IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ.

Järkee vai ei

#1176

23.04.2012 16:16

Tätäpä minä juuri tarkoitin - ihminen on turhamainen olio ja onhan ne lämmitetyt kadut kivoja ja helpompi hoitoisia, mutta kysymys kuuluikin, että onko nämä välttämättömiä? Varsinkin, jos niitä lämmitetään turpeella tai hiilellä. Asia on todellakin ihan yhtä musta-valkoinen, kuin se turpeen tai hiilen noki valkoisella hangella!

Vieras

#1177

23.04.2012 16:32

IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

huvittavaa sinänsä, että adressin otsikko on tuo ja sitten kinastellaan pohjoiskoreaa myöten turpeen käytön lopettamisesta - eikös täällä ole tarkoitus keskustella vain noista päästöistä vesistöön?
Ranex

#1178

23.04.2012 18:01

Juuri näin. Samat kirjoittajat jauhaa eri nickeillä vapon tai jonkun muun yhtä puolueettoman instanssin sivuilta otettua "tietoa". Samat tilastot liitetty jo useamman kertaa tänne. Saadaan juttu kivasti pois oleellisesta, joka on, että turpeennosto pilaa vesistömme, kuten myös suoluonnon.

Suuresti epäilen, ettei kaikki kirjoittajat tuo täällä ilmi vain omia mielipiteitään, vaan ovat rahallisesti kytköksissä, tavalla tai toisella turveteollisuuteen.
Liisukka

#1179 Re:

23.04.2012 18:15

#1178: Ranex -

Todella huvittavia epäolennaisuuksia suoltuu kaiken maailman poliittisilta ja vallankäytön "asiantuntijoilta". Säestelevät ja kiittelevät kilvan toisiaan. Kiukuttelevatkin kuin lapset "puuttuvista linkeistä" ja heittelevät solvauksia, kun joutuvat neuvottomiksi tosiasioiden edessä. Ja tuollainen vedättely lopulta (onneksi) pitää adressia näkyvillä. Eläköön puhdas luonto!

Rex

#1180

23.04.2012 18:49

Koska puolustava taho ei näe turvesipäästöistä irtaantumisen vaihtoehtona muuta kuin turpeenkäytön lopettamisen, niin eikös se ole suora myöntäminen, että homma haisee!


Vieras

#1181 Re: Re:

24.04.2012 10:18

#1179: Liisukka - Re:

Olisi kiva tietää minkä alan asiantuntija sinä itse olet? Ei mainitsemasi adressin näkyvilläolo ole kuitenkaan tuonut allekirjoittajia kuin vain vajaat 1 800 kpl ja tämäkin adressi on ollut jo pian kaksi vuotta esillä että ei mitään ryntäystä ole ollut. Kyllä kansa tietää.....ei he lähde mihinkään hullutuksiin ja laita omaa nimeään näkyville tällaisiin adresseihin. Jos asia olisi kaikkien mielestä tärkeä ja oikea niin tällaisessa adressissa oli jo kahden vuoden aikana vähintään muutama kymmenen tuhatta nimeä. Kansa tietää että turvetuotannon päästöt on kurissa ja pääsyylliset löytyy aivan muualta.

Ranex

#1182

24.04.2012 10:37

höpö höpö. Syy siihen miksi täällä ei ole enempää nimiä on juuri se, ettei kansa tiedä. Suurin osa ihmisistä kun uskoo kaiken mitä heille sanotaan. Tässä turveteollisuus on pystynyt panostamaan huomattavan paljon enemmän, kuin yksityinen henkilö.

Asioiden vähättely, vääristely sivuraiteille johtaminen on tuonut siis toivottua tulosta, tältä osin. Siksi sitä varmaan jatketaankin, aina adressit.comia myöten.
Liisukka

#1183 Re: Re: Re: 1181 postaukseen

24.04.2012 11:35

#1181: - Re: Re:

Postailuintosi paljastaa tämän olevan hyvin tärkeän adressin sinulle. Saat hyvän syyn purkaa kiukkuasi edelleen. Millaiselta se ulospäin näyttää?, se onkin toinen juttu. Asiaasi tuskin edistää kaiken sellaisen lyöminen mikä ei sinua miellytä. Ja tiedän jo, että jatkat sitä tämänkin kommentin osalta. Hyvää kevättä "vieras" ja näkemiin.

