SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA

*KANNATTAA EHDOTTOMASTI LUKEA AJAN KANSSA ALLA OLEVA TEKSTI:
(Alla oleva teksti kokonaisuudessaan lainaus sivustolta:
http://personal.inet.fi/luonto/mikael.broo/

Suomen Suurpetoyhdistys r.y.

c/o Magnus Hagelstam

Käkelänkuja 12

02580 SIUNTIO



Eduskunnan Oikeusasiamies

eoa-kirjaamo@eduskunta.fi


Siuntiossa 4.10.2006


LISÄSELVITYSPYYNTÖ JA HUOMAUTUS PÄÄTÖKSESTÄ 612/4/04

LISÄSELVITYSPYYNNÖN KOHDE

Tästä kirjeestä lähetetään kopio Oikeuskanslerinvirastoon sekä maa- ja metsätalousministeriöön ja sisäasiainministeriöön. Kirje julkaistaan myös internetissä ja siitä annetaan lehditötiedote.

Otsikkopäätös koskee Suomen Luonnonsuojeluliiton petoasiantuntijan Riku Lumiaron ja Natur- och Miljön toiminnanjohtajan Bernt Nordmanin kantelua siitä, että Närpiön poliisipäällikkö Bo-Erik Hanses määräsi toistuvasti lampaita repineen suden lopetettavaksi MMM:n hiljattain tehtyä kielteisen päätöksen kyseisen suden kaatolupa-anomuksesta. Oikeusasiamies totesi mm.

Poliisilain (493/1995) 25 §:n mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai jos eläin aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Lain esitöissä (HE 57/1994) todetaan, että oikeus eläimen lopettamiseen olisi edellä kuvatuissa olosuhteissa riippumaton siitä, onko eläin rauhoitettu tai saako sitä metsästää siihen aikaan tai siinä paikassa.

Nyt kyseessä olevan alueen riistanhoitopiirit eivät voi susikannan vähäisyyden vuoksi myöntää pyyntilupia lainkaan.

Poliisipäällikön päätös näyttää edellä olevan valossa olevan selvästi ristiriidassa maa- ja metsätalousministeriön päätöksen kanssa. Pidän tällaista lopputulosta hyvin kritiikille alttiina. Olennaisesti samasta asiasta ei pitäisi tehdä vastakkaisia viranomaispäätöksiä sen mukaan, mikä viranomainen on päätöksen tekijänä. On myös torjuttava sellainen ajatus, että tulkinnanvaraisilla paikallisilla ratkaisuilla ohitetaan valtakunnallisesti muodostettu linjaus rauhoitetun eläimen suojelussa.

Mielestäni poliisilain 25 §:ää ei voida tulkita ottamatta huomioon mainittuja metsästyslain ja -asetuksen sekä luontodirektiivin säännöksiä. Poliisilakia ei saa käyttää näiden säännösten "kiertämiseen". Käsitykseni mukaan poliisilain 25 §:n soveltamisalaksi jää tämänkaltaisissa tapauksissa lähinnä mahdollisuus reagoida sellaisiin nopeasti yhä uhkaavammaksi kehittyviin, ihmisen hengelle tai terveydelle vaaraa aiheuttaviin taikka omaisuudelle huomattavaa vaaraa aiheuttaviin tilanteisiin, joissa ei ole aikaa selvittää metsästyslain tai -asetuksen soveltamisedellytyksiä. Harkinnassa on nähdäkseni olennaista se, onko tilanne vakava poliisin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamistehtävän kannalta. Erityisesti kun on kysymys poliisilain 25 §:n mukaisen oikeuden käyttämisestä omaisuuteen kohdistuvien vahinkojen torjumiseksi, on otettava huomioon, että omaisuusvahinkojen korvaamista varten on olemassa oma järjestelmänsä. Tilanne on toinen, jos on kysymys ihmisen hengelle tai terveydelle vaarallisista eläimistä.

LISÄSELVITYSPYYNTÖ

Lisäselvityspyyntömme koskee kohtaa Tilanne on toinen, jos on kysymys ihmisen hengelle tai terveydelle vaarallisista eläimistä:

a)

Onko lause ymmärrettävä pelkkänä toteamuksena siitä, ettei ole olemassa kotieläinvahinkojen korvausjärjestelmää vastaavaa järjestelmää, joka korvaa suden aiheuttaman ihmisen hengen tai terveyden menetyksen, ja että Oikeusasiamiehen kanta on sama uhkaavien kotieläinvahinkojen ja uhkaavan ihmishenkien menetyksen ollessa kyseessä, eli että poliisilain 25 §:n soveltamisalaksi jää lähinnä mahdollisuus reagoida sellaisiin äkillisesti yhä uhkaavammaksi kehittyviin tilanteisiin, joissa ei ole aikaa selvittää metsästyslain tai -asetuksen soveltamisedellytyksiä.

vai

b)

onko Oikeusasiamiehen kanta ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvien uhkien suhteen sama kuin Oikeuskanslerin päätöksissään 11/21/98 ja 1277/03 ilmaisema

”Petoeläinten ihmisille aiheuttama tai ainakin niistä ihmisten asuin- ja liikkumisalueilla tehtyihin havaintoihin perustuva todelliseksi mielletty uhka on sellainen turvallisuutta heikentävä tekijä, jonka poistaminen on hallitusmuodon 16 a §:n 1 momentin mukaisesti julkisen vallan velvollisuutena.” (..) ”Karhu enempää kuin susikaan ei kuitenkaan meillä kuulu asuttujen seutujen luonnonoloihin. Tältä osin viranomaisilla tulee olla nopeasti vaikuttavat tehokkaat keinot, joilla torjutaan ihmisasumusten tai taajamien taikka ihmisten käyttämien liikenne- tai kulkuväylien läheisyyteen tulevat petoeläimet.” (..) ”Ihmistä hänen elinympäristössään häiritsevä petoeläin ei edusta luonnon monimuotoisuutta.”

”Silloin kun petoeläin havaitaan paikassa, jossa on ilmeinen vaara, että ihmisten turvallisuus on uhattuna, on ihmisten kannalta selvää, että uhka torjutaan, äärimmäisenä keinona pedon lopettaminen. Arviointi on osaltaan perustettava luontodirektiivin 16 artiklan poikkeusperusteisiin.

Oikeuskanslerin mukaan ihmisten turvallisuus on siis ensisijainen velvoite ja EU:n luontodirektiivin noudattaminen toissijainen.

Lauseen ”Tilanne on toinen, jos on kysymys ihmisen hengelle tai terveydelle vaarallisista eläimistä” tulkinnalla on tärkeä merkitys Suomen asukkaiden turvallisuuden kannalta, koska useimmat poliisipäälliköt tulkitsevat Oikeusasiamiehen päätöstä 612/4/04 niin, ettei heillä ole oikeutta puuttua susien muodostamaan uhkaan ennenkuin suden hampaat ovat todistettavasti ihmisen lihassa kiinni. Näihin kuuluu mm Jämsän poliisipäällikkö Jyrki Wasastjerna, joka on ottanut vastaan lukuisia avunpyyntöjä koskien pelottomasti ja uhkaavasti käyttäytyviä susia Kuhmoisissa, Jaalassa ja Jämsässä sekä Kajaanin poliisipäälikkö Pertti Rönkkö, joka vahvisti yhdistyksemme puheenjohtajalle Leo Väisäselle riistanhoitopiirin kokouksessa 2000-luvun alussa, ettei poliisi katso suurpetojen käyntejä haja-asutusalueiden talojen pihalla kuuluvan yleisen turvallisuuden piiriin, koska uhka kohdistuu yksittäisiin ihmisiin eikä yleisöön.

MMM katsoo puolestaan olevansa sidottu direktiivin 1992/43 sekä Suomen metsästyslainsäädännön määräyksiin. Se on myöntänyt suden kaatolupakiintön poronhoitoalueen ulkopuolella vuodelle 2006/07 ainoastaan Kainuun ja Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon riistanhoitopiireille. Kiintiöt ovat voimassa metsästysaikana yksittäisille yksilöille, ei laumoille. Muissa osissa Suomea ja yleensäkin metsästysajan ulkopuolella MMM ei tarjoa nopeasti vaikuttavia keinoja pelottomien susien muodostaman uhan torjumiseksi. Koska susien liikkumisalue ja saalistustavat ovat laumakohtaisia, yksittäisten susien poistamisella on vähäinen tai olematon merkitys lauman muodostamaan uhkaan. MMM:n laatima suden hoitosuunnitelma noudattaa direktiivin 1992/43 määräyksiä ja on ristiriidassa Oikeuskanslerin perustuslakitulkinnan kanssa. Selostamme näitä ristiriitoja kohdassa HUOMAUTUS Suden hoitosuunnitelma alla.

