Loppu surevien epäasialliselle kohtelulle lemmikkituhkaamossa
Surun Murtamat |
/ #24 Nettimainoksen pitäisi olla myös palvelulupaus!02.04.2015 21:00"Muistohuoneessa voitte viettää rauhassa yhteisen viimeisen hetken ennen tuhkaamista. Toimitiloissamme on mahdollista suorittaa myös lemmikin eutanasia. Ajatuksena on, että lemmikin jäljellä olevasta ajasta tehdään mahdollisimman hyvänlaatuista eikä lemmikkiä rasiteta turhaan." Edellä olevasta mainoksen pätkästä mitkään laatusanat eivät olleet totta. Asiakaskokemuksemme oli kaikilta osin traumatisoiva (Trauma on kreikan kielestä tuleva sana, jolla tarkoitetaan ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta aiheutuvaa henkistä tai ruumiillista vammaa.) Kolmen kuukauden ajan olemme kärsineet lemmikkimme kokemasta tuskaisesta taposta (eutanasiaksi sitä ei voi kutsua). Onneksi netti ei ole ainoa kanava, jossa asiakaskokemusta voi välittää eteenpäin. Me emme häpeile kertoa huonosta tuuristamme. Mutta opimme tästä sen, että jos kaikki vaikuttaa täydellisen hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta. Kiitämme lämpimästi niitä kirjoittajia, jotka ovat ymmärtäneet ja antaneet lohdutuksen ja voimaantumisen sanoja.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
313 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
195 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
175 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18328 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2033 Luotu: 04.05.2024
Mortin männikön puolesta
195 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6499 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2110 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1100 Luotu: 12.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
74 Luotu: 22.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
65 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12849 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1350 Luotu: 06.05.2024
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023