Rex

#1184

24.04.2012 11:52

Ameriikan mallillahan ne tämmöiset asiat hoidellaan eli pelotellaan ihmiset uskomaan, että ollaan pulassa jos ei käytetä turvetta. Suorastaan yököttää tuollainen toiminta!
Yritysjohtaja

#1185 Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

24.04.2012 12:13


Jyrki Kataisen hallituksen ympäristöministeri Ville Niinistö haluaisi lopettaa turvetuotannon Suomessa. Hänellä ei ole kuitenkaan esittää mitään korvaavaa tilalle. Tietenkin heollä ovat esillä nämä perinteiset vihreiden tuotantotavat kuten tuulivoima ja puuenergia. No kaikkihan tietävät että noilla em. tavoilla ei yksistään pystytä Suomen energiahuoltoa hoitamaan. Tarvitaan mahdollisimman monipuolista energiantuotantotapaa. Kotimaisuusastetta olisi välttämättä nopeasti nostettava, koska nytkin kaikesta Suomen käyttämästä energiasta tuodaan noin 70 prosenttia ulkomailta. Tuo lukema on aivan liian suuri. Onneksi uusi ydinvoimala tulee vähentämään osaltaan sähkön tuontia mm. Venäjältä.

Vihreät haluavat lopettaa turvetuotannon, öljyä ei saisi käyttää koska on fossiilinen polttoaine, maakaasuakaan he eivät hyväksy koska sekin on fossiilinen, kivihiili samoin ja sitäkään ei saisi käyttää, Ydinvoimaa ei missään nimessä saisi olla koko maapallolla. Tuo vihreiden energiapolitiikka vaan ei minun järkeeni sovi. Millä me Suomessa tuotetaan sähkö ja lämpöenergia? Mitä teollisuus käyttäisi polttoaineena omissa teollisuusprosesseissaan?

Itse olen myös koko ajan ihmetellyt ympäristöministeri Niinistön lisäksi eräiden ns.“cityvihreiden” jatkuvaa hyökkäilyä kotimaisia polttoaineita, erityisesti turvetta, vastaan. Mahtaakohan taustalla olla se, että Niinistöllä ja hänen "cityvihreillä" kumppaneillaan on hieman huono omatunto siitä, että heidän oma energiantarpeensa tyydytetäänkin siellä Helsingin seudulla lähes kokonaan fossiilisilla uusiutumattomilla polttoaineilla?

Miten sitten on kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä ? Eikö kivihiilen verotusta pitäisi nostaa reilusti ja ryhtyä suosimaan kotimaisia polttoaineita?

Helsingin Energia ei ole myöskään millään tavoin kiinnostunut kivihiilen alkuperästä ja työoloista?

Itse henkilökohtaisesti haluaisin tietää esim. sen, minkälaisia ympäristöhaittoja Helsingin käyttämästä kivihiilestä aiheutuu ulkomaisilla kaivospaikkakunnilla ja minkälaiset ovat työntekijöisen olosuhteet hiilikaivoksissa.  Vai onko Helsingin Energian ( ja tietysti muidenkin voimalaitosyhtiöiden jotka kivihiiltä käyttävät Suomessa ), lähtökohtana vanha kunnon sanonta ja periaate: "out of sight, out of mind".


Vieras

#1186 Re: Re: Re: Re: 1181 postaukseen

24.04.2012 12:43

#1183: Liisukka - Re: Re: Re: 1181 postaukseen

Niin, sanoit aivan oikein kirjoituksessasi eli :

"Todella huvittavia epäolennaisuuksia suoltuu kaiken maailman poliittisilta ja vallankäytön "asiantuntijoilta".

Etkö nyt itse nolaa itsesi kun nimittelet muiden hyviä ja syvälle luotaavia kirjoituksia. Itse koen ainakin keskustelussa kuin keskustelussa tärkeäksi että aihetta täytyy  pohdiskella mahdollisimman laajasti. Itse en pysty siihen koska minulta puuttuu asiantuntemus, mutta arvostan suuresti niitä muutamia jotka tuovat täällä keskusteluun laaja-alaisuutta. Vastustajien joukosta niitä ei vaan valitettavasti oikein hakemallakaan löydy. Heidän keskustelu on vain sitä, että kerrotaan siitä "minun " järvestäni löytyvän turvemössöä ja toinen vastaa että niin munkin järvestä. Tuo ei vie mihinkään.