Yllä selostettu viranomaiskäytäntö on johtanut laajaan turvattomuuteen, koska susi menettää ihmispelkonsa kun asutuille alueille uskaltautuvia susia ei hätyytetä ja ihmiset tietävät joidenkin yksilöiden silloin ennen pitkää kokeilevan ihmistä saaliseläimenä. Suden järjestelmällistä lapsisaalistusta on toistuvasti esiintynyt ainakin Suomessa, Venäjällä ja Intiassa. Useimmat tapaukset ovat sattuneet suden ollessa suojeltu tahalliselta pyydystykseltä tai tappamiselta tai niiden tahallisen häirinnän puuttuessa pitkään muista syistä. Saalistustekniikka on lähes sama Suomessa, Venäjällä ja Intiassa: Ihmiseen totuttautuneen 2-4 suden ryhmä vaanii suojassa näköyhteyden päässä taloista. Kun lapsi hetkeksi jää ilman aikuisen valvontaa, yksi susi hyökkää, tarttuu eteen sattuvaan ruumiinosaan ja kantaa lapsen 1 – 2 1/2 km päähän, jossa ryhmä syö uhrit jaloista alkaen. Tällaiset sudet ovat erittäin taitavia välttämään metsästäjiä ja on kestänyt jopa vuosia ennenkuin ne on saatu hengiltä. Niiden uhrien keski-ikä on noin 5 vuotta sekä Suomessa että Intiassa.

EU:n LUONTODIREKTIIVI 1992/43

Viranomaiskäytännön perimmäinen syy on EU:n ympäristödirektiivin 1992/43 ne määräykset, joiden mukaan susi on tiukan suojelun piirissä liitteessä IVa lueteltuna lajina:

Artikla 12

1 Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä:

a) kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa;

b) näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana


Artikla 16

1 Jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa 12, 13 ja 14 artiklan ja 15 artiklan a ja b alakohdan säännöksistä:

a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi ja luontotyyppien säilyttämiseksi;

b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi, jotka koskevat viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta;

Huomautus: Suomenkielisen direktiivin teksti on muita kieliversiota ankarampi. Ruotsi: b) För att undvika allvarlig skada; Tanska: b) for at forhindre alvorlig skade; Englanti (b) to prevent serious damage; Saksa b) zur Verhütung ernster Schäden; Ranska b) pour prévenir des dommages importants; Espanja: b) para evitar daños graves. Tästä on jo vuosia sitten kanneltu komissiolle, mutta se ei ole korjannut asiaa.

c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä


Koska direktiivi asettaa suden suojelun tason edistämisen ja säilyttyämisen jäsenvaltioiden kansalaisten turvallisuuden ja siten heidän elämänsäkin yläpuolelle, se on suorassa ristiriidassa EU:n perusoikeuskirjan, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990), kansalaisoikeuksia ja polittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) sekä Suomen perustuslain kanssa.

EU-komissio on vastauksessaan kanteeseen 2002/5274 todennut, että direktiivin 1992/43 artiklan 12 ja 16 määräykset on tulkittava suppeasti ja ettei artiklan 2 (Tämän direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet) perusteella voida poiketa näistä määräyksistä.

Toisaalta EU:n ympäristökomissaarin kabinettipäällikkö Pierre Schellekens lausui MTK:n valtuuskunnalle 14.1.2006 matkaraportin mukaan: ”Mitä tulee esimerkiksi meidän kertomiimme tapauksiin (Kolme sutta piiritti nuoren Raila Ahosten ratsulenkillä ja lähtivät takaa-ajoon, kun hän pakeni ratsain), Schellekens sanoi suoraan, ettei EU kiellä kaatamasta pihoihin tulevia häirikkösusia. Hän suorastaan kehoitti tekemään niin, koska ihmisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin on oltava aina etusijalla. Vaikka kyse olisi kokonaisesta susilaumasta, joka käyttäytyy uhkaavasti, se voidaan tarpeen mukaan poistaa. Tällaisista häirikkösusien kaatoluvista Suomi voi päättää itse EU:n siihen puuttumatta.” Komissio ei ole vahvistanut tätä lausuntoa kirjallisesti eikä sitä katsota merkitsevän direktiivin 1992/43 tulkinnan muutosta. Kannanotto lienee lähinnä yksittäisen virkamiehen hätäkeino selvitä kiusallisesta tilanteesta - valtuuskunnan jäsenenä oli Raila Ahonen, susien piirityksen ja takaa-ajon kokenut nuori nainen.

Usean anomuksen jälkeen MMM antoi kuukausien kuluttua luvan kaataa yhden Raila Ahosta ahdistelleista susista. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut muiden lauman jäsenten käyttäytymiseen. Vastaavaa on tapahtunut mm Kuhmoisissa.

Suhtaudumme tämän perusteella varauksella Oikeuskaslerin päätöksessään 11/21/98 esittämään arvioon ”Käsitykseni mukaan luontodirektiivin poikkeusperusteet antavat mahdollisuuden sellaiseen lainsäädäntöön, jonka nojalla yleisen turvallisuuden säilyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet ihmisiä uhkaavien petoeläinten torjumiseksi voidaan käytännössä toteuttaa.”

Vaikka om kysymyksessä ihmisten turvallisuus, tästä ei seitsemään vuoteen ole näkynyt merkkejä, ei lainsäädäntöhankkeissa eikä Suden hoitosuunnitelmassa 2005/11. (Katso alempana).

SUSIEN TOTUTTAUTUMINEN IHMISEEN JA SIITÄ AIHEUTUVA VAARA

Lukuisissa lehtiartikkeleissa selostettu susien yhä lisääntyvä pelottomuus ja hakeutuminen ihmisten ilmoille muodostaa todellisen uhan ihmisten hengelle ja terveydelle Suomessa. Vaara käy kiistattomasti ilmi seuraavista lähteistä.

1.1.

Jouko Teperin historiantutkimus vuodelta 1977 ”SUDET Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla”, Suomen Historiallinen Seura, ISSN 0073-2559, ISBN 951-9254-10-2) osoitti vuosien 1830-1900 lehtitietojen perusteella, että lapsien saalistukseen erikoistuneita susia esiintyi silloin, kun niitä ei vainottu tai häiritty.

Opetusneuvos Antti Lappalainen keräsi myöhemmin tietoja susisurmista Suomessa tuomio- ja kirkonkirjoista aina vuodesta 1650 lähtien ja julkiaisi tulokset kirjassa ”Suden jäljet”, 2005, Metsäkustannus, ISBN 952-5118-879-9. Hän löysi 193 kuolemantapausta, joista 110 saalistushyökkäysten lapsiuhreja. Näistä 69 sattui vuosina 1831-1881 – suomalainen lapsi kuoli suden hampaisiin keskimäärin joka kahdeksas kuukausi 51 vuoden aikana kunnes sudet hävitettiin asutuilta alueilta.

Kirjojen lukija huomaa, että susien lapsisaalistus keskittyi Karjalan Kannakselle, ns. Vanhaan Suomeen, jonka Ruotsi luovutti Venäjälle vuonna 1721, ja jossa uudet venäläiset lääninherrat kielsivät kaiken metsästyksen. Sen sijaan susien lapsisaalistus oli tuntematon Lounais-Suomessa aina vuoteen 1877 saakka. Kun uhreja tuli, oltiin aluksi järkyttyneitä eikä ymmärretty, miksi arat sudet alkoivat saalistaa lapsia. Syy on ilmeinen tämän päivän tietojen valossa: Vuoden 1734 metsästyslaki metsästyslaki, joka oli suonut jokamiehenoikeuden metsästää vuoden ympäri, korvattiin vuonna 1868 uudella lailla, joka sitoi metsästysoikeuden maanomistukseen ja joka sisälsi eläinten rauhoitusajat. Samalla poistettiin kuntien velvollisuus järjestää susijahteja ja ylläpitää susitarhoja ja -kuoppia. Vuoden 1868 jälkeen sudet saivat siten käytännössä olla rauhassa ihimisiltä ja ne muuttivat pian käyttäytymistään, tekivät pesiään lammaslaitumien läheisyyteen eivätkä enää kauaksi erämaahan, sekä esiintyivät pelottomasti ja uhkaavasti.

Sen sijaan suden lapsisaalistusta ei sanottavasti esiintynyt runsaslumisessa ja tiettömässä Keski- ja Pohjois-Suomessa, jossa susia perinteiseti metsästettiin tehokkaasti hiihtäen lähinnä karjavahinkojen torjumiseksi.

Susien lapsisurmat järkyttivät aikalaisia yhtä paljon kuin eräät pedofiilimurhat ovat järkyttäneet tämän päivän ihmisiä ja siitä tuli kansainvälinen uutisaihe. Hufvudstadsbladet kirjoitti 17.6.1877 ensimmäisistä lapsiuhreista Tampereen seudulla (Tuomas Räikkönen 9 vuotta, 22.4, Oskari Aaakku 3 vuotta, 30.5, ja Kaarle Turunen 3 vuotta, 4.6):

”Hvad är det för ett land, der wargarna äta upp barn? Hvad är det för ett folk, som låter sådana ohyggligheter ske tre gånger i rad: ena weckan i Birkala, andra weckan i Ylijärvi, tredje weckan i Tavastkyrö. Är det ett land, är det ett folk, som räknar sig till den civiliserade werlden? Weta icke det landet, och det folket, att första gången sådant händer kallas det en olycka, andra gången ett brott, och tredje gången en skamfläck? Ja, andra gången ett brott ty det bevisar en brottslig likgiltighet för den första olyckan; -- tredje gången en skamfläck, ty en sådan nyhet kommer att göra en fin rund i alla werldens tidningar. Man skall säga: i Finland bruka wargarna äta barn; det händer alla dagar, det är något så vanligt, att ingen bryr sig derom, mer än om vargen tagit en hund eller ett får.”...

