ja jota jokainen saisi itse kasvattaa itselääkitykseen. Projektiin on varattu alustavasti tutkimusrahaa 10 miljoonaa euroa jokaisesta pohjoismaasta. Ruotsi ja Suomi ovat lupautuneet panostamaan asiaan tarvittaessa jopa 20 miljoonaa euroa.
Pohjoismaiden neuvosto katsoo kannanotossaan lex cannabiksen takaavan nykyoloja paremmin yleisen sosiaalioikeuden pääperiaatteen eli kansalaisen itsemääräämisoikeuden. Jokaisen tulisi itse voida päättää lääkityksestään sekä lääkkeen valmistus- ja käyttötavasta.
Kimmo Tamminen
Suomi

#1745

01.04.2010 08:21

"Lähes joka neljäs nuorukainen lankeaa rikokseen
julkaistu tänään klo 05:54, päivitetty tänään klo 06:08
Lähes joka neljäs nuori mies syyllistyy rikokseen, mutta valtaosalla rötöstely loppuu kertaan tai kahteen. Tämä selviää Turun yliopiston tutkijan Henrik Elonheimon väitöstutkimuksesta, Turun Sanomat kertoo.

Tutkija Elonheimon mukaan riski ajautua rikoksiin voidaan havaita jo lapsena. Rikollisuus on usein yhteydessä psykososiaalisiin ongelmiin ja perheen rakenteeseen.

Oikeussosiologian ja kriminologian alan väitös paljastaa, että lähes joka neljäs 16 - 20-vuotias mies syyllistyy rikokseen. Luku olisi luultavimmin vielä suurempi, jos liikennerikkomukset otettaisiin mukaan. Yllätys oli se, että neljä prosenttia tutkimukseen valikoituneista pojista teki yli 70 prosenttia rikoksista.

Tutkimuksessa seurattiin vajaata kolmeatuhatta vuonna 1981 syntynyttä poikaa näiden täytettyä kahdeksan vuotta.

YLE Uutiset "

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Valitettavasti tutkijalle ei ole ollut saatavilla sitä mutu-tuntumaa, että puolet nykynuorisosta kokeilee kannabista eli syyllistyvät rikokseen! Toi neljän prosentin luuserijoukko pitäisi kyllä menolipulla laittaa Siperiaan. Halvaksi tulis vaikka jokaisen taskuun lykättäis vielä miljoona tuhluurahaakin!
Kimmo Tamminen
Suomi

#1746 Sama tulee myös kannabissätkälle, jos se laillistetaan

01.04.2010 08:24

Suomessa myydään torstaista eteenpäin vain itsestään sammuvia tupakoita
"Torstai 1.4.2010 klo 00.21
Suomi on määrännyt tupakalle paloturvallisuusvaatimukset ensimmäisenä Euroopassa.



Tästä päivästä eteenpäin Suomessa myydään vain itsestään sammuvia tupakoita. (JESSE ANTTILA)Tulipalojen uskotaan vähenevän huomattavasti, kun itsestään sammuvat tupakat korvaavat tänään lopullisesti vanhantyyppiset savukkeet.

Tupakkalain muutoksen myötä savukkeen on oltava sellainen, ettei se jää palamaan itsestään filtteriin asti.

Suomessa yleisin kuolemaan johtaneiden tulipalojen syttymissyy on tupakointi.

Tupakoinnista alkunsa saaneissa tulipaloissa kuolee vuosittain 25-35 ihmistä.


STT"
Kimmo Tamminen
Suomi

#1747 Maaliskuussa 575 allekirjoitusta!

01.04.2010 09:11

On se ihmeen kova "tulos".
Joni Haapala
Espoo

#1748 lex cannabis myötätuulessa

01.04.2010 11:10

viesti suunnattu Kimmo Tammiselle: voisitko laittaa lähteen tuolle "uutiselle" koskien Pohjoismaiden neuvoston antamaa periaatepäätöstä?
Joni Haapala
Espoo

#1749 kannabiksen kannattajilla on yksi hyvä tuki: FAKTAT

01.04.2010 11:41

Tutkimukset osoittavat kannabiksen haitat ja hyödyt. Niitä kun vertaa mihin tahansa päihteeseen, on täysin järjetöntä että kannabis on laiton kasvi.