Sitten vielä totesit:

"Säestelevät ja kiittelevät kilvan toisiaan. Kiukuttelevatkin kuin lapset "puuttuvista linkeistä" ja heittelevät solvauksia"

Jos olet lukenut koko viestiketjun, niin et voi kirkkain silmin väittää että turvetta puolustavat ainoastaan säestelevät ja kiittelevät toisiaan ja heittelevät solvauksia. Aivan samoin, ja vielä pahemmin vastustajat heittelevät vastaavanlaisia kommentteja. Myös on samalla tavoin vaadittu linkkejä jos niitä ei ole ollut.

Oikein hyvää kevättä vaan sinulle "Liisukka". Ei muuta kuin suolle talsimaan ja katsomaan ihanaa kevään tuloa. Tuota neitseellistä suota nimittäin on tarjolla useita miljoonia hehtaareita joten et välttämättä törmää heti turvetuotantoalueisiin, (joista et ilmiselvästi pidä), joita on ainoastaan 60 tuhatta hehtaaria.

Rex

#1187 Re: Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

24.04.2012 13:40

#1185: Yritysjohtaja - Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

Hienoa, että ajattelet edes niitä ulkomaaisen paikkakunnan päästöjä. Päästökaupan ideahan on, että maksetaan täällä, niin voidaan sotkea muualla. (...ja kun muutkin sotkevat, niin miksi me ei saada). Tyypillistä suomalaista ajattelutapaa sekin, että mennään ministeriöitä myöten vahtaamaan naapurin apulantatehdasta vaikka meillä itsellä olisi paljon tärkeämpiäkin haasteita ympäristöasioissa. Saadaanpahan kansalle jotain muuta miettimistä ja kauhisteltavaa, kuin nämä turve- ja kaivosongelmat.

Luettelet tuossa taas kerran pitkän liudan energialähteitä, joita ei saisi käyttää, mutta mielestäsi turve on ainoa jota saa ja pitää käyttää. Ajattelet nimimerkkiisi nähden varsin suppeasti etkä voi ilmeisesti kuvitellakkaan, että maailmassa voi olla vaihtoehtoja. Käsittääkseni yritysjohtajan tulisi olla avarakatseinen ja luova, nähdä edut ja mahdollisuudet myös muiden esittämissä mielipiteissä ja asioissa.

Uusiutuvan energian tuotantoa syntyisi ihan itsestään ilman massiivisia tukitoimia, kunhan valtiovalta ei rajoittaisi sitä toimillaan. Tavallisilla yksityisillä kansalaisilla olisi valtava halu rakentaa mitä erilaisimpia mikrovoimaloita, mutta valtiovallan ohjaustoimilla kaikki tällainen tehdään kannattamattomaksi.

 

 

 

 

 

Yritysjohtaja

#1188 Re: Re: Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

24.04.2012 14:25

#1187: Rex - Re: Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

Luettelin energiantuotannon vaihtoehtoja siitä mitä vihreät eivät sallisi käytettävän.  En kirjoittanut että se on minun mielipiteeni ja olisin tuon kannalla. En todellakaan ole vihreiden politiikan kannalla! Kirjoitin lisäksi että:

"Tarvitaan mahdollisimman monipuolista energiantuotantotapaa. Kotimaisuusastetta olisi välttämättä nopeasti nostettava, koska nytkin kaikesta Suomen käyttämästä energiasta tuodaan noin 70 prosenttia ulkomailta. Tuo lukema on aivan liian suuri. Onneksi uusi ydinvoimala tulee vähentämään osaltaan sähkön tuontia mm. Venäjältä."

Sinä mainitsit kommentissasi että: "mielestäsi turve on ainoa jota saa ja pitää käyttää"

Minä taas kirjoitin että " Tarvitaan mahdollisimman monipuolista energiantuotantotapaa"

Ihmeellisellä tavalla sinä luet aivan toisin kuin kirjoitan. Erikoinen tapa kommentoida ja vääntää asia toisin kuin kirjoitukseni on.

Rex

#1189 Re: Re: Re: Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

24.04.2012 15:49

#1188: Yritysjohtaja - Re: Re: Kivihiilen verotus, eettisyys ja alkuperä

Pahoittelen, että en esittänyt asiaa riittävän selvästi, että sinäkin ymmärtäisit - en minä niitä sinun esittämiksi ole väittänytkään - totesin vain, että luettelit.