Tampereen ihmissyöjäsudet saatiin hengiltä niiden tapettua kuusi lasta. Kolme vuotta myöhemmin yksi yksinäinen susi ryhtyi saalistamaan lapsia Turun pohjoispuolella ja siitä erikseen operoiva kolmen suden lauma Turun itäpuolella. Yksinäinen susi saatiin tapettua sen siepattua Eeva Laakson, 7, joka ehdittiin pelastaa. Lauma ehti tappaa 22 lasta ennenkuin sen jäsenet saatiin hengiltä. Mistään uniikista yksittäistapauksesta siis ei ollut kysymys kuten suojelutahot usein ovat antaneet ymmärtää, vaan sudet Lounais-Suomessa alkoivat tappaa ihmisiä kolmessa eri tapauksessa 15 vuoden kuluessa siitä, kun niiden vaino lähes loppui vuonna 1868.

1.2.

Michail Pavlov s. 1920, Neuvostoliiton Tiedeakatemian peto-osaston jäsen, yli 150 tieteellistä julkaisua tuottanut aikansa ehkä paras euraasialasen metsäsuden tuntija, kuvaa kirjassaan Volk, (Susi), Moskova 1990, VO Agropromizdat (Maatalousteollisuuskustantamo), ISBN 5-10-001221-8 yksityiskohtaisesti susien ihmissyöntiä ja sitä edeltävää ihmispelon menetystä eri puolilla Keski-Venäjää toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Tilanne oli sama kuin Karjalan kannaksella vuoden 1721 jälkeen ja Lounais-Suomessa vuoden 1868 jälkeen: Sudet saivat olla rauhassa ihmisen vainolta. Tässä tapauksessa syynä oli, että kaikki sudenmetsästystä harjoittavat ja siihen kykenevät miehet olivat rintamalla. Kirjasta on käännetty osia Ruotsin kielelle. Käännös web-osoitteessa www.locomail.com/vargen -> wolf.pdf. Tulostanette sivut 26-35 liitteeksi 1.

Ote käännöksestä:

”I Kirovdistriktet började vargar överfalla människor i september 1944. I den första rapporten, från Tjernovskoje-räjongen väster om Kirov, skrev att vargarna förökade sig mycket och ibland hade skrämt människor ute på vägarna. I slutet av september vågade en varg snappa åt sig ett 1 ½ års barn i utkanten av en by by i Bukarovskoje och sprang mot skogen. Lyckligtvis kunde tillskyndande personer ta barnet från vargen. Några dagar senare anföll anföll två vargar en 12-års flicka på kolkhosen Gigant i Mendelevskoje, då hon skulle gå efter en häst på en äng. Vargen tillfogade henne obetydliga sår och förstörde hennes kläder.

Efter dessa första försök började vargar systematiskt jaga barn. På vägen till kolkhosen Nya Byn i Aleksandrovskoje slet de den 8-åriga Perfilova i stycken 6.11.1944. Det återstod bara hennes söndertrasade kläder. I byn Berettovskoje dödade nio vargar 12.11.1944 den 14-åriga Tamara Musinova då hon delade ut brev. I ett skogavsnitt vid byn Ramenskoje dödade två vargar 19.11.1944 16-åriga Maria Poljakova, då hon och systern var på väg från ett arbete. (...)

I Kirovdistriktet var vargar mot krigsslutet vanliga i alla befolkade delar – och i utkanterna av alla byar. (...) Mer än en gång sprang vargar på gatorna i Kirov. På dagen sågs de ibland ligga och vila i en stadspark. Jaktinspektionen i Kirov har inte glömt att 1945 släpade vargar bort förutvarande chefens hund från gården vid hans stadslägenhet.

Under krigsåren befrämjades en snabb ökning av aggressiva drag i vargarnas betéende av att då upphörde den annars alltid pågående vargförföljelsen, och de mest aktiva jaktformerna. I Kirovdistriktet skedde detta detta för att de bästa jägarna hade gått till fronten, och att de övriga var upptagna med andra krigsansträngningar. Ögonvittnen säger, att under kriget var vargarna inte räddare för människor än kringstrykande hundar var.”

Pavlov jatkaa selostamalla vastaavia tapauksia Kirovin 120 800 km² hallintoalueen eri piirikunnista aina vuoteen 1953 saakka, johon mennessä saalistavat sudet olivat tappaneet 26 lasta ja nuorta. Vuoden 1948 heinä - elokuussa yhdeksän 7-12 vuotiasta lasta joutui susien uhriksi Darovskoin piirikunnassa ja neljä 3-6 vuotiasta Lebjazen piirikunnassa.

Pavlov kertoo vastaavaa myös Vladimirin 29 000 km² hallintoalueelta, jossa saalistavat sudet tappoivat 10 lasta ja nuorta.

Pavlov selvittää myös Venäjällä käytyä tieteellistä keskustelua suden ihmissyönnistä. Monen tutkijan kanta oli, ettei raportoituja tapauksia voinut todistaa todeksi, joten on vedettävä johtopäätös, etteivät ne ole todenmukaisia.

Pavlovin kuvaus susien pelottomuudesta ja sitä seuranneesta ihmissyönnistä vastaa sitä, mitä Teperi on selostanut 1800-luvun Karjalan Kannakselta ja 1870-luvun ja 1880-luvun alun Luonais-Suomesta.

1.3.

Wildlife Institute of India, Mr. Kishan Singh Rajporuhit, englannin kielellä.
Intian hallituksen teettäämä raportti lapsia sieppaavista ja niitä syövistä susista Intiassa, ”Child lifting: Wolves in Hazibaragh, India” jonka Ruotsin Tiedeakatemia julkaisi sarjassaan AMBIO vuonna 2000 (e-liite 2, Hazibaragh wolves.) Susi on tiukasti suojeltu Intiassa. Vuonna 1878 sudet tappoivat 624 henkeä Uttar Pradeshin osavaltiossa, ja 1910-15, 115 lasta Biharin osavaltiossa. Samalla alueella sudet tappoivat 122 lasta ja haavoittivat 100 vuosina 1980-86 ja edelleen 90 lasta 1989-1995. Uttar Pradeshin osavaltiossa sudet tappoivat 21 lasta ja rampauttivat 15 kolmessa kuukaudessa vuonna 1996. Tutkijat haastattelivat uhrien omaisia ja henkiin jääneitä selvittääkseen miten ihmissyöjäsudet toimivat. Kuvattu lapsisaalistuksen tekniikka vastaa täysin Teperin ja Lappalaisen kuvauksia 1800-luvun Suomesta sekä Pavlovin kuvauksia 1940-1950 luvun Venäjältä. – 2-4 sutta vaanii piilopikasta käsin, yksi suorittaa hyökkäyksen otollisella hetkellä, tarttuu lapseen ja kantaa häntä elävänä muutaman kilometrien päähän, jossa uhria syödään jaloista alkaen.

Intiassa rauhoitettujen susien muodostamaan uhkaan puututaan vasta, kun lapsiuhreja on jo syntynyt ja kuten yllä näkyy, niitä syntyy yhä uudestaan. Intiassa pidetäänkin luonnonsuojelun hyväksyttävänä hintana, että rauhoitetut eläimet tappavat ihmisiä.

Tilanne Suomessa on tänä päivänä sama paitsi, että kansa vasta odottaa ensimmäisiä uhreja ja viranomaiset pyrkivät väistämään koko kysymystä. On ennakoitavissa, että kun uhreja syntyy ne selitetään ennakoimattomiksi ja ainutlaatuisiksi, vaikka ne ovat EU:n määräämästä suojelupolitiikasta johtuvan susien käyttäytymisen muutoksen väistämätön tulos.

1.4.

Kanadassa elää 60.000 sutta ja Alaskassa niitä on 10.000. Näillä alueilla on todettu suden hyökänneen tai olleeen aikeissa hyökätä ihmisen kimppuun yli 70 kertaa toisen maailmansodan jälkeen (e-liite 3, A case history.) Hyökkäykset ovat tapahtuneet sellaisilla erämaaseuduilla ja luonnonpuistoissa, joissa sudet pitkään ovat olleet tekemisessä ihmisten kanssa. Vuonna 2005 tapahtui kaksi hyökkäystä aikuisen miehen kimppuun, joista toinen johti kuolemaan ja toinen aiheutti vakavia vammoja. (linkki http://www.cbc.ca/sask/features/wolves/index.html, jossa mm video- ja radiohaastatteluja). Kumpikin hyökkäys tapahtui lähes asumattomassa Pohjois-Saskachewanissa aidatun kaivosmiesleirin läheisyydessä. Leirien kaatopaikkoja pidetään tapausten johdosta riskinä: Sudet hakevat ruokaa kaatopaikoilta, totuttautuvat siten ihmiseen ja yrittävät lopuksi saalistaa ihmistäkin. Ympäristöviranomaisia arvostellaan siitä, etteivät he puutu pohjoisen leirien avoimiin kaatopaikkoihin, jotka aiheuttavat susien hyökkäysvaaraa leirien työntekijöille.

Näkemysero on hätkähdyttävä Suomeen verrattuna, missä petoturismia edistetään haaskoilla mukavan matkan päässä taajamista.

Syyskuun ensimmäisen viikonlopun aikana 2006, susi hyökkäsi kuuden lapsen ja nuoren kimppuun Kanadan Ontarion luonnonpuistossa haavoittaen niitä. Peto yritti mm. raahata nelivuotista tyttöä mukanaan.

