IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Öljyonnettomuudet
#776: kyyvesi menetetty jo - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Öljyonnettomuudet
Ettei taas vaan olisi sitä mainitsemaasi tarkoitushakuisuutta ilmassa, tai oikeastaan paremmin sanottuna tekstissä. Kommentoin seuraavasti kirjoituksessani tuolla kommenntiketjussa aikaisemmin:
"Meillä täällä koti-Suomessa asiat on todella hyvällä mallilla, olemme mallioppilaita muihin verrattuna. Mutta tietenkin aina on parannettavaa jokaisella sektorilla, niin energia-alalla kuin muillakin aloilla."
Eli vielä tähdennän ja tarkennan tekstini, joka mielestäni on sisällöltään varsin yksiselitteisesti sanottu, jos vaan haluat sen oikein lukea. Eli sanoin että vertaillessa Suomea muiden maiden päästöihin, olemme mallioppilaita globaalissa vertailussa. Kuulumme todelliseen kärkikastiin, jos tuollainen ilmaisu sallitaan. Edelleen myös totesin kommentissani että parannettavaa on Suomessakin jokaisella sektorilla, niin myös energia-alalla.
Samalla tavalla olisi pyrittävä jokaisen kansalaisen omalla käytöksellään vähentämään päästöjä. Oletkos muuten itse omassa elämässäsi tehnyt jo kaikki mahdolliset säästötoimenpiteet jolla voisit vähentää omalta osaltasi päästöjä. Oletko vaihtanut autosi pienempi kulutuksiseen, tai jopa kokonaan myynyt autosi pois ja siirtynyt joukkoliikenteen käyttäjäksi? Oletko jättänyt vuosittaisen lomalentomatkasi tekemättä? Oletko vaihtanut kodinkoneesi vähemmän sähköä kuluttavaksi? Oletko vaihtanut talosi lämmitysjärjestelmän vähemmän energiaa kuluttavaan, ja pudottanut lämpötilaa asunnossa? Mahdollisuuksia jokaisella meistä on vaikka millä mitalla omalla käytöksellämme vaikuttaa erilaisten päästöjen vähentämiseen.
Onhan aivan selvää että jos ihminen jotain puuhaa täällä telluksellamme, niin aina syntyy jotain päästöä. Jos ei muuta niin jonkin laitteen valmistuksessa syntyy se päästö, tai se syntyy joka tapauksessa jo silloin kun esim. malmia, josta tavara valmistetaan, louhitaan kaivoksissa. Oli se sitten päästöä ilmakehään, päästöä maaperään, päästöä meriin ja vesistöihin jne. Mutta tämä ei tarkoita todellakaan sitä, etteikö kaikenlaisia päästöjä kaikissa maissa pitäisi pyrkiä vähentämään maapallon laajuisesti.
Pyydän että kommenttini luetaanja nimenomaan ymmärretään oikealla tavalla eikä tahallisesti/tarkoitushakuisesti vääristellä sitä lukijan/kommentoijan omaa ajatusmaailmaa tukevaksi.
Ulkomailta tuotavan energian osuus kasvaa hälyttävästi
Vuonna 2010 Suomen energiatuotteiden tuonti kasvoi peräti 18,6 % verrattaessa vuotta aiempaan eli vuoteen 2009. Tämä käy selville Tullihallituksen virallisista tilastoista. Alkuvuotena 2011 trendi on ollut hyvin samansuuntainen eli kasvussa.
Tämä on siinä mielessä hälyttävää, että tulemme entistä riippuvaisemmiksi ulkomailta tuotavasta energiasta. Ei liene kenenkään Suomen taloutta ajattelevan intresseissä kasvattaa tuota lukua. Lukema pitäisi saada päinvastoin vähenemään. Kotimaisten polttoaineiden käytön tuntuvalla lisäämisellä tuo suunta saadaan kääntymään ns. "kotiinpäin".
Tarvitaan lisää turve- ja puuenergiaa. Vesivoimaa ollaan hiukan lisäämässä koska voimayhtiöt uusivat vanhoja turbiineitaan, joiden hyötysuhde on paljon huonompi kuin nykyisten vastaavien uusien. Suursähkön tuotannon osalta helpotusta tuovat valmistuva ydinvoimala ja jo näköpiirissä oleva seuraava ydinvoimalaitos. Tuulivoima ja muut "näpertelyratkaisut" yhdessä tuovat hyvin marginaalisen lisän, mutta "rikkana rokassa" nekin ovat tervetulleita mukaan.