Kirjoittelustasi saa nimenomaan tuollaisen mielikuvan että "mielestäsi turve on ainoa jota saa ja pitää käyttää"

Kerro minulle se yksi vesistö, jota turvekaivanto ei ole pilannut, niin lopetan tämän asioiden vääristelyn täällä.


Yritysjohtaja
Vieras

#1190 Kivihiilen eettisyys

24.04.2012 17:36

 

Mainitsin aiemmin kivihiilen eettisyydestä kommentissani. Siinä mielessä olen kiinnostunut tuosta kysymyksestä koska itse joudun työssäni ja kontakteissani ulkomaille ottamaan aina huomioon myös tämän kyseisen aspektin. Tuon edelleen esille sen, että en työskentele turpeen enkä kivihiilen parissa.

Kivihiiltä koskien Kansainvälinen Työjärjestö ILO on luonut yleissopimuksen jo vuonna 1995, numeroltaan 176, joka koskee nimenomaan kaivoksia ja terveyttä ja turvallisuutta niissä.

Suomi on ratifioinut tuon ILO:n yleissopimuksen vuonna 1997, toisin kuin monet Suomeen kivihiiltä tuottavat maat kuten Venäjä, Kanada, Australia, Kolumbia, Kazakstan, Indonesia ja Kiina.

Hiilikaivosteollisuutta pidetään työntekijälle maailman vaarallisimpana teollisuudenalana, ja Kiinan hiilikaivostyötä vaarallisimpana siviilityönä. Yksistään Kiinan kivihiilikaivoksilla kuolee keskimäärin seitsemän ihmistä päivässä. Onnettomuuksien lisäksi kaivostyöntekijät kärsivät hiilipölyn aiheuttamasta pölykeuhkosairaudesta. Kiinassa pölykeuhko on ykkössijalla työperäisten sairauksien tilastossa. Yli 600 000 kiinalaisen kaivajan on raportoitu sairastavan sitä.

Yli 70 prosenttia Suomessa käytettävästä kivihiilestä on peräisin Venäjältä, jossa hiilikaivokset työllistävät noin 200 000 ihmistä. Onnettomuudet ja useat työperäiset sairaudet varjostavat siellä myös kaivostyöntekijöiden arkea. Komin tasavallassa, joka on Venäjän hiilituotannon keskus, työperäisiä sairauksia esiintyy viisinkertaisesti federaation keskiarvoon nähden. Erityisesti pölykeuhko on sielläkin yleinen sairaus.

Suomeen tuodaan kivihiiltä Kiinan ja Venäjän lisäksi mm. Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta, Puolasta, Etelä-Afrikasta, Kolumbiasta, Indonesiasta, ja Venezuelasta.

On mielestäni tärkeää tuoda keskusteluun myös tämä eettinen puoli kun keskustellaan ulkomailta tuotavasta tuotteesta, tässä keskustelussa siis kivihiilestä. Sama asia onko kyseessä esim. kännyköiden valmistuksen eettisyys tai sitten kivihiilen tai minkä muun tuotteen hyvänsä joka ostetaan ulkomailta.

Kun pystymme turpeen käytöllä vähentämään kivihiilen tuontia, samalla syyllistymme entistä vähemmän, yhä enemmän maailmalla esillä olevaan eettisyys kysymykseen.

Ranex
Vieras

#1191

24.04.2012 18:02

Globaalia jeesustelua, se tästä vielä puuttuikin. Itse olen niin pirun itsekäs, että olen sitä mieltä, että pistetään oman maan asiat kuntoon ensin, jotkut kutsuu sitä isänmaallisuudeksi.
Isänmaallisuutta taas ei ole vesistöjen pilaaminen muutaman luonnosta piittamattoman tolvanan kukkaron lihoituksen takia, sillä siitähän viime kädessä on turvebusineksessa kyse. Purkuvesiä ei käsittellä riittävän hyvin, ettei vaan voitot pienene(lue tukipotti).

Turpeennoston tuet tulisi ohjata kestäviempien energiamuotojen tutkimukseen ja kehitykseen.