1.5.

Emeritusprofessori Valerius Geist (PO Box 1294, Station A PORT ALBERNI, BC, V9Y 7M2, Canada, kendulf@shaw.ca) on tutkinut suurten nisäkkäiden käyttäytymistä koko tutkijanelämänsa ajan. Hän on asettanut suden totuttautumisprosessin käyttäytymistieteellisiin puitteisiin ja selostaa, miten suden pelottomuus ja hyökkäykset koirien ja karjan kimppuun ennakoivat hyökkäystä ihmisen kimppuun (e-liite 4 Geist letter on Vancouver Island wolves, e-liite 5 Geist advice on wolves.)

1.6.

Kirjallisuudesta löytyy lukuisia kuvauksia suden ihmissyönnistä, alkaen siitä, että sudet tappoivat 14 henkeä Pariisin Montmartren ja Pont St. Antoinenen välillä vuonna 1439 ja – toistaiseksi – loppuen Kenton Joel Carnegien kuolemaan Kanadassa 8.11.2005. Useimmista lähteistä puuttuu selvitys laajemmista puitteista, joissa ne tapahtuivat. On ilmeistä, ettei useimpia suden hyökkäyksiä ole dokumentoitu, eikä edes kaikkia kuolemantapauksia. Venäjän nykylehdistöstä löytää välillä aihetta koskevia viitteitä, esim englanninkielisessa Moscow News lehdessä 12.7.2004 julkaistusta Leonid Barkovin matkakertomuksesta Volgograd ja Astrachanin alueilta:

“Kolka (Vasnetsov) also told me some details about the recent tragic events in the neighboring village of Tsarevo. A female wolf had attacked an elderly man and then, five days later, a teenager. Although in both instances people rushed to their rescue as soon as they heard their screams for help, making the animal run away, both died of their wounds. These are not the only victims of wolves. The death toll increased especially last fall and this winter. In the Sredneakhtubinsk district, a wolf bit five shepherds. Only two survived the attack. In the village of Glazunovskaya, two wolves attacked a tractor driver as he was trying to repair his machine. The man survived but received severe injuries, becoming a permanent invalid. In the neighboring Astrakhan region, 16 wolf attacks on humans were registered in the same period. Three people died as a result.”

Yllä olevat lähteet osoittavat aiheelliseksi susien kanssa tekemisiin joutuvien ihmisten vaistomaisen ja talonpoikaisjärkeen perustuvan käsityksen, että peloton susi on vaarallinen.

1.7.

Perimätiedon kautta ilmenee aina välillä suden dokumentoimattomia lapsisurmia. Luotettavana miehenä tunnettu ammattimetsästäjä Onni Kurvinen, joka vanhana miehenä sodan aikana toimi kansanhuollon metsästäjänä Ilmantsin ja Pielisjärven alueella kertoi seuraavasta tapauksesta: Ennen Suomen itsenäisyyttä hän metsästi myös Venäjän puolella, ja tultuaan kerran Lupasalmella taloon, tyttö riensi sisään ja kertoi ison koiran vieneeen pikkuveljen. Lapset olivat olleet laskemassa navetan ramppia kelkalla. Kurvinen lähti jäljittämään ja löysi vain kengän, jossa oli jalan jäännökset. Talon väen mukaan sellaista sattui aina välillä.

On virheellistä väittää, että suden lapsisurmat ovat harvinaisia, koska todellista lukumäärää ei tiedetä. Ainoa mikä tiedetään on, että ne ovat toistuva ilmiö joka keskittyy aikoihin ja paikkoihin joissa sudet pääsevät totuttautumaan ihmiseen.

1.8.

Vilkas keskustelu lehdistössä on myös tuonut yllä mainitut seikat yleisön tietouteen. MEP Henrik Lax vastaanotti 25.9 seuraavan sähköpostiviestin:

Arvoisa europarlamentikko!

Luin susia koskevan artikkelinne jossa kerroitte susien totuttelemisesta uuteen saalisryhmään.

Nyt sudet ovat alkaneet käyttäytyä juuri kuvaamallanne tavalla.

18.9 06 kaksi marjastajaa käveli sähkölinjaa pitkin kun he huomasivat 8 suden kävelevän kaikessa rauhassa heidän vierellään. Sudet pysyttelivät noin 10-20 metrin etäisyydellä. Ne eivät yrittäneet hyökätä vaan tuijottivat tiiviisti. Hieman ennen autotielle tulua susilauma hajaaantui kahtia,sen jälkeen niitä ei näkynyt. Marjastajat poistuivat autolla paikalta.

Tämä tapahtui Pohjois-Pohjanmaalla Vihannin kunnassa jossa pari viikkoa sitten sudet tappoivat ajokoiran.

Terv. Tuomo karjalainen, Ruukki


Kirjoitus viittaa Henrik Laxin artikkeliin Susikiista on ratkaistavissa Helsingin Sanomissa maaliskuussa 2006, jossa hän selostaa prof. Valerius Geistin (Kohta 1.5 yllä) havintoja susien totuttautumisprosessista:

... Jos susia ei metsästetä tehokkaasti, ne alkavat totuttautua ihmiseen ja tulevat yhä rohkeammiksi. Aluksi sudet testaavat ja tappavat karjaa mikä näkyy purtuina häntinä ja korvina. Seuraavaksi ne siirtyvät saalistamaan kotieläimiä ja karjaa, varsinkin koiria, huolimatta omistajan väliintulosta josta ne tuskin välittävät. Tämän jälkeen ne aloittavat määrätietoisen, pitkäjaksoisen ihmisten tutkimisen. Tarkastelua yhä lähemmältä seuraa nuuhkiminen, nuoleminen, pureskelu ja vaatteiden repiminen, ihmisten haastaminen ja uhkaaminen ja lopulta hyökkäys. Kun sudet esiintyvät pelottomina ja uteliaina, tuijottavat ihmistä ja seuraavat häntä, niin ne tutkivat häntä - ilmeisesti saalistus mielessä. Voi olla kohtalokasta, jos tätä ei tunnista....

1.9.

Ihmiset kaikkialla ymmärtävät, että ihmisasumusten tai taajamien taikka ihmisten käyttämien liikenne- tai kulkuväylien läheisyydessä liikkuvat sudet ovat vaarallisia. USA:n Arizonan White Mountain alueella nuoret kantavat käsituliasetta ja pieniä ei päästetä yksin ulos. Lif Strand, Research Associate, Southwest Center for Resource Analysis, Western New Mexico University, (lif.strand@gmail.com or 1-505-773-4897) kuvaa tilannetta:

“Cassie Joy and her daughters Brittaney Joy and Dustie Harper live with their families in one of the most beautiful and pristine Ponderosa pine forests in existence, in The Blue, south of Alpine. The extended Joy family has lived here for 16 years, training horses for hunting, outfitting, showing and pleasure riding. It’s not a big operation -- they generally don't produce more than one foal per year -- but they have quite a few horses on their ranch, which is also a private fish hatchery. It’s the kind of life that vacationers to the White Mountains dream of.

That dream is close to a nightmare for Joy and her family and for others who have the misfortune to live in and near the Blue Range Wolf Recovery Area. (USA:n luonnonsuojeluviranomiaset istuttavat susia ja muita suurpetoja eri puolille)

A few years back Dustie and I went to Clifton, and came home up the Coronado trail, Joy recalls. At Beaverhead, we saw a wolf running across a field. It was so big! We looked to the right and saw another.

We felt safe in our vehicle looking at just one wolf, but suddenly there were five surrounding the car, Joy says. We didn't feel safe any more -- they weren't afraid of us at all. That’s the scariest part of them -- they aren't afraid of people.

It’s changed our lives so much, Joy says. We love to go riding and hiking. Before the wolves were here, we didn't take guns with us. We could go off into the forest and just relax and have a good time.

Now we take pistols to scare off the wolves, she says. You're always nervous, knowing there are wolves there. We have radios, we're always checking up on each other.

Joy’s daughter Brittaney, in her late teens, has for several years been carrying a gun at her waist whenever she goes outdoors. She has seen wolves herself, one fighting with her dog right on her mother’s back doorstep. She has seen how wolves don't run away when you yell at them or try to chase them off -- or even shoot a round over their heads.

All along the Blue River children are learning to grow up afraid. They are packing weapons, just as people did a hundred and fifty years ago.”


SUOJELUTAHOJEN, TIEDEYHTEISÖN JA YMPÄRISTÖVIRANOMAISTEN HARHAANJOHTAVA TIEDOTUS

Sekä EU:n että USA:n suurpetotilanteeseen on tulos suojelutahojen pitkäaikaisesta ja häikäilemättömästä lobbauksesta, jonka peruspilareina ovat, että sudella on ihmisen kanssa yhtäläinen oikeus elämään sekä valhe, että suden hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat tapahtuneet erittäin poikkeuksellisissa ja harvinaisissa tilanteissa. Perustelut vaihtelevat suoranaisista valheista harhaanjohtaviin puolitotuuksiin ja vihjauksiin.

2.1.