Suunta Suomessa on oikea. Kaikenlaista kotimaassa tuotettavaa energiaa on lisättävä ja runsaasti.
Re: Ulkomailta tuotavan energian osuus kasvaa hälyttävästi
#779: H. Heinonen - Ulkomailta tuotavan energian osuus kasvaa hälyttävästi
Juuri näin arvoisa Heinonen. Mahdollisimman suureen omavaraisuuteen on pyrittävä. Suomessa rajojemme sisällä, ja nimenomaan kotimaisilla polttoaineilla tuotettuun energiaan eivät maailman hintaheilahtelut rajuine nousuineen pääse vaikuttamaan. Hintapolitiikka on täysin omissa käsissämme. Hyvää on myös se, että raha ei valu ulkomaille kuten tapahtuu Peltolan mallissa jonka hän toi esille kirjoituksessaan. Myöskään kivihiilen hintaan emme Suomesta käsin pysty vaikuttamaan.
Turpen osalta on mahdollista nopeassakin aikataulussa kasvattaa sen osuutta Suomen energiapaletissa. Suojelussa maassamme on suota noin 13 % kun turvetuotannossa vain se kuuluisa yksi prosentti. Lisäksi Suomessa turpeen kasvu on noin 40 TWh/a ja käyttö tällä hetkellä vain 16–25 TWh/a. Käyttömäärä vaihtelee vuosittain kuten kaikilla eri energiamuodoilla.
Re: Re: Ulkomailta tuotavan energian osuus kasvaa hälyttävästi
#780: Pekka Niemelä - Re: Ulkomailta tuotavan energian osuus kasvaa hälyttävästi
Tervehdys "Pekka Niemelä". Viittasit kirjoituksesasi päässäsi syntyneeseen "Peltolan malliin" tähän tapaan: "Hyvää on myös se, että raha ei valu ulkomaille kuten tapahtuu Peltolan mallissa jonka hän toi esille kirjoituksessaan." Vai tarkoititko jotakuta toista Peltolaa näillä palstoilla?
Voisitko ystävällisesti kertoa minullekin mikä sellainen "Peltolan malli" on? Minä kun en sellaista tunne, mutta sinä voisit valaista. Mutta vastaa ainoastaan asiallisen kysymykseeni, äläkä latele enempää noita harhojasi. Sinun on nyt pakko perustella sanailusi, mutta pidä huolta siitä, että "näyttösi" ovat pitäviä, kiitos.
Samantapaiseen onnettomaan päättelytaitoon (kuin sinun kommentistasi paljastuu) viittasin myös vastauksesani nimimerkille "J.Mähönen". Kehoitin häntä välttämään sanojen laittamista suuhuni ja ajatuksia päähäni. Saman voi sanoa sinullekin, jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Mukavaa syksyn jatkoa "Pekka Niemelä". :)
http://www.adressit.com/lintuneva
Varsinais suomeen tuulivoimaa
http://www.varsinais-suomi.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=210&Itemid=477〈=fi
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Öljyonnettomuudet
#778: Globaalisti ajatteleva - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Öljyonnettomuudet
Tarkoitin kohtaa
"Kotimaisilla polttoaineilla, turve tietysti suurimpana potentiaalina, pystytään korvaamaan tuota pahamaineista öljyä ja toista yhtä pahamaineista kivihiiltä. Kaikista energiantuotantotavoista tietenkin tulee ympäristöhaittoja. Turpeen osalta ne ovat hyvin marginaalisia ja tekniikkaa on kehitetty jatkuvasti ja päästöt saatu minimoitua. Peräänkuulutan myös muita tahoja tekemään samoin kuin on turvetuotanto tehnyt."
Eli miten ne päästöt nyt on oikein minimoitu, kun kuravelli valuu keväisin turvetuotantoalueelta laskuvesiin ja kesäisin tuuli pöllyttää turvepölyä aumoista kymmenien neliökilometrien alueelle? Jos päästöt on minimoitu niin se tarkoittaa sitä että yhdenkin turvetuotantoon liittyvän muuttujan (parametrin) muuttaminen johtaa päästöjen kasvuun.