Kokoomuslainen

#1192 Turvetta tarvitaan Huoltovarmuuskeskuksenkin mielestä

24.04.2012 20:29

 

Talouselämä-lehden artikkeli. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajankin mukaan Suomi tarvitsee jatkossakin turvetta pitääkseen yllä huoltovarmuutta kriisitilanteissa.


http://www.talouselama.fi/uutiset/kova+vaite+turve+tarvitaan+varavoimaksi+energiapalettiin/a2094202

Yritysjohtaja

#1193 EPV-Energia Oy:n toimitusjohtajan lausunto

25.04.2012 07:46

 

Nyt tarvitaan panostusta kotimaiseen energiaan - ei sen käytön estämiseen


Panostaminen kotimaiseen energiaan on parasta taloudenhoitoa mitä Suomi voi tehdä. Velkaantuneen Suomen on kaikissa päätöksissään huomioitava myös päätöstensä seurannaisvaikutukset. Jos hylkäämme kotimaisen energian ja korvaamme sen ulkomaisella tuonnilla, on se raha välittömästi poissa jostain tärkeästä kuten koulutuksesta tai sairaanhoidosta. Energiatuotantomuodon valinnassa on mitä suurenmassa määrin kyse arvovalinnasta.

Viime aikoina ärhäkkääksi heittäytyneen vihreän ympäristöministerimme suhtautuminen energiaturpeeseen on hyvin negatiivinen ja myös hallitusohjelman vastainen. Niinistön esittämä turpeen alasajo aiheuttaisi toteutuessaan huomattavia kielteisiä vaikutuksia Suomen kansantalouteen ja energiajärjestelmään. Energiaturpeen veron korotus heikentää Suomen työllisyyttä, taloutta ja kauppatasetta. Mielestäni tällaiseen virheeseen Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa.

On täysin selvää, että Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla turve ei korvaannu puuenergialla. Esimerkiksi Vaskiluodon Voiman voimalaitokset tuottavat kaukolämpöä Seinäjoen ja Vaasan kaupunkien asukkaille. Voimalaitokset tarvitsevat vuosittain runsaan 6 TWh:n edestä polttoainetta. Alueella syntyy vuodessa energiapuuta noin 2 TWh, mikä tarkoittaa yhtä miljoonaa kiintokuutiota puuta. Turve on ainakin toistaiseksi täysin välttämätön polttoaine omistamillamme voimalaitoksilla energiantuotannon turvaamiseksi.

Turpeen kansantaloudellinen arvo on noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. VTT selvitti vuonna 2009, että ilman energiaverojakin turve-elinkeinon tuottamat verotulot yhteiskunnalle ovat noin 120 miljoonaa euroa vuodessa eli samaa luokkaa kivihiilen energiaverotuottojen kanssa. Suomi ostaa vuodessa energiaa ulkomailta miljardeilla euroilla. On siis kansallisesti erittäin tärkeää pitää kiinni omista polttoaineista.

Koska turve korvautuu pääosin tuontikivihiilellä, menettää Suomi satoja miljoonia euroja kansantaloudestaan. Millä nämä menetetyt miljoonat korvataan? Työllisyys ja kauppatase kärsisivät samalla kun energiaomavaraisuus heikkenee. Turpeen veronkorotukselle ei siis ole olemassa taloudellisia perusteita. Päinvastoin, korotukset aiheuttaisivat huomattavia taloudellisia menetyksiä suoraan ja välillisesti.

Turve on kotimainen polttoaine, jonka suora työllistävyysvaikutus on yli 4000 henkilötyövuotta ja välilliset vaikutukset mukaan lukien kokonaisuudessaan yli 12 000 henkilötyövuotta. Täällä vanhan Vaasan läänin alueella turpeen suora työllistävyysvaikutus on kokonaisuudessaan noin 500 henkilötyövuotta. Jos turpeen tuotantoa ajetaan systemaattisesti veronkiristyksin alas, on selvää että suurin moukari iskee juuri Pohjanmaalle. Meidän on syytä pohtia, mitä tapahtuu menetetyille työpaikoille? Kotimaisen metsäenergian käytön lisäämisellä ne eivät valitettavasti korvaudu.

Suomessa on käynnissä ja suunnitteilla kymmeniä puuta ja turvetta hyödyntäviä voimalaitosinvestointeja, joiden toteutuminen vaarantuu, jos kotimaisten polttoaineiden kilpailukyky heikkenee. Näin menetetään paitsi miljardi-investoinnit myös niiden aikaansaama uusiutuvan energian lisäpotentiaali.

Turpeen käytöstä luopuminen olisi Suomelle iso virhe. Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle se voisi pahimmallaan tarkoittaa kymmenien miljoonien vuosittaista tappiota ja satojen työpaikkojen menestystä.