Emeritusprofessorin, kansanedustajan, eduskunnan suurpetotyöryhmän puheenjohtajan Erkki Pulliaisen haastattelu julkaistiin Uutispäivä Demari lehdessä 27.10.2005. Pulliainen kertoo kaksi selvää valhetta: ” Terve ja vahingoittumaton susi ei viime vuosisadalla käynyt yhdenkään ihmisen kimppuun koko maailmassa” sekä ” Vuosina 1879-82 Turun seudulla 23 lasta surmannut eläin oli nykytiedon valossa suden ja koiran risteymä.” Turun ihmissyöjäsusien tapaus on erittäin hyvin dokumentoitu ja tunnettu. Kyseessä oli kolme puhdasveristä sutta josta kaksi on säilynyt täytettynä museossa.

Vuonna 1985 Pulliainen vastasi ruotsalaisen vikkolehden Land kysymykseen Turun ihmissyöjösusista: ”Uppgifterna är mycket opålitliga. Barnens försvinnande kan lika gärna ha haft andra orsaker.” Lausunto julkaistiin numerossa 1985:6.

2.2.

Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti ja tutkija Pekka Käär Turun biologisesta museosta kieltävät Turun Sanomissa 27.10.2005 suden koskaan olleen vaarallisen ihmiselle.

Karhilahti:

”Susia on kautta aikojen syyllistetty milloin mistäkin. Jos susi oli käynyt lapsen kimppuun, syy saattoi olla esimerkiksi siinä, että aviottoman naisen synnyttämä lapsi oli niin suuri häpeä, että se vietiin vaikka metsään. Oli helppo kuitata asia sillä, että susi söi sen. Hylätyillä lapsilla ei sen ajan yhteiskunnassa ollut paljon arvoa, Karhilahti perustelee.”

Valhe on Pulliaisen vuonna 1985 esittämän toisto (katso kohtaa 2.1. yllä). Ruotsin Svenska Rovdjursföreningen ja muitakin luonnonsuojeluaktivisteja ovat vihjaaneet samaa sudelle lapsensa menettäneistä intialaisista äidestä. He olisivat muka köyhyyttään vieneet lapsensa metsään sudenruoaksi. Kishan Singh Rajporuhit katsoo aiheelliseksi dementoida tämän väitteen raportissaan ”Child lifting: Wolves in Hazibaragh, India” ja erikseen tuoda esille, että intialaiset kyläläisetkin rakastavat ja suojelevat lapsiaan. (katso kohtaa 1.3. yllä).

Käär:

”Susi on sijaiskärsijä. Siitä saadaan helposti niin lapsen kuin koirankin tappaja. Susi on eläin, johon liittyy paljon ihmisiä kiinnostavaa mystiikkaa.”

2.3.

Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtajan Erkki Susiluoma Vasabladetissa 18.4.2005:

”Naturskyddsförbundets nya ordförande Heikki Susiluoma förstår inte varför folk är rädda för vargen. (..) Heikki Susiluoma hänvisar till ett forskningsprojekt vid Helsingfors universitet och naturskyddsförbundets egen rovdjursspecialist Riku Lumiaro som säger att folks rädsla för vargen härstammar från gamla sagor där vargen beskrivs som ett rovdjur som är farligt även för människan. Den här myten lever kvar.(..) en varg har inte dödat en människa på över hundra år.”

2.4.

Pohjois-Karjalan Ympäristökeskuksen oppimateriaali ”Pohjois-Karjalan Suurpedot” sivu 82, Luku Suurpetojen aiheuttamat vahingot, Ihmisiin kohdistuneet vahingot.” Teksti on harhaanjohtava antaessaan ymmärtää, että suden ihmissyönti johtuu tekijöistä, jotka eivät vallitse Suomessa tänä päivänä, ja ettei susista siksi ole merkittävää vaaraa ihmisille tämän päivän Suomessa. Analysoimme seuraavia kirjan kappaleita:

”Tuoreimmat Suomesta tiedetyt tapaukset, joissa suurpedot ovat ahdistelleet ihmisiä saalistustarkoituksessa ovat tapahtuneet 1800-luvulla.”

”Pahin tapahtumasarja sattui Varsinais-Suomessa vuosina 1879-1882, jolloin 22 lasta menetti henkensä. Kahden suden tappamisen jälkeen surmat loppuivat.”

Susivainojen loputtua vuonna 1868 lakimuutoksen seurauksena susien lapsisurmat alkoivat vuonna 1877 Tampereen seudulla, jossa sudet tappoivat kuusi lasta ennekuin ne saatiin hengiltä. Kolme vuotta myöhemmin yksi susi Turun itäpuolella ja lähes samanaikaisesti kolme sutta Turun pohjoispuolella ryhtyivät saalistamaan lapsia. Mistään yksittäistapauksesta ei ollut kysymys, kuten oppimateriaali harhaanjohtavasti antaa ymmärtää. Vuosina 1831-1881 kuoli 69 lasta suden saalistushyökkäyksen uhrina, eli keskimäärin yksi lapsi kahdeksan kuukauden välein. Sekä sarjoja että yksittäistapauksia esiintyi. Tuntematon lukumäärä lapsia selvisi rampana tai toipuneena. (Gysingen ihmissyöjäsudesta Ruotsissa 1820-21 tiedetään, että se sai hengiltä 10 lasta 35 hyökkäyksessä ja Uttar Pradeshin vuonna 1996 tappoivat 22 ja rampauttivat 15 lasta). Turun lapsisurmat loppuivat kolmen suden tappamisen jälkeen ja susien tappaminen jatkui välittömästi sen jälkeen kunnes sudet oli hävitetty Suomen asutuilta alueilta.

”Surmiin johtaneet syyt ovat tuntemattomia.”

”Ihminen ei siis luontaisesti kuulu suden ravintovalikomaan, vaan kysessä ovat olleet erittäin poikkeukselliset ja harvinaiset tilanteet.”

Olettamus, ettei ihminen kuulu suden luonnolliseen ravintoon ja että sudella siis pitää olla jokin erityinen syy saalistaa ihmisiä, on virheellinen. Suden luonnollista ravintoa on liha ja se hankkii sitä omalta kannaltaan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskukselta jää huomaamatta, että nämä poikkeukselliset ja harvinaiset tilanteet ovat tilanteita, joissa susien vaino ihmisasumusten lähialueilla syystä tai toisesta ovat keskeytyneet. Siltä jää myöskin huomaamatta Teperin ja McNayn havainto, että susien hyökkäysaikeet ja –yritykset ihmisten kimppuun ovat yleisiä tällaisissa tilanteissa.

2.5.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton johtavien susiauktorieteettien prof. D. Mech ja L. Boitani siteeraavat Pulliaista suurteoksessaan ”Wolves, Behavior, Ecology and Conservation”, 2003:

”Pulliainen (1984, citing Godenhjelm 1981) described a “fairly well documented” case based on church records in which 23 children were killed by a “wolf-like” canid in southwestern Finland during 1878-81. However, there were no subsequent reports of attacks there. (Pulliainen 1993)”

Pulliaisen, Suomen johtavan susiasiantuntijan ja eduskunnan suurpetotyöryhmän puheenjohtajan lausunto on tässäkin valheellisuuten saakka harhaanjohtava. Katso kohtaa 1.1. yllä.

Uno Godenhjelm julkaisi teoksensa ”Minnen från Wargaåren i Åbolands Län” vuonna 1891-92. Kolmen suden kutsuminen ”susimaiseksi koiraeläimeksi” on vain vihjaus siitä, että kyseessä oli koirasusi, mutta kun ei ollut siitä ei uskalla valehdella suoraan.

Myöhempiä suden lapsisurmia ei ollut, koska sudet hävitettiin. Sen sijaan Pulliainen ei mainitse aikaisempia surmatekoja.

2.5.

Suojelutahojen ja ympäristöviranomisten disinformaation kaiku kuuluu EU-komissariaatista.

Vasabladet raportoi 13.4.2005:

”EU-kommissionen finner vargskräcken i Finland vara överdriven och tror att en välorganiserad lobby utnyttjar den för sina egna syften. Kommissionen påpekar i ett e-brev att ingen i Finland har dödats av en varg på över hundra år och att skräcken därför inte är baserad på fakta.”

2.6.

Svenska Rovdjursföreningen, ”Visste du detta om vargen?”

Är vargen farlig?

I Sverige finns det ingen uppgift om att en vild varg har dödaten människa sedan början av 1700-talet då man kan hitta enstaka noteringar i kyrkböckerna. Den omtalade Gysingevargen, som under åren 1820 och 1821 dödade barn i Gästrikland och Dalarna, var uppfödd i fångenskap och släpptes ut i det fria. Den vargen hade förlorat sin naturliga respekt för människor och

förknippade människor med mat. Vargen drar sig normalt undan från människor. Men ibland händer det att också vargar, liksom rävar och andra djur, rör sig nära bebyggelse. Det är fullt naturligt. Ofta är det unga och oerfarna individer som visar en naturlig nyfikenhet men som nästan alltid flyr innan du får chansen att se dem.

2.7.

Norjan ja Ruotsin suojelutahojen reaktioita Pavlovin kirjan käännökseen

Vuonna 1987 Oslon yliopiston biologi Ivar Mysterud (ivar.mysterud@bio.uio.no, +47-22854592), joka vuonna 1984 oli saanut Norjan hallitukselta tehtäväksi selvittää suden vaarallisuuden ihmiselle, sai Neuvostoliiton Tiedeakatemialta Pavlovin kirjan Volk. Hän antoi ruotsalaiselle Elis Pålssonille tehtäväksi kääntää kolme lukua: ”Suden vaikutus riistakantoihin”, Suden karjalle aiheuttamat vahingot” ja ”Suden vaarallisuus ihmiselle”.