Riskejä on KAIKILLA päihteillä, mutta pitää ottaa huomioon kuinka ISOJA nuo riskit ovat. Kannabis ei tapa; maailmasta ei ole tähän asti löytynyt yhtäkään suoranaisesti kannabiksen käytöstä johtuvaa kuolemantapausta. Kannabiksen vastustajat tykkäävät aina tarttua käsitteisiin kuten kannabispsykoosi tai skitsofrenia, vaikka tosiasiassa erittäin harva kannabiksen käyttäjä joutuu psykoosiin tai saa mielenterveysongelmia suoranaisesti kannabiksen käytöstä. Alkoholi aiheuttaa Suomen valtiolle joka vuosi muutaman miljardin euron tappiot lieveilmiöinä, koska alkoholi luo väkivaltaa, lastenhuostaanottoja, terveysongelmia jne. En itse tunne yhtäkään kannabiksen käyttäjää, joka pelkästä kannabiksesta olisi alkanut riehumaan; kannabis ei toimi niin. Se lisää luovuutta ja rauhoittaa mieltä, eikä luo aggressioita.

Kannabiksen vastustajat usein demonisoivat kannabiksen vaaralliseksi ja elämää pilaavaksi päihteeksi (samalla itse kittaavat viinaa ja tupakoivat), mutta heiltä puuttuu tuekseen sellainen asia kuin TODISTEET.

- Suomalaista tutkimusta alkoholin ja kannabiksen haittavaikutuksista ja suomalaisesta huumepolitiikasta
http://www.uta.fi/laitokset/sospol/tutkimus/huumeet.pdf

- Päihdetilastollinen vuosikirja 2009
http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2009/paihde/Paihdetilastollinen2009.pdf

- Kannabiksen käyttö, yhteiskunnallinen reagointi ja siihen vastaaminen (Taru Kekoni, väitöskirja)
http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7151-3.pdf
John Michaels
Joutseno

#1750 Jälleen Kimmo Tammiselle!

01.04.2010 21:33

Kimmo miten selität seuraavan:

Olen käyttänyt kannabista 4-5 vuotta.
Opiskelen korkeakoulussa ja käyn samalla 3-4 kertaa viikossa töissä, jossa olen samalla vuoropäällikkö. Lisäksi pelaan jalkapalloa 3-div tasolla eli noin 3-4 kertaa viikossa kovat treenit. Vielä tämän lisäksi harrastan bändi toimintaa noin 3 kertaa viikossa.

Ja vielä viimeisenä POLTAN KANNABISTA 3-4 kertaa viikossa!!!

Miten voi olla mahdollista, että kykenen täysin tasapainoiseen ja hyvään elämään kun kerran tuo kannabis on niin paha ja vaarallinen aine? Sanoisin että kannabis on pelkästään auttanut minua. Kykenen rentoutumaan iltaisin raskaan koulu/työ/treeni-päivän jälkeen ja keskittymiskyky koulussa on parantunut. Voin sinulle Kimmo kertoa että koulumenestykseni on selvästi keskitasoa parempaa. Ja miten voi olla mahdollista että pomoni on ylentänyt minut vuoropäälliköksi kun olen tällainen nisti?

Ja mitä tulee kaveri piirin muuttumiseen. Vielä on samat kaverit pysynyt ja jatkuvasti tulee lisää kavereita. Enkä ole laiska saamaton paska niinkuin ilmeisesti luulet että ihmiset muuttu välittömästi.

Lisäksi voin kimmo kertoa, että kävin noin 2 kuukautta sitten terveystarkastuksessa jossa hoitaja kehui terveyttäni. MITEN SE VOI OLLA MAHDOLLISTA KUN OLEN TÄLLAINEN NISTI?!?!?!

Mitä luulisit jos joisin 3-4 kertaa viikossa, pystyisinkä ylläpitämään koulumenestystä, työpaikkaa ja harrastuksiani? Voin hyvä Kimmo vastata EN. Monet koulukaverini juovat 2-3 kertaa viikossa ja ovat poissa koulusta keskimäärin 2 päivää viikossa ja he eivät polta vaan juovat. heillä ei myöskään ole töitä eikä harrastuksia ja silti eivät kykene edes tekemään 5 päiväistä kouluviikkoa koska viikolla tulee juotua.

Mielestäni ihmiset jotka eivät itse ole edes kokeilleet tai eivät polta, niin eivät myöskään voi puhua täällä kannabista vastaan. Lisäksi tietenkin kannabiksen käyttäjien puolella on selvät faktat asioista, joita sinun aivopestyyn päähän ei mitenkään saa taottua ja se on kyllä harmi. Toivottavasti tuollaisia perus Teppoja ei sikiä suomen maalla tulevaisuudessa niin paljoa kuin nykyään heitä on. Toivoisin myös, että ihmiset käyttäisivät enemmän omaa järkeään eivätkä uskoisi kaikkeen mitä sielä mediassa sanotaan.


Toivottavasti Kimmo osaat selittää miten tällainen rapanisti pystyy ylipäätään elämään?