Rami Vuola
Toimitusjohtaja
EPV Energia Oy

Kokoomuslainen

#1194 Yli 4 000 miljoonaa karkaa ulkomaille energiaostoihin

25.04.2012 09:12

 

Nimimerkki "Yritysjohtaja" toi esiin että Suomen kaikesta käyttämästä energiasta noin 70 prosenttia tuodaan ulkomailta. Omavaraisuutemme on aivan liian pieni. Rahaksi muutettuna tämä tarkoittaa sitä, että ulkomaille "karkaa" vuositasolla yli 4 miljardia euroa. Siis 4 000 miljoonaa euroa.

VTT:ltä on valmistunut selvitys, jossa todetaan että vaikka metsähakkeen käyttö nykyisestä määrästä kaksinkertaistuisi vuoteen 2020 mennessä kansallisten uusiutuvan energian tavoitteiden mukaisesti, säilyisi energiaturpeen tarve joka tapauksessa nykytasolla eli 23 terawattitunnin määräisenä.

Suomeen ollaan rakentamassa ja on suunnitteilla tällä vuosikymmenellä useita uusia kotimaisiin polttoaineisiin perustuvia voima- ja lämpölaitoksia, joilla korvataan tuontipolttoaineiden käyttöä riippuen verotuksen tasosta. Jos turpeen vero nousee vielä enemmän kuin hallitus on suunnitellut, ei tuontipolttoaineet vähene vaan esim. kivihiiltä aletaan käyttämään entistä enemmän. VTT:n selvityksen mukaan kotimaisten polttoaineiden kokonaiskysyntä kasvaa siis puuta ja turvetta käyttävien energialaitosinvestointien sekä myös lisäksi puuta tarvitsevien biopolttonestelaitosten vuoksi.

Kotimaisuusastetta on kaikin mahdollisin keinoin saatava lisääntymään, niin energia- kuin muillakin sektoreilla.

Tuhon jo nähnyt

#1195 Re: Yli 4 000 miljoonaa karkaa ulkomaille energiaostoihin

25.04.2012 09:57

#1194: Kokoomuslainen - Yli 4 000 miljoonaa karkaa ulkomaille energiaostoihin 

 Ei se nyt vaan yksinkertaisesti tuo energian tuottaminen käy järviä ja vesistöjä useiden sukupolvien ajaksi tuhoamalla. Se pitäis siellä "terävissä" päissäkin ymmärtää pikkuhiljaa. Siitähän tässä on kysymys!

Tosin se kuravelli ei ulkomaille karkaa ja rahaa palaa sitten kansallisella tasolla ja varsinkin ympäristökatastrofit kärsineillä alueilla paikallisesti enemmän kuin sielu sietää. Että sikälis "kotimaisuusaste" on taattu ja matkailu sekä turistitkin saatu karkoitettua! Hyvä vai huono asia (taloudellisestikin)? Sopii miettiä. 

Rex

#1196 Ihanaa leijonat ihanaa!!!

25.04.2012 11:58

Kylläpä lämmittää sydäntä, kun katselee noita uusimipia kaavoja. 494 ha merkitty turvealueeksi ja kuinka ollakkaan - meidän talo on siinä alueen keskipisteessä (siis keskellä turvesuota!!!!) ihan kuin tukikohtana. Kylläpä nousee kiinteistön arvo kohisten! Kyllä tässä on kotimaisuus arvossa arvaamattomassa. Koettakaapa kokoomuslaiset yritysjohtajat kertoa tähänkin joku pointti, minkä takia minun pitäisi hyväksyä turpeen kaivu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ...kele sanon minä!

Vieras

#1197

25.04.2012 14:01

"(siis keskellä turvesuota!!!!)"

no enpä oo ennen kuullut että joku olisi rakentanut kämppänsä keskelle turvesuota! tiedän kyllä sellaisen että joku luontokuvaaja on rakentanut jonkinlaisen "kömmelin" keskelle suota ja siellä hiljaa kyhjöttänyt vuorokausitolkulla odottaen kuvattavaa. Mutta että oikein kiinteistö keskellä suota? No meitä on monehen junaan.....

Yritysjohtaja

#1198 Vaarallista veropolitiikkaa

25.04.2012 14:17

 

Savon Sanomien artikkeli 17.3.2012. Turpeesta luovuttaessa tulisi esim. Kuopiolaisille peräti 65 prosentin korotus kaukolämmön hintaan!