Norjan Naturvårdsverket julkaisi käännöksen kirjasessa “Ulvens Näringssök og mennesket”. Kirjanen aiheutti raivoisan reaktion suojelutahojen keskuudessa. Aikakausilehti Våre Rovdyr 1988:1 kirjoitti mm: ”et av de mest groteske eksempler på rovdyrshets (...) en grov krenkelse blant annet av forskningetiske normer”. Norges Natur 1987:4 nimitteli kirjan sisältöä ”rovdjyrsrasism” sekä Mysterudia ja Pålssonia ”rovdyrsfasister”.

Verdens Naturfond (WWF), Norges Naturvernforbund sekä yhdistykset Våre Rovdyr ja Dyrens Beskyttelse vaativat Miljödepartmentetilta, että Naturvårdsverket välittömästi lopettaa kirjasen levityksen ja määrää kaikki jaetut kappleet palautettavaksi ja, että nämä sekä kaikki jakamatta jääneet kappleet tuhotaan. Ne esittivät, että Naturvårdsverketin pääjohtaja ja julkaisusta vastannut tutkija erotetaan virastaan. Naturvårdsverket noudatti vaatimuksia sikäli, että kirjasen levitys lopetettiin 4.8.1987 ja, että jakamatta jääneet kappleet hävisivät.

Lakiprofessori C.A. Fleischer tarkisti vuonna 2000 Miljödepartementetin toimenpiteet kijasta kohtaan. Hän piti niitä selvästi lainvastaisina ja kirjoitti mm 7.4.2000: ”Minner om diktaturers undertrykkelse av informasion og debatt, og om bokbrenning da Pavstolen med inkvisisionen og andre maktmiddler försökte å hindre den frie meningsbrytning”

2.8.

Analyysi USA:sta

Jim Beers, retired US Fish & Wildlife Service Wetlands Biologist, Special Agent, Refuge Manager, Congressional Fellow, and Wildlife Biologist kirjoittaa “ESSAYS ON THE RELIGIOUS NATURE OF THE ENVIRONMENTAL AND ANIMAL RIGHTS MOVEMENT” http://jimbeers.blogster.com/

“- When predators are to be used to destroy big game hunting (western elk herd surpluses) or ranching or hunting dogs or just to make rural life more difficult (to abet increased government controls), bureaucrats and agencies will work with many of these groups such as Defenders of Wildlife to spread propaganda like there is no danger to humans or wildlife and wolves don’t kill people and that any human injury or death is the fault of the human. Local wolf advocacy groups are then formed by the national groups and schoolchildren are taken to view tame wolves and schoolteachers and the media (written and broadcast) readily reinforce the dangerously untrue myths and propaganda.”

2.9.

MMM:n Suden hoitosuunnitelman, sivuilla 36/37

”Muista tahoista poiketen useiden suojelutahojen ja ympäristöviranomaisten tavoitteisiin kuuluu susikannan kasvattaminen ja niiden on vaikea hyväksyä metsästystä kannan hoidon keinoksi. (..) Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttanut vaikean paineen alla susipolitiikkaa, jota arvostellaan lähes joka suunnasta. Samoin susitutkimuksesta vastaava Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toimii ristikkäisten tavoitteiden kentässä. Eri tahojen välille on muodostunut toimintaa vaikeuttava luottamuspula.”

Suojelutahojen tuhoisat tavoitteet sekä häikäilemättömät ja ihimiselämääkin halveksivat menetelmät ovat ilmiselvästi kansainvälisesti koordinoituja.


SUOJELUTAHOJEN JA YMPÄRISTÖVIRANOMAISTEN VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS IHMISTEN TURVALLISUUDESTA JA HENGESTÄ

Ympäristöviranomaiset ja niihin sidoksissa olevat suojelutahot pitävät ihmissurmia hyväksyttävänä hintana suden suojelulle asutuilla alueilla, aivan kuten EU-komissiokin direktiiivin 1992/43 artiklassa 16 ja komissariaatin tulkinnassa, jonka se ilmoitti vastauksessaan kanteeseen 2002/5274.

3.1.

Kommentti Teperin (katso kohtaa 1.1. yllä) kirjassa siteerattuun aikalaislehden artikkeliin nettisivuilla www.tunturisusi.fi:

SUSISIRPALEITA - LYHYITÄ KATKELMIA AJAN UUTISISTA!

”Hilma ja Väinö. Suurina susivuosina kansaa yritettiin herätellä monin tavoin susien vastaisiin toimiin. Susien tehdessä tuhojaan rintamailla, piti Topeliuskin "kansan välinpitämättömyyttä ja saamattomuutta suurimpana syynä tapahtumiin." Kansaansa syvästi pettynyt kirjailija ei säästellyt sanojaan eikä ilmaisujaan. "Rahvaalla ei ollut tahtoa, kykyä ja taitoa suojella itseään." Monin kirjoituksin yritettiin rahvaan mielipiteisiin vaikuttaa. Mielellään havaitun välinpitämättömyyden muurin murtamisessa vedottiin suoraan vanhempiin ja etenkin äitiin. Sanomia Turusta-lehdessä julkaistiin sydämiä liikuttava tarina Hilmasta ja Väinöstä, jotka "menivät iloisina leikkimään Suomen luonnossa raittiissa ilmassa. Viattomuuden loisto näkyy heidän silmistänsä kun he lähtevät tuvasta ulos, turvallisuus kotonsa piiriin ja vanhempiinsa, etenki äitiinsä, joka aina tahtoo estellä muiden pahain lasten tulemista pienoisten iloa häiritsemään, tekee Hilmaa ja Väinöä niin rohkeiksi että lähtevät pellon taaksekin kuusen käpyjä lampaiksensa keräilemään. - Toinen, vanhempi lapsi ehkä, juoksee hengen hädässä pakoon kodon nurkkaan piillen ja sitten huutaa kirkuen: siskoni meni ison koiran suussa! Tunnottomana juoksee talon väki kadonneen perässä ja äiti - etupäässä rientää hän, varsinkin jos on voimia..."

www.tunturisusi.fi kommentti kirjoitukseen:

”Lapsen hätä ja äidin kyyneleet; voisiko enempää tunteisiin vedota...”

www.tunturisusi.fi kommentti Teparin kirjaan yleensä:

Ihmisen kuva kaikkine "porsasviettelyksineen" ja "sudenpennun riiputuksineen" välittyy usein tämän teoksen sivuilla vähintäänkin yhtä "julmana" - kuin sudenkin. Ihminen tekee kuitenkin kaiken aina tietoisesti ja yleensä ihan suunnitellen ja harkiten - susi toimii viettiensä ja vaistojensa varassa. Syystä herää ihan kysymys, että kumpi onkaan julmempi peto - ihminenkö vaiko susi. (...)

Teperin teoksen alkupuheenvuoro "Lukijalle" päättyy toteamukseen: "Koko tutkimus sen sijaan lienee puheenvuoro sudesta ja ihmisestä, joiden välillä ei rintamailla näytä milloinkaan jatkuva rauhanomainen rinnakkaiselo olevan mahdollista." Tähän eivät tietenkään kaikki yhdy - pitkälti yli sataan vuoteen ei susi ole Suomessa hyökännyt ihmisen päälle. Jostakin mieleeni jäänyt lause "suden kanssa on opittava elämään" antaa hyvän pohjan sille, kuinka susi ja ihminen voivat mahtua samoillekin rintamaille. Ja mitä tarkoittaa "rauhanomainen rinnaiselo"? - onko tuo menetetty, jos susi on vienyt yhden koiran taikka lampaan?

www.tunturisusi.fi ei mainitse mitä on menetetty jos susi on vienyt yhden tai useamman lapsen tai nuoren. Yllä olevan kommentin perusteella ei pidetä kovinkaan vakavana, että muutama julma ihmispeto joutuu toisen pedon uhriksi.

3.2.

Pohjois-Karjalan Ympäristökeskuksen e-kirje Suomen Suurpetoyhdistykselle 15.9.2006-09-29

Susien vaarallisuus ihmiselle on arka asia, mutta sitä ei saa myöskään peitellä tai herätellä sillä turhaa petopelkoa. (...) Lähtökohtana on kuitenkin pidettävä, että Suomi sivistysvaltiona, luontodirektiiveistä huolimatta, huolehtii luontaisesta lajistostaan ekologisesti, geneettisesti ja yhteiskunnallisesti kestävällä tasolla – vaikka kyseessä olisi jossain tilanteissa ihmiselle vaarallinen tai muuten vaikeasti suojeltava laji. (...) Loppuun käy hyvin viittaus Aasiasta: täytyykö alikehittyneiden maiden, kuten Kiinan, Intian, tai Indonesian (ja Sumatran), suojeltava omat tiikerilajinsa, jotka aiheuttavat vaaraa ihmisille ja karjalle. Uskoaksemme tästä asiasta on Suomessa täysi yksimielisyys.