Pahin ympäristöuhka Suomelle on se että muutkin energiatuotantoalat alkavat noudattamaan turvetuotannon "poltetun maan" taktiikkaa. Me voimme olla energiatuotannon suhteen mallioppilaita, mutta se ei kyllä ole turvetuotannon ansiota, vaan sen miten energiatuotannon savukaasupäästöjä osataan tehokkaasti vähentää. Poltettiin sitten vaikka kierrätykseen kelpaamattomia autonrenkaita.
Arvoisa Martti Peltola. Kirjoitin seuraavanlaisesti kommentissani.
"Hyvää on myös se, että raha ei valu ulkomaille kuten tapahtuu Peltolan mallissa"
Jos hyvä ystävä muistat itse kirjoittamiasi yleisönosastokirjoituksia Vaasan Vaskiluodon voimalayksikön kaasutuslaitoksen polttoainevalinnoista, niin tiedät varsin hyvin mihin viittaan. Hankkeessa on tarkoitus korvata ulkomaista kivihiiltä kotimaisilla vaihtoehdoilla. Tätähän sinä vastustit jyrkästi. Ihmettelyä herätti silloin keskusteluissa se, että ulkomainen energia ajaisi ohi kotimaisuuden. Siitähän lähti liikkeelle ilmaisu "Peltolan malli" joka lyhyesti tarkoittaa että ulkomainen energia, tässä tapauksessa vaikkapa kivihiili, ajaa valinnoissa kotimaisen energian edelle.
Vaskiluodon Voima teki lopullisen päätöksen kaasutuslaitoksen rakentamisesta keväällä 2011 ja viime kesänä yhtiö tilasi Metsolta maailman suurimman laitoksen lajissaan. Tällä konseptilla pystytään korvaamaan kivihiiltä kotimaisilla vaihtoehdoilla 25-40 prosenttia.
Näithän kivihiilessä hyvää myös kirjoituksessasi tällä palstalla mainitessasi kuinka kivihiili ei saastuta meidän vesistöjä. No sitä se ei tee paitsi ilman kautta laskeumana. Kivihiilen saastuttavuus on aivan valtavan suuri kun laskennassa otetaan huomioon koko kivihiilen polttoaineketju louhinnasta maapallon toisella laidalla siihen saakka kun se päästöinä tulee ulos vaikkapa juuri Vaasan Vaskiluodon voimalan piipusta. Olisi mukava tietää näkökantasi kivihiileen tarkemmin, Mitä kaikkia hyviä puolia löydät lisää kivihiilestä ja sen käytöstä voimalaitospolttoaineena?
Hyvää päivän jatkoa
Pekka Niemelä
Re: Varsinais suomeen tuulivoimaa
#782: Ranex - Varsinais suomeen tuulivoimaa
Tuohan on vasta alustava selvitys. Sitten kun alkaa lopulliset lupahakemukset olemaan pöydällä, niin samaan aikaan alkaa suuri vastustus. Tämä on nähty eri puolilla Suomea.
Maanalaiset kivihiilipalot
Tuon oman näkemykseni keskusteluun kivihiilestä. Tiesittekö lukijat että joka vuosi Kiinassa 20 miljoonaa tonnia kivihiiltä palaa maan alla,ja päästää ilmoille noin 100 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasupäästöjä. Jos verrataan tuota lukua Suomen päästöihin, niin tuo määrä vastaa suuruudeltaan Suomen vuosittaisia kasvihuonekaasujen päästöjä. Suomen kavihuonekaasupäästöt ovat noin 70-80 miljoonan hiilidoksiditonnin välillä.
Tämä ei missään nimessä ole ainoastaan Kiinan ongelma, vaan vastaavanlaisia paloja kytee jatkuvasti Australiassa, Indonesiassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa. Paloja on lähes mahdoton sammuttaa. Kiinassa on alueita, joissa palo maan alla on edennyt yli 50 vuotta ja etenee edelleen.
