Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon

Yhdistelmälääkitty

#926 7. lääkäri sai rajoituksen

05.10.2018 14:43

24.9. Valvira rajoitti juuri sellaista lääkäriä, jonka piti saada määrätä muuta kuin tyroksiinia. Sisätautilääkäri, hoitanut kilpirauhasen vajaatoimintapotilaita useita vuosikymmeniä. Tämä lääkäri ei käyttänyt synteettistä liotyroniinia.

laajenna osaamistasi

#927 Tärkeä asia

27.10.2018 11:07

Minua on hoidettu virallisten ohjeiden mukaisesti kohta kahdeksan vuotta.

Arvojen perusteella yritetään aina nostaa T4 lääkeannosta suuremmaksi vastustuksestani huolimatta.

Seurauksena on kerta toisensa jälkeen ollut lisääntyvät rytmihäiriöt, "hermovapina" ja pahimmillaan kolmen - neljän vuorokauden unettomuus. Tässä vaiheessa olen ollut pakotettu laskemaan tai keskeyttämään T4 lääkityksen, koska olotila on niin huono että tuntuu kuin sydän räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä.

Kuitenkin aina palataan arvojen vuoksi uuteen nostokierteeseen T4 lääkityksessä. Näin vuoden - kahden sykleissä sama toistuu, vain lääkärit vaihtuvat.

Useista pyynnöistä huolimatta en ole saanut T3 lääkitystä vaikka oloni on todella surkea.

Näillä näkymin T4 hoito lopulta päättyy kuolemaani, koska sukuni miehet ovat tyypillisesti kuolleet sydänkohtaukseen. Elimistö on tähän asti kestänyt tämän rääkin mutta kun ikää on yli neljäkymmentä niin riski kasvaa..

Tällä asialla on jo kansantaloudellinen vaikutuskin koska iso joukko ihmisiä yrittää pärjätä töissään huonosta olosta huolimatta. Näiden ihmisten tuottavuus kasvaisi moninkertaiseksi oikealla lääkityksellä.

Tämä keventäisi myös terveysasemien kuormitusta kun käynnit vähenisivät.

Yhdistelmälääkitty

#928 Endoillako ei muka hoitokiistaa?

16.11.2018 21:45

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

08.12.2018 02:25



Vieras

#930 viitealuehulluus

22.12.2018 17:45

Lääketieteessä olisi rehellisempää määritellä "viitealueen" sijaan "normaalialue" jonka rajalla terveyden todennäköisyys olisi edes fifty-fifty eli 50%.
Silloin "Olet niukasti normaalialueella" = "Joka toisella terveelläkin on tuo arvo"

Nykyinen "viitealue" on leveä: kaksi standardipoikkemaa keskiarvon molemmin puolin. Alueelle mahtuu 95½ % terveistä. Rajakohdalla on terveistä enää 2.5 % 

"Olet niukasti normaalialueella" nykyisellään siis tarkoittaa että terveistä vain yksi neljästäkymmenestä on tuossa arvossa. Kolmekymmentäyhdeksän ei ole

Jos alue supistettaisiin yhteen standardipoikkemaan, mahtuisi alueelle 68,27 % terveistä ja rajan kohdalla olisi 13,6% terveistä, noin joka seitsemäs.


Vieras

#931 viitealue-TSH-yuplahulluus

22.12.2018 17:59

Endokrinologian "viitealue"hulluuden erityistapaus on TSH-mittaus, jossa terveen vertailujoukon sijasta on mitattu huonosti seulottu porukka, jolla on piileviä ja alkuvaiheen vajaatoimintoja. 

Mittauksilla pitäisi syntyä symmetrinen Gaussin käyrä. 
Puolisairaan viitejoukon ansiosta käyrä on erittän vino (<- avaa linkki!)

Tutkija Völzke sai huolellisesti seulotulla joukolla TSH-viitealueeksi 0.25...2.12. 
Voisi olla Gaussin käyrä koska alueen puoliväli on terveiden keski-TSH:ssa 1.1...1.2 

(Liitännäinen ongelma on että lääkityllä TSH pitää saada terveiden keskiarvoa alemmaksi.Aivan kuten lääkityillä oltava T4v ja T3v terveiden keskiarvon yläpuolella.)

Yhdistelmälääkitty

#932 Ministeri vastasi kahteen kirjalliseen kysymykseen

07.03.2019 15:14

Toisessa vastauksessaan hän taisi kertoa totuuden lääkärien rajoituksista.

ministeri Saarikko ja Valvira eri linjoilla

Kansanedustaja Antti Saarikangas kysyi kilpöirauhassairaiden hoidosta. Häneltä on tulossa lähiaikoina jatkokysymys.

Samoihin aikoihin kansanedustaja Olli-Poika Parviainen teki kysymyksen ja jatkokysymyksen Kelan toiminnan laillisuudesta, kun kilpirauhaspotilaiden eläinperäisiä lääkkeitä ei enää korvata perustoimeentulotuesta. Ensimmäisessä vastauksessaan ministeri Saarikko puolusti Kelan toimintaa, ja halusi siirtää nämä lääkkeet kuntien korvattaviksi. Toisessa vastauksessa ministeri oli sovinnollisempi.

Yhdistelmälääkitty

#933 Vaalidokumentti jaettavaksi ehdokkaille

26.03.2019 07:55

Kilpirauhaspotilaiden nettisivun etusivulla on vaalidokumentti, jota saa vapaasti jakaa eduskuntavaalien ehdokkaille, ja jota voi käyttää keskustelun pohjana.

Yhdistelmälääkitty

#934 Euroopan huippuendot ilmaisevat mielipiteensä

27.04.2019 17:37

kilpirauhasen vajaatoiminnan nykyisestä hoitolinjasta. Väärin!

Yhdistelmälääkitty

#935 Yhdysvaltalainen tutkimus: T4 ja kolesteroli

06.05.2019 18:19

 

Systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä, jossa tekijöinä mm. Yhdysvaltain ATA-hoitosuosituksia laatimassa ollut professori Antonio Bianco ja apulaisprofessori Elizabeth McAninch, todetaan ettei T4-monoterapia normalisoi kaikkia yleisiä biologisia markkereita. Katsaus kyseenalaistaa sen, että TSH olisi yksinään luotettava ja ainoa markkeri, koska normalisoitu TSH ei takaa kudostasolla korjattua hypotyreoosia. Tarvittaisiinko yksilöllisempää hoitotapaa sekä kattavampaa testausta?


Vieras

#936 valviran puuhastelua tutkittu

14.09.2019 12:19

Massivinen tiedonpimittely.
T3-lääkäreitä vainonneet itse määräävät T3-lääkettä. Ym. ym.

https://youtu.be/WoAk9a8Ml00 kesto 40 minuuttia


Vieras

#937 Re: Re:mehän olemme pitkäaikaisia sairaita emme tarvitshoitos

06.12.2019 15:32