On yleisessä tiedossa, että suojellut villieläimet surmaavat satoja ihimisiä vuodessa kyseisissä maissa. Niinpä Mumbain kaupungin laidalla sijaitsevan luonnonsuojelualueen leopardit oppivat saalistamaan hökkelikaupunkien asukkaita peurojen sijaan. Leopardit kävelivät joka ilta kaupunkiin kaikessa rauhassa ja hakivat sieltä saaliinsa, usein murtautumalla hökkeliin ja sieppaamalla ihmisen vuoteestaan. Torjuntakeinoiksi tarjottiin samoja kuin pelottomia susia vastaan Suomessa: Pelotteita ja aitoja. Ihmissyöjien tappaminen oli pois suljettu vaihtoehto aivan kuten EU-direktiivissä 1992/43, jos tämä haittaa suosiollisen suojelun tasoa.

Pohjois-Karjalan Ympäristökeskus ottaa kantaa sen puolesta, että on oltava valmis uhraamaan ihmishenkiä luonnosuojelulle. Sen väite yksimielisyydestä tässä asiassa on kaukaa haettu.


PITÄÄKÖ DIREKTIIVIÄ NOUDATTAA PERUSOIKEUKSIEN JA IHMISHENKIEN KUSTANNUKSELLA?

Lisäselvityspyyntömme on täten pyyntö Oikeusasiamiehelle ottaa kantaa perustavaa laatua olevaan lakien ristiriitaan:

Onko Suomen valtionjohto velvollinen noudattamaan direktiiviä 1992/43 niinkuin se tänä päivänä tekee, jolloin se väistämättä luopuu velvoitteestaan suojella kansalaisten turvallisuutta EU:n perusoikeuskirjan, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990), kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) sekä Suomen perustuslain mukaisesti. Tämä linja merkitsee vähittäistä luopumista länsimaiden ja Suomen yhteiskunnallisesta arvopohjasta

vai

onko Suomen valtionjohdon ensisijainen velvollisuus kunniottaa perustuslakia ja ym. kansainvälisiä sopimuksia, jolloin se on velvollinen luopumaan tämän päivän käytännöstä ja rikkomaan EUn direktiiviä 1992/43 vastaan.

Jomman kumman linjan on oltava Suomen politiikan pääsääntöinen ohjenuora ja toisen on joustettava. Vaara on niin ilmeinen, ettei ensimmäisten uhrien odottaminen ole puolustettavissa, eikä myöskään linjanmuutos vasta uhrien aiheuttaman mediamyrskyn paineen alla.

MMM:n SUDEN HOITOSUUNNITELMA 2005/11 JA EOA

Päätöksessä 612/4/04 Oikeusasiamies toteaa: Olennaisesti samasta asiasta ei pitäisi tehdä vastakkaisia viranomaispäätöksiä sen mukaan, mikä viranomainen on päätöksen tekijänä. On myös torjuttava sellainen ajatus, että tulkinnanvaraisilla paikallisilla ratkaisuilla ohitetaan valtakunnallisesti muodostettu linjaus rauhoitetun eläimen suojelussa.

”Valtakunnallisesti muodostettu linjaus” tarkoittaa tässä yhteydessä MMM:n laatimaa Suden hoitosuunnitelmaa 2005/11 ja sen pohjalla noudatettua tappolupapolitiikkaa. Oikeusasiamiehen ym kannanottoa tekee ongelmalliseksi se, että ko suunnitelma on laadittu direktiivin 1992/43 asettamien ehtojen puitteissa. Suunnitelman mukaan suden tulee levittäytyä koko Suomeen eikä siinä lainkaan käsitellä suden tiukan suojelun vaikutusta yksilöiden ja laumojen käyttäytymiseen eikä myöskään ihmisten turvallisuuteen kohdistuvaa vaaraa. Susipelkoa käsitellään psykologisena ilmiönä ja Oikeuskanslerin päätöstä 11/21/98 siteerataan sitä kuitenkaan mitenkään noudattamatta.

”tulkinnanvaraisilla paikallisilla ratkaisuilla” tarkoitetaan tässä tapauksessa poliisipäälliköiden arviota yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavasta tilanteesta.

Oikeusasiamies tuli näin ollen antaneeksi vaikutelman, että hän hyväksyy Suden hoitosuunnitelmaan 11/2005 kirjatut laajamittaiset poikkeamat Oikeuskanslerin perustuslakitulkinnasta ja tämän kautta viranomaisten luopumisen länsimaiden ja Suomen yhteiskunnallisesta arvopohjasta. Tämän seuraukset näkyvät poliisin toimimattomuutena susien muodostamien uhkien suhteen ja sen kautta ihmisten tuskastuneisuutena sekä siinä, että susien lainvastaista hävittämistä kaikin keinoin hyväksytään välttämättömänä suojatoimenpiteenä yhä laajemmissa kansalaispiireissä.

Suden hoitosuunnitelma 2005/11 on laadittu EU:n luontodirektiivin 1992/43 vaatimuksesta ja sen määräyksiä noudattaen. Se on siksi ristiriidassa Oikeuskanslerin tulkinnan kanssa useassa oleellisessa kohdassa:

Sivulla 18

Susia tavataan ajoittain pihapiireissä ja jotkut yksilöt voivat joko sairauden aiheuttaman nälän tai oppimisen kautta pyrkiä etsimään toistuvasti ravintoa pihapiireistä. Myös nuoret uusille elinalueille siirtyneet sudet saattavat käydä pihapiireissä, ilmeisesti joko ravinnon etsimisen tai koirien takia. Lisäksi on runsaasti paikallisten ihmisten tekemiä havaintoja vaelluksella olevien radiomerkittyjen susien vierailuista pihoilla ja usein sellaisilla pihoilla, joilla pidetään koiria. Vaikka vierailut eivät johtaisi vahinkoihin, ne aiheuttavat alueella yleensä pelkoa ja voimakkaita vaatimuksia pihapiirisusien poistamiseksi (Bisi & Kurki 2005). Koiriin kohdistuvat hyökkäykset ja koirien menetykset ovat paikallisella tasolla susikannan siedon kannalta yksi suurimmista ongelmista (Palviainen 2000). Itä-Suomessa tapahtuneiden koiravahinkojen tarkempi analysointi on osoittanut, että noin puolet koirista on viety pihapiiristä ja loput vahingoista on tapahtunut metsästystilanteessa (Kojola & Kuittinen 2002).

Lause ”jotkut yksilöt voivat joko sairauden aiheuttaman nälän tai oppimisen kautta pyrkiä etsimään toistuvasti ravintoa pihapiireistä”. Pihapiireissä on suden kannalta helppoa saalista. Kirjallisuudesta havitsee helposti, että sudet hyödyntävät tätä ravintolähdettä elleivät ole oppineet pihapiirien olevan hengenvaarallista aluetta. Lause ilmentää, että kirjoittaja joko on pahasti tietämätön suden käyttäytymistestä tai tietoisesti pyrkii luomaan väärää mielikuvaa siitä, että ilmiö olisi jotenkin poikkeuksellinen.

Lähes kaikkia suden tappamia koiria ei rekisteröidä virallisiin vahinkotilastoihin, sillä kaikkia suden viemiä koiria ei löydetä eikä kaikista myöskään tehdä ilmoituksia voimassa olevaan vahinkojen korvausjärjestelmään liittyvän omavastuun takia ja hakemusmenettelyyn kuluvan suuren työmäärän takia.

Esimerkin todellisesta tilanteesta antaa rajavartijoiden Jouni Peltolan (Hattuvaaran vartio) ja Viljo Sivosen (Kivivaaran vartio) muistiin merkitsemät koiramenetykset vartioidensa lähialueilta vuodelta 1981. Kirjoittajien valvoma alue on noin 500 km2 eli noin 1/5 Ilomantsin kunnan koko alueesta. Muualla Ilomantsissa koiria meni kenenkään niistä lukua pitämättä.

30.8.-81

Hattuvaarassa hävisi talon pihasta ajokoira. Lähellä näköhavainto kahdesta sudesta. Koirasta ei löydetty jälkeäkään.

5.9.-81

Naarvassa kaksi sutta vei aamuyöllä ketjusta pihalta ajokoiran. Parinsadan metrin päästä löytyi pää ja etukäpälät.

10.9.-81

Hattuvaaran Mannisensuolta löysivät rajamiehet tuoreet pystykorvan jäänteet. Pää, käpälät ja vähän selkärankaa. Ympärillä suden jälkiä. Koiran omistajasta ei tietoa (mahdollisesti ulkopaikkakuntalainen).

19.9-81

Naarvan Korpivaarasta kaksi tai kolme sutta vei aamuyöllä talon nurkkaan kiinnitetystä juoksulangasta pystykorvan. Jäljelle jäi karvatuppoja, kaatunut koirankoppi ja susien jälkiä.

22.9.-81

Naarvan Korpivaarasta hävisi juoksulangasta isokokoinen sekarotuinen koira. Jäännökset löytyivät läheisestä metsästä. Kahdelta tai kolmen sudelta jäi syömättä koiran pää, kolme käpälää ja pätkä selkärankaa.

30.9.-81

Hattuvaaran rajavartioston rivitalon pihasta yritti kaksi sutta ottaa ajokoiraa juoksulangasta, mutta omistajat heräsivät meteliin ja karkoittivat ne. Koiran rintakehä oli revennyt auki ja eläin oli lopetettava.

2.10.-81

Hattuvaarassa revittiin juoksulangassa ollutta harmaata pystykorvaa. Koira pääsi irti otteesta, pakeni kotiportaille ja eteiseen. Eläinlääkäri hoiti koiran kuntoon.