Kivihiili ja sen käyttö on eräs maapallon pahimpia saastuttajia. Hienoja esimerkkejä kivihiilen käytön vähentämisestä Suomessa löytyy monia. Mielestäni tuo Vaasan kaasutuslaitos on hyvä esimerkki siirtymisestä pois kivihiilen käytöstä. Helsingin Energian toivon seuraavan mukana. Heillä on meneillään samansuuntainen hanke, jossa yhtenä vaihtoehtona on juuri kotimaisen energian kaasutus.
Kotimainen energia "selättää" mielestäni aina ulkomailta tuotavan energian.
Re: Pekka Niemelälle
Pekka Niemelä, luet mielipidekirjoituksiani todellakin kuin piru Raamattua. Omaat varsin erikoinen lukutaidon, jos voit vakavissasi päätellä fossiilisen turvepolttoaineen ja soiden tuhoamisen vastustamisen olevan yhtä kuin kivihiilen ja muiden ulkomaisten energiavaihtoehtojen puoltamista. Ole hyvä ja osoita ne lausumat joissa puolustan kivihiilen ym. fossiilisten käyttöä! Sitä et kykene tekemään, koska sellaista en ole sanonut. Siis valehtelet vääristellessäsi sanomisiani. Omat mielipidekirjoitukseni ovat minulla taltioituina. Olen edelleen toki mieltä, että kivihiili monista puutteistaan huolimatta ei saastuta suomalaisia vesistöjä, eikä hävitä suoluontoa kuten turve tekee. Siinä se kivihiilen ”puolustamiseni”.
Tietyn poliittisen suunnan riiminikkari kirjoitti kauan sitten laulun sanoituksen, jossa hoilotettiin: ”Jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan...”. Samanlaiseen yksinkertaistukseen sorrut sanailussasi.
Vastustan todellakin suoluonnon hävittämistä ja vesiekosysteemien pilaamista. Niihin olen myös esittänyt perustelut mielipiteissäni. Valitettavasti turveväki ei suostu (tai kykene?) näkemään ja ymmärtämään, että jokainen hävitetty suo on hävitetty tuhansiksi vuosiksi mikä aikalaistemme ja jälkipolvien osalta merkitsee jokseenkin samaa kuin ”ikuisuus”. Näin siitäkin huolimatta, että loppuun kaluttu turveaavikko vesitettäisiin uudelleen, tavoitteena saattaa se joskus takaisin suoksi. Ekologiaan on hyvä perehtyä, vaikka turvefriikki olisikin.
Kirjoitat: ”Olisi mukava tietää näkökantasi kivihiileen tarkemmin, Mitä kaikkia hyviä puolia löydät lisää kivihiilestä ja sen käytöstä voimalaitospolttoaineena?” Sen verran voin sinulle Pekka sanoa, että kivihiili ei kuulu suosikkeihini ja sen tiedät, jos lukutaitoinen olet. Toki olen yrittänyt ymmärtää hallusinaatioitasi minun energia- ja luonnonsuojelunäkemyksistäni. Tietenkin vääristely minuakin loukkaa, mutta uskon kestäväni sen.
Jos haet jonkinlaista ”arvovaltavoittoa” tästä sanailustamme, niin ole hyvä vain. Minulla vain ei ole erityistä intohimoa lukea harhaista ”analyysiäsi” siitä mitä ajattelen . Tavataan joskus suolla, niin voit selitellä mitä muuta minusta ja maailmankatsomuksestani ”tiedät”. :)
Re: Yle Uutiset: "Ahven kärsii tummuvista vesistä"
#725: Martti Peltola - Yle Uutiset: "Ahven kärsii tummuvista vesistä"
Kylläpä Martti mainostat erikoista sivustoa Lintunevasta. Tuoltahan on poistettu suurin osa kommenteista. Olisi ollut ihan jees lukee mitä siellä on ollut kirjoitettu. varmaan taas on käynyt niin että turpeen puolustajat on niin hyviä kirjoituksia laittaneet sivuille että vastustajat ei ole halunneet että niitä kukaan saa lukea ja ne on poistettu. Ollaanko sielläkin jääneet alakynteen niinkun täälläkin. Älytöntä touhua tuollainen kommenttien poisto niinkun on koko Lintunevan suojeluhankekin.