Vaarallista veropolitiikkaa

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) aikoo esittää kehysriihessä turpeelle veronkorotuksia jo aiemmin sovittujen lisäksi. Niinistön tavoitteena on tehdä turpeen energiakäytöstä kannattamatonta kymmenessä vuodessa.

Vero kohdistuisi yksinomaan lämmön tuotantoon. Ehdotusta ovat julkisesti vastustaneet energia- ja metsäteollisuus.

Puun energiakäyttö kaksinkertaistuu nykyisinkin veroratkaisuin. VTT:n selvityksen mukaan vuoteen 2020 mennessä turpeen kysyntä säilyy jokseenkin nykyisellään.

Metsien vuosikasvu riittäisi juuri ja juuri kattamaan polttamiseen perustuvan sähkön ja lämmön tuotannon. Tällöin puuta ei riittäisi sen enempää perinteiselle metsäteollisuudelle kuin uusiin innovaatioihinkaan kuten bioöljyyn.

Ydin- ja vesivoiman sekä tuontisähkön korvaamiseen puuta ei Suomessa riitä.

Ehdotus uhkaa vakavasti kaukolämmön kilpailukykyä. Suomessa on investoitu kaukolämpöjärjestelmään seitsemän miljardia euroa.

Yhdistämällä kaukolämpöön sähkön tuotanto on voitu nostaa voimalaitostuotannon hyötysuhde erittäin korkealle tasolle. Näin on säästetty sekä rahaa että ympäristöä.

Järjetön verottaminen kääntää energiatehokkuudeltaan huonommat ratkaisut loppuasiakkaan näkökulmasta kannattavammiksi. Turpeesta luopuminen tarkoittaisi esimerkiksi Kuopion Energian kaukolämmön hintoihin noin 65 prosentin korotusta.

Kaukolämmön tuotanto ei voi kuitenkaan kaatua kertarysäyksellä. Asiakkailla ei ole käytännössä mahdollisuutta vaihtaa lämmitysjärjestelmää lennossa.

Järjestelmä rapautuu vähitellen. Sitä ennen on lämmön tuottajan korvattava alas ajettu turve muilla polttoaineilla, käytännössä kivihiilellä ja puulla.

Puun jalostaminen luo moninkertaisen määrän työpaikkoja ja hyvinvointia suhteessa polttamiseen.

Poltetaan se, mitä ei pystytä jalostamaan. Tämän takia on syytä säilyttää turve puun polton rinnalla.

Suomen kauppatase on kääntynyt alijäämäiseksi. Vientiteollisuutemme toimintaedellytyksiä on vahvistettava.

Ympäristöministerin ehdottama turpeenkäytön alasajo on juuri päinvastainen toimenpide. Energia voi olla meille kilpailuetu. Sillä voidaan kompensoida korkeita kuljetuskustannuksia.

Metsä- ja turveteollisuudella on merkittävä rooli työllistäjänä juuri niissä Itä-Suomen kunnissa, jossa huoltoaste heikkenee eniten.

Turveteollisuus ei ole uhka Suomen suoluonnolle. Soistamme vain 0,6 prosenttia on turvetuotannossa. Suojellun suon osuus on 12 prosenttia.

Turpeen tuotanto ei pilaa vesistöjämme. Kansallisen suostrategian mukaan turvetuotannon ominaiskuormitus on puolet suopellon ja kolmanneksen suometsätalouden kuormitusta pienempi. Turveteollisuus on sitoutunut parantamaan vesiensuojelun tasoa entisestään.

Turpeesta luopuminen ei vähennä kasvihuonekaasupäästöjä, sillä sen energiakäyttö on valtaosin päästökaupan piirissä.

Kaupan luonteeseen kuuluu, että turpeelta mahdollisesti vapautuvat päästöoikeudet käytetään jossain muualla EU:n alueella.

Rex

#1199 Re:

25.04.2012 14:19

#1197: -

Täytyy sanoa, että se joka tähän alkoi joskus ammoisina aikoina rakentamaan, niin on ollut kyllä aikamoinen turvenuija koska olisihan sen pitänny tietää että tämä on turvesuo eikä asutuspaikka!


Vieras

#1200 Re: Vaarallista veropolitiikkaa

25.04.2012 15:04

#1198: Yritysjohtaja - Vaarallista veropolitiikkaa

Mitä muuta yritysjohtaja ehtii työpäivänsä mittaan puuhastella kuin siteerata ja kopsata muiden kirjoittamia mielipiteitä?