8.10.-81

Leminahon vartion pihalta vietiin yöllä parhaassa palvelukunnossaan ollut saksanpaimenkoira. Siihen tartuttiin ilmeisesti heti kun se pisti päänsä ulos kopista, jonka jälkeen se kiskottiin irti juoksulangasta siten, että kaulanahka oli kääntynyt pään yli tuppeen ja lujatekoinen panta jäi kiinni juoksulangan ketjuun. Koira syötiin noin kolmenkymmenen metrin päässä vartiorakennuksesta jättäen jäljelle vain pään, etukäpälät ja palan selkärankaa.

11.10.-81

Ilajalla kaksi sutta otti juoksulangasta karhukoiran syöden sen lähes kokonaan.

23.10.-81

Hattuvaaran Kansanahossa vei useamman suden lauma juoksulangasta pihalta Jämtlannin pystykorvan. Koira kannettiin noin kahdensadan metrin päähän, suolet revittiin ulos, mutta talonväki keskeytti susien puuhat.

25.10.-81

Lehtovaaran Leppärinteessä katosi kesken jäniksenajon beagle. Koirasta ei löydetty jälkeäkään; susien jälkiä sensijaan löytyi runsaasti

31.10.-81

Käenkosken Haravapurolla kaksi sutta vei pihalta juoksulangasta karhukoiran. Pää ja vähän selkärankaa löytyi noin 200 metrin päästä.

1.11.-81

Naarvan Kakkaravaarassa kaksi sutta vei päivällä talon pihasta pystykorvan. Siitä ei sen jälkeen löydetty jälkeäkään.

4.11.-81

Naarvan Suurtuvaarassa kaksi sutta vei yöllä pihasta Jämtlannin pystykorvan. Se löytyi aamulla noin 300 metrin päästä kurkku revittynä, ruumiinontelot tyhjennettyinä.

20.11-81

Hattuvaarassa ilmestyi talon pihaan useita susia keskellä yötä vieden Jämtlannin pystykorvan mennessään. Yksi irtokäpälä löytyi noin 150 metrin päästä.

30.11.-81

Hattuvaaran Tiittalanvaarassa useampia susia kävi juoksulangassa olleen pystykorvan kimppuun aamuyöstä. Koira pelastautui läheisen ulkorakennuksen lattian alle kuollen sinne pahoin raadeltuna.

Rajamiesten mielenkiinto kirjanpitoon loppui, kun tapauksista tuli lähes jokapäiväisiä ja ihmiset lakkasivat kertomasta niistä ”luonnonsuojelijoiden” häirintäsoittojen ja uhkailujen takia. Juoksulangoista luovuttiin noina vuosina lähes kokonaan, mutta koiria hävisi heikommin rakennetuista tarhoistakin.

Vuoden 1984 itsenäisyyspäivän viikolla susilauma otti 80-vuotiaan Enni Maksimaisen koiran hänen potkukelkkaansa kiinnittämästään taluttimesta maantiellä Ilomantsissa. Ennin huutoon ja potkukelkan ravisteluun sudet vastasivat näyttämällä hampaitaan. Välikohtaus käynnisti sudenmetsästyksen, jossa ammuttiin kolme sutta kylän reunapelloilta.

Tänä päivänä poliisi ei puuttuisi tilanteeseen ja paikallisten metsästäjien pitäisi anoa kaato- tai tappolupaa MMM:ltä, joka parhaassa tapauksessa myöntäisi yhden suden kaatoluvan kuukausien kuluttua. Tämä tilanne ei mitenkään vastaa Oikeuskanslerin vaatimusta päätöksessä 11/21/98, että ”viranomaisilla tulee olla nopeasti vaikuttavat tehokkaat keinot, joilla torjutaan ihmisasumusten tai taajamien taikka ihmisten käyttämien liikenne- tai kulkuväylien läheisyyteen tulevat petoeläimet.”

Useampana talvena yksinäiset sudet ovat partioineet aivan Ilomantsin keskustaajamassa syöden mitä milloinkin ja tarkastaen varsinkin eläinlääkärin vastaanoton ulkopuolella olevan ulkoilutarhan moneen otteeseen. Päiviään ne ovat viettäneet mm. rautatieaseman tukkikasojen alla tai teollisuusalueen keskellä olevassa tiheikössä, jossa kukaan ei liiku.

Taajaman keskellä olevan vanhustentalon ikkunasta havaitsi eräs vanha nainen 1996 tammikuun iltapäivällä taloa kierrelleen suden ja totesi: ”On niillä metän elävillä tarkka vainu, kun haistaat hapanneen lihan kolomen ikkunalasin läpi”.

Kukaan tällaista kokeva henkilö ei usko, että susi olisi ohjelmoitu kunniottamaan ihmisen immuniteettia luomakunnan kruununa.

Sivulla 18

Suden olemassaolo vaikuttaa monin tavoin ihmisten toimintaan, kuten koirien ja muiden kotieläinten pitoon, mutta myös siihen, miten lapsien annetaan liikkua ulkona. Vaikka suden ei ole todettu käyneen Suomessa yli 100 vuoteen ihmisen kimppuun, eivät monet ihmiset edelleenkään luota suden vaarattomuuteen ja pelkäävät sutta (Lumiaro 1997, Bisi & Kurki 2005). Tämän taustalla on muun muassa sadut ja myytit, mutta myös todelliset 1800-luvulla tapahtuneet lapsisurmat. Monissa kunnissa on järjestetty alueella esiintyvien susien takia lapsille koulukyytejä, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia kunnille.

Lause, etteivät ihmiset luota suden vaarattomuuteen sisältää implisiittisesti totuudenvastaisen väitteen, ettei susi olisi vaarallinen ihmiselle Suomessa tänä päivänä. Suunnitelmassa ei lainkaan käsitellä suden todellista vaikutusta ihmisten turvallisuuteen. Pelkoa lapsien puolesta käsitellään kuntien talouden kannalta koulukyytien yhteydessä, ei turvallisuus- tai perusoikeuskysymyksenä.

Viittaus satuihin ja myytteihin on kädenojennus suojelutahojen valheille. Eivät 1800-luvun murhenäytelmät ole mitään satujen ainesta, vaan perimätiedon. Susi hyökkäsi 14-vuotiaan Gustaf Karlssonin kimppuun Kemiön saaren Linnarnäsissä 23.12.1836. Teperi selostaa tapausta yllä mainitussa kirjassaan ja kertoo lehtien kirjoittaneen, että Gustav pääsi sairaalaan mutta ei, selvisikö hän hengissä. Gustavin tyttärentytär kertoi vanhoilla päivillään silloin pienelle, tänä päivänä eläkepäiviään viettävälle Carl-Wenzel Rotkirchille isoisänsä kertoneen hänelle tapauksesta hänen ollessaan pieni. Gustav selvisi siis ja sai lempinimen Vargabiti-Gustav. Kemiön kunnan historia kertoo saman.

Tietenkin susien muodostama jatkuva uhka synnytti myös satuja ja myyttejä, joita mm Teperi selostaa, mutta ne olivat susipelon tulos, ei sen syy. Eräs myytti tai vahvistamaton tieto on seuraava tarina joka liikkui sekä Suomessa että Taalainmaalla: Susi vei pihasta lapsen jolla oli kädessään palava päre valaisimena. Isä näki soihdun loittonevan yhä kauemmaksi suden kantaessa lasta järven jään yli hänen onnistumatta tavoittamaan sitä. Lapsi ei kauhusta kankeana osannut päästää otetaan päreestä eikä käyttämään sitä itsepuolustukseen.

Viittaamme yllä oleviin selvityksiin jotka osoittavat, että ”ihmisasumusten tai taajamien taikka ihmisten käyttämien liikenne- tai kulkuväylien läheisyyteen tulevat sudet” ovat todellinen uhka ihmisille ja varsinkin lapsille.

Näin kevytmielistä suhtautumista kansalaisten turvallisuuteen on vaikea löytää Suomen hallintohistoriasta. Tähän suhtautumiseen johtaneet syyt ilmenevät kohdasta LISÄSELVITYSPYYNTÖ yllä.

Sivulla 35

Susipelko on yleistä, ja sen taustalla nähdään muun muassa 1800-luvulla tapahtuneet susien ihmissyönnit sekä niihin liittyvät susitarinat ja sadut. Susipelko puhuttaa enemmän Länsi- ja Etelä-Suomessa kuin Pohjois-Suomessa.

Suden ihmissyönti Suomessa keskittyi Länsi- ja Etelä-Suomeen sekä Karjalan Kannakselle. Pohjois-Suomessa suden ihmissyöntiä ei juurikaan ole esiintynyt johtuen tiettömien ja runsaslumisten seutujen mahdollistamasta suden tehokkaasta metsästyksestä hiihtäen ja sen siitä johtuvasta ihmispelosta.

Susipelkoa esiintyy lähinnä alueilla, joilla suden ihmissyöntiä on esiintynyt.

Sivulla 35

Itä-Suomessa paikallisen väestön sietokyky on jo paikoin ylittynyt.

Sietokyky tarkoittaa tässä yhteydessä väestön kykyä sietää perusoikeusloukkauksia ottamatta lakia omiin käsiinsä.

Sivuilla 36/37

Muista tahoista poiketen useiden suojelutahojen ja ympä