Re: Re: Pekka Niemelälle
#788: Martti Peltola - Re: Pekka Niemelälle
Kuten kirjoitin, " ajaa kotimaisen energian edelle" myös tarkoitin sitä. Mielestäni kaikki tahot valtakunnassa lukee turpeen kotimaiseksi energiaksi. En sitten tiedä mihin kategoriaan sinä turpeen laitat? Tokihan turvetta kasvaa muissakin maissa, mutta ainakaan tiedossani ei ole että sitä niin paljon tuodaan Suomeen että turpeesta voitaisiin käyttää luonnehdintaa ulkomainen tuontienergia.
Tätä kotimaisen energian, siis turpeen, käyttöä sinä vastustit rajusti kyseessä olevassa Vaasan Vaskiluodon kaasutuslaitoksen suunnittelun yhteydessä käydyssä mielipide- ja yleisönkirjoitusosastojen kirjoituksissa. En tiedä oletko viimein kääntänyt mielipidettäsi vai miksi kiistät nyt omat kirjoituksesi. Myös Vaskiluodon Voimasta otettiin kantaa keskusteluun ja lehdessä silloin oli yhtiön vastinekirjoitus ja siinä oikaistiin monia mielipidekirjoitusten harhoja.
En tosiaankaan hae mitään arvovaltavoittoa, mutta jonkinlaista "selkärankaa" asioiden oikein esille tuomisesta vähintäänkin odotan.
Omasta puolestani keskusteluni tuosta Vaasan kaasutuslaitoksesta loppuu tähän kommenttiin. Lukijat voivat halutessaan "Googlata" nuo mainitut kirjoitukset ja tehdä omat johtopäätöksensä.
Tähän suuntaan! Hienoa!
Suomessa kotimaiseen energiaan perustuvia voimalaitoksia on otettu käyttöön vuosittain useita. Energiaa tuottavat yhtiöt, olivat ne sitten pörssiyhtiöitä tai kuntien ja kaupunkien omistamia, haluavat nojautua entistä enemmän kotimaisuuteen. Tätä tukee osaltaan myös Suomen hallituksen tekemät pitkän aikavälin linjaukset, jonka tavoitteena on luoda Suomesta yhä omavaraisempi energian osalta. Hallituksen linjausta ohjaa ns. "omavaraisen energian tiekartta". Sen linjaukset ulottuu aina vuoteen 2050 saakka. Turve ja puu ovat tässä "kartassa" erittäin merkittävässä roolissa. Turpeen osuus tulee pysymään vähintään nykyisellä tasolla, ja puun osuus kasvaa nykykäytöstä huomattavasti.
Tein nopeasti luettelon viime vuosina Suomeen toteutetuista uusista voimalaitoksista jotka käyttävät polttoaineenaan turvetta ja / tai puuta. Siis korostan että tuossa listassa on vain uudet vuoden 2005 jälkeen rakennetut ja muutama listan loppuosassa jotka valmistuvat ensi vuonna. Mukana eivät siis ole ne voimalat, jotka on rakennettu Suomeen ennen vuotta 2005 ja ovat edelleen käytössä. Se luettelo olisikin todella pitkä. Samoin tuosta puuttuvat kaikki kymmenet ja kymmenet pienet kuntien, teollisuuslaitosten lämpölaitokset ja metsäteollisuuden pienet ja suuret voimalaitokset.
Tein tämän listauksen vain siksi, että lukijat näkevät kuinka kovaa panostus on ollut viime vuosien aikana kotimaisen kiinteän energian, turpeen ja puun, hyödyntämiseksi ja samalla ulkomailta tuotavan energian määrän vähentämiseksi.
Listassa on ensin paikkakunta, voimayhtiö, rakentamisvuosi, energian raaka-aine ja viimeisenä kattilalaitoksen polttoaineteho/MW (megawatti).
Kokemäki Kokemäen Lämpö 2005 puu, 10 MW
Haapavesi Vapo Voima 2006 puu, turve 30 MW
Ilomantsi Vapo Voima 2006 puu, turve 25 MW
Kärkölä Koskisen 2006 puu, 15 MW
Mikkeli Etelä-Savon Energia 2006 puu, turve 100 MW
Rauma Rauman Voima 2006 puu, turve 120 MW
Lapua Kiviristin Lämpö 2007 puu, turve 20 MW
Tornio Tornion Voima 2008 puu, turve 150 MW
Hämeenlinna Vattenfall 2009 puu, turve 60 MW
Kerava Keravan Energia 2009 puu, turve 80 MW
Pori Kaanaan Voima 2009 puu, turve 210 MW
Tammisaari Ekenäs Energi 2009 puu, turve 25 MW
Kemijärvi Kemijärven Kaukol 2009 puu, turve 20 MW
Lappeenranta Kaukaan Voima 2010 puu, turve 430 MW
Jyväskylä Jyväskylän Voima 2010 puu, turve 470 MW
Keuruu Keuruun Lämpövoima 2010 puu, turve 25 MW
Nivala Nivalan Kaukolämpö 2010 puu, turve 20 MW
Kuopio Kuopion Energia 2011 puu, turve 150 MW
Hämeenkyrö Hämeenk. Voima 2012 puu, turve 80MW
Porvoo Porvoon Energia 2012 puu, turve 50 MW
Yhteensä 3 580 MW
Kaakkois-Suomen lehtiuutinen
Uutinen Kaakkois-Suomesta:
Vapo pystyy turvamaan sopimusasiakkaiden turvetoimitukset sateisesta kesästä huolimatta.
Kesän 2011 turvetuotantokausi jää sääolosuhteiden takia ennakoitua heikommaksi. Tämän hetken arvion mukaan jyrsinpolttoturvetta saadaan korjattua Suomessa arviolta 15 miljoonaa kuutiometriä eli noin 75 % asetetusta tavoitteesta. Palaturpeen tuotanto on onnistunut paremmin ja sitä ennustetaan saatavan noin 80 % tavoitellusta runsaan miljoonan kuution sadosta. Ympäristöturpeita saadaan korjattua 1,2 miljoonaa kuutiometriä. Vapo vähentää tarvittaessa turpeen käyttöä omissa tuotantolaitoksissaan, jotta kriittisten asiakkaiden sopimustoimitukset voidaan toteuttaa mahdollisimman hyvin.
Kulunut kesä oli lämmin ja sateinen. Suomessa turvetuotannon kannalta tärkeitä pitkiä alkukesän poutajaksoja ei juuri ollut Keski-Suomessa, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla eikä Lounais-Suomessa. Näillä alueilla turpeen tuotantomäärät jäänevät noin puoleen tavoitteesta. Sääolosuhteissa oli kuluneena kesänä poikkeuksellisen suuria alueellisia vaihteluita. Pohjois-Pohjanmaalla, Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa saadaan korjattua tavoitteiden mukainen sato.
Vapo-konsernilla on Suomen lisäksi merkittävää turvetuotantoa myös Ruotsissa, Virossa ja Latviassa. Ruotsissa päästäneen noin 85 prosenttiin 2,1 miljoonan kuution kokonaistavoitteesta. Virossa ja Latviassa tilanne on sama kuin Suomessa, eli 2,5 miljoonan kuution tuotantotavoitteesta saavutetaan reilut 70%.
"Vaikka kuluvan vuoden tuotanto jää jonkin verran alle viime vuosien keskivertosadon, pystymme täyttämään energiaturvetta käyttävien sopimusasiakkaiden tarpeet", Vapon turvetuotannosta vastaavan Biofuelsin liiketoimintajohtaja Esa Koivula sanoo. "Varmistaaksemme kriittisten asiakkaiden toimitukset, Vapo vähentää mahdollisuuksien mukaan turpeen käyttöä omilla laitoksillaan, purkaa vanhoja varastoja ja varautuu pidempiin kuljetusmatkoihin", Koivula sanoo. Koivula muistuttaa, että tällä hetkellä esitetyt luvut ovat arvioita, joihin syyskuun sääolot voivat vielä vaikuttaa.
Kuluneen kesän kaltaisissa sääolosuhteissa korostuu tuotantoalueiden laatu. Uusilla tuotantoalueilla pystytään turvetta nostamaan myös lyhyempinä poutajaksoina. Vanhoilla ohuempiturpeisilla kentillä päästään keväällä myöhemmin tuotantoon ja jokaisen sateen jälkeen tuotanto katkeaa huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin uusilla kentillä. Uusilta tuotanto-alueilta saadaan myös suhteessa enemmän mm. kasvualustoiksi, kompostin tukiaineeksi, kuivikkeiksi ja mm. viherrakentamiseen tarvittavaa ympäristöturvetta.
"Vapolla on tällä hetkellä tuotannossa noin 45 000 hehtaaria soita. Vuodessa tuotannosta poistuu noin 2 500 hehtaaria, jotka täytyisi pystyä korvaamaan uusilla alueilla. Jotta myös heikkoina tuotantovuosina voitaisiin paremmin turvata turpeen kysyntä, kokonaistuotantopinta-alaa tulisi kasvattaa nykyisestä 45 000 hehtaarista noin 20 %", Koivula sanoo.
Suomen turve - CO2 päästöt vs Norjan öljy/kaasu - CO2 päästöt
Suomessa turvetuotannon kasvihuonekaasupäästöt olivat Tilastokeskuksen tilaston mukaan pari vuotta sitten noin 8,5 milj. tonnia hiilidioksidia (CO2). Tämän päästön perusteella monet suomalaiset turvetta vastustavat tahot korostavat kansallista ilmastovaikutus näkökulmaa ja siihen nojautuen haluaisivat lopettaa turvetuotannon Suomesta.
Norjassa heidän öljyn- ja kaasuntuotantoteollisuutensa aiheuttaa vuositasolla noin 450 milj. tonnin CO2- päästöt, mutta Norjassa ei ole nähty kansalliseksi näkökulmaksi edes esittää maan öljyn- ja kaasuntuotannon lopettamista. Suomessa turpeella yritetään selvitä kylmistä talvista, ja turve käytetään kotimaassa lämmön- ja sähköntuotantoon. Norjassa sensijaan öljyllä ja kaasulla tehdään kansainvälistä bisnestä.
Norjan CO2- lukema on siis noin 53 kertaa suurempi kuin on vastaava lukema Suomessa. Eli muuntaen toisinpäin meidän turvevoimalat voivat siis olla toiminnassa 53 vuotta että pääsemme samaan lukemaan kuin Norjassa syntyy yhdessä ainoassa vuodessa. Tässä nähdään hyvin kuinka pieni CO2 päästövaikutus turpeella on ilmastotaseessa vertailussa muiden maiden päästöihin.
Re:
Olen selaillut näitä mielipidepuheita täältä ja oudoksun kun joku ihmeen "Ranex" heittelee typeryyksiään vähän väliä nimimerkin takaa. Tämä kommentti on minulta ensimmäistä ja viimeistä kertaa täällä ja siksi samoin nimettömänä kuin "Ranexkin". Peräänkuulutat selkärankaa? Eikö käyttäytymisesi juuri ole selkärangattomuutta kun et uskalla edes nimeäsi tuoda julki. Näin pelkkänä kommenttien lukijanakin toivoisin oikeita nimiä niinkuin on useimmilla keskustelijoilla riippumatta siitä ovatko asian puolesta vai vastaan.
Re: Re:
Heh heh! Siis selkärangattomuutta sinullakin "vieras" joka kävit täällä "ensimmäistä ja viimeistä kertaa"! Luulenpa, että kommentoit vielä muulloinkin, aivan varmasti. Nimettömänä.
Ranex puhuu ihan asiaa.
| This discussion has been closed. |
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Öljyonnettomuudet
#762: Globaalisti ajatteleva - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Öljyonnettomuudet
Minulla ei ole lukihäiriötä. Luin ehkä turhan tarkoitushakuisesti tekstiäsi, koska oletin nimimerkkisi mukaisesti sinun ajattelevan asioita globaalisti ja pohtivan miksi öljyä pumpataan, mitkä tekijät vaikuttavat tuotantomääriin ja miksi.
Kommentoitko myös huomaustustani väitteestäsi että turvetuotannon päästöt on nyt minimoitu. Tuliko sinulle kirjoitusvirhe vai oletko todella sitä mieltä että kaikki on hyvin ja parannettavaa ei ole? Erityisesti haluaisin kuulla miten kiintoainepäästöt on pystytty minimoimaan turvetuotannon elikaaren aikana.